Kulut ja vaiva saavat monet lykkäämään auton vauriokorjausta

Auton kolhiintuminen on aina harmillinen tapahtuma, jonka hoitoon kuluu rahan lisäksi myös aikaa. Vahinkokorjaamo Autoklinikan kysely paljastaakin, että lähes puolet joskus autoaan vaurioittaneista on lykännyt pelti- tai kolarivaurion korjauttamista. Korjausprosessin välttelyyn on monia syitä.

Tuoreen tutkimuksen mukaan joka viides suomalainen on joskus lykännyt auton pelti- tai kolarivaurion korjauttamista nimenomaan korjauskulujen vuoksi.

Rahan ohella yleisimpiä syitä lykätä korjausta ovat korjausprosessin aloittamisen tuntuminen työläältä (7,6 %) ja pitkä matka korjaamolle (3,8 %). Noin 40 % vastanneista kertoo, ettei ole koskaan lykännyt vaurion korjauttamista, ja 25 % ei ole koskaan vaurioittanut autoaan.

– On täysin ymmärrettävää, että korjausprosessin aloittaminen venyy helposti, mikäli vaurio on pieni eikä haittaa päivittäistä ajamista. Nopealla toiminnalla voi kuitenkin säästää sekä itseltään että muilta paljon päänvaivaa. Esimerkiksi syvissä lommoissa maalin pinta voi olla vaurioitunut, mikä aiheuttaa ruostumisriskin, mutta maalin kuntoa ei välttämättä näe ennen lommon suoristamista. Lisäksi pienet ja lähes huomaamattomat lommot voivat hoitamattomina laskea auton vaihtohyvityshintaa tai käydä seuraavalle omistajalle kalliiksi, kun vakuutus ei auton omistajan vaihduttua enää korvaakaan korjausta, Autoklinikan PDR-asiantuntija Vesa Mattila kertoo.

Korjausprosessin aloittaminen ei vaadi korjaamovierailua

Autoklinikan kyselyn mukaan suurin osa (64 %) suomalaisista hoitaa edelleen vaurion arvioinnin mieluiten paikan päällä korjaamolla.

36 %, eli yli kolmannes vastaajista, hoitaisi kuitenkin vahinkotarkastuksen ennemmin etänä – joko lähettämällä kuvamateriaalia vauriosta korjaamolle tai käymällä vauriot läpi videopuhelussa korjaamon edustajan kanssa.

Kyselyn toteutti Syno International Omnibus-tutkimuksena 12.–17. tammikuuta 2023. Kyselyyn vastasi verkossa 1 007 yli 18-vuotiasta suomalaista. Otos on väestöä demografisesti edustava.

www.autoklinikka.fi

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän