Taskuparkkeerausta kannattaa harjoitella — vaikkapa kilpailun muodossa

Pysäköintialueilla liikkuminen ja eritoten taskuparkkeeraus ovat taitolajeja, jotka jännittävät monia kuljettajia.

Kolarikorjaamo Autoklinikka haluaa kiinnittää huomiota turvalliseen pysäköintiin järjestämällä jälleen Taskuparkin SM-kilpailut, joissa parkkitaitureita haetaan nyt entistä laajemmin.

Autoklinikan teettämä kyselytutkimus paljastaa, että taskuparkkeeraus aiheuttaa monille suomalaisille haasteita. Jopa 36 prosenttia autoilijoista kertoo ohittaneensa joskus lähellä päämäärää olevan parkkipaikan ja pysäköineensä suosiolla hieman kauemmaksi, koska lähipaikka vaati taskuparkkeerausta.

Tutkimustulosten perusteella taskuparkkeerauksen pelko hälvenee kokemuksen myötä. Alle 35-vuotiaiden joukossa taskuparkkeerausta väistäneiden osuus kasvaa 46 prosenttiin, kun taas yli 65-vuotiaista vain 28 prosenttia kertoo valinneensa parkkipaikan etäämmältä välttääkseen tuon pahamaineisen peruutusliikkeen.

Taskuparkin SM-kisat juhlistavat taitavia kuljettajia ja muistuttavat turvallisuuden tärkeydestä

Autoklinikka järjestää jälleen Taskuparkin SM-kilpailut, laajempana kuin koskaan. Tänä vuonna Suomen taitavimpia taskuparkkeeraajia etsitään neljän karsintakilpailun avulla.

Alueelliset karsinnat järjestetään lauantaina 21.9. klo 12 alkaen Mikkelissä, Seinäjoella ja Rovaniemellä. Neljäs karsintakilpailu järjestetään Helsingissä sunnuntaina 29.9. kello 10.30.

Taskuparkin SM-kilpailut huipentuvat finaalitapahtumaan Helsingin Narinkkatorilla sunnuntaina 29.9. kello 13 alkaen. Samalla vietetään järjestyksessään jo kolmatta kansallista Pysäköintipäivää.

Tiukan kilpailun ohessa tarjolla on ohjelmaa koko perheelle.

– Maineen ja kunnian lisäksi voittajalle on luvassa 1 000 euron arvoinen matkalahjakortti. 2. ja 3. sijalle yltäneet taas palkitaan 200 euron arvoisella matkalahjakortilla. Lisäksi arvomme kaikkien finalistien kesken mukavia tuotepalkintoja, Pentti Oksanen Autoklinikalta kertoo.

Taskuparkin SM-kisat ovat avoinna kaikille ajokortin omistaville. Tarkemmat tapahtumatiedot sekä ilmoittautumislomake löytyvät osoitteesta www.pysakointipaiva.fi.

Kyselytutkimuksen toteutti autoiluun ja liikkumiseen erikoistunut markkinatutkimustoimisto Value Clinic Oy. Kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 1 028 mannersuomalaista, jotka käyttävät autoa vähintään satunnaisesti. Otos kerättiin elokuun aikana internetpohjaisella kyselylomakkeella, johon vastaajat kutsuttiin sähköpostitse.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän