Moottori-lehti selvitti, mikä on edullisin tapa ostaa auto!

Suomessa henkilöauto on välttämätön arjen mahdollistaja. Auton hankkimiseen on monia eri tapoja, mutta mikä niistä on kaikkein kannattavin? Moottori selvitti, mitä plussia ja miinuksia eri rahoitustavoissa on.

Yhä harvempi hankkii auton käteisellä, eikä se usein olekaan järkevintä kaikki vaihtoehdot huomioiden. Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan 54 prosenttia yksityishenkilöiden ostamista uusista autoista rahoitettiin viime vuonna osamaksulla.

Yksityisleasingin osuus oli kuusi prosenttia ja loput 37 prosenttia uusista autoista meni suoraan yksityishenkilöiden omistukseen eli maksettiin joko omalla käteisellä tai pankkilainalla. Näitä rahoitusvaihtoehtoja on saatavana myös käytettyihin autoihin, joita suomalaiset yksityishenkilöt suosivat.

Eri rahoitustapoja vertailtaessa kuluttajan kannattaa olla tarkkana. Esimerkiksi osamaksusopimukset mahdollistavat usein isomman viimeisen erän jättämisen sopimuskauden loppuun ja siten alemmat muut kuukausimaksut. Liian iso viimeinen maksuerä voi kuitenkin johtaa siihen, että velkaa on jäljellä auton arvoa enemmän. Yksityisleasing-tyyppisissä sopimuksissa puolestaan on syytä lukea ehdot tarkkaan. Se mitkä kaikki huolto- ja korjaustoimenpiteet kuuluvat kuluttajalle ja mitkä palvelua tarjoavalle yritykselle, voi vaikuttaa merkittävästi kokonaisuuteen.

Käytetty auto rahoituksella

Moottori vertaili kuutta eri tapaa hankkia 20 000 euron hintainen käytetty auto. Laskelmien esimerkkiauto oli vuoden 2020 Toyota Corolla. Osamaksuilla ja pankkilainoilla hankittaessa käsirahana käytettiin 4000:ta euroa eli rahoitettavaa jäi 16 000 euroa ja maksuaikana 60 kuukautta.

Perinteisellä osamaksulla ostettaessa loppuun jätettiin laskelmassa turvallisen maltillinen isompi erä 3 200 euroa. Tällä ratkaisulla kaikki muut kuukausimaksut ovat ryhmän edullisimmat – 271 euroa – mutta auton kokonaishinnaksi muodostuu 23 166 euroa.

Vertailussa edullisin tapa hankkia auto omaksi on vakuudellinen pankkilaina, jolloin kokonaishinnaksi tulee 22 833 euroa kuukausimaksun ollessa 310 euroa. Pankkilaina ilman vakuutta on kokonaishinnalta toiseksi kallein ja 341 euron kuukausierällä kallein.

Osamaksu taatulla takaisinostohinnalla on puolestaan kokonaiskustannuksiltaan kallein, mutta kuukausierät ovat toiseksi edullisimmat – 303 euroa.

Leasingtyyppiset ratkaisut ovat puolestaan hyvin huolettomia, sillä ne sisältävät yleensä huollot, renkaiden uusimiset, korjauksia ja muita palveluja, eikä käsirahaa tarvita. Huolettomuudesta saa toki maksaa eikä autosta tule vuokra-ajan päätteeksi omaa, mutta kuukausikustannukset ovat hyvin ennustettavia.

Vertailussa osamaksu yksityisleasingtyyppisesti taatulla takaisinostohinnalla ja huolenpitopalvelulla maksaa 432 euroa ja puhdas yksityisleasingsopimus 460 euroa kuukaudessa.

– Auton rahoittamiseen on nykyisin useita eri tapoja. Kuluttajan on autokuumeessaan kuitenkin tärkeää pysähtyä vertailemaan eri vaihtoehtoja ennen lopullista hankintapäätöstä, sillä pelkkä kuukausihinta ei välttämättä kerro kaikkea. Erityisesti yksityisleasing-tyyppisissä sopimuksissa ehdot on syytä lukea tarkasti ja selvittää, mitä kaikkea hintaan sisältyy ja mitä ei, Moottorin päätoimittaja Eila Parviainen toteaa.

Koko artikkeli on luettavissa Moottori+ -palvelussa sekä keskiviikkona 18.6. ilmestyvässä Moottorissa 6-7/2025. Lehden voi lukea myös sähköisenä irtonumerona Lehtiluukun kautta.

Moottori+ -sisällöt ovat luettavissa kirjautumalla palveluun Autoliiton jäsentunnuksilla.

Lue muita juttuja Moottori-lehdestä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

1 KOMMENTTI

  1. Halvin tapa on ostaa sopivan ikäinen sopivan viallinen ,muuton hyväkuntoinen sitten korjata ja kätttää parivuotta sen jälkeen myydä.sitten ostaa sopivan viallinen……………………..ja myydä

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän