Suomalaiset menneiden vuosien rallien ja ratojen valiot koottu yhteen kirjaan


23.10.2018 22.45

Uutuuskirja Ratojen ja rallien valiot esittelee Suomen kuuluisimpia säilyneitä ja entisöityjä kilpa-autoja

S. P. J. Keinäsen

vuoden 1933 Chrysleristä

Keke

Rosbergin

ensimmäiseen formulaan ja

Timo

Mäkisen

viimeiseen Miniin.

Suomen maineikkailla kilparadoilla ja rallien pikataipaleilla on kaasutellut toinen toistaan näyttävämpiä kilpa-autoja.

Nämä autoklassikot ovat olleet muotoilultaan ja tekniikaltaan aikansa valioita ja hivelleet niin kuljettajansa vauhdinkaipuuta kuin katsojan silmää.

Ratojen ja rallien valiot esittelee lähes 40 autoklassikkoa 1930-luvun alkupuolelta 1970-luvun loppuun. Teoksen upeat valokuvat on ottanut Kimmo Taskinen.

Varsinaisten autoesittelyjen lisäksi kirjassa käsitellään tärkeimpiä suomalaisia kilparatoja ja -tapahtumia.

Kirja on samalla upea katsaus suomalaisen auto-urheilun historiaan – se kertaa niin Eläintarhan ajot ja Jyväskylän MM-rallin kuin Keimolan ja Ahveniston ratojen parhaat päivät sekä kohtalonhetket.

Kirjan tekijät

Kimmo Taskinen on Helsingin Sanomien valokuvaaja, joka tunnetaan erityisesti näyttävistä autovalokuvista.
Veikko Lautsi on autoiluun ja urheiluun erikoistunut pitkän linjan toimittaja.
Markus Itkonen on palkittu graafikko ja autourheilun tilastoharrastaja.

Kimmo Taskinen, Veikko Lautsi ja Markus Itkonen
Ratojen ja rallien valiot: Suomen historiallisia kilpa-autoja
ISBN 978-952-222-922-9
SKS 2018

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Hyvä kysymys!