Vuoden Auto Suomessa 2022 on julkistettu

Vuoden Auto Suomessa 2022 -äänestyksen ensimmäiselle kierrokselle hyväksyttiin mukaan 27 ehdokasta. Toiselle kierrokselle eli finaaliin jatkoi kuusi uutuutta, joista peräti neljä oli sähköautoja. Tasaväkinen kamppailu voitosta käytiin polttomoottorisen Mercedes-Benzin C-sarjan ja sähköauto Škoda Enyaqin välillä, ja taisto päättyi jälkimmäisen voittoon.

Päätyökseen autoista ja liikenteestä kirjoittavia toimittajia edustava Auto- ja liikennetoimittajat ry valitsi kahdeksannen kerran Vuoden Auton Suomessa. Tuomareina ovat yhdistyksen 102 jäsentä, joista 55 osallistui äänestykseen molemmilla kierroksilla. Yhdistyksen kuorma-autoista ja moottoripyöristä kirjoittavat sekä pitkään eläkkeellä olleet jäsenet jättäytyivät pois äänestyksestä.

Ensimmäisellä kierroksella olivat mukana kaikki marraskuun alun 2020 jälkeen ja ennen lokakuun loppua 2021 Suomessa myyntiin tulleet täysin uudet automallit, jotka olivat tuomariston koeajettavana Nummelassa marraskuun alussa. Tuomaristona toimineet AuLin jäsenet valitsivat kukin mielestään kuusi tärkeintä uutuutta. Äänet laskettiin yhteen ja kuusi tuomareilta eniten ääniä saanutta ehdokasta jatkoi finaaliin.

Automarkkinoiden nopeasta muutoksesta kertoo hyvin se, että ensimmäisellä kierroksella yli puolet (14) oli sähköautoja. Kaikki mukana olleet ehdokkaat saivat ääniä vähintään kahdelta tuomarilta. Uutuusanti oli niin mainio, että kuuden parhaan valinta oli vaikeaa.

Tärkeimpänä kriteerinä Vuoden Autoa valittaessa on rahalle saatava vastine, jonka jokainen tuomari määrittelee oman näkemyksensä mukaan. Niinpä aivan finaaliin päässeiden kannoilla olivat sekä halvin ehdokas, Dacia Sandero, että kallein ehdokas, Mercedes-Benz EQS. Rahalle saatavan vastineen lisäksi jokainen tuomariston jäsen painottaa tärkeinä pitämiään ominaisuuksia, kuten teknisiä innovaatioita, ajettavuutta, tiloja ja turvallisuutta.

Finaalikierrokselle edenneet kuusi ehdokasta (neljä sähköautoa ja kaksi lataushybridinä saatavaa polttomoottorista autoa), vietiin vielä marraskuun lopulla Nummelaan perusteellista tutustumista varten. Sen jälkeen ensimmäisellä kierroksella äänestäneet tuomariston jäsenet jakoivat toisessa äänestyksessä ehdokkaille 15 ääntä.

Kuudesta ehdokkaasta yksi piti nostaa voittajaksi, jolle sai antaa enintään kuusi ääntä. Äänestyksessä kärkikaksikko, Škoda Enyaq ja Mercedes-Benzin C-sarja nousi muiden yläpuolelle. Kia EV6, Polestar 2 ja Hyundai Ioniq 5 muodostivat tiiviin kolmikon, jolle Peugeot 308 jäi vähän.

Škoda Enyaq keräsi tuomareilta eniten ykkössijoja (18), mutta Mercedes-Benzin C-sarja sai vain kaksi vähemmän. Ykkössijoilla mitaten kolmas oli Peugeot 308 ennen Polestar 2:ta.

Vuoden Auto Suomessa 2022 -lopputulokset:

1. Škoda Enyaq (184 p.)

2. Mercedes-Benz C-sarja (174 p.)

3. Kia EV6 (124 p.)

4. Polestar 2 (122 p.)

5. Hyundai Ioniq 5 (119 p.)

6. Peugeot 308 (102 p.)

Škoda teki huikean hattutempun, sillä se voitti Vuoden Auto Suomessa -tittelin jo kolmantena peräkkäisenä vuonna. Edelliset voittajat olivat Škoda Octavia (2021) ja Škoda Kamiq (2020).

Tuomariston jäsenet arvioivat voittajaa muun muassa seuraavasti:

”Paras uusi sähköauto oman konserniperheensä sisällä. Miellyttävä kokonaisuus, josta ei ergonomian, tilojen tai ajo-ominaisuuksien puolesta löydy oikein mitään moitittavaa. Enyaq on oikeastaan suosikkini Vuoden Autoksi, mutta ei kai Škoda voi voittaa ihan joka vuosi edes Suomessa?”

Edellisten vuosien voittajat:

2021: Škoda Octavia

2020: Škoda Kamiq

2019: Ford Focus

2018: Seat Ibiza

2017: Volvo S90/V90

2016: Opel Astra

2015: Volkswagen Passat

4 KOMMENTIT

  1. Ajoin tämän voittajan,oli yllättävän äänekäs sisälle. Nykyään Skoda voittaa usein,ennen ko.toimittajat Golfiin. Jotenkin?!?

  2. Tärkeänä perusteena on rahalle saatava vastine. Ihmettelen kun koeajoin Enyaqin ja Ioniq5 :sen. Päädyin Ioniq5, koska sen hinta/laatusuhde oli selkeästi parempi kuin Skodan. Ioniqissa sain isolla akulla erittäin hyvin varusteluun ja erittäin toimivan kokonaisuuden alle 50 000 eurolla. Skodasta oli saanut samalla hinnalla isolla akulla vain karvalakki mallin. Suomalaiset autotoimittajat arvostavat saksalaisten autojen jäykkää ohjausta ja kaasua sekä koria ja niihin liittyvää vastetta. Ioniq on erinomaisesti kiihtyvä ja pehmeästi ajettava. Rahalle saatava vastine ei siis lopultakaan painanut paljon suomalaisten toimittajien valinnassa. Vanhoja latuja poljetaan.
    Saksassa näitä ominaisuuksia ja ennakkoluulotonta suunnittelua arvostettiin autovalinnassa vuoden 2022 autoksi Saksassa. Onhan se huikeaa, että Automaa Saksan vuoden auto on Hyundai

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän