Mercedes-Benz ja teknologiayhtiö ProLogium ovat käynnistäneet yhteistyön, jonka puitteissa yhtiöt varautuvat tulevaan akkuteknologiaan ja sähköisen liikenteen yleistymiseen.
Yhtiöt alkavat kehittää yhdessä kennoja, joita käytetään uuden sukupolven akuissa (solid-state batteries, SSD).
Tavoitteena on, että kiinteäelekrolyyttiset SSD-akut yleistyvät Mercedes-Benzin automallistossa kuluvan vuosikymmenen jälkipuoliskolla.
– Uusi teknologia mahdollistaa akkujen koon pienentämisen ja sitä kautta akuston keventämisen, Mercedes-Benzin tutkimus- ja kehitysjohtaja Markus Schäfer perustelee uuden teknologian tarvetta.
Arvion mukaan SSD-akuilla saavutetaan jatkossa jopa kaksi kertaa pidempi sähköauton toimintamatka kuin perinteisellä litiumioniteknologialla. Lisäksi akkujen kokoa on helppo skaalata tarpeen mukaan.