Koronakriisi romahduttaa uusien autojen myynnin — romutuspalkkio voisi auttaa

Liikenteen hiilidioksidipäästöjen arvioidaan tuoreessa liikenne- ja viestintäministeriön ennusteessa alenevan 37 prosentilla vuoteen 2030 mennessä, kun vertailuvuotena on vuosi 2005.

Päivitetty ennuste sisältää kehitysaskeleet, joiden arvioidaan toteutuvan jo nykyisin ohjaustoimin. Näitä ovat muun muassa biopolttoaineiden osuuden kasvu sekä uusien aiempaa vähäpäästöisempien autojen yleistyminen. Nykytilanteeseen nähden päästöjen ennakoidaan vähenevän noin 3,2 miljoonalla hiilidioksiditonnilla vuoteen 2030 mennessä.

Päästöjen vähentäminen edellyttää autokannan nopeampaa uusiutumista

Päästöjen vähentäminen on ollut jo pitkään yksi tärkeimmistä ajoneuvotekniikan kehityskohteista. Myös valmistajille asetetut hiilidioksidipäästöjen tavoitearvot edellyttävät tällä vuosikymmenellä yhä vähäpäästöisempää ajoneuvotekniikkaa ­– uusien henkilöautojen keskipäästöjen edellytetään EU:ssa alenevan vuosina 2021–2030 lähes 40 prosentilla.

Uusien autojen päästöt ovat vähentyneet huomattavasti sähköautojen ja erilaisten hybridivoimalinjojen yleistyessä sekä autojen energiatehokkuuden parantuessa.

Tänä vuonna jo noin kolmannes Suomessa ensirekisteröidyistä autoista on ollut sähkö- tai hybridiautoja. Ladattavien autojen osuus henkilöautojen rekisteröinneistä kasvoi ensimmäisen kvartaalin aikana jo noin 15 prosenttiin. Myös kaasuautojen kysyntä on ollut kasvussa.

Uusien autojen hiilidioksidipäästöt alittivat maaliskuussa ensimmäisen kerran 105 g/km -rajan (NEDC).

Koronatilanne tuo lisää takamatkaa autokannan uusiutumiselle

Suomessa autokanta uusiutuu hitaasti – sen kiertoaika on meillä yli 20 vuotta. Autokannan kiertoaika EU-maissa on keskimäärin 16–18 vuotta.

– Suomessa vain noin 4 prosenttia autokannassa olevista autoista uusiutui vuosittain, kun esimerkiksi Ruotsissa vastaava osuus on 7-8 prosenttia. Koronatilanne tuo vielä lisää takamatkaa autokannan uusiutumiselle, muistuttaa Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa.

Päästökehitys perustuu ennusteeseen, jossa uusia henkilöautoja rekisteröitäisiin 2020-luvulla vuosittain yli 120 000 ja pakettiautoja noin 15 000. Näistä luvuista jäädään selvästi, jos kysyntää ei elvytetä kannusteilla.

Koronakriisin seurauksena uusien autojen kysyntä on taittumassa lähelle 1990-luvun alun lamavuosia. Uusia henkilöautoja on arvioitu tänä vuonna rekisteröivän talouden taantuman takia enintään 85 000 ja pakettiautoja 10 500. Ensirekisteröintien romahtaminen hidastaa merkittävästi päästöjen vähenemistä.

– Jotta autokannan uusiutuminen saataisiin koronakriisin jälkeen vauhtiin, romutuspalkkio tulisi pikaisesti uusia. Lisäksi sähköautojen hankintatuki tulisi avata myös ladattaville hybrideille ja se tulisi laajentaa myös yritysten autohankintoihin, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

Biopolttoaineet vähentävät päästöjä jo olemassa olevassa autokannassa

Päästöjen vähentämisessä tärkein yksittäinen toimenpide on uusiutuvien polttoaineiden osuuden kasvattaminen. Sen osuus päästövähenemästä vuodelle 2030 on noin puolet.

Biopolttoaineiden etuna on, että niiden avulla päästöjä voidaan vähentää myös kannassa jo olevista bensiini-, diesel- ja kaasuautoista.

Tie autokannan sähköistymiseen on hidas, joten biopolttoaineita tarvitaan vielä vuosikymmenten ajan päästöjen vähentämisessä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

1 KOMMENTTI

  1. Taitaa päästöt autoilusta vähentyä tänä vuonna reilusti sen johdosta, että autot seisovat aiempaa enemmän pihoissa ajamattomina. On mahdollista, että päästöennusteiden taustalla olevat liikenne-ennusteet kutistuvat jatkossa, mikäli valtion koronatoimenpiteet ajavat maan yritykset ja kotitaloudet talousvaikeuksiin. Taloudellinen niukkuus voisi leikata liikennettä jopa vuosien ajan verrattuna siihen, mitä muuten olisi toteutunut. Myös se saattaa vähentää pitkäaikaisesti liikennettä, jos etätyöt jäävät monelle käytännöksi edes osaksi viikkoa. Jos uusien autojen hankintaa siirtyy pari vuotta eteenpäin, on silloin tarjolla jo nykyistä tarjontaa vähäpäästöisempiä autoja. Asioissa on puolensa ja puolensa. Päästöjen kokonaismäärän kehityksen näkökulmasta se ei välttämättä ole huono asia, jos uusien autojen myynti jää pieneksi tänä vuonna ja lähivuosina, jos liikenteen määrätkin pysyvät aiempaa pienempinä. Rekisteröinnithän eivät suoraan aiheuta tai säästä päästöjä, vaan päästöjä aiheuttaa autojen tuotanto ja etenkin niillä ajaminen.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän