Niclas Grönholm: ”Ei viikonlopusta juuri positiivista kerrottavaa ole”

Niclas Grönholmin kauden avaus rallicrossin MM-sarjan kahdessa ensimmäisessä osakilpailussa Ruotsin Höljesissä oli jotain aivan muuta kuin kuljettaja itse oli odottanut, todetaan tiimin tiedotteessa.

Lauantain osakilpailussa Grönholm ylsi finaalissa neljänneksi, mutta sunnuntaina suomalainen jäi semifinaaliin.

Lauantain kisan voittoon ajoi Johan Kristoffersson ja sunnuntain kisan Mattias Ekström

Viikonlopun saldo Grönholmilla oli 28 MM-pistettä, kun sarjan kärjessä Kristoffersson keräsi kasaan tuplasti enemmän eli 56 pistettä.

– Ei viikonlopusta juuri positiivista kerrottavaa ole. Aika hukassa tunnuttiin olevan koko tiimi, emmekä päässeet oikein edes näyttämään kunnon vauhtia. Pitää nyt sulatella tilannetta ja käymme sitten kaiken läpi yhdessä, Grönholm purkaa pettymystään tiedotteessa.

Höljesin radalla sää vaihteli erityisesti lauantaina ja kuljettajien oli vaikeaa löytää pitoa rataan. Sunnuntaina rata oli kuiva, mutta sekään ei tuonut muutosta GRX Taneco-talli Hyundai Supercarin vauhtiin.

– Ykkösongelma meille oli startit. Pitoa ei tuntunut olevan ja silloin muut karkasivat rinnalta. Ohittamiset jäivät haaveeksi, Grönholm harmitteli hitaampien autojen taakse jäämistään.

– Fakta on se, että oli keli mikä hyvänsä, niin emme ole ollenkaan siellä missä realistisesti kuvittelimme olevamme. Pakko myöntää, että taaksepäin on menty suhteessa muihin, mutta syy on kyllä arvoitus, Grönholm totesi.

Tallin kaksi muuta kuljettajaa Timur Timerzyanov ja Krisztian Szabo jäivät semifinaaleihin molempina päivinä.

GRX Taneco-tallin on etsittävä nopeasti oikeat lääkkeet auton suorituskykyyn, sillä MM-sarja jatkuu jo ensi viikonloppuna Kouvolassa. Aikaa ei siis juurikaan ole, mutta vauhtia tarvitaan, jotta kotiradalla löytyy menestysvaihde.

Ruotsin lauantain kisa

1. Johan KRISTOFFERSSON
2. Mattias EKSTRÖM
3. Timo SCHEIDER
4. Niclas GRÖNHOLM
5. Anton MARKLUND
6. Timmy HANSEN

Ruotsin sunnuntain kisa

1. Mattias EKSTRÖM
2. Kevin HANSEN
3. Johan KRISTOFFERSSON
4. Timo SCHEIDER
5. Robin LARSSON
6. Andreas BAKKERUD

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Hyvä kysymys!