Mitsubishin myynti Suomessa on tuplaantunut

Kuva: Mitsubishi.

Mitsubishin myynti on ollut Suomessa koko kuluvan vuoden kovassa kasvussa. Tänä vuonna Mitsubishin henkilöautoja on ensirekisteröity tammi-syyskuun välisenä aikana jo yhteensä 1624 kappaletta, kun viime vuonna vastaavaan aikaan niitä ensirekisteröitiin 779 kappaletta. Mitsubishin myynti onkin kasvanut 108 prosenttia, todetaan Mitsubishin tiedotteessa.

Mitsubishin myynnin kasvun arvoa kasvattaa se, että vastaavaan aikaan henkilöautojen kokonaismarkkina on laskenut Suomessa 10 prosenttia.

Lisäksi Mitsubishin markkinaosuus on noussut tammi-syyskuun välisenä aikana 1,9 prosenttiin, kun se oli viime vuonna vastaavaan aikaan 0,8 prosenttia.

– Esimerkiksi maailman myydyin ladattava hybridikatumaaasturi Outlander PHEV on ottanut tukevan jalansijan myös täällä Suomessa, sillä sen myynti on kolminkertaistunut viime vuoteen nähden, kertoo Bergé Auto Nordicsin Mitsubishi-johtaja Markku Riekkola.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here