Autoalan Johan Friman: ”Päästöjen vähentämiseksi tarvitaan kaikkia käyttövoimia”

Kuva: Matti Sulanto.

Liikenteen ilmasto- ja verotuskysymykset ovat yksi lähestyvien eduskuntavaalien tärkeimmistä keskustelunaiheista.

Suomi on sitoutunut puolittamaan liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä vuoden 2005 tasoon nähden.

– Tavoitteen saavuttaminen edellyttää autokannan merkittävää nuorentamista, jonka käynnistämiseksi autoala on omassa ilmastostrategiassaan ehdottanut autoveron vaiheittaista poistamista, kertoo Autotuojat- ja teollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja Johan Friman.

EU:n autonvalmistajille asettamat hiilidioksidipäästöjen vähentämistavoitteet edellyttävät jatkossakin uusia päästöjä vähentäviä innovaatioita.

– Päästöjen vähentämiseksi tarvitaan kaikkia käyttövoimia. Biopolttoaineiden rooli on merkittävä erityisesti diesel- ja kaasuautojen hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä, muistuttaa Friman.

Autoala on pyrkinyt osallistumaan aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun muun muassa uudistetulla ilmastostrategiallaan.

Viimeaikaisista lakimuutoksista autokantaa on osaltaan nuorentanut romutuspalkkiokampanja, joka on toteutettu menestyksekkäästi vuosina 2015 ja 2018.

Myös viime hallituskauden portaittaiset autoveron alennukset tukivat autoilun verotuksen painopisteen siirtämistä hankinnasta käyttöön.

Autoala on lisäksi marraskuussa 2018 solminut valtion kanssa vapaaehtoisen green deal -sopimuksen, joka sekin osaltaan tähtää autokannan hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen.

Autotuojat- ja teollisuus ry:n hallituksen puheenjohtajaksi on seuraavalle kaksivuotiskaudelle valittu Johan Friman K Auto Oy:stä.

Hallituksen varapuheenjohtaja on Lasse Ahlstedt Volvo Car Finland Oy:stä.

Hallitukseen kuuluvat lisäksi Tommi Luopajärvi Nissan Nordic Europe Oy:stä, Antti Ruhanen Bassadone Automotive Nordic Oy:stä, Juha Ruotsalainen Veho Oy:stä, Kari Skogster Toyota Auto Finland Oy:stä sekä Miska Tammelin Bergé Auto Nordics Oy:stä.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here