SM Itäralli vie kuljettajat susirajalle — WRC-kuljettaja Craig Breen mukana

Craig Breen. Kuva: Hyundai.

Lauantaina kilpaillaan Joensuussa Ralli SM -sarjan talvikauden kolmas ja viimeinen osakilpailu, SM Itäralli.

Viisi erikoiskoetta sisältävä koitos ajetaan näyttävissä idän vaaramaisemissa.

Joensuun vetovoima puree, kun viikonloppuna käytävään kilpailuun starttaa kokonaisuudessaan 167 autokuntaa.

Kilpailussa VIP-autoa ohjastaa vuoden 1981 maailmanmestari Ari Vatanen, jonka lisäksi lähtölistaa komistaa MM-ralleja reilut 60 kiertänyt irlantilainen Craig Breen.

Breen nappasi Ruotsin MM-rallista Hyundailla seitsemännen sijan ja starttaa nyt Suomen talviteille Hyundain i20 R5 -autolla.

– Olen tehnyt tulosta lumiralleissa historiassani, olen voittanut EM-rallissa ja ollut toisena muun muassa Ruotsissa muutama vuosi takaperin. Lumi on selkeästi alusta, jolla tykkään ajaa ja se sopii minulle – toki täällä tiet ovat kieltämättä hieman erilaisia, Breen pohtii.

Vaikka Breen on kokenut kilpailija ja tuloksen teko miellyttää, Joensuussa pääpaino on rengastesteissä ennen rallin EM-kautta.

– Pakko myöntää, että olemme täällä vain testaamassa renkaita. Meillä on todella paljon työtä tänä vuonna, etenkin näinä tulevina kuukausina, jotta saamme renkaat toimimaan hyvin. Teemme nyt niin paljon testausta kuin pystymme ja haemme kilometrejä erikoiskokeilta, ja katsomme mihin päästään. Emme lähde liian tosissamme taistelemaan ja kokeilemaan rajoja Suomen kansallista parhaimmistoa vastaan, hän hymyilee.

– Olen katsonut muutamia tuoreita on-board -videoita ja Joensuun tiet näyttivät mahtavilta. Olosuhteiden pitäisi olla viikonloppuna hyvät ja viileät, selkeästi paremmat kuin mitä meillä oli Ruotsissa, joten hienoa päästä ajamaan kunnon talviralli. Odotan ehdottomasti sitä, että pääsemme ottamaan tiet haltuun ja nauttimaan tunnelmasta. Mukava olla taas Suomessa, sillä minulla on täältä vain hyviä kokemuksia, tulee varmasti hauskaa.

SM Itärallin ja rallin EM-kauden lisäksi Breenin toiveissa on päästä ajamaan elokuun alussa myös Suomen MM-ralli, josta hänellä on kokemusta kymmenkunta kertaa, sisältäen podium-sijoituksia. Tietoa juhlavuoden mahdollisesta osallistumisesta saamme vielä odottaa.

Asunmaa SM-sarjan kärjessä

Teemu Asunmaa pitää toistaiseksi ykkössijaa SM1-luokassa seitsemän pisteen turvin, ennen SM Vaakuna-Rallissa voittanutta Emil Lindholmia, joka ajoi Ruotsin MM-rallissa hienosti WRC3-luokan toiseksi. Kolmantena pisteissä on Eerik Pietarinen.

SM2-luokassa kärkipaikkaa ennen Joensuuta pitää Jussi Lindberg.

Lauri Joona on onnistunut hallitsemaan SM3-luokkaa koko alkukauden. Ruotsin MM-rallista avattu Junior WRC -kausi näytti myös hyvää tekemisen makua, ennen epäonnista rengasrikkoa.

SM4-luokkaa johtaa tällä hetkellä kokenut, viime vuonna loppupisteissä toiseksi sijoittunut Sami Korvola.

Ralli hemmottelee yleisöään, sillä kilpailun lähtö ja maalijuhlallisuudet löytyvät Joensuun ytimestä, keskeltä toria. Ralli käynnistyy ensimmäisen auton lähtiessä matkaan lauantaina klo 10.01.

Maaliin autot lipuvat klo 18.35 alkaen. Reittiin kaavailtu raviradan erikoiskoe jouduttiin vallitsevista keliolosuhteista johtuen valitettavasti perumaan.

SM Itärallin erikoiskokeet tulevat tarjoamaan näyttäviä ja vauhdikkaita katselupaikkoja, joista päästään nauttimaan myös kotisohvilta, sillä päivästä tuotetaan live-lähetyksiä.

http://www.rallism.fi/

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE // 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here