Koti Blogi Sivu 1129

Autotoday 10 vuotta sitten: Näin rallikuskit kommentoivat Räikkösen edesmennyttä ralliuraa

Kymmenen vuotta sitten Kimi Räikkönen oli palannut takaisin F1-maailmaan ja jättänyt rallihommat taakseen.

Näin rallikuskit kommentoivat Räikkösen edesmennyttä ralliuraa

Kimi Räikkönen on ainakin toistaiseksi jättänyt rallihommat tehtyään päätöksen paluusta Formula ykkösiin.

– Jotta oltaisiin kunnon tuloksia nähty, niin olisi vaan pitänyt enemmän treenata. Mitä Citikan insinöörien kanssa puhuin, niin testeissä Kimin ajat olivat samoja kuin Loebilla tai monella muulla. Ajotaidoista se ei ollut kiinni, vaan nuotituksesta ja nuottikokemuksesta, arvioi Mikko Hirvonen Räikköstä.

Katso tästä muita Autotoday 10 vuotta sitten -juttuja.

Myös Sebastien Loebin mielestä Räikkösen ongelmat johtuivat nuotituksesta.

– Kimin tulokset olivat aivan okei, mutta tässä lajissa kestää kauan, että pystyy parantamaan tuloksiaan. Kimillä oli kykyjä ajaa ralliautolla todella nopeasti, mutta hänen suurimmat ongelmansa olivat nuotituksessa. On aina suuri ongelma, jos ralliautoilussa ei ole riittävästi kokemuksesta nuotituksessa. Joka tapauksessa oli hienoa tehdä hänen kanssaan yhteistyötä, Loeb arvioi Räikköstä.

Petter Solbergin mielestä Räikkösen olisi pitänyt ajaa enemmän saavuttaakseen huipputuloksia.

– Räikkönen on todella taitava kuljettaja ja hän ajoi siihen nähden todella hyvin, miten vähän hänellä oli kokemusta. Mutta ralli on todella vaikea laji. Tämä vaatii vuosien harjoittelua erityisesti nuotituksessa. Kimi huomasi sen itsekin nopeasti. Ehkä hänellä olisi ollut mahdollisuuksia taistella huipputuloksista, kommentoi Solberg.

Juttu oli Autotodayssa 17.1.2012

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

WRC: Tällainen on Fordin Rally1-auto

Kuva: Ford.

M-Sport Ford World Rally Team (WRT) on esitellyt tämän kauden kilpa-autonsa ja julkistanut tiimin kuljettajat Monte Carlon rallissa ja kauden aikana.

Kuluva kausi juhlistaa Fordin ja M-Sportin 25 vuotta jatkunutta ja seitsemän mestaruutta tuonutta menestyksekästä yhteistyötä.

M‑Sport Ford Puma Hybrid Rally1 -auto nähdään ensimmäistä kertaa tositoimissa Monte Carlon rallissa 20.-23.1. Samalla rallin MM-sarjassa siirrytään ajamaan hybridiautoilla.

Kuva: Ford.

Kauden aikana M-Sport osallistuu kaikkiin MM-rallin osakilpailuihin kolmella Ford Puma Hybrid Rally1 -autolla kuljettajinaan Craig Breen, Adrien Fourmaux ja Gus Greensmith.

Lisäksi yhdeksänkertainen rallin maailmanmestari Sébastien Loeb liittyy M‑Sport Ford World Rally Teamiin tämän vuoden Monte Carlo -rallissa, jonka hän on aiemmin voittanut seitsemän kertaa.

Alkava kausi on Fordin ja M-Sportin erittäin menestyksekkään yhteistyön 25. WRC-kausi.

Yhteistyön aikana M-Sport on saavuttanut seitsemän mestaruutta ja yli 1500 erikoiskoevoittoa ikonisilla ralliautoilla, kuten M-Sport Ford Fiesta WRC ja Ford Focus RS WRC. Yhteistyön aikana M-Sport ja Ford ovat myös saaneet ennätykselliset 268 peräkkäistä valmistajan pistettä

Kilpa-auton kehitystyöstä hyötyä myös asiakkaille

Uusi M-Sport Ford Puma Hybrid Rally1 -auto on Fordin ensimmäinen sähköistetty kilpa-auto.

Ralliauto perustuu Puma EcoBoost Hybrid -malliin ja sen voimansiirrossa on käytössä samanlaiset periaatteet, joita käytetään myös Puma EcoBoost Hybrid -mallissa.

Seuraavan sukupolven hybridivoimansiirto kerää energiaa talteen jarrutettaessa ja auton rullatessa ja varastoi sen 3,9 kWh akkuun. Energiaa käytetään täydentämään turboahdetun 1,6 litran EcoBoost-bensiinimoottorin suorituskykyä 100 kW tehoisen sähkömoottorin tuottamilla jopa kolme sekuntia kestävillä tehopiikeillä.

Kuva: Ford.

Sähköistetyn voimansiirron avulla on mahdollista ajaa puhtaasti sähköllä kaupunki-, ja huoltoalueilla sekä valikoiduilla alueilla erikoiskokeiden välillä.

Akkua voi ladata ulkoisesta virtalähteestä tietyissä huoltopisteissä erikoiskokeiden välillä. Lataus kestää noin 25 minuuttia.

Lisäksi FIA WRC Rally1 -autoissa käytetään kaudesta 2022 alkaen fossiilivapaata polttoainetta, jossa yhdistetään synteettisiä ja biohajoavia ainesosia. Näin saadaan tuotettua sataprosenttisesti ympäristöystävällinen polttoaine.

M-Sport Ford Puma Hybrid Rally1 tekniset tiedot

M‑Sport Ford Puma Hybrid Rally1 -auto tukee Fordin sitoutumista sähköistymiseen. Yhtiö ilmoitti viime vuonna, että Euroopassa myytävä henkilöautomallisto koostuu kokonaan ladattavista hybrideistä ja täyssähköautoista vuoden 2026 puoliväliin mennessä, ja vuoteen 2030 mennessä henkilöautomallisto on kokonaan täyssähköinen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Kuka vahingoitti pysäköityjä autoja Kuopiossa?

Kuva: CvB.

Kuopiossa Kumpusaarentie 29 pysäköintialueella on vahingoitettu pysäköitynä olleita autoja 13.1.- 16.1.2022 välisenä aikana. Lisäksi autoista on anastettu omaisuutta.

Poliisi pyytää ilmoittamaan asiaan liittyvistä havainnoista vihjepuhelimen numeroon 029 541 5232 tai sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi .

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Sähköistyminen etenee ripeästi myös Mercedes-Benzin kuorma-autosegmenteissä

Mercedes-Benz Trucks läutet neue Ära ein: Weltpremiere des eActros am 30. JuniMercedes-Benz Trucks to usher in a new era: World premiere of the eActros on June 30

Sähköistyminen etenee myös Mercedeksen raskaassa liikenteessä. Suomessa on jo koekäytössä kaksi täyssähköistä Fuso eCanter -autoa, ja kokemukset niistä ovat Vehon tiedotteen mukaan olleet erittäin lupaavia.

Auton toimintamatka latauksella on yli 100 kilometriä.

Täyssähköinen Mercedes-Benz eActros-malli esitellään Suomessa vuoden 2022 aikana. Mallin toimintamatka on yli 200 kilometriä ja hyötykuorma yhtä suuri kuin perinteisissä Actros-malleissa.

Suomeen ehtii tässä vuodessa vielä täyssähköinen Mercedes-Benz eEconic-malli, jonka sarjatuotanto käynnistyy tämän vuoden aikana.

Sen teknologia perustuu eActrokseen, ja auto on tarkoitettu erityisesti taajama- ja kaupunkiliikenteeseen esimerkiksi jätehuollon tehtävissä, todetaan tiedotteessa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

ETN: Auton kyberturva ei voi olla omistajan vastuulla

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Verkkolehti ETN kertoo ongelmasta, joka liittyy autojen kyberturvaan.

Jutun mukaan kyberturvan maailmassa on kohuttu saksalaisesta David Colombosta, joka sanoo onnistuneensa hakkeroimaan yli 20 Teslaa 13 eri maassa.

Jutun mukaan tietorvayhtiö Check Point Softwaren tutkimusjohtaja Loten Finkelsteen sanoo, että kyse on merkittävästä uhasta.

Valmistajat eivät jutun mukaan kerro, paljonko autoissa on koodirivejä, mutta esimerkiksi Teslan Linux-pohjainen näyttöpaneeli toimii arvioiden mukaan noin 30 miljoonalla koodirivillä.

Lue koko juttu tästä.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Emil Lindholm ja kartturi Reeta Hämäläinen ajoivat dramaattisen Tunturirallin voittoon

Reeta Hämäläinen ja Emil Lindholm ajoivat Tunturirallin voittoon. Kuva: Merita Mäkinen, Meritapix.

Arctic Lapland Rally käynnisti seitsemän osakilpailua käsittävän Ralli SM-kauden.

Kymmenen erikoiskoetta ja 220 erikoiskoekilometriä sisältäneen legendaarisen kaksipäiväisen seikkailun voittoon ajoi hallitseva SM1-luokan Suomen mestari Škodan Emil Lindholm kartturinsa Reeta Hämäläisen kanssa. Etenkin kilpailun viimeinen erikoiskoe Ristilampi tarjosi rutkasti draamaa tilanteiden vaihdellessa aivan viime metreille saakka.

Perjantain avauspäivän reilun 10 sekunnin kaulaan päättänyt Lindholm repäisi lauantain ensimmäiselle erikoiskokeelle sellaisen eron, että muilla ei pitänyt olla asiaa enää kärkitaisteluun. 17 sekunnin pohja-aika ja toisena ajanut Teemu Asunmaa oli ennen neljää viimeistä erikoiskoetta perässä jo lähes puoli minuuttia.

Tauon jälkeisellä Heinunkierron kahdeksannella erikoiskokeella tilanne kuitenkin tasoittui Asunmaan eduksi, kun Lindholm joutui väistämään tiellä olleita poroja. Ero kilpakumppaneiden välillä kaventui enää reiluun kuuteen sekuntiin.

Toiseksi viimeisellä erikoiskokeella Asunmaa repäisi ja siirtyi johtoon vaivaisella 0,1 sekunnin erolla. Legendaarinen Tunturirallin viimeinen erikoiskoe Ristilampi otti kuitenkin omansa Asunmaan ajautessa lumipenkkaan. Lapiotyöt maksoivat Asunmaalle reilut 11 minuuttia ja tuloksena oli SM1-luokan viimeinen sija.

Lindholm pääsi näin ollen nostelemaan himoittuja poronsarvia Lordin aukiolla nyt toista kertaa urallaan.

– Tämä oli kyllä todella yllätyksellinen kisa. Ei ollut meilläkään helppoa. Täältä tulevat 1,5-kertaiset pisteet auttavat, mutta kausi on pitkä ja seuraava Riihimäen osakilpailu tulee äkkiä vastaan, Lindholm tunnelmoi.

Toiseksi nousi päätöspäivänä hyvää vauhtia pitänyt Viron Egon Kaur, joka jäi maalissa Lindholmista kuitenkin reilusti yli minuutin. Viime vuoden SM-hopeamitalimies Mikko Heikkilä oli kolmas.

SM2-luokan kärjessä kovaa katoa

SM2-luokan kaksi edellistä Suomen mestaruutta nimiinsä vienyt Ville Hautamäki hallitsi luokan tapahtumia aina kilpailun toiseksi viimeiselle erikoiskokeelle. Sarriojärven erikoiskokeella kohtalo puuttui kuitenkin peliin ja tuloksena oli keskeytys tekniseen vikaan. Läpi koko kilpailun Hautamäen jälkeen toisena ollut Vesa Hirvonen peri johtopaikan ennen viimeistä erikoiskoetta.

Ristilampi näytti kuitenkin pahat puolensa myös Hirvoselle, joka ajoi nuottivirheen johdosta penkkaan. Näin ollen vielä ennen toiseksi viimeistä erikoiskoetta kolmantena ollut Miikka Vuokila nousi dramaattisten vaiheiden jälkeen luokan voittoon.

Luokan toiseksi nousi Erno Kinnunen ja kolmanneksi Juha Pasanen.

Korhonen uuden SM3-luokan debyyttivoittaja

Uuden sukupolven nelivetoiset Rally3-luokituksen autot debytoivat Rovaniemellä uudessa SM3-luokassa neljän auton voimin. Luokan kärjessä koko kisan viilettänyt Lauri Joona kärsi ennen viimeistä erikoiskoetta teknisistä ongelmista ja joutui antautumaan voittotaistelusta.

Joonan kanssa käytännössä koko kisan ajan tasaista kamppailua käynyt Roope Korhonen peri näin ollen kärkipaikan ja nousi uuden SM3-luokan historian ensimmäiseksi voittajaksi.

Luokan toiseksi nousikotikisaansa ajanut kokenut Ville Ruokanen, ennen kolmanneksi pudonnutta Lauri Joonaa.

SM4-luokassa hurja taistelu voitosta – Lassila ajoi vakioluokan ykköseksi

Ensimmäisen päivän päätteeksi näytti jo siltä, että luokan ennakkosuosikki Henri Hokkala ei voittotaisteluun mukaan ehtisi. Kakkospäivän avanneella Ahmavaaran liki 45-kilometrisellä erikoiskokeella Hokkala täräytti tauluun kuitenkin yli 30 sekunnin pohjat ja nousi kärkimies Toni Herrasen kantaan.

Herrasella sama erikoiskoe ei sujunut alkuunkaan, sillä tuloksena oli vasta luokan neljänneksi nopein aika ja reilut 50 sekuntia heikompi noteeraus Hokkalaan nähden.

Päivähuollon jälkeisellä kahdeksannella erikoiskokeella Hokkala nousi jopa luokan kärkeen, mutta paremmilla renkailla yhdeksännelle erikoiskokeelle startannut Herranen kuittasi sijan takaisin hurjalla pohja-ajalla.

Ristilampi osoitti haastavuutensa myös SM4-luokalle, kun Hokkala rysäytti rajusti ulos. Herranen kuittasi voiton näin ollen yli minuutilla ennen Hokkalan paikan perinyttä Kristian Niemistä.

Kolmanneksi ajoi lopulta Benjamin Korhola, joka kuittasi paikan kärkitaistelussa mukana olleelta Oskari Heikkiseltä. Viime vuoden SM5-luokan mestari Heikkisen matka päättyi keskeytykseen Ristilammen pimenevässä illassa.

Vakio 1600-autojen SM5-luokassa saatiin pienoinen yllättysvoittaja, kun Ford Fiestaa käskyttänyt Leevi Lassila ajoi luokan ykköspallille. Lassila nousi kärkeen kilpailun neljännen erikoiskokeen päätteeksi, eikä luopunut paikastaan lopuilla erikoiskokeilla.

Ennakkosuosikin viittaa pitänyt Jere Pensas ajoi toiseksi ja Miko Kiminki kolmanneksi.

Arctic Lapland Rally: Alustavat tulokset

SM1-luokka
1. Emil Lindholm 1:53:30,8
2. Egon Kaur +1:23,7
3. Mikko Heikkilä +1:50,0

SM2-luokka
1. Miikka Vuokila 2:08:57,8
2. Erno Kinnunen +1:33,6
3. Juha Pasanen +1:53,1

SM3-luokka
1. Roope Korhonen 2:00:44,4
2. Ville Ruokanen +1:19,7
3. Lauri Joona +2:03,4

SM4-luokka
1. Toni Herranen 2:09:57,9
2. Kristian Nieminen +1:08,8
3. Benjamin Korhola +2:29,8

SM5-luokka
1. Leevi Lassila 2:20:55,4
2. Jere Pensas +1:26,9
3. Miko Kiminki +3:36,3

SM-luokkien alustava pistetilanne 1/7 osakilpailua

SM1-luokka
1. Emil Lindholm 34p
2. Egon Kaur 25p
3. Teemu Asunmaa 20p

SM2-luokka
1. Miikka Vuokila 34p
2. Erno Kinnunen 25p
3. Juha Pasanen 20p

SM3-luokka
1. Roope Korhonen 34p
2. Ville Ruokanen 25p
3. Lauri Joona 20p

SM4-luokka
1. Toni Herranen 34p
2. Kristian Nieminen 25p
3. Benjamin Korhola 20p

SM5-luokka
1. Leevi Lassila 34p
2. Jere Pensas 25p
3. Miko Kiminki 20p

Tiimit
1. Printsport Junior Team 54p
2. TGS Skoda Team 38p
2. Rautio Motorsport 38p

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Veholla toimintaa jo viidessä maassa

Domenikssin myymälä. Kuva: Veho.

Veho on viime vuoden aikana kasvanut yhä kansainvälisemmäksi konserniksi.

Joulukuussa 2021 konserniin liitettiin Latvian Mercedes-Benzin maahantuojan ja jälleenmyyjän Domenikssin ja muutamaa viikkoa myöhemmin Veho ilmoitti ostavansa Mercedes-Benz Trucksin Ruotsin maahantuonnin Daimler AG –konserniin kuuluvalta Mercedes-Benz Sverige AB:lta.

Näin ollen Vehon toimintakenttä kattaa joulukuun 2021 alusta Suomen, Ruotsin, Viron, Liettuan sekä myös Latvian markkinat.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Vuoden MP-teko 2021 -äänestys on käynnistynyt

Lasse Kurvinen on Flat track -sarjan maailmanmestari. Kuva: JP Purtilo.

MP Moottoripyörämessut tekee töitä moottoripyöräilyn ja alan hyväksi. Nyt nostetaan ensimmäiset moottoripyöräilyn merkkihenkilöt Hall of Fame -tunnustuksella, ei nyt Messukeskuksen kattoon, mutta julkisuuteen kuitenkin.

Hall of Fame -tunnustuksen saa neljä henkilöä, jotka ovat toimineet moottoripyöräilyn hyväksi merkittävällä tavalla pitkään.

Kaikki tunnustuksen saajat julkaistaan MP-messujen avajaispäivänä perjantaina 25.3.2022 Helsingin Messukeskuksessa.

Vuoden MP-teko 2021 äänestys on käynnistynyt

MP-toimiala on valinnut äänestykseen kolme merkittävää vuoden 2021 moottoripyörätekoa. Yleisö voi äänestää suosikkiaan tapahtuman verkkosivuilla www.mpmessut.fi 21.3.2022 asti. Toimialan valitsemat ehdokkaat ovat KymiRing, Aki Motorsport -tallin perustaja Aki Ajo ja Flat track -sarjan kultamitalisti Lasse Kurvinen.

1. Vuonna 2021 avattiin moottoriurheilurata KymiRing. Kyseessä on uusi merkityksellinen radan avaus, onnistunut ratahanke, joka tukee moottoriurheilua Suomessa merkittävällä tavalla.

KymiRingin suurimmat omistajat ovat Suomen Moottoriliitto Oy, AKK Sports Oy, A. Ahlström Kiinteistöt Oy ja Iitin kunta.

Iitissä sijaitsevan moottoriurheilu- ja tapahtumakeskus KymiRingin GP-rata täyttää ainoana ratana Pohjois-Euroopassa FIA:n ja FIM:n korkeimpien rataluokitusten vaatimukset.

4,5 kilometriä pitkä rata koostuu 21 kaarteesta ja radalla on korkeuseroa 18 metriä. 1,1-kilometrinen suora on Euroopan pisin GP-radan pääsuora.

KymiRingin 180 hehtaarin rata-alue tarjoaa loistavat puitteet moottoriurheiluun, ajoneuvotestaukseen ja tapahtumien järjestämiseen. KymiRing tuo kansainväliset moottoripyöräkilpailut Suomeen ja mahdollistaa moottoriurheilun harjoittamisen korkealla tasolla Suomessa.

KymiRing on myös maailman johtava 5G moottoriurheilurata, jonne EDZCOM on rakentanut innovatiivisen yksityisen 5G-verkon Nokian huipputekniikalla.

KymiRing-radalla järjestetään muun muassa kaksipyöräisten Circuit Racing kuninkuusluokan MotoGP Grand Prix of Finland 8. – 10.7.2022 ja motocrossin MM-osakilpailu MXGP 13. -14.8.2022.

2. Entinen ratamoottoripyöräilijä Aki Ajo on tehnyt merkittävää työtä ratamoottoripyöräilyn hyväksi.

Ajo perusti Ajo Motorsport -tallin vuonna 1997. Aki Ajon tekemä työ tallipäällikkönä on ollut erityisen sitoutunutta ja vuonna 2021 tallin kuljettajat toivat neljä MM-kultaa.

Ajo on ottanut nuoria kuskeja talliinsa ja saanut heidät loistamaan. Ajo Motorsport -talli on mukana ratamoottoripyöräilyssä ympäri maailman sekä jäärata-ajossa kotimaassa.

Talli liittyi MM-sarjaan jo vuonna 2001 ja Ajosta tuli silloin tallin päällikkö. Ajon johdolla tallin kuljettajat ovat voittaneet maailmanmestaruuksia jo vuodesta 2008.

Nyt vuonna 2021 Ajo luotsasi jälleen kuljettajansa huippusuorituksiin ja MM-kultaa voittivat australialainen Remy Gardner Moto2:ssa sekä Pedro Acosta Moto3:ssa. Lisäksi Aki Ajon johtama talli voitti molempien luokkien tallimaailmanmestaruudet sekä tallin kuljettaja Raul Fernandez palkittiin Moto2-luokan Rookie of the Year palkinnolla.

Aki Ajon poika Niklas Ajo on myös menestynyt ratamoottoripyöräilijä ja toimii nykyään Ajon Moto3 -tiimin vetäjänä. Aki Ajo on toiminnallaan tuonut Suomea esille kansainvälisillä kilpa-areenoilla ja voidaan sanoa, että hänen elämäntyönään on ratamoottoripyöräily, moottoriurheilun edistäminen ja nuorten kuskien tukeminen.

3. Vuonna 2021 Lasse Kurvinen voitti toistamiseen peräkkäisinä vuosina MM-kultaa moottoripyöräilyn Flat track -sarjassa. Saavutus on vertaansa vailla ja osoittaa, että moottoripyöräurheilussa voi hyvin vaihtaa lajia ja käyttää hyväksi aiempien lajien opit.

Kurvinen aloitti motocrossin kolmevuotiaana ja ajoi talvisin myös jäärataa. Hän on ajanut myös supermotoa ja enduroa, joten voidaan sanoa, että Kurvinen on kisannut monipuolisesti moottoripyöräurheilun eri lajeissa. Hän on voittanut yhteensä 15 SM-mitalia.

Flat track muistuttaa jäärataa ajoteknisesti, mutta siinä ajetaan ilman etujarrua ja renkaissa on vähemmän pitoa. Flat track -sarjan perinteet ovat Amerikassa, jonne Kurvinen suuntaa myös seuraaville kisamatkoille.

Kurvinen on tuonut tätä vähemmän tunnettua lajia julkisuuteen ja toiminut siinä merkittävänä esimerkkinä. Kurvinen arvostaa moottoripyöräurheilua tasapuolisesti. Hän toimii nuorten kuljettajien tukena ja tekee töitä, jotta lapset saavat moottoriurheilukokemuksia.

#mpmessut

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

MANin myynti vuonna 2021 jo lähellä koronapandemiaa edeltävää tasoa

Kuva: MAN.

Vuonna 2021 MAN Truck & Bus toimitti asiakkailleen jälleen merkittävästi enemmän paketti- ja kuorma-autoja sekä linja-autoja, lähestyen siten tasoa, jolla oltiin ennen koronapandemiaa, todetaan MANin tiedotteessa.

Toimitusvaikeudet alihankintaketjuissa, ja erityisesti komponenttipula aiheuttaa haasteita edelleen.

MAN toimitti asiakkailleen hiukan alle 94 000 uutta ajoneuvoa, edellisvuoden toimitukset olivat noin 82 000. Vuonna 2019 ennen koronapandemian alkua MANin toimitukset olivat noin 105 000 ajoneuvoa.

Pääasiassa Münchenissä ja Krakovassa valmistettavien MAN-kuorma-autojen myynti kehittyi positiivisesti ja lisäystä tuli 14 % vuoteen 2020 verrattuna, noin 67 000 myydyllä kappaleella.

Pakettiautojen volyymit kasvoivat vielä enemmän, lisäystä 26 %, noin 22 000 myydyllä ajoneuvolla. Linja-autojen puolella oli odotettavaa ettei kasvua ole näkyvissä ja siellä toimitukset laskivat 13 %, kokonaismyyntimäärän ollessa noin 5 000 kappaletta.

Pääasiassa Eurooppaan

Kuorma-autosegmentissä Euroopan markkinan myynnin osuus vastaa edelleen suurinta osaa. MAN-kuorma-autoja myytiin Euroopassa noin 48 000 kappaletta, mikä on 11 % enemmän kuin vuonna 2020. Kotimarkkinalla Saksassa, MAN saavutti suurin piirtein samat lukemat kuin edellisvuonna, 19 000 myytyä kuorma-autoa.

MAN on pakettiautoluokassa vielä haastajan roolissa mutta jatkaa vuonna 2016 alkanutta menestystarinaa vuonna 2021.

MANin pakettiautoja myytiin noin 22 000 kappaletta, mikä merkitsee 50 % kasvua verrattuna vuoteen 2019. MAN TGE -mallien menestystarinan päämarkkinoina olivat mm. Ranska, Englanti ja Puola. Saksassa puolestaan myytiin noin 5 100 MAN TGE -mallia, mikä tarkoittaa 2 % laskua.

Kuten odotettua linja-autosegmentti kärsi eniten koronapandemiasta.

MAN- ja NEOPLAN-linja-autojen, jotka valmistetaan MANin tehtaalla Ankarassa, kysyntä oli laskusuunnassa, kuten myös Lion City -sarjan kaupunkilinja-autojen kysyntä, jotka valmistetaan puolestaan pääasiassa Starachowicen tehtaalla. Saksassa vuoden 2021 myyntiluvut pysyivät kuitenkin melkein samalla tasolla kuin edellisvuonna.

Uusia autoja nopeaan toimitukseen Suoman varastosta

Suomessa MAN-kuorma-autojen rekisteröinnit vähenivät vuonna 2021 hyvästä tilausmäärästä huolimatta edellisvuoteen verrattuna 8 %, mutta MAN TGE autojen osalta saavutettiin 10 % rekisteröintien kasvu.

Suomelle 2021 allokoitu kuorma-autojen tuotanto ajoittui suurelta osin joulukuulle ja tällä hetkellä MAN kuorma-autojen saatavuus on hyvä. MAN kuorma-autoja löytyy laajalla valikoimalla nopeaan toimitukseen Suomen varastosta, myös valmiiksi päälirakennettuja autoja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //