Heinäkuussa Suomessa aloittanut FlixBus on kampanjoinut loppuvuoden aikana näyttävästi uutta linja-autoyhteyttään Varsovasta Vaasaan. Keski-Euroopasta on houkuteltu Suomeen turisteja, joilla on nyt ensimmäistä kertaa mahdollisuus saavuttaa Suomen joulukohteet maanteitse. Vetonauloiksi on nostettu muun muassa Tuomaan Markkinat Helsingissä sekä joulupukki.
FlixBusin Puolan, Baltian ja Suomen maajohtajan Michal Lemanin mukaan kiinnostus Suomea kohtaan on kasvanut, sillä matkustajamäärä Varsova–Vaasa-reitillä on olleet kasvussa joulusesongin aikana yli 30 prosenttia.
– Nyt matkailijat pystyvät saavuttamaan Suomen huomattavasti edullisemmin ja monipuolisemmin kuin aiemmin, mikä on herättänyt kiinnostusta. Turistit eivät matkusta ainoastaan Helsinkiin vaan myös pohjoisemmaksi Suomeen. Suomessa heitä houkuttelevat erityisesti luminen talvi ja upea puhdas luonto. Suomi on monelle myös täysin uusi ja eksoottinen lomakohde, Leman sanoo.
Euroopan joulumarkkinakaupunkeihin pääsee nyt bussilla
Myös matkustajaliikenne Suomesta Baltiaan ja Keski-Eurooppaan on ollut vilkasta. Suosittuja joulukohteita ovat Tallinna sekä reitin päätepysäkki Varsova. Näiden lisäksi Varsovan-reitin varrella sijaitsee useita linja-autolla saavutettavia joulumarkkinakaupunkeja.
– Matkustajien tärkeimmät syyt valita FlixBus ovat suorat reitit sekä edulliset hinnat. Joulusesongin aikana näkyy selkeästi myös joulun pyhät, jolloin useat matkustajat liikkuvat joulun viettoon perheen, sukulaisten tai ystävien luo, Leman kertoo.
Joulusesongin kiireisimmät päivät liikenteessä
FlixBusin liikenteessä joulun vilkkaimpia matkapäiviä ovat aiempina vuosina olleet sekä 22. joulukuuta että joulun välipäivät, 27., 28. ja 29. joulukuuta. Näiden päivien arvellaan olevan myös tänä vuonna suosittuja matkustuspäiviä.
Leman muistuttaa, että parasta tapaa valmistautua joulun ruuhkiin on varata matka ja oma paikka linja-autossa hyvissä ajoin.
Lue myös: Kohta pääsee bussilla Vaasasta Varsovaan
Lue myös: Vaasa–Varsova-reitin kysyntä ylitti FlixBusin odotukset