Aasian Lamborghini-sarja päättyi suomalaisjuhliin

Mikko Eskelinen ja Juuso Puhakka. Kuva: Jani Kekoni.

Italian Vallelungan kilparadalla ajetut Lamborghini Super Trofeo Aasian ratasarjan finaalikilpailut sujuivat suomalaisittain erinomaisesti.

Juuso Puhakka ja Mikko Eskelinen nappasivat aamupäivän kilpailusta viidennen voittonsa ja iltapäivän kilpailusta kauden kolmannen kolmossijan. Näiden lisäksi kaksikko pokkasi kolme kakkossijaa eli puolen vuoden aikana olivat palkintokorokkeella yhteensä 11/12 kertaa.

Erittäin jännittävien finaalikilpailujen jälkeen kaksikko kruunattiin kautta aikain ensimmäisiksi suomalaisiksi Lamborghini Super Trofeo Aasian ratasarjan mestareiksi.

Eskelinen avasi aamun kilpailun ja pystyi vastaamaan mestaruustaistelun kannalta pahimman kanssakilpailijansa eli taiwanilaisen Evan Chenin ja hänen japanilaisen tiimikaveri Akihiro Asain vauhtiin.

Kuljettajanvaihdon jälkeen Puhakka pitkään painosti johdossa ajaneita kanssakilpailijoitaan kunnes kilpailun viimeisillä kierroksilla käytännössä väkisin painoi ohitse ja näin voiton myötä suomalaiset siirtyivät sarjajohtoon kolmen mestaruuspisteen turvin.

Toisessa lähdössä palkintokorokkeen alin sija riitti tuomaan mestaruuteen tarvittavat pisteet. Näin 12 osakilpailun mittaisessa sarjassa Eskelisen ja Puhakan pistesaldo oli 146 pistettä kun Asain ja Chenin 144 pistettä.

Kaksikko ei kauaa ehdi titteliään juhlistamaan, koska aikaisin lauantaina heillä on edessään Lamborghini Super Trofeo MM-osakilpailujen aika-ajot ja myöhemmin iltapäivästä sen ensimmäinen osakilpailu, jossa Eskelinen ja Puhakka saavat vastaansa niin Euroopan ja Amerikan kuin Aasian parhaimmat kuljettajat. Lisäksi kilpailussa ajaa myös kolmas suomalaiskuljettaja, lappeenrantalainen Tuomas Tujula.

Lamborghini Super Trofeo Asia 11/12, 16.11.2018 Vallelunga (Italia), PRO-AM, Top-3:
1. Mikko Eskelinen (FIN) & Juuso Puhakka (FIN), 32 kierrosta
2. Evan Chen (TPE) & Akihiro Asai (JPN), +0,190sek
3. Takeshi Matsumoto (JPN) & Toshiyuki Ochiai (JPN), 17,523sek

Lamborghini Super Trofeo Asia 12/12, 16.11.2018 Vallelunga (Italia), PRO-AM, Top-3:
1. Takeshi Matsumoto (JPN) & Toshiyuki Ochiai (JPN), 29 kierrosta
2. Evan Chen (TPE) & Akihiro Asai (JPN), +10,633sek
3. Mikko Eskelinen (FIN) & Juuso Puhakka (FIN), +15,238sek

Lamborghini Super Trofeo Asia 2018 loppupisteet: 12/12 osakilpailua, PRO-AM-luokka: Top-5:
1. Mikko Eskelinen (FIN) & Juuso Puhakka (FIN), 146 pistettä
2. Evan Chen (TPE) & Akihiro Asai (JPN), 144 pistettä
3. Takeshi Matsumoto (JPN) & Toshiyuki Ochiai (JPN), 122 pistettä
4. Prabakaran Kumar (MAS), 96 pistettä
5. Max Wiser (ITA), 66 pistettä

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here