Koti Blogi Sivu 1112

Autotoday jo 14 vuoden ikään!

Tältä Autotoday näytti 2008.

Autotoday-sivusto avautui yleisölle helmikuussa 2008. Juttuja on siis julkaistu yli 14 vuotta.

Paljon on vuosien saatossa tapahtunut mediamaailmassa, mutta Autotoday porskuttaa edelleen itsenäisenä verkkosivustona.

Vuonna 2008 ei tiedetty miltä tulevaisuus tulisi nyttämään. Moni ei ehkä edes uskonut sivuston säilyvän hengissä, ja nyt jo saavuttavan 14 vuoden iän.

Autotoday sai alkunsa vuonna 2007, kun yrityksen perustajat Jukka Viitasaari ja Timo Eskeli löivät viisaat päänsä yhteen, ja huomasivat, että Suomesta puuttui autoaiheinen verkkosivusto.

Kaksikolla oli hyvät suhteet Microsoftiin ja MSN.fi-sivuston tekijöihin, ja yhdessä he kehittivät Autotodaysta MSN.fi-sivuston Auto-osion.

MSN:llä oli monessa muussa maassa jo pitkään ollut oma auto-osionsa paikallisen MSN:n alla.

Sivusto avattiin siis helmikuussa 2008, mutta uutisia ja koeajoja oli syötetty sivustoon jo tammikuun aikana. Näin sivuston avauduttua sisältöä oli jo melko paljon.

Autotoday pääsi hyvään vauhtiin nimenomaan MSN:n avulla, koska sillä saavutettiin paljon lukijoita heti alusta alkaen.

Sivuston tunnettuus kasvoi merkittävästi, kun Ampparit.com perusti Auto ja MP -osion. Silloin Autotodayn uutiset levisivät muillekin kuin MSN-lukijoille.

Ampparit oli alkuvaiheessa erittäin tärkeä kanava Autotodaylle, joka oli pitkään melkein ainoa auto- ja liikenneuutisia Amppareihin välittänyt palvelu.

Nyt Amppareiden Auto ja MP -osio on nimeltään Autot ja liikenne, ja uutislähteitä on kymmeniä, Autotoday yksi joukossa.

Monta vaihetta

Autotoday on kymmenen vuoden aikana käynyt läpi melko vaiherikkaan elämän.

Sivusto toimi alun perin MSN.fi-sivuston Autot-osiona ja myöhemmin sivusto integroitiin kokonaan MSN:n sivustoon.

Microsoft uudisti sivustonsa vuonna 2014, ja Autotodayn yhteistyö Microsoftin kanssa loppui.

Autotoday löysi kuitenkin uuden kodin verkkolehti Uudesta Suomesta, ja syyskuussa 2014 Autotodayn sisällöstä tuli Uuden Suomen Auto-osio.

Uusi Suomi myytiin kesällä 2016 Alma Medialle, ja yhteistyö Uuden Suomen kanssa loppui joulukuun viimeisenä päivänä 2016.

Sen jälkeen Autotoday on toiminut omana itsenäisenä verkkosivustonaan. Siis nyt jo yli viisi vuotta.

Sivustolla on nykyäänkin yhteistyö MSN:n kanssa. Nykyään suurin osa Autotoday.fi-osoitteessa julkaistavista jutuista ilmestyy myös MSN.fi-sivuston Autot-osiossa.

Uuden Suomen poistuttua kuvioista Autotodayn lukijamäärä tietysti notkahti, mutta sen jälkeen suunta on ollut ylöspäin.

Tämän vuoden tammikuu oli nykyisen Autotodayn paras kuukausi toistaiseksi. Sivustollamme kävi melkein 124 000 kävijää ja uutisia luettiin melkein 250 000 kertaa. Lisäksi Autotodayn uutisia luetaan MSN-sivustolla 150 000 – 200 000 kertaa kuukaudessa.

Kasvu kävijämäärissä viime vuoden tammikuuhun verrattuna on melkein 19 prosenttia.

Autotoday on toiminut nykyisellä järjestelmällä noin puolitoista vuotta, ja järjestelmässä on mukana juttuja vuodesta 2017 alkaen.

Merkittäviä muutoksia mediamaailmassa

Mediamaailma on vuosien kuluessa muuttunut merkittävästi. Kymmenen vuotta sitten harvalla autoalan lehdellä oli kunnollisia verkkosivustoja, eikä niihin satsattu juuri ollenkaan. Nyt tilanne on aivan toinen, ja verkkosivustojen merkitys on kasvanut melkoisesti kaikilla medioilla.

Autotoday oli ensimmäinen pelkästään verkossa toimiva auto- ja liikenneaiheinen verkkosivusto. Autotodayn jälkeen tulivat markkinoille Automerkit.fi ja Teknari, joka myöhemmin muuttui Teknavi-nimiseksi.

Automerkit.fi on sen jälkeen lopettanut ja Teknavi on päasiassa toiminut televisio-ohjelman avulla.

Lisäksi sosiaalinen media on ottanut merkittävän roolin uutisvirran jakelussa.

Kymmenen vuotta sitten Autotodayn uutisia luettiin käytännössä vain ja ainoastaan tietokoneilla. Nyt suurin osa lukijoista tulee kännyköiden kautta – eli Autotoday kulkee jatkuvasti mukana taskussa ja laukussa.

En uskalla ennustaa, missä Autotoday on kymmenen vuoden kuluttua, mutta ainakin mediamaailma on silloin merkittävästi erilainen kuin tänään.

Lukijapalautteesta päätellen Autotodaylla on uskollisia lukijoita. Tämä joukko kasvaa hiljalleen koko ajan ja toivomme voivamme tyydyttää nykyisten ja tulevien lukijoidemme lukunälän.

Juhlapäivää vietimme tietysti työn merkeissä. Mahdollisia kommentteja ja toiveita voi lähettää osoitteeseen toimitus@autotoday.fi tai kirjoittaa Facebook-sivustollemme tai Twitter-sivustollemme. Myös Instagramin kuvia pääsee katsomaan tunnisteella autotodayfi.

Merkkipäivää Autotoday juhlii työn merkeissä.

Clas von Bell

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Täysin uusi Alfa Romeo Tonale paljastettiin — tarjolla myös lataushybridinä

Kuva: Alfa Romeo.

Alfa Romeo paljasti tiistaina täysin uuden Tonale-mallin, joka siirtää legendaarisen automerkin sähköiseen aikakauteen.

Uusi Alfa Romeo Tonale valmistetaan juuri sille luodulla kokoonpanolinjalla Pomigliano d’Arcossa, Napolissa, joka on yksi konsernin edistyneimmistä ja palkituimmista tuotantolaitoksista. Voidaankin sanoa, että Tonale edustaa Alfa Romeon brändin uuden aikakauden metamorfoosia.

Uusi Tonale on 4,53 m pitkä, 1,84 m leveä ja 1,60 m korkea. Näihin kompakteihin mittoihin on tuotu Giulia GT:n elegantin urheilullista tyyliä, joka muistuttaa myös ikonisesta 8C Competizione -mallista. Tonalen tuotantoversion muotoilu on paljolti uskollinen Alfa Romeon Centro Stile -muotoilukeskuksen luomalle alkuperäiselle konseptiautolle, joka käynnisti koko projektin.

Tonalen muotokieli on erottuvaa, sensuellia ja tulevaisuuteen suuntautuvaa. Keulaa hallitsee jäljittelemätön Alfan ”Trilobo” -muotoilu ja ”Scudetto” jäähdyttimen säleikkö, joka toimii keskipisteenä koko keulan muotoilulle. Vastaavasti ”3+3” ajovalot uudella Full-LED Adaptive Matrix -teknologialla tuovat mieleen SZ Zagaton tai Proteo -konseptiautojen itsevarman ilmeen.

Alfa Romeolle uusi Tonale merkitsee uuden aikakauden alkua sähköisten voimalinjojen osalta. Strategiansa mukaisesti Alfa Romeo asettaa vaatimuksen: sähköistyksen on palveltava tuotemerkkiä ja sen DNA:ta. Alfa Romeo haluaa sitoutua tulevaisuuden kestävään liikkuvuuteen pysyen samalla uskollisena sen perusarvoille.

Kuva: Alfa Romeo.

Sähköllä jopa 80 kilometriä

Uusi Tonale on saatavana kahdella eri sähköisellä voimalinjalla; hybridinä ja ladattavana hybridinä. Valmistaja esittelee Tonalessa 160 hv Hybrid VGT (Variable-Geometry Turbo) -moottorin, joka on ainutlaatuinen Alfa Romeolle.

Sen muuttuvageometrinen turboahdin yhdistettynä 7-vaihteiseen TCT-kaksoiskytkinvaihteistoon ja 48 V/ 15 kW, 55 Nm ”P2” -sähkömoottoriin mahdollistaa 1,5 litran moottorin pyörittämisen myös silloin, kun polttomoottori sammutetaan. Vaihteisto mahdollistaa käynnistyksen ja ajon sähköajotilassa alhaisilla nopeuksilla, pysäköidessä ja rullauksen yhteydessä.

Lisäksi saatavana on myös 130 hv hybridiversio.

Uuden Tonalen todellinen lippulaivamalli on Q4-nelivedolla varustettu 275 hv Plug-in Hybrid (15,5 kWh), joka kiihtyy 0-100 km/h vain 6,2 sekunnissa. Sen toimintamatka sähköllä on jopa 80 km kaupunkiajossa ja jopa 60 km yhdistetyssä ajossa, jotka ovat myös luokkansa parhaimmistoa. Neliveto on vakiona latauhybridissä.

Lisäksi moottorivalikoimaa täydentää uusi 1,6-litrainen, 130 hv dieselmoottori, jonka vääntömomentti on 320 Nm, yhdistettynä 6-vaihteiseen Alfa Romeo TCT -kaksoiskytkinautomaattivaihteistoon ja etuvetoon.

Innovatiivista uutta teknologiaa

Alfa Romeon strategiana on tukea kuljettajan ajokokemusta uusien innovatiivisten ohjelmistojen ja liitettävyyden avulla säilyttäen samalla sille tyypillinen urheilullinen ajonautinto.

Uuden Tonalen tärkeimpiä uusia teknologisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi integroitu Amazon Alexa -ääniavustaja. Alexa tarjoaa päivityksiä ajoneuvon tilasta, lataus- ja/tai polttoainetason, etsii kiinnostavia kohteita, löytää auton viimeisimmän sijainnin, lähettää lukitus-/avauskomentoja etänä ja paljon muuta.

Uusi Tonale on varustettu täysin uudella infotainment-järjestelmällä, jonka Android-käyttöjärjestelmän ja 4G-yhteyden ansiosta se tarjoaa sisältöä, toimintoja ja palveluita, jotka ovat aina ajan tasalla. Uusi järjestelmä omaa täysin digitaalisen 12,3 tuuman näytön, 10,25 tuuman pääkosketusnäytön ja sujuvan käyttöliittymän, jonka ansiosta informaatio on helppo havaita yhdellä silmäyksellä.

Uusi teknologia palvelee myös turvallisuutta ja mukavuutta, sillä uusi Tonale on varustettu tason 2 autonomisen ajon Advanced Driver Assistance Systems (ADAS) -järjestelmillä, jotka toimivat Alfa Romeon filosofian mukaisesti.

Tässäkin uusi innovatiivinen ohjelmisto on brändin DNA:n palveluksessa, painopisteen ollessa edelleen kuljettajassa ja järjestelmien toimiessa häiritsemättä kuljettajan ajokokemusta, jolloin hallinta ja ajodynamiikka säilyvät mahdollisimman ennallaan maksimaalisen ajonautinnon takaamiseksi.

Täysin uusi Alfa Romeo saapuu Suomeen kesällä. Sen hinnat ja varustetasot julkaistaan lähempänä lanseerausta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Volvo Cars investoi miljardi euroa Torslandan tehtaaseen seuraavan sukupolven täyssähköautojen tuotantoa varten

Megavaluprosessi. Kuva: Volvo Cars.

Volvo aikoo seuraavan sukupolven sähköautoillaan tarjota asiakkaille pidempää toimintamatkaa, nopeampaa lataamista ja alhaisempia kustannuksia ja saavuttaa samalla uusia merkkipaaluja turvallisuudessa ja ympäristöystävällisyydessä.

Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi Volvo investoi tulevina vuosina miljardi euroa Torslandan tuotantolaitokseen Ruotsissa valmistautuessaan seuraavan sukupolven täyssähköautojen tuotantoon.

Osana suunniteltuja investointeja yhtiö ottaa käyttöön lukuisia uusia kestävämpiä teknologioita ja valmistusprosesseja. Niihin lukeutuvat alumiinikoriosien megavaluprosessi, uusi akkujen kokoonpanoyksikkö sekä täysin uudistettu maalaamo ja kokoonpanolaitos.

Investoinnit ovat jatkoa viimeaikaiselle ilmoitukselle, jossa Volvo ja johtava akkukennojen valmistaja Northvolt kertoivat kolmen miljardin euron investoinnista korkealaatuisten räätälöityjen akkujen kehitykseen ja valmistukseen Volvon seuraavan sukupolven täyssähköautoja varten.

Molemmat investoinnit ovat askel eteenpäin Volvon tavoitteessa tulla pelkkien täyssähköautojen valmistajaksi vuoteen 2030 mennessä ja kuvastavat yhtiön sitoutumista pitkäkestoiseen tulevaisuuteen kotikaupungissaan Göteborgissa.

Uusi valutekniikka

Uuden sukupolven sähköisten Volvojen valmistuksessa otetaan käyttöön uusi alumiinikoriosien valutekniikka, jossa auto kootaan isommista kappaleista. Tämä on merkittävin ja jännittävin investointien mahdollistama muutos.

Niin kutsuttu megavaluprosessi tarjoaa monia etuja kestävän kehityksen, kustannusten ja auton suorituskyvyn suhteen, ja Volvo on yksi ensimmäisistä autonvalmistajista, joka investoi tähän tekniikkaan.

Pohjarakenteen keskeisten osien valaminen yhdeksi alumiinikappaleeksi vähentää painoa, mikä puolestaan parantaa energiatehokkuutta ja pidentää auton toimintamatkaa. Sen ansiosta Volvon suunnittelijat voivat optimaalisesti hyödyntää matkustamossa ja tavaratilassa käytettävissä olevaa tilaa, mikä lisää auton monikäyttöisyyttä.

Toinen megavalutekniikan etu on valmistusprosessin yksinkertaistuminen, joka synnyttää kustannussäästöjä materiaalien käytössä ja logistiikassa ja pienentää valmistuksen ja toimitusketjun ympäristöllistä jalanjälkeä.

Maalaamoa päivitetään uusilla koneilla ja prosesseilla, jotka tukevat maalaamon energiankulutuksen ja päästöjen jatkuvaa vähentämistä.

Uudessa akkujen kokoonpanoyksikössä integroidaan akkukennot ja -moduulit auton pohjarakenteeseen. Myös autojen kokoonpanoyksikköä uudistetaan seuraavan sukupolven sähköautoja varten. Käyttöön otetaan esimerkiksi uusi liitospiste, jossa auton ylärunko ja pohja kohtaavat ensimmäisen kerran.

Myös logistiikka-aluetta uudistetaan. Materiaalivirtausta parannetaan ja osien kuljetusta tehtaalle tehostetaan. Volvo investoi lisäksi toimitiloihin tehtaan ympärillä, kuten taukoalueisiin, pukuhuoneisiin ja toimistoihin, mikä parantaa työntekijöiden viihtyvyyttä.

Torslandan tehtaan vuosikapasiteetti on 300 000 autoa, ja se on yksi Volvon pisimpään toimineista tuotantolaitoksista. Ruotsin kuningas Kustaa VI Aadolf avasi sen vuoden 1964 huhtikuussa, ja se oli pitkään maan suurin yksittäinen työnantaja. Tällä hetkellä Torslandan tehdas toimii kolmessa vuorossa ja työllistää noin 6 500 henkilöä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kuukauden kuluttua julkaistaan Mazdan ensimmäinen lataushybridi

Kuva: Mazda.

Mazdan Euroopan SUV-malliston uusi lippulaiva Mazda CX-60 PHEV julkaistaan 8. maaliskuuta.

Mazda CX-60 PHEV on ensimmäinen kahdesta suuren pohjalevyn SUV-mallista, jotka esitellään tulevien kahden vuoden aikana.

Lähitulevaisuudessa CX-60:n seuraan liittyy seitsenpaikkainen CX-80.

Mazda CX-60 PHEV luotsaa Mazdan ladattavien hybridimallien esittelyä Euroopan markkinoille. Yhteistyössä sähkömoottorin kanssa sen 2,5-litrainen nelisylinterinen bensiinimoottori kykenee tuottamaan yli 300 hevosvoimaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Eilen usean ajoneuvon liikenneonnettomuus Kehä I:llä Helsingissä

Kuva: CvB

Helsingissä Kehä I:llä tapahtui useamman ajoneuvon liikenneonnettomuus maanantaina kello 18. Liikenne oli poikki noin tunnin verran Hämeenlinnanväylän ja Tuusulanväylän liittymien välillä idän suuntaan.

Onnettomuus johtui pysäytystilanteesta. Poliisi pysäytti ajoneuvon ottaakseen kiinni keskeneräiseen esitutkintaan liittyvän epäillyn henkilön.

Kuljettajan yrittäessä pakoon hänen autonsa kolhaisi poliisiautoa ja useampaa muuta ajoneuvoa ja kaatui lopulta kyljelleen.

Poliisi otti kuljettajan kiinni ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Onnettomuudessa ei sattunut henkilövahinkoja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mercedeksen sähkö- ja lataushybridimallien menekki vilkastui voimakkaasti vuonna 2021

Mercedes-Benzin sähköiset pakettiautot. Kuva: Mercedes-Benz.

Mercedes-Benz Cars toimitti asiakkaille viime vuonna 2 427 686 henkilö- ja pakettiautoa (–4 %). Henkilöautoja niistä oli 2 054 962 (–5 %).

Globaalista puolijohdepulasta johtuvien toimitusvaikeuksien leimaaman vuoden ilonaiheita oli lataushybridi- ja täyssähköautojen erittäin voimakas kysyntä: näitä malleja toimitettiin yhteensä 227 458 kappaletta (+ 69,3 %), joista Mercedes-EQ-sähköautomalleja oli 48 936 (+ 154,8 %). Elokuussa ensiesitellyn EQS:n tilausmäärä oli vuoden loppuun mennessä 16 370 kappaletta.

Sähköistettyjen autojen vanavedessä kasvoi monen ylemmän hintaluokan automallin kysyntä. S-sarjan autoja myytiin yhteensä 87 064 kappaletta (+ 40 %), Mercedes-AMG-malleja yhteensä 145 979 (+ 16,7 %), Mercedes-Maybach-loistoautoja 15730 (+50,7 %) ja G-sarjan autoja uusi ennätysmäärä 41 174 kappaletta. Mercedes-Maybachin suosiota kuvaa se, että autoja myytiin Kiinassa yli 900 kappaleen kuukausivauhdilla.

Pakettiautojen kysyntä kasvoi vuonna 2021

Mercedes-Benzin pakettiautoja myytiin vuonna 2021 yhteensä 334 210 kappaletta (+ 2,6 %). Kysyntä oli voimakkainta vuoden ensimmäisen puoliskon aikana ja erityisen vilkasta Kiinassa (+ 11,3 %) ja Yhdysvalloissa (+ 4,8 %).

Euroopassa myynti kasvoi nopeimmin Espanjassa, peräti 23,2 prosenttia. Loppuvuoden toimituksia hidastivat pullonkaulat puolijohdetoimituksissa.

Maailmanlaajuisesti Mercedes-Benz toimitti asiakkailleen yli 9 000 sähköpakettiautoa.

Daimler Truck paransi myyntilukujaan viidenneksellä viime vuoden aikana

Daimler Truck sai hyvän alun itsenäiselle toiminnalleen viime vuoden myyntiluvuista. Yhtiö toimitti vuoden 2021 aikana 455 000 ajoneuvoa, mikä on 20 prosenttia enemmän kuin vuoden 2020 yhteensä 378 290 kappaleen toimitusmäärä.

Mercedes-Benz-merkkisten kuorma-autojen toimitukset lisääntyivät vastaavasti eli 141 000 autoon 118 000:sta vuonna 2020 (+ 20 %).

Muut yhtiön edustamat merkit ovat Trucks North America (Freightliner, Western Star, Thomas Built Buses), Trucks Asia (FUSO, BharatBenz) sekä Buses (Mercedes-Benz ja Setra). Voimakkain kaikista ryhmistä kasvoi Trucks Asia, noin 30 prosenttia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Vianorista ostetuilla renkailla on 30 vuorokauden vaihto-oikeus

Kuva: Vianor.

Rengas- ja autonhuoltoketju Vianor haluaa helpottaa autoilijoiden arkea neljällä konkreettisella asiakaslupauksella. Jatkossa esimerkiksi renkailla on 30 vuorokauden vaihto-oikeus ja määräaikaishuoltoon sisältyy tiepalvelu.

– Renkaissa on isojakin eroja, eikä esimerkiksi renkaan ajotuntuma ja turvallisuus näy päällepäin. Meiltä saa aina tarvittaessa apua rengasvalintaan, mutta jos renkaat eivät tästä huolimatta tunnukaan hyviltä, ne voi vaihtaa 30 vuorokauden sisällä ilman asennuskuluja, kertoo Vianorin kuluttajakaupan johtaja Vesa Laitinen.

Vianorin 30 vuorokauden tyytyväisyystakuu rengasostoihin on alalla ainutlaatuinen. Mielenrauhaa ostoksiin tuo myös lupaus huolettomasta maksusta, joka sisältää yksityisasiakkaille 12 kuukautta aidosti korotonta ja kulutonta maksuaikaa kaikkiin ostoihin.

Hinnoittelu myös on läpinäkyvää niin, että yllättäviä lisäkuluja ei tule. Esimerkiksi renkaiden pakollinen kierrätysmaksu sisältyy Vianorilla aina valmiiksi hintaan, ja tuotteet ovat verkkokaupassa samanhintaisia kuin palvelupisteissä.

Tiepalvelu takaa, ettei matka katkea huoltovälin aikana

Vianorin autohuollon liikkumisturva tuo ennakoitavuutta tilanteeseen, jossa auto on huollon vuoksi pois käytöstä: jos sovitut huoltotyöt eivät valmistu sovitussa ajassa, asiakas saa sijaisauton veloituksetta käyttöönsä. Huoltotyöllä ja varaosilla myös on 12 kuukauden takuu ilman kilometrirajaa, kunhan auto ei ole ammattikäytössä.

– Vianorilla tehtyyn määräaikaishuoltoon sisältyy lisäksi aina tiepalvelu. Jos matkasi keskeytyy yllättäen, saat nopeasti ja ilmaiseksi apua tien päällä mihin kellonaikaan tahansa. Tiepalvelu on voimassa siihen asti, kun auton seuraava määräaikaishuolto on ajankohtainen, Laitinen kertoo.

Turvaa verkko-ostoksiin ja parempaa palvelua

Sopivien renkaiden valinta ei välttämättä ole yksinkertaista. Vianorin palvelutakuu lupaa, että asiantuntijat ovat tavoitettavissa helposti ja nopeasti, jos jokin renkaisiin tai huoltoihin liittyvä asia askarruttaa.

– Meiltä saa henkilökohtaista palvelua niin, että jokaiselle löytyy tarpeeseen ja budjettiin sopivat tuotteet ja palvelut. Call centerimme palvelee myös iltaisin ja viikonloppuisin. Lisäksi vastaamme meille tuleviin tarjouspyyntöihin ja asiakaspalautteisiin viimeistään seuraavana työpäivänä, Laitinen lupaa.

– Myös renkaiden ostaminen siirtyy koko ajan vahvemmin verkkokauppaan. Vianorin verkkokaupasta saat lisävarmuutta ostoksiin, sillä verkkokaupan chat auttaa tarvittaessa tuotevalinnassa, ja jos verkkokaupastamme ostetut tuotteet eivät olekaan sopivat, niiden palauttaminen tai vaihtaminen on helppoa.

Tieturvallisuuden parantaminen osana päivittäistä toimintaa

Palvelutakuu pitää sisällään myös tieturvallisuuteen liittyvistä asioista huolehtimista. Asiakkaiden renkaat mitataan aina digitaalisesti käynnin yhteydessä, ja renkaiden kunnosta saa maksuttoman raportin sähköpostiin. Myös renkaiden jälkikiristys on tehty vaivattomaksi.

– Turvallisen ajomatkan varmistamiseksi suosittelemme aina renkaanvaihdon jälkeen jälkikiristystä. Jotta se olisi mahdollisimman helppoa, Vianorista saa ilmaisen jälkikiristyksen ilman ajanvarausta, sanoo Laitinen.

Vianorin asiakaslupaukset

  1. 30 vrk tyytyväisyystakuu – Kokeile renkaita ilman riskiä
  2. Autohuollon liikkumisturva – Laadukas autohuolto lisäturvalla
  3. Huoleton maksu – Aina läpinäkyvä hinnoittelu ja joustavat maksuehdot
  4. Palvelutakuu – Asiantuntija tavoitettavissa helposti ja nopeasti

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Volvo Trucks ottaa käyttöön oman mobiilimaksun tiepalvelukorjauksiin

Kuva: Volvo Trucks.

Volvo Trucks tuo markkinoille uuden maksutavan Volvo Action Service -tiepalvelukorjauksiin. Volvo Trucksin asiakkaat voivat nyt käyttää digitaalista Volvo Pay -maksuratkaisua palveluiden hyväksymiseen ja turvalliseen maksamiseen älypuhelimella.

Volvo Pay toimii 7.2.2022 alkaen Volvo Action Service sekä Renault Trucks 24/7 -tiepalvelukorjauksiin Volvo Truck Center -toimipisteiden alueilla.

– Maksun valtuutuksen odottaminen voi vaikuttaa ajoneuvon käyttöasteeseen. Uusi Volvo Pay -palvelu ratkaisee tämän haasteen. Korjaustehtävä päästään aloittamaan välittömästi ja ajoneuvon valmistuminen nopeutuu, Volvo Finland Ab:n jälkimarkkinajohtaja Tommy Lindholm kertoo.

Volvo Pay:n avulla maksaminen on turvallista, tilitietoja ei tallenneta ja asiakkaat voivat itse hallita kustannuksia. Huolto- ja korjauspalvelut voidaan aloittaa heti ilman luotonvalvontaa tai erillistä maksutakuuta. Volvo Pay -maksupalvelu toimii myös autonvuokrauksiin.

Asiakkaan ottaessa yhteyttä Volvo Action Service (VAS) tai Renault Trucks 24/7 -tiepalveluihin, tarjotaan maksutakuun varmistamiseksi ja korjauslaskun maksamiseksi Volvo Pay -maksupalvelua. Palvelua voi käyttää Visa, Mastercard ja American Express -maksukorteilla.

Volvo Trucksin asiakkaat voivat tällä hetkellä käyttää Volvo Pay -maksupalvelua Suomessa Volvo Truck Center -toimipisteiden alueilla. Lisäksi palvelu on käytössä Norjassa, Espanjassa, Belgiassa, Tanskassa sekä Ruotsissa ja pian se laajenee myös muille valituille Euroopan markkinoille.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rattijuopon auto kyljelleen Lahden moottoritiellä

Kuva: CvB.

Poliisipartio hätäkeskukselta tehtävän sunnuntaina iltapäivällä Lahti-Heinola moottoritielle Vierumäelle. Ilmoituksen mukaan auto oli ojassa kyljellään.

Partio sai tapahtumapaikalla selville, että vanhempi mies oli ajanut henkilöautolla moottoritietä Lahdesta Heinolan suuntaan.

Hän oli menettänyt autonsa hallinnan ja ajautui kulkusuunnassaan oikealle lumipenkkaan päätyen oikealle kyljelleen.

Autoa kuljettanut mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,65 promillea.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Uuden Fiat Ducaton automaattiversiolle hinnat

Kuva: Fiat.

Uusi Fiat Ducato on saapunut Suomeen. Ducato-mallistoa vahvistaa myös e-Ducato-täyssähköpakettiauto, joka on niin ikään jo saatavilla maassamme.

Vuonna 1981 ensiesitelty Ducato on täynnä vahvuuksia, jotka ovat tehneet siitä maailmalla ja meillä suositun. Suomessa Fiatin pakettiautomyynti kasvoi viime vuonna yli 136 prosenttia edellisvuoteen verrattuna paljolti juuri Ducaton ansiosta. Euroopassa Ducaton markkinaosuus on ollut yli 20 prosenttia.

Hinnat alkaen 32 990 euroa

Uuden Ducato-malliston hinnat alkavat 32 990 eurosta. Alkuvaiheessa mallistossa on pakettiautoja 8 m³-17 m³ -kokoluokissa ja valikoima täydentyy myöhemmin alusta- ja henkilökuljetusversioilla.

Automaattivaihteisen Ducaton hinnat on julkaistu tänään. Ducato 9Speed AT -malliston hinnat alkavat 41 990 eurosta.

Fiat e-Ducato -sähköpakettiauton hinta alkaa 71 990 eurosta. 47 kWh akustolla varustetulle e-Ducatolle myönnetään maksimaalinen 6000 euron valtion hankintatuki.

Katso myös tämä: Uuden Fiat Ducaton hinnat ja varustelu julkaistu

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //