Suomalaiset ostavat nyt kalliimpia käytettyjä autoja

Autoliikeketjun Jarmo Rinta-Jouppi Oy:n myyntitilastot kuluneen kesän ajalta osoittavat kotimaisen autokauppa markkinan kokeneen muutoksia lähikuukausina.

Tulokset kertovat, että Suomessa viimeisen kahden ja puolen kuukauden aikana ostetut autot olivat keskihinnaltaan nyt noin 800 euroa kalliimpia, kuin aiemmin tämän vuoden keväällä ostetut ajoneuvot, todetaan yhtiön tiedotteessa.

Samalla yrityksen verkkosivutilastoista käy ilmi, että suomalaiset hakivat netistä kesäkuukausien aikana eniten ajoneuvoja, jotka asettuivat hinnaltaan jopa 10 000 – 20 000 euron hintaluokkien väliin. Myynti- ja verkkotilastot on kerätty ajalta 1. kesäkuuta – 16. elokuuta 2020.

– Suomessa on pitkään ollut kova kysyntä noin kymppitonnin arvoisille, laadukkaille vaihtoautoille. Nyt on kuitenkin huomattavissa, miten koronan myötä yksityisautoilun merkitys ja arvostus ovat entisestään kasvaneet. Tilastomme kertovatkin, että myytyjen autojen keskihinta on kesän aikana noussut lähes tuhat euroa, eli maaliskuun 14 530 eurosta jopa 15 350 euroon, J. Rinta-Joupin myyntijohtaja Markku Ala-Hakuni toteaa tiedotteessa.

Katso tästä muita juttuja käytetyn auton kaupasta.

Poikkeusaika on vaikuttanut ihmisten käsitykseen autoilusta ja auton arvosta

– Automarkkina on kokenut odottamattomia muutoksia. Autoon ja autoiluun ollaan valmiita sijoittamaan aikaisempaa enemmän rahaa oman arjen jatkuvuuden takaamiseksi. Osalla asiakkaista on toki mukavuus ja ajokokemus muodostuneet isoiksi ostopäätökseen vaikuttaviksi tekijöiksi. Mutta ehdottomasti suurin syy kalliimpien autojen suosioon on varmasti se, että moni haluaa näinä epävarmoina aikoina varmistaa, että uusi oma auto kestää käyttöä ja aikaa, ilman odottamattomia yllätyksiä, J. Rinta-Joupin toimitusjohtaja Juha Rinta-Jouppi kommentoi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Hyvä kysymys!