Koti Blogi Sivu 1130

Iäkäs mies ajoi moottoritiellä vastaantulevien kaistaa

Kuva: CvB

Hätäkeskukseen tuli useita kymmeniä ilmoituksia torstaina alkuillasta moottoritiellä väärään suuntaan ajavasta henkilöautosta. Ilmoituksen mukaan kyseinen auto ajaa Renkomäen liittymästä kohti pohjoista etelään suuntaan menevillä ajokaistoilla.

Poliisipartio sai pysäytettyä kyseisen auton Lotilan liittymässä. Autoa kuljetti hieman yli 80-vuotias mies. Hän oli erehtynyt liittymästä ja lähtenyt ajamaan moottoritietä väärään suuntaan.

Partio oli avustanut miehen pois moottoritieltä ja päästi miehen jatkamaan matkaa. Partio lähti seuraamaan miehen ajamista ja totesi hänen pysyneen hetken omalla ajokaistalla ajaessaan Saksalan suuntaan, mutta mies oli kuitenkin siirtynyt ajamaan vastaantulevien ajokaistalle.

Partio laittoi pysäytysvalon päälle, mutta mies jatkoi ajamista. Useampi vastaan tullut auto joutui väistämään välttääkseen törmäyksen.

Autoa kuljettanut mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autovarkaat eivät ehtineet pitkälle!

Kuva: CvB.

Joensuussa Noljakassa anastettiin henkilöauto myöhään illalla kello 23.10.

Auton omistaja havaitsi tapahtuman nopeasti ja soitti hätäkeskukseen.

Poliisin ollessa matkalla tapahtumapaikalle tuli heitä vastaan kyseinen anastettu auto.

Poliisi otti kiinni autossa ollut kuljettaja ja kaksi matkustajaa. Poliisi epäilee heitä moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autovarkaalle kävi työtapaturma Lahdessa — nukahti varastamansa auton rattiin keskelle katua

Kuva: CvB

Perjantaiaamuna noin kello 5.00 aikaan sai poliisin partio ilmoituksen henkilöautosta, joka oli Lahdessa Rajakadulla keskellä tietä käynnissä ja sisällä autossa kuljettajan paikalla nuokkuu mies kuola valuen pitkin poskea.

Partion tullessa kohteeseen, oli sairaankuljetus jo tarkastanut miehen ja todennut tämän olevan muuten kunnossa, mutta vahvasti huumausaineiden vaikutuksen alaisena, eikä mies tarvitse sairaankuljetuksen palveluita.

Partio otti miehen kiinni ja alkoi selvittämään tapausta.

Auton rekisterinumeron perusteella selvisi, että auto ei ollut kuljettajana toimineen miehen omistama. Partio tavoitti auton omistajan, joka kertoi vieneensä auton aikaisemmin perjantaina huoltoon Lahden keskustassa sijaitsevaan liikkeeseen.

Partion mennessä huoltoliikkeelle, selvisi siellä, että liikkeeseen oli murtauduttu ja liikkeestä oli anastettu kyseinen auto sekä erilaisia huoltotarvikkeita, jotka löytyivät anastetusta autosta.

Auton ja tavarat anastanut reilu 20-vuotias mies kiinniotettiin epäiltynä moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen, varkauteen, rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Emil Lindholm vakuuttavassa vauhdissa Tunturirallin avauspäivänä

Emil Lindholm ajaa Tunturirallin kärjessä perjantain jälkeen. Kuva: Merita Mäkinen, Meritapix.

57. kertaa Rovaniemen seudulla ajettava Arctic Lapland Rally käynnistyi perjantaina 14.1. viidellä erikoiskokeella ja reilulla 87 erikoiskoekilometrillä.

Avauspäivänä yleiskilpailussa tahtipuikkoja heilutteli viime vuoden SM1-luokan Suomen mestari Emil Lindholm.

Etenkin avauspäivän kolmas erikoiskoe Kaihuavaara osoittautui äärimmäisen haastavaksi ja varsinkin kaksivetoisten puolella moni autokunta joutui keskeyttämään tai hidastamaan rengasrikkojen takia.

Viime vuoden loppupuoliskolla hurjaan vireeseen äitynyt Lindholm kartturinaan Reeta Hämäläinen jatkoivat siitä mihin viime vuoden voittoon päättyneessä Katalonian MM-rallissa jäivät.

Lindholm löi vastustajille luun kurkkuun heti kilpailun avauserikoiskokeella ajaen 11 sekuntia nopeamman ajan ennen kakkosnoteerauksen tehnyttä Juha Saloa.

Kolmannen erikoiskokeen jälkeen eroa toiseksi nousseeseen kilpailun viime vuoden voittajaan Teemu Asunmaahan oli jo lähes 18 sekuntia. Neljännellä erikoiskokeella Lindholm lisäsi johtoaan jo reiluun 24 sekuntiin. Samalla erikoiskokeella konkari Juha Salo ja Eerik Pietarinen ajautuivat ongelmiin ja putosivat kärkikamppailusta.

Päivän viimeisellä erikoiskokeella Lindholm kuitenkin spinnasi ja ero toisena avauspäivän jälkeen olevaan Teemu Asunmaahan kaventui reiluun kymmeneen sekuntiin.

Luokan kolmas on viime vuoden SM-hopeamitalimies Mikko Heikkilä.

SM2-luokassa Ville Hautamäki hallitsi tilannetta ja päätti päivän reilussa 24 sekunnin johdossa. Viimeisellä erikoiskokeella Hautamäen autoon tuli kuitenkin ongelmia ohjauksen kanssa.

Paluun SM-sarjaan tehnyt Vesa Hirvonen on toisena ja Arttu Lähdeniemi kolmantena reilun minuutin Hautamäen perässä.

Uuden sukupolven Rally3-autot esiintyivät ensimmäistä kertaa SM-tasolla

Viime kaudella SM-rallien mukana mutta SM-luokkien ulkopuolella ensimmäistä kertaa nähdyt nelivetoiset Rally3-luokan autot saivat täksi kaudeksi oman SM-luokkansa. Luokan ensimmäiset viisi erikoiskoetta sujuivat Lauri Joonan tahdissa.

Toisena ajava Roope Korhonen kärkkyy toisena vajaat 13 sekuntia johtavaa Joonaa perässä. Ville Ruokanen seuraa kolmantena reilun puolen minuutin päässä.

Kaksivetoluokissa Herranen ja Lassila kärjessä

Suomen lupaavimpiin nuoriin kuljettajiin lukeutuva Toni Herranen oli koko päivän hyvässä vauhdissa ajaen päivän viidestä erikoiskokeesta kolmelle pohja-ajan. Herrasen johto toisena tulevaan Oskari Heikkiseen on jo reiluntuntuiset 44 sekuntia.

Kristian Nieminen on toisena olevasta Heikkisestä tasan kolmen sekunnin päässä. Toisena luokassa aina kolmannelle erikoiskokeelle mentäessä ajanut ennakkosuosikki Henri Hokkala kärsi rengasongelmista ja putosi päivän päätteeksi sijalle neljä, lähes minuutin päähän johtavasta Herrasesta.

V1600-autojen SM5-luokassa Leevi Lassila äityi kilpailun neljännellä erikoiskokeella huimaan vauhtiin ja otti luokan kärkipaikan ykköspäivän päätteeksi. Ennakkosuosikkeihin lukeutuva Jere Pensas ajaa toisena reilut 11 sekuntia johtavaa Lassilaa perässä. Luokan kolmen parhaimmiston täydentää Miko Kiminki reilut puoli minuuttia Lassilaa jäljessä.

57. Arctic Lapland Rally: Tulokset (5/10 erikoiskoetta)

SM1-luokka
1. Emil Lindholm 45:22,3
2. Teemu Asunmaa +10,8
3. Mikko Heikkilä +44,6

SM2-luokka
1. Ville Hautamäki 48:36,5
2. Vesa Hirvonen +24,1
3. Arttu Lähdeniemi +1:12,4

SM3-luokka
1. Lauri Joona 48:01,2
2. Roope Korhonen +12,6
3. Ville Ruokanen +35,1

SM4-luokka
1. Toni Herranen 51:26,5
2. Oskari Heikkinen +44,7
3. Kristian Nieminen +47,7

SM5-luokka
1. Leevi Lassila 55:56,6
2. Jere Pensas +14,8
3. Miko Kiminki +36,4

Kilpailun aikataulu

Lauantai 15.1.

09:53 EK 6 Ahmavaara – 44,56 km
11:46 EK 7 Ounasvaara – 1,65 km
HUOLTO, Mäntyvaaran ravirata
14:59 EK 8 Heinunkierto – 24,96 km
16:22 EK 9 Sarriojärvi – 32,48 km
17:55 EK 10 Ristilampi – 31,51 km
20:10 MAALI, Lordin aukio

www.rallism.fi
www.arcticrally.fi

Tältä näyttää Toyota Gazoo Racing GR GT3 -konseptiauto

GR GT3 Concept. Kuva: Toyota.

Toyota Gazoo Racing esittelee Tokion autonäyttelyssä muun  muassa GT3-konseptiauton.

Uuden GR GT3 -konseptiauton suunnittelun keskiössä on ollut ennen muuta ”kuljettaja ensin” -lähestyminen sekä tavoite valmistaa sellainen auto, jonka moottoriurheilusta innostuneet asiakkaat haluaisivat ajokikseen amatöörisarjojen kuninkaana pidettyyn GT3-sarjaan.

GR GT3 Concept sivusta. Kuva: Toyota.

Kuten GR Yarisin kohdalla, TGR on pyrkinyt hyödyntämään eri moottoriurheilusarjoista saatua kokemusta ja tuomaan kilparadoilta kerätyt opit myös GR GT3 -autoon.

GR GT3 Concept takaviisto. Kuva: Toyota.

TGR:n tavoitteena on jalostaa kilparadoilta houkuttelevia autoja jokapäiväiseen autoiluun eikä kehittää tuotantomalleista autoja moottoriurheilutarkoituksiin.

Rajoitettu erä GRMN Yaris -autoja Japanin markkinoille

Näyttelyssä esitellään  myös Japanin markkinoille suunnitellun GRMN Yaris -mallin.

GRMN Yarisin kehitystyö alkoi ”Morizon”, pääjohtaja Toyodan halusta tarjota asiakkaille auto, joka on mahdollista räätälöidä yksilöllisiin tarpeisiin, kuten moottoriurheiluun.

GRMN Yaris. Kuva: Toyota.

Uutta GRMN Yarisia valmistetaan rajoitettu 500 kappaleen erä Japanin markkinoille. Auto on noin 20 kg kevyempi, 10 mm kapeampi ja 10 mm matalampi kuin perus-Yaris mm. paremman aerodynamiikan ja matalamman painopisteen saavuttamiseksi.

bZ4X GR Sport -konseptiauto

bZ4X-täyssähköautoon perustuva bZ4X GR Sport -konseptiauto tarjoaa vieläkin enemmän ympäristöystävällistä suorituskykyä ja ajamisen nautintoa.

bZ4X GR Sport Concept. Kuva: Toyota.

Suuret renkaat, urheilulliset istuimet ja korin mattamustat koristeosat erottavat konseptimallin bZ4X-perusmallista.

GR Heritage -varaosaohjelma

Uusi GR Heritage -varaosaohjelma auttaa asiakkaita pitämään rakastetut, jo elämää nähneet autonsa edelleen tieliikennekäytössä. Ohjelman tarjoituksena tuoda jo lakkautettuja varaosia uudelleen tuotantoon aitoina Toyota-varaosina.

Tokiossa on esillä mm. A70 Supra-, A80 Supra-, Toyota 2000GT- sekä AE86 Corolla Levin/Sprinter Trueno -malleihin sekä Land Cruiser 40 -sarjaan tuotettuja varaosia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autoihin ja asuntoihin Espoossa pyrkinyt mies on vangittu

Kuva: CvB.

Länsi-Uudenmaan poliisille on tullut viime aikoina ilmoituksia ja vihjetietoja tapauksista, joissa öiseen aikaan liikkunut mies on yrittänyt avata autojen ja asuntojen ovia Espoossa. Näitä rikoksia ja niiden yrityksiä on tapahtunut ainakin Viherlaaksossa, Lintuvaarassa, Westendissä sekä Laajalahdessa.

Länsi-Uudenmaan poliisi on saanut saman miehen kiinni öisistä puuhissa kahdesti tammikuun aikana. Kun mies tavattiin toisen kerran öiseltä parkkipaikalta 10.1, oli hänen hallussaan monesta eri kohteesta anastetuksi epäiltyä omaisuutta, kuten kortteja sekä useita avaimia. Poliisi epäilee, että mies on anastanut tavarat lukitsematta unohtuneista autoista.

− Miehen jalkineenjälkeä vastaava jalanjälki oli havaittavissa läheisillä pysäköintialueilla noin viidenkymmenen eri auton vierestä. Hän on myös tallentunut useisiin eri kiinteistöjen valvontakameratallenteisiin, ja tapaukset ovatkin herättäneet sosiaalisessa mediassa paljon keskustelua ja pelkoa, kertoo rikoskomisario Ilmari Hallamaa.

Poliisi esitti miestä vangittavaksi rikollisen toiminnan jatkamisvaaran perusteella, ja Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus määräsi hänet vangittavaksi 13.1. Mies odottaa rikosasioiden käsittelyä tutkintavankeudessa, ja syyte rikosasioissa on määrä nostaa 28.2. mennessä. Poliisi tutkii tekoja varkauksina.

Ethän säilytä autossa arvokasta tavaraa tai tärkeitä dokumentteja

Poliisi on havainnut rikoskokonaisuuden yhteydessä, että valitettavan moni säilyttää avaimia ja maksukortteja pysäköidyssä autossa. Moni myös on unohtanut lukita autonsa ovet.

Lisäksi monessa autossa on ollut dokumentteja, joista auton omistajan kotiosoite selviää helposti, ja myös auton rekisterinumeron perusteella omistajan kotiosoite on selvitettävissä.

− Pysäköidyssä autossa ei missään tapauksessa kannata säilyttää arvokasta omaisuutta, maksukortteja tai avaimia. Jos ne joutuvat vääriin käsiin, on niiden avulla mahdollista tehdä paljon harmia, Hallamaa muistuttaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Isuzu D-Max tarjolla nyt myös kevytkuorma-autona

Kuva: Isuzu.

Uusi Isuzu D-Max on jatkossa saatavana myös 5‑paikkaisena kevytkuorma-autona. Sen tärkein ero pakettiautoon ovat alhaiset käyttökulut ja 5-paikkaisena edullinen hinta.

Uusi versio on muilta osin kuin pakettiautoksi rekisteröitävä D-Max.

Nykyinen viime vuonna Suomessa esitelty D-Max jatkaa vuonna 1963 esitellyn automallin kehityskaarta. Isuzu kiteyttää asian niin, että uudella D-Maxilla on kuorma-auton DNA, sillä niin auton rakenteet kuin moottori on kehitetty vaativaan käyttöön. Niinpä on hyvin luontevaa, että Isuzu D-Max tulee nyt myyntiin myös kevytkuorma-autona.

Kuva: Isuzu.

Suomessa viimeistelty

Uudessa kevytkuorma-autoksi (N2G) rekisteröitävässä Isuzu D-Maxissa on aina lähtökohtana 5-paikkainen miehistöohjaamoinen versio.

Tarvittavat vahvistukset ja muutokset tekee Jyväskylässä toimiva Work Cars Oy. Muutoksiin kuuluu myös taka-akselille asennettava passiivinen ilmajousitus, jossa on ilmanpaineventtiilit säätöä varten. Samalla auton huippunopeus rajoitetaan elektronisesti kuorma-autojen lakisääteiseen (90 km/h).

Uusi Isuzu D-Max Double Cab Work Edition tuo omistajalleen paljon etuja ennen kaikkea alhaisempien käyttökustannuksien myötä. Kuorma-autona uudessa versiossa ei ole autoveroa ja erittäin pieni ajoneuvovero.

Lisäksi auto on yleisesti hyväksytty arvonlisäverolliseen toimintaan. Kevytkuorma-autolle ei tarvitse nimetä kuljettajaa, jolloin ei ole pelkoa siitä, että joku joutuu maksamaan autoetua. Lisäksi yksityisajossa ei tarvitse käyttää ajopiirturia.

Kuva: Isuzu.

Suoraa säästöä tulee siitä, että D-Max Double Cab Work Editionin vuotuinen ajoneuvovero on 78,44 euroa, kun vastaavassa 5-paikkaisessa pakettiautossa se on 1 022 euroa ja kaksipaikkaisessakin noin 500 euroa vuodessa.

Toisin sanoen jo pelkästään vuotuisista ajoneuvoveroista syntyy nykyisten taksojen mukaan viisipaikkaisissa yli 4 700 euron ja kaksipaikkaisissakin yli 2 000 euron säästö viidessä vuodessa. Work Editionin hankintahinta on jopa yli 15 000 euroa edullisempi kuin vastaava 5-paikkainen pakettiauto.

Uuden Isuzu D-Max Double Cab Work Editionin kokonaismassa on 3 510 kiloa. Se on mainio kuormajuhta, sillä kantavuus on 1 320 kiloa, minkä lisäksi autoon voi kytkeä 3 500 kilon perävaunun.

Runkoa myöten uusi

Kymmenennen sukupolven Isuzu D-Max suunniteltiin ennen kaikkea markkinoille, missä käyttäjät eivät useinkaan noudata sallittuja kantavuuksia.

Auton on kestettävä suuriakin ylikuormia, minkä lisäksi siltä vaaditaan kestävyyttä ja luotettavuutta. Vastatakseen asiakkaiden odotuksiin, Isuzu teki uuden D-Maxin rungosta vielä aiempaa vahvemman.

Myös uuden Isuzu D-Maxin kori on aiempaa jykevämpi, sillä siinä käytetään nyt aiempaa enemmän suurlujuusterästä. Parannuksiin kuuluvat korin uudelleen suunnitellut kiinnityspisteet, joilla on vähennetty melua ja värinöitä. Kaikessa Isuzun suunnittelussa pyritään kestävyyteen, minkä takia myös ruostesuojausta on parannettu.

Ohjaamo henkilöautomaisempi

Isuzu hioi uuden D-Maxin linjat halkomaan ilmaa entistä tehokkaammin, millä vähennetään polttoaineenkulutusta ja hiilidioksidipäästöjä.

Uudella keulan muotoilulla parannetaan kevyen liikenteen turvallisuutta. Euro NCAP:n turvallisuustestissä D-Max sai parhaan mahdollisen viiden tähden arvosanan. Arviossa todettiin, että pick-upit eivät ole kuuluisia turvallisuudestaan, mutta D-Maxissa on hyvä turvavarustelu ja se antaa hyvän suojan matkustajilleen.

Kuva: Isuzu.

Uudessa miehistöohjaamoisessa korissa takaovet ovat kaksi ja puoli senttiä pidemmät kuin edellisessä sukupolvessa, minkä ansiosta autoon voi nousta ja sieltä poistua entistä helpommin. Akselivälin kasvattaminen kolmella sentillä on tuonut lisää tilaa ohjaamoon, mikä lisää mukavuutta.

Ohjaamo muutettiin paljon aiempaa henkilöautomaisemmaksi. Istuimessa ja ohjauspyörässä on entistä enemmän säätövaraa, mikä helpottaa hyvän ajoasennon löytämistä.

Uuden muotoilun ansiosta etuistuimet ovat mukavammat kuin ennen. Ohjaamossa on aiempaa korkealaatuisemmat materiaalit ja lähes kaikki käden ulottuvilla olevat alueet ovat nyt pehmeäpintaisia.

Pieniä, mutta samalla tärkeitä muutoksia ovat lähempänä ajajaa oleva vaihteenvalitsin sekä loogisempi katkaisimien sijoitus.

Alhaiset käyttökustannukset

Isuzu D-Maxissa on iskutilavuudeltaan optimaalinen, 1,9-litrainen turbodiesel, joka kehittää 120 kW (163 hv) ja 360 Nm vääntömomentin, joka on käytettävissä laajalla käyntinopeusalueella.

Polttoaineenkulutusta on vähennetty monin tavoin kuten uusilla alhaisen vierintävastuksen ensiasennusrenkailla. Ohjaustehostin on nyt sähköinen ja nopeuden mukaan säätyvä, eikä sähköinen tehostin tarvitse huoltoa, öljyä tai letkuja.

Uudessa Isuzu D-Max Double Cab Work Editionissa on vakiona kuusivaihteinen automaattivaihteisto. Sen vaihdot tapahtuvat aiempaa nopeammin, mikä parantaa mukavuutta ja suorituskykyä sekä alentaa kulutusta. Uusi öljynjäähdytin puolestaan tarkoittaa parempaa kestävyyttä. Vakiovarusteisiin kuuluvat myös alennusvaihteisto ja takatasauspyörästön lukko.

Monipuolinen varustelu järkevään hintaan

Etu- ja sivuturvatyynyjen lisäksi vakiovarusteisiin kuuluvat sivuturvaverhot, kuljettajan polviturvatyyny ja henkilöautoissakin harvinainen keskiturvatyyny.

Tärkeintä on kuitenkin törmäyksen välttäminen, minkä takia D-Max Double Cab Work Editionista löytyvät törmäyksenestoavustin jalankulkija- ja pyöräilijätunnistuksella, liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä, kuljettajan vireystilan valvontajärjestelmä, kaukovaloavustin, kaistavaroitin, aktiivinen kaistavahti, kuolleen kulman varoitusjärjestelmä, risteävän liikenteen varoitusjärjestelmä, törmäyksenestojärjestelmä ja ajonvakautukseen kuuluva perävaunun vakautusjärjestelmä.

Kuva: Isuzu.

Myös D-Max Double Cab Work Editionin mukavuusvarustelu on monipuolinen. Siihen kuuluvat ilmastointilaite, sähkötoimiset ikkunannostimet kaikissa ikkunoissa, mukautuva vakionopeudensäädin ja älykäs nopeudenrajoitin, sade- ja hämärätunnistimet. Ulkonäköä kohentavat 18-tuumaiset kevytmetallivanteet.

Nuo kaikki kuuluvat 46 990 euron hintaiseen LX-varustetasoon.

Vaihtoehtona on ylellinen 49 990 euroa maksava Isuzu D-Max Double Cab LSE Work Edition, jossa on edellä mainittujen varusteiden lisäksi kaksialueinen automaatti-ilmastointi, nahkaverhoilu, kuljettajan istuimen sähkösäädöt, 9-tuumainen kosketusnäyttö, peruutuskamera, älyavain, led-valot edessä ja takana sekä astinlaudat.

Kaikissa Isuzuissa on viiden vuoden takuu (100 000 km).

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Linja-auto kyljelleen ojaan Salossa

Poliisi9
Kuva: CvB.

Helsingistä Turkuun matkalla ollut linja-auto suistui tieltä Salossa, Piihovin liittymän kohdalla moottoritiellä.

Linja-auto ajoi moottoritien rampilla sijaitsevalle pikavuoropysäkille, suistui tieltä ja kaatui kyljelleen ojaan. Onnettomuus tapahtui kello 10.45.

Linja-auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi 12 matkustajaa, joista kaksi loukkaantui lievästi.

Pelastustoimet paikan päällä ovat käynnissä, mutta tapahtuneesta ei ole haittaa muulle liikenteelle.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Vehon kaikki työsuhdeautot ovat ladattavia tämän vuoden loppuun mennessä

Kuva: Veho.

Vehon tavoitteena on olla Suomessa autoalan ensimmäinen CO2-neutraali yhtiö vuonna 2023, todetaan yhtiön tiedotteessa.

Tavoitteena on, että kaikki Vehon työsuhdeautot ovat vuoden 2022 loppuun mennessä joko ladattavia hybridejä tai täyssähköautoja ja samalla lasketaan esittelyautokaluston CO2 – tasoja merkittävästi.

Veho kertoo lisäksi tiedotteessaan, että yhtiö ostaa kiinteistöiden energian uusiutuvana ja huomioi maalämmön sekä aurinkopaneelit kaikissa uusissa ja uudistuskohteissamme.

Nämä toimet laskevat Vehon tiedotteen mukaan Vehon omaa hiilijalanjälkeä noin 90 prosenttia vuoden 2021 tasosta.

Jäljelle jäävän hiilijalanjäljen Veho tulee kompensoimaan yhteistyössä luotettavaksi todennetun kumppanin kanssa.

Veho haluaa tällä toiminnalla näyttää suuntaa koko Suomen autoalalle kohti täysin hiilineutraalia toimintaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //