Niclas Grönholm jatkaa rallicrossin MM-sarjan suomalaistähtenä

Marcus Grönholmin johtama GRX Taneco -talli jatkaa rallicrossin MM-sarjassa vuonna 2020 tutuilla nimillä, kun Niclas Grönholm ja Timur Timerzyanov ovat tallin kuljettajat. Molempien ajokkina tulee olemaan päivitetty versio Hyundai i20 Supercarista.

– Meillä oli viime vuonna vahva paketti, jossa tiimin, auton ja kuljettajien yhdistelmä oli todella iskukykyinen. Tunnen olevani valmiina alkavaan kauteen. Toivon tietenkin jatkavani siitä mihin pääsin Kapkaupungissa viime vuonna, kun kausi päättyi voittoon, sanoo Niclas Grönholm.

Grönholm ajoi Kapkaupungin lisäksi voittoon Norjassa, mutta mestaruusmahdollisuudet kuihtuivat harmittavaan umpilisäkeleikkauksen jälkikomplikaatioihin, jotka pitivät suomalaisen sivussa kahdesta osakilpailusta.

– Uskon myös, että olemme keskittyneet oikeisiin asioihin talvitauon aikana. Luotan siihen, että niin kauan kuin vain jatkamme kovaa työtä, tuottaa se parhaan mahdollisen tuloksen. Uskon edessämme olevan menestyksekäs kausi GRX Tanecolle, 23-vuotias Niclas Grönholm sanoo.

GRX Taneco debytoi kahden auton tallina vuonna 2018 ja on siitä lähtien parantanut jatkuvasti suorituskykyään. Vuonna 2018 talli sijoittui tallipisteissä neljänneksi, kun taas viime vuonna tiimi oli kokonaispisteissä MM-hopealla. Niclas Grönholm sijoittui kuljettajien pisteissä neljänneksi ja Timerzyanov oli viides.

-Kahden vuoden jälkeen voin sanoa, että olen tyytyväinen jatkuvasti kehittyneeseen suorituskykyyn. Toivon, että pystymme vielä parempaan vetoon tänä vuonna. Jatkamme samoilla kuljettajille eli Niclas ja Timur ovat meidän kuljettajamme, Marcus Grönholm sanoo.

– Molemmat kuljettajamme ovat nopeita ja tuntevat auton ja tiimin erittäin hyvin. Meidän on vain keskityttävä tiiminä joka saralla kaiken aikaa ja myös toivottava, että molemmat kuljettajat pysyvät terveinä tänä vuonna. Jos kaikki tämä onnistuu niin kyllä myös menestystä seuraa, GRX Taneco -tallin johtaja Marcus Grönholm sanoo.

GRX Taneco on viettänyt talvitauon auton eri osien suunnittelun parissa ja laajan testausohjelman läpivientiin, jotta tallin Supercarien suorituskykyä voidaan parantaa entisestään. Tärkeää on myös virittää kuljettajat tulevaan haasteeseen.

Vuoden 2020 FIA:n rallicrossin MM-sarjassa ajetaan kymmenen osakilpailua ympäri maailmaa. Kauden avaa Barcelona Espanjassa, jossa kisataan 18. huhtikuuta ja kausi päättyy 15. marraskuuta Kapkaupungissa, Etelä-Afrikassa.

Rallicrossin MM-sarja 2020

18.4.  Espanja
2.5.    Portugali
16.5.  Belgia
13.6   Norja
4.7.    Ruotsi
1.8.    Saksa
5.9.    Ranska
19.9.  Latvia
30.10 Abu Dhabi
14.11. Etelä-Afrikka

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän