Uusi Honda Jazz tulee Eurooppaan vain hybridinä

Honda on sopeuttanut toimintojaan Euroopassa tänä vuonna voimaan astuviin määräyksiin, sillä valmistaja ei halua maksaa sakkoja malliston liian suurista päästöistä.

Sen takia eriasteiset sähköiset voimalinjat ovat avainasemassa Hondan uusissa automalleissa.

Honda on kiristänyt sähköistämisen aikataulua. Kolme vuotta sitten ”Electric Vision” -ohjelma lupasi, että vuonna 2025 kaksi kolmasosaa Euroopassa myytävistä henkilöautoista on sähköistettyjä.

Viime vuonna Geneven autonäyttelyssä Honda lupasi, että vuonna 2025 kaikki heidän maanosassamme myymänsä henkilöautot ovat sähköistettyjä. Nyt Honda on sitoutunut ottamaan tuon askeleen jo kolme vuotta aiemmin eli vuonna 2022.

Neljännen sukupolven Honda Jazz vain hybridinä

Hurja harppaus kohti Honda rohkeaa tavoitetta otetaan täysin uuden neljännen sukupolven Jazzin myötä, joka tulee Euroopassa myyntiin ainoastaan hybridinä.

Jazzissa on bensiinimoottori ja kaksi sähkömoottoria ja uutuuden myötä otetaan Euroopassa ensimmäistä kertaa käyttöön e:HEV-merkki, joka kertoo auton hybriditekniikasta.

Uuden Jazzin ostaja voi valita autonsa luonteen; joko tavallisen tai vähän järeämmän ja katumaasturimaisen Crosstarin.

Siinä koria suojaavat tummat muoviosat ja suurempi maavara korostavat, että Jazz Crosstarilla uskaltaa ajaa vähän normaalia pahempiin paikkoihin. Lisäksi vakiona olevat kattokiskot helpottavat erilaisten harrastusvälineiden kuljettamista.

Uuden Honda Jazzin voimalinja on samanlainen kuin CR-V Hybridissä eli siinä on bensiinimoottori ja kaksi kompaktia sähkömoottoria.

Jazzissa on erittäin taloudellinen 1,5 DOHC V-TEC -bensiinimoottori, litiumioniakku, edistyksellinen kiinteä vaihteisto ja moottorin ohjausjärjestelmä. Kokonaisuus toimii saumattomasti yhteen, eikä kuljettaja tiedä, miten voima virtaa hänen ajaessaan.

Moottoreiden yhteisteho on 80 kilowattia (109 hv). Auto kiihtyy nollasta sataan 9,4 sekunnissa ja saavuttaa 175 km/h huippunopeuden.

Yhdistetty kulutus (WLTP) on 4,5 litraa sadalla ja hiilidioksidipäästö 102 g/km. Jazz Crosstarin vastaavat arvot ovat 4,8 litraa sadalla ja 110 g/km.

Uudet Honda Jazz ja Honda Jazz Crosstar ovat tulossa myyntiin Suomessa syksyyn mennessä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän