Kontiolahden Lieksantiellä, Uuron ja Paiholan välillä sattui peräänajo tiistaina aamupäivällä.
Henkilöautoon oli tullut vika ja auto oli jouduttu jättämään tien varteen. Varoituskolmio oli jätetty noin sadan metrin päähän ennen autoa.
Paiholan suunnalta kohti Uuroa tullut henkilöauto törmäsi pysäköityyn autoon noin 70 kilometrin tuntivauhdilla. Törmänneen auton kuljettaja kertoi, ettei ollut havainnut pysäköityä autoa.
Törmänneen auton tullilasi oli jäinen ja huurteinen. Varoituskolmio oli kaatunut tuulen voimasta.
Törmänneen auton kuljettaja loukkaantui lievästä lyötyään päänsä autonsa tuulilasiin.
Alkoholilla ei ollut asiassa osuutta. Poliisi epäilee kuljettajaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.


