Koti Blogi Sivu 1107

Auton käynnistysakun kunnossapitoon on yksinkertainen nyrkkisääntö

Kuva: Vianor.

Kovat pakkaset rasittavat auton käynnistysakkua, ja huonokuntoinen akku hyytyy kylmillä keleillä nopeastikin. Monelle hybridin omistajalle voi myös tulla yllätyksenä, että auton käynnistysakku ei monesti lataudu, vaikka auto on kytketty latausasemaan. Auton akusta huolehtimiseen on kuitenkin yksinkertaisia keinoja.

Kylmällä säällä erityisesti auton käynnistäminen, polttoainekäyttöisen lisälämmittimen käyttö sekä esimerkiksi penkkien ja lasien lämmitys vievät tavallista enemmän energiaa, ja auton akku on koetuksella. Elinkaarensa päässä olevan akun toimintakyky voi kadota nopeastikin pakkasen kiristyessä.

Erityistä huomiota akun kuntoon kannattaa kiinnittää, jos tyypilliset ajomatkat jäävät lyhyiksi. Akku ei ehdi latautua lyhyiden ajomatkojen aikana tarpeeksi, minkä seurauksena se lakkaa lopulta toimimasta. Akku voi tyhjetä esimerkiksi talviloman aikana, jos kovalla pakkasella ajaa vain lyhyitä matkoja mökiltä rinteelle ja varsinkin jos samalla käytetään polttoainekäyttöistä lisälämmitintä.

– Kylmällä kelillä ajaisin viikon loman aikana ainakin kerran reilun puolen tunnin ajon, jotta akku pysyy kunnossa. Jos lämpötila on lähellä nollaa, niin silloin ehjällä autolla ja akulla pitäisi pärjätä, sanoo autonhuollon päällikkö Pekka Alanko rengas- ja autonhuoltoketju Vianorilta.

Akun kunnossapitoon on yksinkertainen nyrkkisääntö

Jos auton akun kunnosta ei ole varmuutta, akku kannattaa tarkastuttaa alan liikkeessä. Akun testaaminen kotioloissa ei anna riittävää tietoa, sillä pelkkä lepojännite ei kerro akun kunnosta paljoakaan. Ammattilaiskäyttöön tarkoitetulla akkutesterillä akun testaaminen on nopeaa ja luotettavaa, ja akun kunnosta saa realistisen kuvan.

Akusta pystyy pitämään huolta niin, että se pysyy toimintakunnossa mahdollisimman pitkään. Jotta akku pysyy toimintakykyisenä, se tulee pitää mahdollisimman täyteen ladattuna. Keskeinen akun kuntoon vaikuttava tekijä on pätkäajo.

Jos talvella ajaa vain lyhyitä pätkiä, akku ei ehdi niiden aikana lautautua riittävästi vaan tyhjenee vähitellen. Pakkasella tulisi käynnistyksen jälkeen ajaa noin 20 minuuttia, jotta akku ehtii latautua.

– Jos käytössä on ollut polttoainekäyttöinen lisälämmitin, akun latautumiseksi tarvitaan vielä pidempi ajo. Nyrkkisääntönä voi pitää kaavaa “niin kauan kuin lämmität, niin kauan ajat, tiivistää Alanko.

Huolehdi hybridin käynnistysakun latauksesta

Hybridiautojen omistajille saattaa tulla yllätyksenä, että hybridien normaali käynnistysakku ei monesti lataudu, vaikka auto on kytketty latausasemaan.

Osa hybrideistä lataa tai ylläpitää käynnistysakkua ajoakun latauksen ajan, mutta kun ajoakku saavuttaa täyden varauksen, loppuu usein myös käynnistysakun lataus tai ylläpito.

Katso tästä muita Vianor-juttuja.

Joitain hybridejä myös sekä esilämmitetään että lämmitetään sähköajon aikana polttoainekäyttöisellä lämmittimellä, mikä kuluttaa käynnistysakun varausta.

– Näin pakkaskelillä lämmittimen käyttö ja vähäinen käynnistysakun lataus tekevät sen, että vaikka hybridi on ollut latauksessa, ei käynnistysakussa olekaan tarpeeksi virtaa. Tällöin esilämmitys keskeytyy tai ajon aikana polttomoottori käynnistyy käynnistysakun lataamiseksi, Alanko kertoo.

– Jos mahdollista, kannattaa ladata ajoakkua pienellä virralla, jolloin lataus kestää pidempään ja samalla myös käynnistysakku latautuu. Käynnistysakkua voi myös ladata erikseen omalla laturillaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Historian havinaa: Suuret autokilpailut Drumsön selällä sata vuotta sitten!

Kuva: Kansalliskirjasto, Uusi Suomi.

Oheinen juttu julkaistiin Uudessa Suomessa 12.2.1922. Jutussa kerrotaan autokilpailusta, joka ajetaan Helsingissä Drumsön selällä. Drumsön suomenkielinen nimi on Lauttasaari.

Aloituskuvan tekstinä lukee ”Tankkitraktori lumiauroineen valmistamassa autorataa Drumsön selällä.”

Kisaan oli ilmoittautunut kaikkiaan 46 autoa. 20 kilometrin kisaan osallistuivat Suomen Autoklubin ja Suojeluskuntien Moottorijoukkojen jäsenet.

Yhden kilometrin ajossa kisattiin SAK:n talviennätyspokaalista laillistettujen automobiiliklubien kesken.

Katso tästä muita Historian havinaa -juttuja.

Kilpailijoitten automerkkejä olivat muun muassa Fiat, Peugeot, Citroën, Ford, Oakland, Chevrolet, Oldsmobile, Cadillac, Packard, Hudson, Benz, Austro-Daimler ja Scania Vabis.

Autojen omistajina on muun muassa yritykset Korpivaara & Halla, A. Alftan A/B, Hankkija, S. Nikolajeff A/B ja F. Auto A/B.

Teknisistä syistä juttu on jaettu neljään kuvaan.

Kuva: Kansalliskirjasto, Uusi Suomi.
Kuva: Kansalliskirjasto, Uusi Suomi.
Kuva: Kansalliskirjasto, Uusi Suomi.

Autotoday 10 vuotta sitten: Valmet Automotive mukaan bussibisnekseen

Solaris-bussi. Kuva: Solaris.

Kymmenen vuotta sitten julkistettiin Valmet Automotiven yhteistyö puolalaisen Solaris-nimisen bussivalmistajan kanssa. Sen jälkeen ei paljonkaan kuulunut yhteistyöstä ja se loppui 2013.

Valmet Automotive mukaan bussibisnekseen

Autoteollisuuden palveluntarjoaja Valmet Automotive sekä linja-autovalmistaja Solaris Bus & Coach S.A. ovat solmineet yhteistyösopimuksen toiminnasta Suomessa. Sopimuksen perusteella Valmet Automotive konsultoi ja tukee Solariksen tuloa Suomen markkina-alueelle. Samalla haetaan yhteistyömahdollisuuksia tuotekehityspuolella.

Valmet Automotive vahvistaa liiketoimintapalveluitaan yhteistyösopimuksella puolalaisen linja-autovalmistaja Solaris Bus & Coachin kanssa. Sopimus on voimassa toistaiseksi, ja sen myötä Valmet Automotive toimii monipuolisesti Solariksen kumppanina Suomessa. Solaris toimii itse linja-autojensa maahantuojana. Merkkihuollosta vastaa vantaalainen Pehycon.

Valmet Automotive pyrkii kasvattamaan liiketoimintapalvelutarjontaansa voimakkaasti lähivuosina. Sopimus laajentaa liiketoimintapalveluiden toimialaa linja-autoihin, ja samalla Valmet Automotive voi hyödyntää vahvaa markkinointikonsultoinnin osaamistaan.

– Solariksen tuloa Suomen linja-automarkkinoille on ammattipiireissä jo ehditty odottaa. Olemme erittäin tyytyväisiä, että voimme tukea uutta asiakastamme heidän pyrkimyksissään Suomessa aivan alusta alkaen. Solaris tuo markkinoillemme runsaasti mielenkiintoisia, uudenaikaisia ja kilpailukykyisiä vaihtoehtoja, kertoo Valmet Automotiven liiketoimintapalveluiden myynti- ja markkinointijohtaja Hans Svensson.

Solaris on perustettu vuonna 2001, ja sen liikevaihto on lähes 300 miljoonaa euroa. Yritys tunnetaan laajasta ja edistyksellisestä tuotemallistosta, joka sisältää hybridi-, kaasu- ja diesellinja-autoja, johdinbusseja ja raitiovaunuja. Yhtiön ensimmäinen täysin sähköllä kulkeva linja-auto on jo testiajoissa. Solariksen päämarkkina-alueita ovat kotimarkkinat Puolassa sekä Saksa, Italia, muu Keski-Eurooppa sekä Pohjoismaat.

– Solaris hakee vahvaa asemaa Pohjoismaista, joten tulo Suomen markkinoille on strateginen ratkaisu. Olemme tyytyväisiä, että olemme löytäneet Suomesta Valmet Automotiven kaltaisen tunnetun ja osaavan yhteistyökumppanin, kertoo Malgorzata Olszewska, Solariksen globaalista myynnistä ja markkinoinnista vastaava johtaja.

Juttu oli Autotodayssa 13.2.2012.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tanskassa otetaan käyttöön täyssähköisiä betoniautoja

Kuva: Volvo Trucks.

Tanskalainen Unicon ottaa suuren askeleen kohti päästötöntä jakelua ottamalla käyttöön uuden sukupolven sähköbetonikuorma-autoja.

Siksi yritys aikoo tehdä maan tähän mennessä suurimman yksityisen yksittäisen tilauksen 11 Volvo FM Electric -mallista, jotka rakennetaan betonikuorma-autoiksi ja ne liikennöivät Tanskassa.

Lisäksi Unicon ja Volvo Trucks ovat solmineet pitkäaikaisesta yhteistyöstä betoniteollisuuden sähköisten ratkaisujen toteuttamiseksi ja optimoimiseksi. Yhteistyön tavoitteena on antaa Uniconille mahdollisuus ottaa käyttöön betonikuorma-autot, jotka vastaavat kaikkia tarpeita tehokasta ja kestävää valmisbetonin jakelua varten.

Iso haaste betonikuljetusten sähköistämisessä

Tanskan sähkökuorma-autojen ennätystilaus on merkittävä, sillä betoniteollisuuden raskaat ajoneuvot ovat vaikeimmin sähköistettäviä.

Unicon uskoo, että sähkökäyttöiset betonikuorma-autot tarjoavat ilmeisimmän teknologian kunnianhimoisten kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämä koskee sekä valmisbetonin päästöttömän jakelun tukemista että paremman ja entistä turvallisemman työympäristön luomista rakennustyömaille.

Unicon A/S

Unicon on Tanskan vanhin ja suurin valmisbetonin valmistaja ja toimittaja, jolla on 35 tehdasta ja yli 400 työntekijää eri puolilla maata. Se tuottaa vuosittain noin miljoona kuutiometriä betonia ja sillä on oma 195 kuorma-auton kalusto.

Unicon on asettanut tavoitteeksi vähentää kalustonsa CO2-päästöjä 30 prosenttia vuonna 2025 vuoteen 2019 verrattuna. Samalla yhtiöllä on selkeä strategia saada betonikuorma-autokalusto päästöttömäksi vuonna 2035.

Volvon sähkökuorma-autojen tiedot

Volvo Trucksilla on kuusi täyssähköistä kuorma-automallia, jotka kattavat laajasti monenlaiset kuljetustehtävät.
Raskaiden Volvo FH-, Volvo FM- ja Volvo FMX Electric -mallien yhdistelmäpaino on 44 tonnia. Myynti on käynnissä Euroopassa ja tuotanto alkaa vuoden 2022 jälkimmäisellä puoliskolla.
Volvo FL- ja Volvo FE Electricin sarjatuotanto Euroopassa kaupunkijakelua ja jätteenkäsittelyä varten aloitettiin vuonna 2019.
Volvo VNR Electricin tuotanto Pohjois-Amerikassa alkoi vuonna 2021.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

 

Naistoimittajien Vuoden Auto -finalistit julkistettu

Näistä valitaan WWCOTY-voittaja. Kuva: WWCOTY.

Women’s World Car of the Year(WWCOTY) -tuomaristo on julkaissut kuusi kategoriavoittajaa, joista valitaan Naisten Vuoden Auto 2022.

Tänä vuonna valitaan kahdestoista kerta WWCOTY-voittajan. Valinnan tekevät 56 naistuomaria 40 maasta. Tämä on ainoa Vuoden Auto -tuomaristo, joka koostuu pelkästään naisista. Suomea tuomaristossa edustaa toimittaja Mervi Varonen.

Katso tästä muita WWCOTY-juttuja.

Finalisteista valitaan lopullinen voittaja. WWCOTY-tittelin saaja ilmoitetaan kansainvälisenä naistenpäivänä 8. maaliskuuta.

2022 Women’s World Car of the Year

Kategoriavoittajat

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Bentleyltä viisi uutta sähköautoa viidessä vuodessa

Kuva: Bentley.

Bentleyn tulevaisuusstrategian ytimessä on viiden uuden täyssähköauton julkistus joka vuosi vuodesta 2025 alkaen. Tämä Five-in-Five-suunnitelma vie Bentleyn kestävän kehityksen periaatteita noudattavien luksusautojen kärkiyritykseksi.

Bentleyn ensimmäisen täyssähköauton valmistus alkaa Luoteis-Englannin Crewessä vuonna 2025.

Investointi merkitsee tuotantolaitosten perusteellista uudistamista, joka auttaa varmistamaan yrityksen ja sen työntekijöiden tulevaisuuden ja uuden sukupolven tuotteiden valmistamisen luksusautomerkin kotipaikkakunnalla.

Uudistusten myötä Crewen tehtaasta tulee uudenlainen ”Dream Factory”: digitaalinen, ympäristöneutraali, joustava ja erittäin korkealaatuinen tuotantolaitos.

Bentley on jo aiemmin ottanut valtavia harppauksia historiallisen Crewen tehdasalueen uudistamisessa ja sen muuttamisessa alan johtavaksi, hiilidioksidineutraaliksi tehtaaksi.

Uudet investoinnit muodostavat nyt perustan Bentleyn hiilijalanjäljen pienentämiseksi kaikissa tuotteissa ja myös tehtaan ulkopuolisissa toiminnoissa. Toimenpiteet noudattavat Bentleyn linjausta olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.

Lisää aurinkopaneeleja

Tuoreimpiin hankkeisiin kuuluu paikallisen energiantuotannon lisääminen: tehdasalueelle sijoitettujen aurinkopaneeleiden määrä nousee tulevien kahden vuoden aikana 30 000 kappaleesta 40 000 paneeliin.

Lisäksi selvitetään kestävien biopolttoaineiden käyttöä Bentleyn omassa kalustossa, mukaan lukien Heritage Collection -kokoelman historiallisissa autoissa.

Katso tästä muita Bentley-juttuja.

Bentley kutsuu myös yhteistyökumppaninsa tukemaan yhtiötä sen tavoitteissa, mm. alihankkijoiden odotetaan täyttävän kestävän kehityksen vähimmäisvaatimukset.

Tämä ulottuu myös maailmanlaajuisesti Bentleyn jälleenmyyjäverkostoon: kaikki jälleenmyyjät pyrkivät hiilidioksidineutraaleiksi vuoteen 2025 mennessä, mahdollisesti jopa aikaisemmin.

Tuotanto hiilidioksidineutraalia

Uuden Dream Factoryn toimintamalliin kuuluu valmistuksen ympäristövaikutusten nollalähestymistapa.

Bentleyn tuotanto on ollut hiilidioksidineutraalia jo vuodesta 2019 alkaen ja nyt pyritään vähentämään sekä veden kulutusta, kaatopaikalle menevää jätettä, että muita ympäristövaikutuksia. Nollataso on tarkoitus saavuttaa vuoteen 2030 mennessä.

Bentley on jo tällä hetkellä luksusautovalmistajien johtava hybridimerkki. Tämän vuoden aikana Bentley julkistaa uuden Flying Spur -lataushybridin sekä viisi uutta mallivariaatiota nykyisestä Bentley Bentayga -lataushybridistä.

Tavoitteena on täyttää asiakkaiden vaatimukset, sillä tänä vuonna jo 20 prosenttia myynnistä arvioidaan tulevan hybridiautoista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Liikenneturva: Ärsyyntyminen kasvattaa riskikäyttäytymistä liikenteessä!

Kuva; Nina Monkkonen, Liikenneturva.

Liikenteessä rauhallisuus ja maltti ovat valttia. Jokaisella meistä on huonoja päiviä, mutta liikenteessä niiden ei tule näkyä.

Liikenneturvan kyselyn perusteella vuoden aikana yli puolet on kohdannut aggressiivista käytöstä toisen tielläliikkujan toimesta.*

Eniten liikenteessä ärsyttävät yllättävät tilanteet ja turhautumiset, kun liikenne ei etene kuten itse toivoo. Jotta liikenne sujuu ja liikenneturvallisuus säilyy, ärsytyksen tai vastaavien tunteiden ei saa antaa valua toimintaan.

– Liikennekiukkua, rattiraivoa tai muuta voimakasta reagointia pitää välttää, muistuttaa Liikenneturvan suunnittelija Jyrki Kaistinen.

– Turvallisuuden lisäksi sillä on hyviä vaikutuksia myös omaan päivittäiseen mielenmaisemaan.

Kun ajaa ennakoiden ja sääntöjen mukaan, yllätysten ja ärsyttävien tilanteiden määrä vähenee.

Minulle sattuu ja tapahtuu, muut sähläävät

Liikenneturvan kyselyn perusteella 59 % on vuoden aikana kokenut aggressiivista käytöstä toisen tielläliikkujan toimesta. Kuitenkin ainoastaan 32 % myöntää käyttäytyneensä itse aggressiivisesti.

– Ihmisillä on myös taipumus tulkita omaa toimintaa tilanteesta johtuvaksi, mutta muiden toimintaa yksilön ominaisuudeksi, huomauttaa Kaistinen.

– Liitämme toisiin liikkujiin jatkuvasti ominaisuuksia, joista meillä ei ole mitään tietoa. Tulee muistaa, että ympärillä liikkuvat ovat myös tavallisia ihmisiä arkisilla asioilla.

Ärsyyntyneisyys kasvattaa riskikäyttäytymistä

Lähes kolmannes kyselyyn vastanneista myöntää ottavansa tavallista suurempia riskejä liikenteessä, kun on ärsyyntynyt tai suuttunut.

Katso tästä muita Liikenneturva-juttuja.

Kaasua saatetaan polkaista normaalia kovempaa tai lähdetään liian rohkeaan ohitukseen. Tutkimusten mukaan kuljettajalla on enemmän ”läheltä piti” -tilanteita ja liikennerikkeitä negatiivisen tunnetilan alaisena.

Tunteiden heräämiselle ei välttämättä voi mitään. Mutta voimme vaikuttaa tunteiden kestoon ja siihen, miten annamme tunteiden vaikuttaa omaan käyttäytymiseemme.

– Usein tunnekuohu menee nopeasti ohi, jos asiaa ei jää märehtimään. Tunnemyrskyn laantumista seuraa tietoisempi tulkinta tilanteesta. Tulkinta vaikuttaa tunnetilan kestoon ja voimakkuuteen, Kaistinen kertoo.

Hillitse myös pieni papatus

Aggressiivinen käytös ei ole vain nyrkin puimista tai kansainvälisten käsimerkkien heiluttelua. Jos huomaat pitäväsi auton sisällä koko ajan pientä papatusta muiden liikkujien toiminnasta tai käytöksestä, kannattaa hengittää syvään ja olla hiljaa.

Edessä ajava ”törttöilijä” saattaa olla eksyksissä vieraalla paikkakunnalla tai on huomannut pientareella jotain, mitä sinä et.

Varsinkin jos autossa on muita matkustajia, antaa muiden liikkujien arvostelu tunteen rauhattomasta kuskista ja saattaa lisätä matkustajan pelkoa.

Lisäksi lapset ottavat vanhemmistaan mallia, joten heille on syytä olla hyvänä esimerkkinä liikenteessä. Myöskään matkustajan ei kuulu lähteä kiihdyttämään kuljettajan tunnetilaa.

*Liikenneturva ja Kantar TNS Oy selvittivät marras-joulukuussa 2021 suomalaisten mielipiteitä ja kokemuksia liikenteestä. N=1064.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän poliisikuva: Ajoneuvojen nopeuksia mitataan tutkalla 1958

Kuva: Museovirasto, Journalistinen kuva-arkisto, Maaseudun Tulevaisuus.

Marraskuussa 1958 Erkki Voutilainen otti oheiset kuvan poliisin liikennepartion toiminnasta.

Kuvissa käytetään tutkaa mittaamaan autojen nopeuksia. Se ei kuvista selviä, miten tutka toimi.

Kuva: Museovirasto, Journalistinen kuva-arkisto, Maaseudun Tulevaisuus.

Kuva kuuluu Museoviraston Maaseudun Tulevaisuuden Journalistiseen kuva-arkistoon.

Katso muita Päivän poliisi -kuvia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Autotoday 10 vuotta sitten: Lätkäottelujen aikana parkkisakkoja 25 000 euron edestä!

Arkistokuva: Kuva: CvB.

Kymmenen vuotta sitten ei ollut jääkiekko-otteluissa koronarajoituksia. Silloin pelattiin myös kaksi ottelua ulkojäällä Olympiastadionilla, joka toi paljon katsojia paikalle. Ongelmia oli kuitenkin parkkipaikkojen kanssa.

Lätkäottelujen aikana parkkisakkoja 25 000 euron edestä!

Jääkiekko-ottelut Helsingin Olympiastadionilla tuli joillekin kalliiksi. Kahden ottelun aikana kirjoitettiin nimittäin yli 600 pysäköintivirhemaksua. Asiasta uutisoi Metro-lehti.

Metro-lehden jutun mukaan HIFK-Jokerit-ottelun aikana kirjoitettiin yli 320 sakkoa ja Suomi-Venäjä-ottelun aikana noin 300.

Pysäköinninvalvojat eivät edes ennättäneet käydä pelien aikana kaikkia katuja läpi. Holtitonta parkkeeraamista esiintyi paitsi Olympiastadionin nurkilla Taka-Töölössä aina Alppilaa myöten.

Katso tästä muita Autotoday 10 vuotta sitten -juttuja.

Jutun mukaan suuri kolarisuma Lahden moottoritiellä ja Kehä III:lla vaikeutti myös pysäköinninvalvojien työtä, koska HIFK-Jokerit-ottelun ajaksi ei saatu hinausautoja paikalle. Syynä oli se, että hinausautokuljettajien työtunnit olivat jo täynnä.

Helsingin pysäköintivirhemaksi on 40 euroa. Kaupungin kassaan kilahtaa siis näihin aikoihin melkein 25 000 euroa.

Juttu oli Autotodayssa 14.2.2012.

Päivän automainos: Mitsubishi Motors tervehtii Sir Edmund Halley´tä

Kuva: CvB.

Vuonna 1986 Mitsubishi markkinoi kuljetusvälineitään Halleyn komeetan avulla.

”Kahdesti olemme hänen komeettansa nähneet, kolmatta kertaa odottelemme innolla.

Mitsubishin nimi on liitetty kuljettamiseen vuodesta 1870 lähtien. Vaatimattomasta alusta lähtien merikuljetusalalla on yhtiö panostanut voimakkaasti tulevaisuuteen uusien ja entistä parempien kuljetusmenetelmien kehittämiseksi.

Kun Halleyn komeetta nähtiin vuosisadan alussa, olimme siirtyneet maakulkuneuvojen pariin. Pian näkivät päivänvalon Japanin ensimmäiset sarjavalmisteiset autot, A-malli Mitsubishit. Pioneeriasemamme autonvalmistajana Japanissa vahvistivat dieselkäyttöinen henkilöauto PX-33, Japanin ensimmäinen nelivetoauto sekä dieselkuorma-auto jo yli 50 vuotta sitten.

Katso tästä muita Päivän automainoksia.

Nykyisin ohjelmaamme kuuluvat kulkuneuvot miltei kaikkiin kuviteltaviin käyttötarkoituksiin. Mitsubishin timanttitunnus on tuttu niin laivojen keulassa lentokoneiden siivissä kuin henkilö- ja kuorma-autoissa. Tietotaidon joustava kulku eri Mitsubishi-yhtiöiden välillä säilyttää etumatkamme.

Sadan vuoden kokemus henkilö- ja tavarankuljetusalalla on merkinnyt Mitsubishin komeettamaista nousua autonvalmistajana.

Halleyn komeetta näkyy taas ensi vuosituhannella. Siihen mennessä olemme jälleen kehittäneet uusia ja entistä parempia kuljetusmenetelmiä. Riippumatta siitä, kuinka paljon maailman on muuttunut.”

Pienessä kuvassa näkyvä auto on vuoden 1917 Mitsubishi malli A.

Mainos oli Tekniikan Maailmassa 9/1986.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //