F3: Niko Kari päätti kautensa palkintopallille

Niko Karin kausi Formula 3 -sarjassa päättyi mukavissa tunnelmissa, kun Venäjän kisaviikonloppu toi kauden toisen palkintopallivierailun.

Suomalaiskuski ajoi yhdellä lempiradoistaan vahvasti läpi viikonlopun. Onnistumisen kierre lähti liikkeelle jo aika-ajoissa, joissa Kari ajoi neljänneksi.

Lauantain kilpailussa Kari taisteli upeasti nousten hetkeksi jopa kärkipaikalle, mutta ylivoimaisia Prema-tallin autoja vastaan taistelu muistutti paikoin tuulimyllyjä vastaan vääntämistä.

Lopuksi Kari saapui ruutulipulle kolmantena, edellään vain kaksi Prema-tallin kuljettajaa.

Sunnuntain kilpailuun Kari sai tuloksen myötä starttipaikan kuusi. Kypsä ja fiksu ajo palkittiin, kun kauden viimeisessä kilpailussa Kari oli lopputuloksissa viides.

Kari oli tyytyväinen Sotshin tuloksiin, mutta kausi itsessään osoittautui haasteelliseksi. Sotshin lisäksi vain kauden avausviikonloppu Barcelonassa meni läpi ilman ongelmia. Ja kuinka ollakaan, juuri siellä Kari oli niin ikään mukana palkintojenjaossa.

MP Motorsportin Simo Laaksonen, 20, joutui keskeyttämään kauden viimeisen FIA F3 -osakilpailun Venäjän Sotshissa kierroksella yhdeksän moottoririkkoon.

Formula 3 -kausi on siis paketissa.

FIA F3 loppupisteet:

1. Robert Shwartzman (RUS) 212

2. Marcus Armstrong (NZ) 158

3. Jehan Daruvala (IND) 157

….
12. Niko Kari (FIN) 36
….

23. Simo Laaksonen (FIN) 2

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän