Suomen vanhin Mitsubishi Colt näyttää tältä!

Täysin uusi Mitsubishi Colt esiteltiin Suomessa tammikuussa. Kyseessä on seitsemännen sukupolven Colt, joka laajentaa Mitsubishin hybridimalliston tarjontaa, todetaan maahantuojan tiedotteessa.

Mitsubishi Colt 1983. Kuva: Astara.

Colt on ollut ikoninen malli Mitsubishi-mallistossa menneinä vuosikymmeninä. Kokosimme tähän seitsemän faktaa Coltin vaiheista meillä ja maailmalla.

  1. Mitsubishi Colt on todellinen klassikko Mitsubishi-mallistossa. Vuonna 1978 ensimmäisen kerran Euroopassa esiteltyä autoa myytiin kuuden ensimmäisen sukupolven aikana yhteensä 1,2 miljoonaa kappaletta.
  2. Suomeen Colt rantautui virallisesti vuonna 1979. Saatavana oli käytännössä kaksi malliversiota, kolmiovinen 1200 GL (55 hv) ja viisiovinen 1400 GLX (70 hv).
  3. Suomen vanhin Colt on vuodelta 1968. Kyseessä on mallinimeltään Colt 1200, joka tuotiin maahan näytekappaleena, kun merkin maahantuonnista neuvoteliin ensimmäisen kerran 70-luvun alussa. Mitsubishin maahantuonti alkoi Suomessa virallisesti 1976. Merkin maahantuonnista vastaa tänä päivänä Astara Finland, joka osa kansainvälistä Astara-konsernia, maailman johtavaa liikkumisyhtiötä.
  4. Mitsubishi Coltista tuli Suomeen vuonna 1982 myös 105-hevosvoimainen GLX Turbo. Vastaavan auton koeajoi muun muassa autotoimittaja Juha Peltonen vuonna 1983.
  5. Vuosi 1983 oli Coltin paras myyntivuosi Suomessa. Mallia myytiin meillä lähes 2000 kappaletta.
  6. Coltin kuudennen sukupolven malliversio saapui Suomeen vuonna 2004. Autot valmistettiin Hollannissa, mutta Coltista tuotiin maahan myös Italiassa valmistettu avoversio. Viimeiset 6. sukupolven Coltit saapuivat maahan vuonna 2009.
  7. Nyt esitelty seitsemännen sukupolven Colt perustuu Renault-Nissan-Mitsubishi-allianssin CMF-B-alustalle. Uusi Colt valmistetaan allianssin Bursan tehtaalla Turkissa.
Mitsubishi Colt kuudes sukupolvi. Kuva: Mitsubishi.

Lue myös

Toimittaja koeajoi Mitsubishi Coltin vuonna 1983 – 40 vuotta myöhemmin hän tutustui automallin uusimpaan sukupolveen!

Uuden Mitsubishi Colt -malliston hinnat julkaistu

Uusi Mitsubishi Colt saapuu Suomeen

Päivän automainos: Mitsubishi Colt — Taloudellisen ajon edut ja ärhäkän menon ilot

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän