Digitaalista kalustonhallintaa tarjoava FleetGuru aloitti toimintansa Suomessa

Kansainvälinen digitaalisen kalustonhallinnan toimittaja FleetGuru on aloittanut toimintansa Suomen markkinoilla. FleetGuru Finlandin toimitusjohtajana toimii Markku Riekkola, jolla on laaja kokemus autoalan johtotehtävistä Suomessa ja Baltian maissa.

– Suomen liiketoiminnan alkaessa FleetGuru siirtyy Pohjoismaihin täydentämään yhtiön nykyistä toimintaa Baltiassa ja Puolassa. Näemme Suomessa merkittävää liiketoimintapotentiaalia sekä tarvetta auttaa paikallisia yrityksiä pääsemään tehokkaasti eroon Excel-pohjaisista kalustonhallinnan prosesseista. Tämän lisäksi FleetGuru auttaa yrityksiä seuraamaan ajoneuvojensa käytön CO2-jalanjälkeä. Näiden tietojen perusteella yritykset voivat suunnitella toimenpiteitä kalustonsa kehittämiseksi ympäristöystävällisempään ja kestävämpään suuntaan, kertoo FleetGurun hallituksen jäsen Toomas Loik.

– FleetGuru kalustonhallintasovellus auttaa hallinnoimaan yrityksen kaluston kaikkia tärkeitä parametreja. Hiilijalanjälki on yhä tärkeämpi mittari jokaiselle vastuulliselle toimijalle, onhan Suomen tavoitteena olla ensimmäinen fossiilivapaa yhteiskunta vuoteen 2035 mennessä. Tämä edellyttää päästövähennyksiä kaikilla toimialoilla ja se vaikuttaa myös yritysten ajoneuvokalustoon, FleetGuru Finland Oy:n toimitusjohtaja Markku Riekkola sanoo.

Ennen FleetGurulle tuloaan Riekkola työskenteli erilaisissa autoalan johtotehtävissä, viimeksi Bergé Auto Nordics Oy:ssä ja sitä ennen Inchcape Motors Finland Oy:ssä, jossa hän vastasi Mazdan maahantuontitoiminnoista Suomessa ja Baltian maissa.

– FleetGuru on täydellinen työkalu jokaiselle yritykselle tai julkiselle toimijalle, joka tarvitsee mitä tahansa ajoneuvoja pyörittääkseen toimintaansa menestyksekkäästi, ja joka haluaa ottaa ne täyteen hallintaansa nykyaikaisella ja kustannustehokkaalla metodilla. Suomi on eurooppalaisen digitalisaation edelläkävijä ja olen ylpeä voidessani vauhdittaa tätä kehitystä myös suomalaisten yritysten ajoneuvokalustojen hallinnassa, Riekkola lisää.

FleetGuru
FleetGuru tarjoaa yrityksille ja organisaatioille digitaalista kalustonhallintaa. FleetGurun pilvipalvelupohjainen sovellus hoitaa ajoneuvojen omistamisen hallinnan, vakuutukset, huoltojen ja takuutietojen hallinnan sekä paljon muuta. FleetGurulla yritys saa yleiskatsauksen ajoneuvojensa koko elinkaaresta, kokonaisomistuskustannuksista (TCO) ja hiilijalanjäljestä, hallitsee ajoneuvoihin liittyviä toimintoja ja seuraa niiden ajokilometrejä. FleetGuru-mobiiliapplikaatio on tarkoitettu ajoneuvojen kuljettajille.

FleetGurun perustivat vuonna 2020 Thomas Loik, Ivar Vilmer ja Indrek Siitan. Yritys toimii Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Puolassa. FleetGurun sijoittajayhteisöön kuuluvat perustajien lisäksi Superangel, Lemonade Stand, Silberauto sekä useita tunnettuja virolaisia enkelisijoittajia.

FleetGurun asiakkaita ovat muun muassa Forus Security, Alexela, Viking Motors, Utilitas, TREV-2, Elektriauto Rent, Tallinna Vesi, Emajõe Veevärk, UPS Latvia, Baltijas Darzeņi, GRIFS AG, Alpstravela UAB ja Kelias UAB.

www.fleetguru.app/fi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän