30.4.2018 22.05 Päiv. 23.30 (Tilastotiedot ennen vuotta 1985)
Tasan kymmenen vuotta sitten Suomessa oli lähes 2 000 huoltoasemaa. Nykyisen tilaston mukaan määrä jopa ylitti 2 000 vuonna 2008. Öljy- ja biopolttoaineala ry:n tilastojen mukaan vuosi 2008 oli ennätysvuosi vuodesta 1985 tähän päivään.
Vuodesta 2008 lähtien huoltoasemien kokonaismäärä on laskenut joka vuosi ja vuoden 2016 lopussa oltiin lukumäärässä 1 857.
Merkittävin asia tässä kehityksessä on ehkä kuitenkin se, että vuonna 1989 kaikki 1 937 huoltoasemaa oli perinteisiä huolto- tai jakeluasemia. Ensimmäiset automaattiasemat tulivat vasta vuonna 1990.
Vuoden 2016 lopussa huolto- ja jakeluasemia oli enää 792 ja kylmiä asemia 1 065.
Näissä tiedoissa ovat mukana Nesteen, ABC-ketjun, St1:n ja Shellin, Teboilin sekä Suomalaisen Energiaosuuskunta SEO:n tiedot.
(Lukijamme on korjannut tiedot tilastotiedoilla ennen vuotta 1985: Öljyalan virallisissa tilastoissa oltiin 1970-luvun alussa yli 2 000 huoltoasemassa. Ja sitä paitsi 1949 maassamme oli 2 894 bensa-asemaa, siinä mielessä vastaavia kuin nykyiset bensapumppu ja kauppa -tuuliset…)
Kiitos korjauksesta!
Suomessa lähes 2 000 huoltoasemaa
Suomessa on tuoreen tilaston mukaan vajaat kaksi tuhatta erityyppistä huoltoasemaa. Viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana huoltoasemien kokonaislukumäärä on pysynyt melko samoissa lukemissa.
Huoltamoiden kirjo on kuitenkin monipuolistunut ja automaattiasemien osuus kasvanut viimeisten parinkymmenen vuoden kuluessa, todetaan öljy- ja Kaasualan Keskusliitosta.
Öljy- ja Kaasualan Keskusliiton keräämien tietojen mukaan huoltoasemia oli viime vuoden lopussa kaikkiaan 1 975 eli 38 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kolmekymmentä vuotta sitten, vuonna 1978, huoltoasemia oli keskusliiton tilastossa 1 960.
Vuoden 2007 lopussa asemista 1 042 oli sellaisia huoltoasemia, joilla on henkilökuntaa. Vuotta aiemmin näitä asemia oli 1 070. Automaattiasemien määrä oli viime vuoden lopussa 933, kun määrä vuotta aiemmin oli 943.
Bensiinistä jatkuvasti suurempi osa tankataan automaattiasemilla. Viime vuonna automaattiasemien osuus bensiinikaupasta kasvoi parilla prosenttiyksiköllä ja oli noin 46 prosenttia. Miehitettyjen huoltoasemien osuus bensiinikaupasta oli 52 prosenttia. Niillä bensiinistä yli puolet eli 54 prosenttia myytiin itsepalveluna, 45 prosenttia automaateista ja yksi prosentti palveluperiaatteella. Pieni osa bensiinistä myydään veneasemilla ja huoltoasematilaston ulkopuolisissa pienissä myyntipisteissä, esimerkiksi kyläkauppojen yhteydessä.
Dieselöljystä myytiin viime vuonna 47 prosenttia raskaan kaluston jakelupisteistä, 34 prosenttia huoltoasemilta ja 16 prosenttia automaattiasemilta. Osa dieselöljystä myydään suoramyyntinä kuljetusliikkeille.
Ketjuja ja yksityisiä
Huoltoasemista osa on öljy-yhtiöiden tai jakeluasemaketjujen omistamia tai hallitsemia ja osa kauppiaiden hallitsemia. Öljy-yhtiöiden ja jakeluasemaketjujen omistuksessa tai hallinnassa oli viime vuoden päättyessä 50 prosenttia huoltoasemista ja 73 prosenttia automaattiasemista.
Öljy- ja Kaasualan Keskusliitto on kerännyt huoltoasematilastoon tiedot liikennepolttonesteitä myyvien jäsenyhtiöidensä Neste Markkinoinnin, Shellin, St1:n ja Teboilin verkostoista. St1:n osalta tiedot perustuvat osittain keskusliiton arvioon. Mukana luvuissa ovat lisäksi Suomalaisen Energiaosuuskunta SEO:n sekä S-ryhmän ABC-ketjun tiedot.
Erikseen tilastoidaan veneasemat, raskaan kaluston jakelupisteet ja muut jakelupisteet. Suomessa on lisäksi jonkin verran muita, öljy- ja Kaasualan Keskusliiton tilaston ulkopuolella olevia huoltoasemia ja polttonesteiden jakelupisteitä.
Juttu oli Autotodayssa 30.4.2008.