WRC: Kolme suomalaista Argentiinan rallin kympin sakissa

Esapekka Lappi on parhaana suomalaisena kuudentena.

28.4.2018  22.50

Argentiinan MM-rallin lauantain oli tapahtumarikas.

Päivän päätteeksi Suomella on kolme kilpailijaa kymmenen kärjessä.

Toyotan Esapekka Lappi on noussut kuudenneksi ja M-Sportin Teemu Suninen on yhdeksäs.

WRC 2 -luokassa ajava Skodan Kalle Rovanperä nuosi päivän aikana luokkansa kärkeen ja kokonaiskisassa sijalle 10.

Kisan kärjessä ajaa Toyotan Ott Tänak. Hän johtaa jo kisaa 46,5 sekunnilla toisena olevaan Hyundain Thierry Neuvilleen.

Kolmantena ajaa Hyundain Dani Sordo. Hän on jäänyt Neuvillesta 21,7 sekuntia.

Sumu hankaloitti kisaa aamulla

Lauantaiaamu valkeni kilpailijoille sumuisena. Vaikeissa olosuhteissa virheiden mahdollisuus kasvaa suuresti.

Esimerkiksi Teemu Suninen ja kartanlukija Mikko Markkula valitsivat aamun erikoiskokeille tarkkailutaktiikan.

– Sumua oli aika paljon monissa paikoin. Teimme nuottimme pitkälle pätkälle sumussa, mutta kyllä olosuhteet olivat siitä huolimatta todella haastavat.

Argentiinan MM-rallin tilanne erikoiskoe 15 jälkeen

1.    O. TÄNAK         2:58:33.9    Ero kärk
2.    T. NEUVILLE           +46.5     +46.5
3.    D. SORDO              +21.7     +1:08.2
4.    S. OGIER                +50.8     +1:59.0
5.    A. MIKKELSEN       +14.8     +2:13.8
6.    E. LAPPI                 +29.1     +2:42.9
7.    E. EVANS                 +6.2     +2:49.1
8.    K. MEEKE              +31.3     +3:20.4
9.    T. SUNINEN         +57.2     +4:17.6
10.    K. ROVANPERÄ  +6:32.6     +10:50.2

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here