WRC: Emil Lindholm hakee Sardiniasta MM-pisteiden sijaan kokemusta

Viiden ajetun MM-osakilpailun jälkeen rallin WRC2-luokassa neljäntenä ajavat Škodan Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen eivät kilpaile Sardinian MM-rallissa MM-pisteistä vaan ajavat tulevaisuutta varten kokemusta.

WRC2-luokan mestaruudesta ajavien autokuntien pitää nimetä seitsemän MM-rallia, joissa he kilpailevat MM-pisteistä. Näistä lopullisiin MM-pisteisiin lasketaan kuuden parhaan osakilpailun tulos.

Kolmessa osakilpailussa tänä vuonna MM-pisteistä ajanut Lindholm taustajoukkoineen päätyi siihen, että neljä pisteisiin oikeutettavaa ja jäljellä olevaa MM-rallia Lindholm ajaa kesän ja syksyn aikana.

GRX-tiimin kaksikko kilpailee Sardiniassa nyt toista kertaa. Kaudella 2021 heidän ensimmäinen Sardinian MM-ralli päättyi avauspäivän seitsemännelle erikoiskokeelle jäähdyttäjärikon takia moottorin ylikuumenemiseen ja keskeytykseen. Moottori vaurioitui tilanteessa niin, ettei suomalaiskaksikko tuolloin päässyt enää jatkamaan rallia.

– Koimme, että Sardinia on kisa, johon halusimme lähteä ja hakea ensisijaisesti oppia ja kokemusta. Kysymyksessä on meille käytännössä uusi kisa, kun siltä edelliseltä kerralta meiltä jäi kaksikolmasosaa rallia ajamatta. Ajamme pisteistä myöhemmin loppukesästä ja syksystä meille ennalta tutummissa MM-ralleissa, jotka myös sopivat siten meille paremmin, Lindholm perustelee.

Sardinian MM-rallin reitti on vaativa, paikoin pehmeäpohjaista hiekkapintaista tiestöä. Myös kuumuus ja kahteen kertaan ajettava peräti 49,90 km mittainen Monte Lerno – Sa Concheddan erikoiskoe tuo ralliin omat haasteensa.

Sardinian MM-rallissa ajetaan kaikkiaan 19 erikoiskoetta ja 320,88 EK-km.

WRC2-luokan pistetilanne

1. Yohan Rossel (F) Citroën 65
2. Oliver Solberg Škoda (SWE) 64
3. Gus Greensmith (Škoda GB) 62
4. Emil Lindholm Škoda (FIN) 44
5. Nikolai Gryazin Škoda (ANA) 38

WRC: Lindholm nousi tasaisen varmalla ajolla WRC2-luokan kolmanneksi

WRC: Pieni sokka pilasi Emil Lindholmin kisan Kroatiassa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän