Lounais-Suomen poliisilaitoksen partio sai Kokemäellä sunnuntaina puolenpäivän aikaan tehtävän mahdollisesta rattijuopumuksesta.
Kokemäen poliisin partio löysi kyseisen ajoneuvon kyljellään Kartanon koivukujan ojasta. Ajoneuvossa oli kolme mieshenkilöä, joista kaksi olivat partion paikalle tullessa kiinni juuttuneena kuljettajan jalkatilassa.
Kaikki henkilöt pääsivät lopulta ulos ajoneuvosta pelastuslaitoksen auttamana. Kaikille kolmelle aiheutui vammoja ulosajon johdosta ja heidät kuljetettiin sairaalaan saamaan ensiapua.
Henkilöt kiinniotettiin epäiltyinä mm. törkeästä rattijuopumuksesta sekä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Tekonimikkeet henkilöiden osalta tarkentuvat rikospoliisin suorittamassa esitutkinnassa.
Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!