Emma Mäkinen avausvoittoon ratakuorma-autojen SM-sarjassa Kemoralla

Emma Mäkinen aloitti ratakuorma-autojen SM-sarjan vauhdikkaasti. Sarjan ensimmäiseen osakilpailuun paalupaikalta startannut Mäkinen putosi lähdössä toiseksi, mutta nousi vielä ensimmäisen kierroksen jälkeen takaisin kärkeen ja meni sen jälkeen menojaan.

Ajajauran avausvoitto ratakuorma-autojen luokassa syntyi lopulta murskaavalla reilun 45 sekunnin erolla seuraavaan.

Viikonlopun toiseen starttiin Mäkinen ampaisi jälleen kerran paalulta matkaan. Lähtö ei tälläkään kertaa onnistunut ja Mäkinen putosi kolmanneksi.

Kahden ensimmäisen kierroksen aikana Mäkinen nousi yhden sijan, jonka jälkeen lukuisista ohitusyrityksistä huolimatta lähdön voittoon ajanut Jarmo Kinnunen pystyi pitämään Mäkisen ruutulipulle asti takanaan. Kaksikon ero maalissa oli 0,7 sekuntia.

Mäkinen oli tyytyväinen sarjan avausviikonlopun antiin vaikka hän joutui starttaamaan ensimmäiseen starttiin käytännössä kylmiltään.

– Meiltä hajosi vaihdelaatikko perjantaina, joten kaikki harjoitusajot jäivät sen takia väliin. Lauantaiaamuna pääsin ajamaan warm-upin, josta suoraa aika-ajoihin. Mekaanikot tekivät hienoa työtä ja saivat perjantai-iltapäivän aikana vaihdettua vaihdelaatikon uuteen.

Lauantain ensimmäisen osakilpailu oli Mäkisen näytöstä.

– Sisu oli hyvässä iskussa. Ensimmäisessä startissa jäin lähdössä kakkoseksi, mutta pääsin kärkeen ensimmäisen kierroksen aikana, jonka jälkeen sain aika lailla yksikseni ajella kilpailun maaliin. Lopussa varmistelin, Mäkinen summasi.

Viikonlopun toisen startin lähdössä Mäkinen putosi kolmanneksi ja nousu kärkeen teetti tällä kertaa enemmän töitä.

– Parin kierroksen jälkeen nousin toiseksi. Sen jälkeen yritys ja kisaaminen oli kovaa koko ajan, mutta tällä kertaa en vain löytänyt ohituspaikkaa, Mäkinen jatkoi.

Avausviikonlopun kahden ensimmäisen osakilpailun jälkeen Mäkinen ajaa ratakuorma-autojen SM-sarjan pistejohdossa.

SM ratakuorma-autot, Kemora, Veteli:

1. kilpailulähtö:

1. Emma Mäkinen Sisu 15:25.362

2. Sulo Koivuniemi Mercedes 16:10.201

3. Juhani Norrback Sisu 16:11.671

2. kilpailulähtö:

1. Jarmo Kinnunen Sisu 15:26.724

2. Emma Mäkinen Sisu 15:27.468

3. Sulo Koivuniemi Mercedes 15:48.069

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

1 KOMMENTTI

  1. Suomen kuorma-autojen ratasarjalla ei ole SM arvoa. AKK ei ole sitä ikinä myöntänyt, joten ei ole sm-sarja.

    Vertailun vuoksi Suomessa ajetaan noin 30:ntä kilpa-autoilusarjaa,mutta ei ne ole SM sarjoja

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here