SUV-mallien suosio näyttää jatkuvan ja niiden osuus myydyistä autoista kasvaa. Euroopassa myydyistä autoista jo 46 % oli SUV-mallisia vuonna 2021 – 5 prosenttiyksikköä enemmän kuin edellisenä vuonna.
Selkeä esimerkki tästä kasvusta on myös Seatin SUV-mallisto. Vuonna 2022 Seat ylitti miljoonan myydyn SUV-auton rajapyykin kolmella SUV-mallillaan vain kuusi vuotta ensimmäisen mallin lanseerauksen jälkeen.
Viime vuonna Aronan, Atecan ja Tarracon osuus globaalista myynnistä oli jo 49 % – kappalemäärässä 192 100 myytyä autoa. Seatin SUV-mallien suosion takana ovat mm. muotoilu, monikäyttöisyys ja urheilullisuus.
Suomessa Seatin SUV-malleja on rekisteröity tähän mennessä lähes 3 800 kappaletta, Atecan ollessa näistä kolmesta mallista suosituin ja koko Seat-malliston kolmanneksi suosituin. Seat Arona on puolestaan Seat-malliston neljänneksi suosituin ja Tarraco pitää sijaa kuusi.
Miljoonas myyty Seat SUV oli Seat Arona. Seatin ensimmäinen kaupunkialueille sopiva SUV-malli Arona lanseerattiin vuonna 2017 ja siitä on tullut brändin suosituin malli 481 585 myydyllä kappaleella.
Vuonna 2021 Arona oli myyntimenestys Espanjassa, ja ensimmäistä kertaa SUV-malli oli maan myyntilistojen kärjessä. Aronaa on myyty Espanjassa lanseerauksestaan lähtien jo lähes 98 000 kappaletta.
Seat Arona valmistetaan Martorellin tehtaalla, lähellä Barcelonaa.
Seuraavana vuorossa on Seat Ateca, brändin historian ensimmäinen SUV-malli. Kompaktia SUV-mallia on myyty nyt 435 443 kappaletta. Esimerkiksi Saksassa Atecaa on myyty jo yli 108 000 kappaletta.
Joukon suurimpana seisoo Seat Tarraco. Vuonna 2018 lanseerattua SUV-mallia on tähän mennessä myyty maailmanlaajuisesti 88 820 kappaletta. Malli sai nimensä suositussa nimiäänestyksessä, johon osallistui yli 140 000 henkilöä. Auto erottuu edukseen erityisesti tilojensa puolesta, ergonominen istuinjärjestelmä tarjoaa paikan jopa seitsemälle henkilölle ja tavaratilaa on maksimissaan käytettävissä aina 1 775 litraan saakka (istuimet taitettuna alas).
Tämän lisäksi se tarjoaa käytännöllisen mutta korkeamman istuinasennon, ilman että auton urheilullisemmasta ajotavasta tarvitsisi luopua. Tarracon isoimmalla markkinalla, Saksassa, sitä on myyty 29 000 kappaletta.
// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //