Joulun menoliikenne on sujunut rauhallisesti

Joulun menoliikenne on tänä vuonna jakautunut kahdelle päivälle. Tämä näkyy selvästi liikennetilanteessa. Sekä perjantaina että lauantaina liikenne on sujunut rauhallisesti, todetaan Helsingin tieliikennekeskuksesta.

Liikennemäärät ovat olleet suurempia kuin normaalina talviperjantaina, mutta ruuhkilta ja pahoilta onnettomuuksilta on vältytty.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

– Liikennemäärät ovat tänään lauantaina olleet sen verran hillittyjä, että ne eivät aiheuttaneet ruuhkia tai nopeuksien alenemisia pääväylillä. Sen sijaan asiointiliikenne on ruuhkauttanut teitä paikoin taajamissa, erityisesti suurten ostoskeskusten lähistöillä, kertoo liikennekeskuspäivystäjä Petra Latvasalo.

– Liikenteen huipputunnit sijoittuivat ennusteiden mukaisesti Etelä-Suomessa puolenpäivän tienoille ja pohjoisempana iltapäivän tunteihin. Pakkasen vuoksi suolausta ei ole voitu hyödyntää liukkaudentorjunnassa, joten varsinkin rampeilla ja risteysalueilla on ollut pakkasliukkautta. Malttia ja joulumieltä on selkeästi ihmisillä ollut mukana liikenteessä, Latvasalo jatkaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän