Heinäkuussa ensirekisteröidyistä henkilöautoista 26,6 prosenttia oli täyssähköautoja. Osuus jää selvästi alkuvuoden korkeista lukemista – tammi-kesäkuun rekisteröinneistä noin kolmannes oli täyssähköautoja.
Täyssähköautojen osuuden ennakoidaan loppuvuoden aikana jäävän alkuvuotta pienemmäksi, sillä alkuvuonna niiden osuutta kasvattivat vuosina 2021–2022 tilatut sähköautot, joiden toimitusajat ovat olleet komponenttipulan takia poikkeuksellisen pitkiä.
– Sähköautojen kysyntä kasvoi viime vuoden keväällä ja kesällä ennätyslukemiin, kun bensiinin ja dieselin hinta kohosi poikkeuksellisen korkeaksi. Sähkön raju hinnannousu leikkasi sähköautojen kysyntää viime vuoden elokuun jälkeen. Vaikka sähkön hinta on laskenut selvästi viime vuoden ennätyslukemista, sähköautojen kysyntä ei ole vielä palautunut aiemmalle kasvu-uralle. Uusien autojen kysyntä on vähentynyt talouden taantuman ja Euroopan Keskuspankin korkopolitiikan vuoksi, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.
Ladattavien hybridien osuus henkilöautojen rekisteröinneistä kasvoi heinäkuussa 25,5 prosenttiin. Ladattavien autojen osuus oli näin ollen heinäkuussakin alkuvuoden tapaan hieman yli puolet rekisteröinneistä, vaikka täyssähköautojen osuus rekisteröinneistä pienenikin. Ladattavien hybridien osuus rekisteröinneistä on alkuvuoden aikana ollut noin 20 prosenttia.
– Täyssähköisten henkilöautojen hankintatuen päättyminen viime vuoden vaihteessa osui uusien autojen kysyntäkehityksen kannalta huonoon ajankohtaan, sillä taantuma ja korkojen nousu ovat vähentäneet uusien autojen kauppaa tänä vuonna poikkeuksellisen paljon. Henkilöautojen hankintatuen jatkamiselle ja hankintakannusteiden uudistamiselle on uudella hallituskaudella suuri tarve, kertoo toimitusjohtaja Tero Lausala Autoalan Keskusliitosta.
Heinäkuussa rekisteröidyistä pakettiautoista 14,8 prosenttia oli sähköpakettiautoja. Alkuvuoden aikana sähköpakettiautojen osuus rekisteröinneistä on ollut keskimäärin 15 prosenttia, kun osuus jäi vielä viime vuonna noin 6 prosenttiin.
Myös kuorma-autokannassa sähköautojen rekisteröintimäärät ovat kasvusuunnassa, vaikka määrät ovat vielä pieniä.
Viime vuoden alussa käynnistyneet sähkö- ja kaasukäyttöisten kuorma- ja pakettiautojen hankintatuet ovat nopeuttaneet tavara-autojen käyttövoimamurrosta.
Kesäkuun loppuun mennessä Liikenne- ja viestintävirasto Traficomille oli jätetty hankintatukihakemuksia yhteensä noin 540 sähköpakettiautosta ja noin 50 sähkökuorma-autosta. Hakemusten määrät ovat huomattavan suuria, sillä autokannassa on tällä hetkellä vasta noin 2 500 sähköpakettiautoa ja hieman alle 50 sähkökuorma-autoa.
Varmaankin täyssähköautojen kysyntä hiipuu, koska uudet omistajat alkavat ymmärtää ettei auto ole ongelmaton koko elinkaarensa aikana. Tuotannossa käytettävät kalliit mineraalit ovat vaikeita kierrätettäviä, tuotanto käyttää vettä tuhansia litroja tuotettua autoa kohden. Auton paino kuluttaa tietä ja renkaita hyvin paljon enemmän kuin huomattavasti kevyemmät polttomoottoriautot. Latauspisteiden sijoitus pakottaa suunnittelemaan pitemmät ajoreitit latausmahdollisuuksien mukaan. Suuressa osassa latauspistetä lataus alkaa olla maksullista, joten käyttövoimakustannukset alkavat olla huomattava osa ajon kilometrikustannuksista. Sähkön hinta ja sen kulutus latauksen hinnan kanssa yhdessä lähestyy polttomoottoriauton vastaavia kustannuksia. Lisäksi uuden auton hinta on vielä niin kallis, ettei tavallisen tallaajan kukkarosta löydy sellaista rahamäärää joka jaettaisiin teitä kuluttamaan.
En Argentina casi no se venden autos eléctricos,
en realidad se venden pocos autos de todo tipo,el
país esta desvastado por la corrupción política que produjo una hiperinflación del 150% anual.
No hay inversión de ningún tipo,no hay reservas de monedas fuertes,€ y U$S,no se puede importar nada,un eléctrico cuesta 35/40% mas que un diesel o eléctrico,no hay donde recargar,
las distancias son enormes,un auto con menos de
500/600 kms de autonomía en Argentina no tiene futuro,hay que esperar al hidrógeno… Gracias por conectarme/nos con el Norte de Europa!????????????????!