Kun Vauhtiajot palasi Rata SM:n sarjaohjelmaan kahden taukovuoden jälkeen, ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puuttunut kilpailuviikonlopun ensimmäisestä kisapäivästä.
Bemarit nähtiin radalla kahdesti – ensimmäinen startti ajettiin kuivassa kelissä ja sen vei nimiinsä tuttuun tapaan kaksikko Juho Siekkinen–Kai Eklund, josta ensimmäiseksi mainittu oli tällä kertaa oranssihtavan auton puikoissa. Toiseksi pisteitä keräsi tililleen Mika Isokangas ja kolmanneksi itsensä kapusi Grönthalin kuljettajaparin Timo.
Toisessa kilpailulähdössä oli vauhtia sateen tullessa radalle. Kärjessä kilpaan lähtenyt Markus Grönthal vei kauden ensimmäisen kilpailun nimiinsä ja toteutti hienon päätöksen Grönthalin kaksikon päivälle toisen palkintopallisijan myötä. Toiseksi ajoi Juho Hietanen ja kolmanneksi pieneen kauneusvirheeseen pyörähdyksellään joutunut Kai Eklund.
Kisa 1:
1. #26 Siekkinen Juho / Eklund Kai
2. #25 Isokangas Mika
3. #96 Grönthal Timo / Grönthal Markus
Kisa 2:
1. #96 Grönthal Timo / Grönthal Markus
2. #70 Hietanen Juho
3. #26 Siekkinen Juho / Eklund Kai
V8 Thunder – Aikasakkoja ja mummoja kirkkoon
V8 Thunderin kilpailu lähti kuivassa kelissä, mutta kilpailun loppua kohti alkoi taivaalta ripsimään vettä. Kuivan kelin renkailla luokka kuitenkin ajeli varoen maaliin, vaikkakin miltään kontakteilta ei voitu välttyä.
Milla Mäkelä sai alussa upean startin, mutta osui myöhemmin kilvassa yhteen Petri Ortjun kanssa. Mäkelä tippui tässä vaiheessa kärkikolmikon ulkopuolelle ja Ortju kurvaili kolmantena maaliin.
Kuljettaja kuittasi kuitenkin myöhemmin aikasakon, minkä myöten Mäkelälle lopulta kirjattiin pronssia finaalilähdöstä. Voittoon ajoi suvereenisti Toni Lähteenmäki.
Hopealle ajoi Harri Salminen.
Kisa 1:
1. #92 Lähteenmäki Toni
2. #68 Salminen Harri
3. #15 Mäkelä Milla
V1600 luokassa ajettiin vain viisi kierrosta
Eniten sadeilmasta kärsi lopulta V1600-luokka, joka ehti ajamaan vain kokonaiset viisi kierrosta. Lopulta tämä tulos jäi voimaan tuomariston päätöksellä.
Kisa 1:
1. #48 Rauhala Simo
2. #4 Dahlbacka Oskar
3. #44 Vaara Veeti
Legends
Kisa 1 (sprintrace):
1. #72 Ojaranta Arto
2. #31 Lintukanto Leevi
3. #24 Posila Tuomas
Kisa 2 (finaali):
1. #40 Karttunen Veli-Pekka
2. #55 Yliaho Markku
3. #72 Ojaranta Arto
Touring Cars
Kisa 1:
1. #11 Komsi Olli
2. #15 Västilä Jukka / Jokinen Kai
3. #986 Panu Miika
Kymmenen vuotta sitten julkaistiin Autotodayn sivuilla juttu, joka nyt on hyvinkin ajankohtainen.
Älä turhaan kasvata polttoainelaskuasi
Vaikka suomalaisten tietämys autoiluun liittyvissä ympäristöasioissa on tuoreen tutkimuksen mukaan varsin hyvällä tasolla, harva tietää, että ilmastoinnin säätäminen todella viileälle voi puhaltaa polttoainelaskua huomattavasti ylöspäin.
Autoilun ympäristövaikutuksiin vaikuttavat myös monet muut asiat, joihin tiedostavan autoilijan kannattaa kiinnittää huomiota.
”Täällä on kuuma, laita ilmastointi täysille”, on huudahdus ja joskus jopa vaativakin pyyntö, joka kuuluu hyvin usein auton takapenkiltä. Ympäristöä säästävän autoilijan kannattaa kuitenkin miettiä, kuinka kovalle ilmastointilaitteen säätää.
– Ilmastoinnin käyttäminen voi kasvattaa polttoainelaskua jopa yli kymmenen prosenttia, millä on erittäin suuri vaikutus ympäristöpäästöihin. Ilmastointi on hyvä säätää lämpimällä säällä vähintään 22-23 plusasteeseen, eikä sitä missään nimessä kannata pitää turhaan päällä, kertoo myynti- ja markkinointipäällikkö Sami Horto Continental Rengas Oy:stä.
Naiset tietävät taloudellisuuden, miehet Co2-päästöt
Muuten suomalaisautoilijoilla on varsin hyvät tiedot autoilunsa ympäristövaikutuksista, selviää YouGov Finlandin tekemästä tutkimuksesta. Erityisesti naiset tietävät hyvin, millainen vaikutus omalla ajotavalla on ympäristöpäästöihin. Miehet puolestaan tiedostavat paremmin autonsa hiilidioksidipäästöjen merkityksen.
– Suomalaisista 71 prosenttia piti auton moottoria yhtenä tärkeimmistä ympäristöön vaikuttavista asioista. Mitä uudempi auto, sitä ympäristöystävällisempää teknologiaa siinä on käytetty. Toisaalta viimeisinkään hybriditeknologia ei auta, jos kuljettaja ajaa holtittoman epätasaisesti.
Vastaajista 60 prosenttia mainitsikin yhtenä ympäristöön vaikuttavana asiana kuljettajan ajotavan, millä on Horton mukaan kaikista suurin merkitys.
– Auton ikä mainittiin myös eniten vaikuttavien asioiden joukossa. Siinä tullaan tavallaan moottorin teknologiaan, koska uudemmissa autoissa pienempi moottori voi olla yhtä tehokas kuin esimerkiksi 10 vuotta vanhemmassa, suuremmalla moottorilla varustetussa autossa. Eli auton hankinnassa merkitsee eniten auton teknologia, mutta ajaessa kuljettaja itse. Ennakoivalla ja taloudellisella ajotavalla säästää niin ympäristöä kuin eurojakin, Horto summaa.
Ympäristöpäästöihin voi oikeasti vaikuttaa
Autoilun ympäristöpäästöihin on myös renkailla oleellinen vaikutus, etenkin silloin jos niissä on liian vähän ilmaa. Horto vertaa auton renkaiden ilmanpaineita polkupyörän renkaisiin. Löysät kumit tekevät pyöräilystä raskasta, mutta kun pumppaa kumit täyteen ilmaa, tulee ajamisesta miellyttävämpää.
– Viidennes auton kaikista vastuksista tulee renkaiden, eli vierintävastuksen kautta. Ilmanvastuksen osuus on 35-40 prosenttia, siihen vaikuttavat muun muassa kattoteline tai suksiboksi katolla. Ilmanpainesuositukset kannattaa tarkistaa auton ohjekirjasta. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että nykyaikaisissa autoissa renkaissa tulee olla vähintään 2,5 baria ilmaa.
Erilaisten renkaiden keskinäiset erot polttoaineen kulutukseen ja sitä kautta ympäristöön ovat hyvin pieniä, mutta eivät kuitenkaan ihan merkityksettömiä.
– Nykyaikaiset ympäristöä huomioivat, taloudellisen ajamiseen tarkoitetut eko-renkaat ovat viimeinen silaus päästöjen minimoimiseksi. Niissä on kiinnitetty huomiota alhaiseen vierintävastukseen, jotta renkaat rullaavat mahdollisimman kevyesti.
Viidennes tutkimukseen vastanneista uskoo, että yksityisautoilijat voivat oikeasti vaikuttaa ympäristöpäästöihin.
– Se on ihan totta. Perussääntö on, että yhdellä tankilla ajaa noin 1 000 kilometriä, mutta ajotavasta, auton kuormasta ja renkaiden ilmanpaineista riippuen polttoaineen kulutuksessa voi olla jopa 10 litran ero, Horto toteaa.
Näin tutkimus tehtiin:Continental teetti YouGov Finlandilla tutkimuksen, jossa kysyttiin suomalaisten mielipiteitä autoilun ympäristöystävällisyydestä. Tiedot kerättiin web-kyselynä 12.3.-15.3.2012 YouGov Groupin kuluttajapaneelissa. Paneeliin kuuluu 25.000 suomalaista. Tutkimuksen vastaajamäärä on 1005. Kohderyhmään kuuluvat 18-74-vuotiaat suomalaiset. Sekä lähtöotos että lopullinen vastaajajoukko on painotettu väestöä edustavaksi iän, sukupuolen ja kotipaikan mukaan.
Toyotan Kalle Rovanperä ajoi vakuuttavasti Viron MM-rallin lauantaina. Yhdeksästä erikoiskokeesta Rovanperä oli nopein peräti seitsemällä.
Päivän päätteeksi Rovanperän johto toisena olevaan tallikaveriinsa Elfyn Evansiin on 29,1 sekuntia.
Kolmannella tilalla oleva Hyundain Ott Tänak on Rovanperästä toista minuuttia.
Toyotan Esapekka Lappi putosi rengasrikon takia neljännestä sijasta seitsemänneksi. Kuudenteen sijaan on yli 40 sekuntia.
WRC2-luokassa Suninen kymmenen sekuntia kärjestä
WRC2-luokassa käydään tiukka taistelu sekä voitosta että kolmannesta sijasta.
Kärjessä on Škodalla ajava Andreas Mikkelsen ja hänen niskaansa hengittää Hyundailla ajava Teemu Suninen. Miesten välinen ero on 10,6 sekuntia lauantain jälkeen.
Kolmannella sijalla ajaa Škodalla Marco Bulacia. Hän on jäänyt Sunisesta yli 40 sekuntia.
Škodalla ajava Emil Lindholm on neljäntenä, mutta vain 16,3 sekuntia palkintopallisijoituksesta.
Viidentenä WRC2-luokassa on Fordilla ajava Jari Huttunen. Hän on jäänyt Lindholmista yli 45 sekuntia.
Sunnuntaina ajetaan vielä kuusi erikoiskoetta.
Viron MM-rallin tilanne erikoiskoe 18 jälkeen
1 K. ROVANPERÄ Toyota 2:07:53.0 Ero kärk.
2 E. EVANS Toyota +29.1 +29.1
3 O. TÄNAK Hyundai +42.4 +1:11.5
4 T. NEUVILLE Hyundai +1:08.8 +2:20.3
5 T. KATSUTA Toyota +1:22.7 +3:43.0
6 A. FOURMAUX Ford +10.9 +3:53.9
7 E. LAPPI Toyota +41.5 +4:35.4
8 P. LOUBET Ford +1:41.0 +6:16.4
9 G. GREENSMITH Ford +1:06.5 +7:22.9
10 A. MIKKELSEN Skoda WRC2 +1:16.8 +8:39.7
11 T. SUNINEN Hyundai WRC2 +10.6 +8:50.3
12 M. BULACIA Skoda WRC2 +40.2 +9:30.5
13 E. LINDHOLM Skoda WRC2 +16.3 +9:46.8
14 J. HUTTUNEN Ford WRC2 +45.1 +10:31.9
Vaivaton suorituskyky ja mukavuus pitkillä matkoilla ovat pitkään olleet Bentleyn tunnusmerkkejä. Tähän perustuvat myös uudet Bentley-versiot, jotka ovat saatavissa jokaiseen viidestä malliperheestä, todetaan Bentleyn tiedotteessa.
Uusi Azure-sarja tarjoaa Bentley-asiakkaille valikoiman ominaisuuksia, jotka on suunniteltu parantamaan matkustajien hyvinvointia ja mukavuutta, mikä tekee jokaisesta matkasta rentouttavan kokemuksen matkan pituudesta riippumatta.
Uudet versiot on tulleet jäädäkseen Bentleyn koko mallistoon. Azure-version saa malleista Bentayga, sen pidennetty versio Bentayga EWB, Flying Spur, Continental GT ja Continental GT Cabriolet.
Azure on enemmän kuin varustelupaketti. Se sisältää tunto- että näköaistiin perustuvia ominaisuuksia, jotka on suunniteltu vähentämään stressiä ja edistämään hyvinvointia.
Siihen kuuluu myös kuljettajaa avustavia teknologioita, joiden avulla matkustaminen on jouhevampaa ja turvallisempaa. Kun Bentley Speed -malliperheessä painotus on suorituskyvyssä, niin Bentley Azure korostaa Bentleyn toista puolta, kykyä liikkua pitkiä matkoja nopeasti ja sujuvasti, niin että sekä kuljettaja että matkustajat nousevat autosta matkansa päätteeksi virkeinä, valppaina ja valmiina jatkamaan kiireitään.
Mulliner merkitsee Bentleyllä sekä ylellisyyden että suorituskyvyn huippua. Azure ja Speed taas edustavat hienovaraisesti erilaisia tulkintoja Bentley-ajokokemuksesta. Jokaisessa Bentleyssä yhdistyvät rentoutuminen ja innostus. Azure-sarja tarjoaa rentoutumista arvostaville asiakkaille valikoiman huolellisesti räätälöityjä ominaisuuksia, jotka on suunniteltu edistämään mukavuutta ja hyvinvointia.
Turvallisuus, levollisuus, rentoutuminen
Istuimet ovat ajomukavuuden ja auton hallinnan perusta. Kaikkien Bentley Azureiden varustukseen kuuluvat etumatkustajien erityiset mukavuusistuimet.
Jopa 22 suuntaan säädettävät istuimet tarjoavat ihanteellisen istuma-asennon henkilön pituudesta ja painosta riippumatta. Lämmitys- ja tuuletustoiminto auttaa ylläpitämään kehon lämpötilan optimaalisena, jotta autossa olisi mahdollisimman mukavaa ja kuljettaja pysyisi valppaana.
Jos ryhtimme lysähtää, hapenottokykymme voi heikentyä jopa 30 prosentilla, mikä heikentää ajattelukykyämme ja lisää kehon rasitusta.
Azuressa kuudella ohjelmoitavalla asetuksella varustettu hierontatoiminto edesauttaa lihasten ja istuma-asennon jatkuvia mikromuutoksia, mikä on tärkeää väsymyksen ehkäisemisessä. Säädettävät sivutuet, sähköinen turvavyön säätö ja mukavat niskatuet täydentävät etuistuimen mukavuuden.
Toinen Azure-sarjan spesifikaatioiden keskeinen elementti on Bentley Dynamic Ride, Bentleyn aktiivinen 48-voltin kallistuksenvaimennusjärjestelmä, joka parantaa ajomukavuutta ja vähentää auton kallistelua.
Bentley Flying Spur Azure. Kuva: Bentley.
Tämä tekee matkustamisesta tasaisempaa ja rentouttavampaa. Järjestelmä pehmentää matkantekoa hillitsemällä auton liiallisia liikkeitä. Tämä tapahtuu irrottamalla kallistuksenvaimentimet tarvittaessa sähköisesti toisistaan liikkeiden tasoittamiseksi ja vaimentamalla kallistuksia jopa 1300 Nm momentilla kaarteissa vain 0,3 sekunnissa korin pitämiseksi vakaana.
Kaikkien Azure-mallien varustukseen kuuluu niin ikään kuljettajaa avustavien järjestelmien Touring Specification. Sen ansiosta kuljettaja voi hallita autoa varmemmin ja rennommin kaikissa liikenne- ja sääolosuhteissa.
Mukautuva vakionopeussäädin pitää yllä asetetun etäisyyden edellä ajavaan ajoneuvoon, hidastaa nopeutta (tarvittaessa pysähdykseen saakka) edessä ajavien vauhtia mukaillen, ja jatkaa asetettua nopeutta jälleen, kun kaista on vapaa. Yhdessä Lane Assist, Traffic Assist ja Bentley Safeguard -avustavien järjestelmien kanssa Bentleyn tutka- ja kamerajärjestelmät tarkkailevat jatkuvasti ympäröivää liikennettä ja tietä. Ne puuttuvat tarvittaessa ajoon välttääkseen onnettomuuden.
Azure-ohjaamon rentouttava ja energisoiva ympäristö voi parantaa turvallisuutta vähentämällä kuljettajan väsymystä monisensorisen, tutkimukseen perustuvan suunnittelun avulla. Tutkimusten mukaan väsymys on ollut osatekijä joka viidennessä tieliikenneonnettomuudessa.
Rentoa hallinnan tunnetta parantaa entisestään Head-up Display -tuulilasinäyttö, joka tuo ajo-ohjeet ja navigoinnin suoraan näkökenttään. Night Vision puolestaan käyttää infrapunakameroita, joilla havaitaan led-ajovalojen valokeilan ulkopuolella liikkuvat jalankulkijat, pyöräilijät ja eläimet.
Hyvinvoinnin tiedettä
Stressi on yhä isompi osa elämäämme. Tuoreen Global Workplace -raportin mukaan päivittäinen stressi oli ennätystasolla vuonna 2021. Se vaikuttaa liikenneturvallisuuteen. Toisen yhtiön (Brake and Direct Line) tilaaman raportin mukaan 71 prosenttia kyselyyn vastanneista kuljettajista oli menettänyt keskittymiskykynsä liikenteessä viimeisen 12 kuukauden aikana stressin tai ärtymyksen takia.
Analysoidakseen ja kehittääkseen Bentleyn uutta ”hyvinvointia ratin takana” -konseptia Azure-kehitystiimi otti mukaan Kinda Studiosin luovan neurotieteilijän Katherine Templar-Lewisin. Hänen laaja tutkimuksensa stressiin vaikuttavista ulkoisista tekijöistä oli keskeinen Azuren hyvinvointikonseptin suunnittelussa.
Tutkimuksessa tarkasteltiin suurta määrää tekijöitä alkaen valosta ja näkemistämme kuvioista aina istuma-asentoon ja lämpötilaan saakka. Nämä tiedot yhdistettiin Bentleyn omien mittausten tuloksiin ja analysoitiin tieteellisesti automatkaa kuljettajan ja matkustajan rentouttavana kokemuksena.
Tärkeimmiksi automatkan rentouteen vaikuttaviksi tekijöiksi osoittautuivat ajomukavuus sekä ajoneuvon värähtely- ja meluominaisuudet (NVH; noice, vibration, harshness). Tutkimuksessa seurattiin tuhansia ihmisiä neljän vuoden ajan ja havaittiin, että yli 70 desibelin liikennemelulle altistuneilla oli 65 prosenttia suurempi riski sairastua masennukseen.
Esimerkiksi Azure-perheen huippumalli Bentayga EWB:n mittaukset osoittavat sen olevan kilpailijoita selvästi hiljaisempi: äänitaso auton sisällä on 4–26 prosenttia alempi riippuen taajuudesta ja mittauspisteen sijainnista.
Bentley Flying Spur Azure. Kuva: Bentley.
Ajomukavuus on toinen keskeinen muuttuja, joka vaikuttaa hyvinvointiin autossa: mitä tasaisemmin auto kulkee, sitä rauhoittavampi matka on. Tyypillisillä tienopeuksilla ja ratkaisevalla taajuusalueella 5 Hz – 20 Hz Bentayga EWB:n värähtely on jopa 27 prosenttia vähäisempää kuin kilpailijoilla.
Nämä tekijät inspiroivat Bentleyn tiimiä omaksumaan suunnitteluprosessiin tutkimukseen perustuvan lähestymistavan, jossa hyödynnettiin useita monitieteisiä menetelmiä hyvinvoinnin ja mukavuuden tunteen luomiseksi.
Auton kaltaisessa moniaistillisessa ympäristössä on huomioitava näkö-, kuulo-, kosketus- ja hajuaistien lisäksi myös asento- ja liikeaisti (proprioseptio), tasapainoaisti (painovoima ja kiihtyvyys), lämpötila-aisti ja jopa aistihavainnot kehon sisäisestä tilasta (interoseptio).
Kun esimerkiksi akustiikkainsinöörit ovat tähän saakka keskittyneet melun ja värähtelyn vaimentamiseen – jossa Bentley on aina ollut edellä muita – painopiste on nyt yhä enemmän äänen laadussa. Auto voi tarjota mahdollisuuden vetäytyä personoituun ympäristöön, jossa on vähemmän huomiokykyyn, muistiin ja stressitasoon mahdollisesti vaikuttavaa ulkopuolista melua.
Värien ja tekstuurin käsinkosketeltava vuorovaikutus
Timanttitikattujen verhoilujen tarkkaan harkitut fraktaalikuviot luovat silmiä miellyttävän valon ja varjon yhdistelmän ja houkuttelevat tutkimaan muotoja sormenpäillä.
Bentleyn asiakkaat voivat valita sisustukseen aina haluamansa puumateriaalin, mutta Azure-valikoimaan on valikoitu kolme erityistä vaihtoehtoa, Dark Walnut, Crown Cut Walnut ja Koa, joiden pehmeämpi, satiininen, valoa heijasteleva pinta luo rauhallisen tunnelman.
Nahkaverhouksen vuotavaihtoehdoiksi on tarjolla 15 eri väriä ja väriyhdistelmää. Kontrastiompeleet kuuluvat vakiovarustukseen ja istuinverhousten tereet ovat saatavilla ilman lisämaksua. Visuaalisia nautintoja täydentävät Azure-valaistut kynnyslistat, Bentley ’B’ -polkimet, tunnelmavalot ja kaksisävyinen lämmitettävä ohjauspyörä.
Erottuva muotoilu
Kaikissa malleissa on ’Azure’ -merkki toistuu sekä auton ulkopuolella, astinlaudoissa, kojelaudassa että istuinten brodeerauksessa.
Muita Azure-designin vakioelementtejä ovat kromatut säleiköt puskureiden alapuolella, ainutlaatuiset kymmenenpuolaiset 22 tuuman vanteet, wellness-tikatut istuimet ja Bentleyn ”jalokivi”-tankinkorkin tyyppiset hienoudet. Kokonaisvaikutelma on tyylikäs, visuaalisesti miellyttävä ja ajaton.
Flying Spur Azuressa on myös lasinen panoraamakattoluukku, joka täyttää matkustamon luonnonvalolla. Raitis ulkoilma virtaa sisälle, kun etupaneeli kallistuu ja liukuu kiinteän takaosan yläpuolelle. Sisustuksen väreihin sovitetut sähkösäätöiset Alcantara-kaihtimet varjostavat tarvittaessa matkustamoa. Continental GT:n Azure-varustukseen kuuluu puolestaan kiinteä lasinen panoraamakatto.
Jatkuva suunta kohti hienostuneisuutta
Bentley erottuu muista automerkeistä siinä, että se on pyrkinyt huipulle sekä hienostuneisuudessa että suorituskyvyssä. Jopa yrityksen alkuaikoina 1920-luvulla, kun Bentley Boys -kilpa-ajajaryhmä voitti Brooklandsissa ja Le Mansissa rajuilla ”racing green” -autoillaan, perustaja W.O. Bentley tunnettiin intohimoisesta pyrkimyksestään pehmeään ja hienostuneeseen ajamiseen.
”Olen aiemmin sietänyt melua, mutta en pidä siitä. Vihaan melua melun vuoksi. Arvostan paljon enemmän hiljaisuutta 70 mailin vauhdissa kuin meluisaa 80 mailin vauhtia”, hän lausui omaelämäkerrassaan.
Mutta verrattuna W.O. Bentleyn parhaimpiinkin kokemuksiin 70 mailin vauhdissa (noin 110 km/h) nykypäivän Bentley Azuret ovat hiljaisempia 150 mailin tuntinopeudessa (240 km/h).
Mukavuus ja hyvinvointi
Uusi pidennetty Bentayga Extended Wheelbase on Azure-valikoiman huippumalli, joka kehittää entisestään Azure-tarjontaa. Tarjolla ovat edistyksellisimmät koskaan autoon asennetut istuimet: Bentley’s Airline Seat Specification. Saatavilla on sekä neljän istuimen että 4+1 -vaihtoehdot. Istuimissa on 22 erilaista säätöä ja maailman ensimmäinen automaattinen ilmastointi sekä istuimen muodonsäätötekniikka.
Relax-tilassa istuin kallistuu 40 asteen kulmaan ja samalla etuistuin siirtyy automaattisesti eteenpäin, jolloin sen selkänojasta avautuu kauniisti nahalla verhoiltu jalkatuki. Business-tilassa istuin kääntyy pystympään asentoon, joka tekee työnteosta mukavampaa.
Seat Auto Climate -järjestelmän avulla matkustaja voi valita haluamansa lämpötilan asetusarvon kuudesta eri tasosta. Istuinosan ja selkänojan pintalämpötilaa ja kosteutta mitataan erikseen ja lämmitystä ja ilmanvaihtoa säädetään jatkuvasti halutun lämpötilan saavuttamiseksi ja pitämiseksi vakiona.
Optimiruumiinlämmön säilyttäminen on tärkeää. Tutkimuksissa on todettu, että jos ruumiinlämpö on ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta normaalia alempi, kognitiiviset toiminnot heikentyvät. Mukava lämpöympäristö voi myös lievittää väsymystä, vähentää ärtyneisyyttä ja parantaa ajoturvallisuutta [Szczurek & Maciejewska 2016].
Postural Adjustment -muodonsäätötoiminnolla muokataan jatkuvasti istuimen muotoa olkapäiden, reisien ja lantion alueella kehon painepisteiden keventämiseksi. Käytössä on kolme erilaista ohjelmaa: koko istuin, ”Twist” ja vain selkänoja. Ilmanpaineen avulla pystytään toteuttamaan hienovarainen ja jatkuva, mutta silti monipuolinen liike, jota matkustaja ei oikeastaan edes huomaa. Kolmiulotteinen liike vähentää paineen tunnetta tehokkaammin kuin perinteiset moottoroidut hierovat istuimet.
Kuusialueisen järjestelmän ansiosta kolmen tunnin ajanjaksolla voi toteuttaa 177 erilaista asetusta, minkä ansiosta istuinmukavuus säilyy matkan pituudesta riippumatta. Tutkimusten mukaan kehon painon dynaaminen tukeminen vähentää rasitusta ja lievittää siten stressiä ja parantaa keskittymiskykyä.
Toyotan Kalle Rovanperä ajoi aamupäivällä pohjat kolmelle erikoiskokeelle ja kasvatti eroaan toisena olevaan tallikaveriinsa Elfyn Evansiin. Miesten välinen ero on nyt 19,1 sekuntia.
Kolmannella tilalla ajaa Hyundain Ott Tänak. Hän on jäänyt Rovanperästä melkein minuutin.
Neljäntenä ajanut Toyotan Esapekka Lappi kärsi aamupäivällä yhden rengasrikon ja joutui vaihtamaan renkaan erikoiskokeen aikana. Tämän takia hän putosi seitsemänneksi. Eroa kärkeen on nyt yli neljä minuuttia.
Neljänneksi nousi näin ollen Hyundain Thierry Neuville. Hänellä on kärkeen matkaa lähemmäksi kaksi minuuttia.
Kolme suomalaista WRC2-luokan viiden kärjessä
WRC2-luokassa käydään tiukka taistelu palkintopallipaikoista. Kärjessä on Škodalla ajava Andreas Mikkelsen ja toisena Hyundailla ajava Teemu Suninen. Miesten välinen ero on 13,9 sekuntia.
Kolmantena on Škodalla ajava Marco Bulacia, mutta hän on Sunisesta jo yli 40 sekuntia.
Neljäntenä ajaa Škodalla Emil Lindholm. Hän on 13,1 sekuntia palkintopallipaikasta.
Fordilla ajava Jari Huttunen on viidentenä, runsaat 30 sekuntia Lindholmista.
Viron MM-rallin tilanne erikoiskoe 13 jälkeen
1 K. ROVANPERÄ Toyota 1:41:15.0 Ero kärk.
2 E. EVANS Toyota +19.1 +19.1
3 O. TÄNAK Hyundai +38.5 +57.6
4 T. NEUVILLE Hyundai +52.5 +1:50.1
5 T. KATSUTA Toyota +1:12.2 +3:02.3
6 A. FOURMAUX Ford +6.3 +3:08.6
7 E. LAPPI Toyota +1:01.4 +4:10.0
8 P. LOUBET Ford +54.9 +5:04.9
9 G. GREENSMITH Ford +1:12.2 +6:17.1
10 A. MIKKELSEN Skoda WRC2 +23.9 +6:41.0
11 T. SUNINEN Hyundai WRC2 +13.9 +6:54.9
12 M. BULACIA Skoda WRC2 +40.4 +7:35.3
13 E. LINDHOLM Skoda WRC2 +13.1 +7:48.4
14 J. HUTTUNEN Ford WRC2 +32.5 +8:20.9
Vaihtoehtoisella käyttövoimalla toimivan ajoneuvon hankinnan sekä ajoneuvon vaihtoehtoisella käyttövoimalla toimivaksi muuntamisen määräaikaisesta tukemisesta annettua lakia eli niin kutsuttua hankinta-ja muuntotukilakia ehdotetaan muutettavaksi. Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää lausuntoja hallituksen esitysluonnoksesta.
Esitysluonnoksessa ehdotetaan lain soveltamisen jatkamista sähkö-ja kaasukäyttöisten paketti- ja kuorma-autojen hankintatukiin nykyistä pidemmälle.
Lain soveltamista paketti-ja kuorma-autojen hankintatukiin jatkettaisiin vuoden 2024 loppuun asti. Tällä hetkellä lakia sovelletaan pakettiautojen hankintatukeen, jota haetaan viimeistään 31.12.2022 ja kuorma-autojen hankintatukeen, jota haetaan viimeistään 31.3.2023. Lisäksi lain voimassaoloaikaa pidennettäisiin 31.12.2026 asti.
Tavoitteena on mahdollistaa sähkö- ja kaasukäyttöisten paketti-ja kuorma-autojen hankintatukien hakeminen tehtyjen määrärahapäätösten mukaisesti vuoden 2024 loppuun saakka. Tavoitteena on uudistaa ajoneuvokantaa nykyistä vähäpäästöisemmäksi, mikä pienentää liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä.
Varautumisen ministerityöryhmä linjasi huhtikuussa vihreän siirtymän kokonaispaketista vuosille 2022 ja 2023. Osana pakettia osoitettiin rahoitusta fossiilittoman liikenteen tiekartan toimiin.
Ministerityöryhmän päätöksen mukaan pakettiautojen hankintatukeen varataan yhteensä 4,5 miljoonaa euroa ja kuorma-autojen hankintatukeen yhteensä 4 miljoonaa euroa lisärahoitusta vuosina 2022–2023. Eduskunta hyväksyi määrärahapäätökset kuluvan kalenterivuoden osalta osana vuoden 2022 toista lisätalousarviota.
Mitä seuraavaksi?
Esitysluonnoksen lausuntoaika päättyy 7.8.2022. Lausuntoja voivat antaa kaikki organisaatiot ja kansalaiset osoitteessa www.lausuntopalvelu.fi. Lausuntokierroksen jälkeen valmistelu jatkuu virkamiestyönä.
Esitys on tarkoitus käsitellä vuoden 2023 talousarvioesitykseen yhteydessä syksyllä. Lain olisi tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 31.12.2022.
Polestar julkaisee käsintehdyn maastopyörän uniikilla muotoilulla ja komponenteilla. Maastopyörä on suunniteltu yhteistyössä ruotsalainen Allebike-pyörävalmistajan kanssa.
Täysjousitettu maastopyörä kulkee nimellä ”Allebike Alpha Polestar edition” ja sitä tuotetaan vain rajoitettu erä. 100 pyörää tulee myyntiin Polestar Additionals -verkkokauppaan uutena lippulaivatuotteena.
Limited edition -pyörämalli on erikoisversio monipuolisesta Allebiken Alpha-mallista. Polestar ja Allebike suunnittelivat yhteistyössä tilaustyönä tehdyn kevyen ja jämäkän hiilikuituvahvisteisen polymeerirungon, joka tarjoaa luotettavan ja responsiivisen ajotuntuman. Modernia geometriaa hyödyntäen pyörä on tehty suosittuun downcountry-luokkaan ja se sopii jokaiseen maastoon.
Suoraselkäisempi ajoasento mahdollistaa tehokkaat nousut ja 65 asteen notkea eturungon putki tuo varmuutta mäkien laskuosuuksiin. Polestarin minimalistinen muotoilukieli näkyy rungon kulmikkaassa muodossa, symmetrisessä takahaarukassa ja sisäkaapeleissa. Pyörästä löytyy langaton satulatolppa ja lisäosana on mahdollista ottaa langaton vaihtaja.
Pyörä on saatavilla kahdessa mattavärissä nimeltä Snow ja Space. Ainutlaatuisena piirteenä maastopyörän vaimentimet ja muut yksityiskohdat on maalattu Ruotsin lipusta tutulla kullanvärillä, mikä on saatavilla yksityiskohdaksi myös Polestar 2 -autoihin.
Kuten kaikista Polestarin autoista, myös täysjousitetusta pyörästä löytyy Öhlinsin iskunvaimentimet. Kultainen, Polestarin versio Öhlinsin RXF34 m.2 29 Air Suspension -vaimentimesta 130 mm joustolla (keulassa) ja TTX1Air -vaimennin 120 mm joustolla (takana) ovat hienosäädettyjä, jotta maastopyörälle saadaan optimaalinen suorituskyky.
Allebike rakentaa jokaisen pyörän käsityönä Alingsåsissa, joka sijaitsee noin tunnin matkan päässä Polestarin Göteborgin pääkonttorista.
Allebike Alpha Polestar edition -pyörä on uusi lippulaivatuote Polestar Additionals -verkkokaupassa ja se on myynnissä vain verkossa. Pyörä on saatavilla yhdessä koossa ja kahdessa eri värissä hintaan SEK 99 000 (~ 9 500 €).
Viron MM-rallin WRC2-luokassa käydään tiukkaa taistelua luokan kärkipaikoista. Mukana on kolme suomalaista autokuntaa.
Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen ajoi päivän toiseksi viimeiselle EK:lle lähdettäessä luokan johdossa, mutta osuma oikaisuesteeseen rikkoi renkaan ja kärkipaikka vaihtui neljänteen sijaan. Rallin yleiskilpailussa suomalaiskaksikkoa ajaa sijalla 13.
WRC2-luokan tilanteessa Lindholm ajaa 56,4 sekuntia luokan hallitsevan maailmanmestarin Škodan Andreas Mikkelsenin perässä.
Teemu Suninen on toisena, runsaat 12 sekuntia Mikkelsenistä. Viidentenä ajava Jari Huttunen on Mikkelsenistä jo toista minuuttia.
Viron MM-ralli, WRC2, erikoiskoe 9 jälkeen
1. Andreas Mikkelsen (NOR) – Torsten Eriksen (NOR) Škoda Fabia Rally2 Evo 1:21:17.1
2. Teemu Suninen – Mikko Markkula Hyundai i20 N Rally2 + 12.1
3. Marco Bulacia (BOL) – Diego Vallejo (ESP) Škoda Fabia Rally2 Evo + 37.7
4. Emil Lindholm – Reeta Hämäläinen Škoda Fabia Rally2 Evo + 56.4
5. Jari Huttunen – Mikko Lukka Ford Fiesta Rally2 + 1:10.4
Toyotan Kalle Rovanperä nousi Viron MM-rallin perjantain viimeisellä pätkällä kärkeen. Rovanperä johtaa nyt kisaa 11,7 sekunnilla tallikaveriinsa Elfyn Evansiin.
Päivän viimeisellä erikoiskokeella satoi, ja Rovanperän jälkeen lähteneet kärsivät enemmän sateesta kuin Rovanperä. Rovanperä oli kaikkein nopein viimeisellä pätkällä.
Kolmantena on Hyundain Ott Tänak. Hän on jo kärjestä 44,3 sekuntia.
Toyotan Esapekka Lappi nousi neljänneksi päivän aikana. Hän on Tänakista 21,6 sekuntia.
Lauantaina ajetaan yhdeksän erikoiskoetta alkaen kello 9.
Oulun polkupyöräpoliisien kausi on puolivälissä, ja kesän vanhetessa he partioivat yhä useammin Oulun keskustassa. Partiot opastavat muun muassa sähköpotkulaudalla liikkuvia.
Polkupyöräpoliisit aloittivat partiointikautensa Oulun keskustassa vappupäivänä, ja takana on nyt 11 pyöräillen toteutettua vuoroa. Polkupyöräpartiot ovat valvoneet muun muassa yleistä järjestystä ja turvallisuutta sekä liikennettä. Lisäksi he ovat hoitaneet 45 hälytystehtävää.
Tähän mennessä polkupyöräpoliisit ovat muun muassa puuttuneet häiriökäyttäytymisiin, hoitaneet useita näpistystehtäviä, löytäneet kadonneeksi ilmoitetun henkilön, ottaneet kiinni rattijuopumuksesta epäillyn sekä takavarikoineet anastetuiksi epäilemiään polkupyöriä.
– Polkupyöräpoliisien partiovuorojen määrä on ollut toistaiseksi hyvin maltillinen, mutta kesän mittaan tulemme lisäämään pyöräillen toteutettavia vuoroja ja sitä kautta pyöräilevien partioiden näkyvyyttä. Vuorojen lukumäärään nähden tähän mennessä saavuttamamme tulos on kuitenkin hyvä. Se osoittaa, että pyöräillen suoritettavalle valvonnalle on tarvetta, kertoo ylikonstaapeli Antti Tikkanen, joka koordinoi Oulun polkupyöräpoliisitoimintaa.
Partioinnin yhteydessä polkupyöräpoliisit ovat saaneet erittäin positiivista palautetta sekä kiitoksia valvonnasta ja läsnäolosta häiriöille alttiilla paikoilla. Ihmiset ovat kyselleet heiltä erilaisista poliisin tehtäväpiiriin kuuluvista asioista ja pyytäneet valvontaa tärkeiksi kokemiinsa häiriöihin. Polkupyöräpoliisit ovat pyrkineet myös vastaamaan näihin valvontapyyntöihin.
Poliisi tiukentaa sähköpotkulautailun valvontaa
Polkupyöräpoliisit valvovat Oulun keskustassa myös sähköpotkulautailua. He ovat lähinnä opastaneet sähköpotkulaudalla liikkuvia neuvoin ja huomautuksin mutta kirjoittaneet myös muutamia liikennevirhemaksuja.
Syynä liikennevirhemaksujen kirjoittamiseen on useimmiten ollut se, että yhdellä sähköpotkulaudalla on ollut usea matkustaja. Sähköpotkulaudalla saa matkustaa vain yksi ihminen kerrallaan.
Poliisi aikoo tiukentaa sähköpotkulautailun valvontaa.
– Jatkossa on tarkoitus enenevissä määrin siirtyä huomautusmenettelystä sakkomenettelyyn ja järjestää sähköpotkulautailuun keskittyviä ratsioita, kertoo ylikonstaapeli Tikkanen.
Poliisi pitää sähköpotkulautailun valvontaa tärkeänä, sillä onnettomuuksia sähköpotkulaudoilla tapahtuu suhteellisen paljon. Onnettomuuksia voi välttää, kun noudattaa seuraavia turvallisen sähköpotkulaudalla liikkumisen ohjeita:
Aja sähköpotkulaudalla polkupyörille tarkoitetuilla väylillä ja kaistoilla. Jos pyörätietä ei ole, aja ajoradan oikeassa reunassa.
Älä kyyditse muita.
Älä aja päihtyneenä äläkä väsyneenä.
Aja turvallista tilannenopeutta, jotta voit ennakoida tilanteita.
Pidä riittävä turvaväli muihin kulkijoihin.
Keskity liikenteeseen; pysähdy, jos käytät esimerkiksi kännykkää tai muuta teknistä laitetta.
Pysäköi sähköpotkulauta niin, ettei siitä aiheudu haittaa muille kulkijoille.