Oulun polkupyöräpoliisit tiukentaa sähköpotkulautailun valvontaa

Oulun polkupyöräpoliisien kausi on puolivälissä, ja kesän vanhetessa he partioivat yhä useammin Oulun keskustassa. Partiot opastavat muun muassa sähköpotkulaudalla liikkuvia.

Polkupyöräpoliisit aloittivat partiointikautensa Oulun keskustassa vappupäivänä, ja takana on nyt 11 pyöräillen toteutettua vuoroa. Polkupyöräpartiot ovat valvoneet muun muassa yleistä järjestystä ja turvallisuutta sekä liikennettä. Lisäksi he ovat hoitaneet 45 hälytystehtävää.

Lue tästä muita juttuja sähköpotkulautailusta.

Tähän mennessä polkupyöräpoliisit ovat muun muassa puuttuneet häiriökäyttäytymisiin, hoitaneet useita näpistystehtäviä, löytäneet kadonneeksi ilmoitetun henkilön, ottaneet kiinni rattijuopumuksesta epäillyn sekä takavarikoineet anastetuiksi epäilemiään polkupyöriä.

– Polkupyöräpoliisien partiovuorojen määrä on ollut toistaiseksi hyvin maltillinen, mutta kesän mittaan tulemme lisäämään pyöräillen toteutettavia vuoroja ja sitä kautta pyöräilevien partioiden näkyvyyttä. Vuorojen lukumäärään nähden tähän mennessä saavuttamamme tulos on kuitenkin hyvä. Se osoittaa, että pyöräillen suoritettavalle valvonnalle on tarvetta, kertoo ylikonstaapeli Antti Tikkanen, joka koordinoi Oulun polkupyöräpoliisitoimintaa.

Partioinnin yhteydessä polkupyöräpoliisit ovat saaneet erittäin positiivista palautetta sekä kiitoksia valvonnasta ja läsnäolosta häiriöille alttiilla paikoilla. Ihmiset ovat kyselleet heiltä erilaisista poliisin tehtäväpiiriin kuuluvista asioista ja pyytäneet valvontaa tärkeiksi kokemiinsa häiriöihin. Polkupyöräpoliisit ovat pyrkineet myös vastaamaan näihin valvontapyyntöihin.

Poliisi tiukentaa sähköpotkulautailun valvontaa

Polkupyöräpoliisit valvovat Oulun keskustassa myös sähköpotkulautailua. He ovat lähinnä opastaneet sähköpotkulaudalla liikkuvia neuvoin ja huomautuksin mutta kirjoittaneet myös muutamia liikennevirhemaksuja.

Syynä liikennevirhemaksujen kirjoittamiseen on useimmiten ollut se, että yhdellä sähköpotkulaudalla on ollut usea matkustaja. Sähköpotkulaudalla saa matkustaa vain yksi ihminen kerrallaan.

Poliisi aikoo tiukentaa sähköpotkulautailun valvontaa.

– Jatkossa on tarkoitus enenevissä määrin siirtyä huomautusmenettelystä sakkomenettelyyn ja järjestää sähköpotkulautailuun keskittyviä ratsioita, kertoo ylikonstaapeli Tikkanen.

Poliisi pitää sähköpotkulautailun valvontaa tärkeänä, sillä onnettomuuksia sähköpotkulaudoilla tapahtuu suhteellisen paljon. Onnettomuuksia voi välttää, kun noudattaa seuraavia turvallisen sähköpotkulaudalla liikkumisen ohjeita:

  • Aja sähköpotkulaudalla polkupyörille tarkoitetuilla väylillä ja kaistoilla. Jos pyörätietä ei ole, aja ajoradan oikeassa reunassa.
  • Älä kyyditse muita.
  • Älä aja päihtyneenä äläkä väsyneenä.
  • Aja turvallista tilannenopeutta, jotta voit ennakoida tilanteita.
  • Pidä riittävä turvaväli muihin kulkijoihin.
  • Keskity liikenteeseen; pysähdy, jos käytät esimerkiksi kännykkää tai muuta teknistä laitetta.
  • Pysäköi sähköpotkulauta niin, ettei siitä aiheudu haittaa muille kulkijoille.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN  PÄIVITTÄINEN UUTISKIRJE // 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän