Nyt on näköjään jo kymmenen vuotta siitä, kun Helsingin bussikaistat varattiin ympäri vuorokauden linja-autoille.
Helsingin bussikaistat varataan busseille ympäri vuorokauden
Helsingin bussikaistat ovat pian voimassa ympäri vuorokauden kaikkina viikonpäivinä.
Uudet voimassaoloajat tulevat käyttöön sitä mukaa, kun uudet liikennemerkit saadaan asennettua. Asennustyöt aloitetaan lokakuun loppupuolella Mannerheimintiellä, Vihdintiellä ja Hämeenlinnanväylällä. Syksyn aikana uudet merkit tulevat myös Rautatientorilta Tuusulanväylälle ja Lahdenväylälle johtaville bussikaistoille.
Kaupunginhallitus päätti bussikaistojen uusista voimassaoloajoista vuoden 2009 lopulla.
Muutoksen tavoitteena on nopeuttaa bussien kulkua kaupungissa ja lisätä joukkoliikenteen suosiota. Pääväylien liikenteen lisääntyessä bussikaistojen nykyiset voimassaoloajat eivät riitä takaamaan sujuvaa matkantekoa.
Kaistojen voimassaolon selkeyttämisellä ja yhtenäistämisellä halutaan myös vähentää tahatonta yksityisautoilua bussikaistoilla. Tähän asti voimassaoloajat ovat vaihdelleet kadusta riippuen; Kaistat ovat olleet varattuja joukkoliikenteelle joko ympäri vuorokauden, kello 9-18 tai vain ruuhka-aikoina. Myös lauantain voimassaolo on vaihdellut eri kaduilla.
Tavaraliikenne saa jatkossa käyttää bussikaistoja muulloin paitsi arkisin kello 7-9 ja 15-18. Linja-autojen sujuvan kulun turvaamiseksi bussikaistoille tulee pysäyttämiskiellot.
Katso tästä muut Autotoday 10 vuotta sitten -jutut.
Kantakaupungin linja-autokaistat ovat pääosin 1970-luvun alkupuolelta. Kaistoja on lisätty vähitellen 80- ja 90-luvuilla kaupungin tärkeimmille joukkoliikennereiteille. Kaistojen yhteenlaskettu pituus on noin 50 kilometriä.
Syksyn muutostöiden jälkeen kaikki Helsingin bussikaistat ovat jatkuvasti voimassa lukuun ottamatta Runeberginkadun, Topeliuksenkadun ja Koskelantien bussikaistoja. Näillä kaduilla bussikaistojen voimassaoloaikojen muuttaminen edellyttää vielä tarkempia selvityksiä muutosten vaikutuksista pysäköintiin.
Juttu oli Autotodayssa 24.10.2010.