Autotoday 10 vuotta sitten: Saab näyttää pelastuvan

Kymmenen vuotta sitten elettiin vielä toiveikasta aikaa Saabin osalta. Tästäkään ratkaisuehdotuksesta ei tullut Saabin pelastajaa.

Saab näyttää pelastuvan

Ruotsin television Rapport-ohjelman mukaan hollantilainen Spyker Cars on päässyt General Motorsin kanssa sopimukseen Saabin ostamisesta.

Rapport-ohjelman mukaan Euroopan investointipankki on myöntänyt kauppaa varten rahoituksen.

Ruotsin hallitus pitää tietojen mukaan Suomen aikaa kello 15.30 ylimääräisen kokouksen lainan takauksesta päättämiseksi.

Myöhemmin iltapäivällä odotetaan GM:ltä vahvistusta kaupasta. Rapport-ohjelman mukaan Spykerin edustajat ovat myös Tukholmassa ja he tulevat pitämään lehdistötilaisuuden myöhemmin tänään.

Rapport-ohjelman tietojen mukaan taustalla olisi uusi hollantilainen rahoittaja, joka kasvattaa omistustaan Spyker Cars -yhtiössä. Kyse on Marcel Boekhoorn -nimisestä 50-vuotiaasta rahamiehestä.

Tietojen mukaan GM olisi aikaisemmin vastustanut Venäläisiä rahoittajia, mutta hyväksynee Boekhoornin.

Katso tästä muita Saab-juttuja.

Juttu oli Autotodayssa 25.1.2010.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here