Legendsien päivän ensimmäinen lähtö tarjosi Kemoran moottoriradalle saapuneelle yleisölle lauantain tapaan tasaisen ja jännittävän taistelun voitosta.
Pekka Seppänen sai loppuun asti taistella kauden ensimmäisen voittonsa puolesta, sillä Jesse Vartiainen ja Philip Miemois hengittivät hänen niskaansa aivan loppumetreille saakka.
Loppujen lopuksi voitto irtosi vain 0,3 sekunnin erolla Vartiaiseen.
Karttunen seurasi palkintopallikolmikkoa maaliin neljännellä sijalla ennen Jani Vileniä ja loistavasti ajanutta, vasta 16-vuotiasta, Leevi Lintukantoa.
Lauantaina voittoon ajaneen Mathias Hertenin sunnuntaina avauslähtö ei sujunut yhtä ruusuisesti ja hän ajoi maaliin seitsemännellä sijalla, yli kymmenen sekuntia Seppäsen jälkeen.
Viikonlopun viimeisessä lähdössä oli Karttusen vuoro ajaa ruutulipulle ensimmäisenä.
Vartiainen joutui tyytymään tälläkin kertaa kakkossijaan, vaikka ei antanut loppukierroksilla Karttuselle varaa virheisiin.
Herten paransi vauhtiaan vielä viimeisessä startissa ja oli kolmas ennen Vileniä.
Pärnun kisaviikonlopun muiden kisakiireiden vuoksi väliin jättänyt Henri Tuomaala palasi kärkisijoille ajamalla viidenneksi ennen Joonas Vartiaista ja Markku Yliahoa.
Viimeisten kierrosten kolaroinnin seurauksena Seppänen joutui keskeyttämään ja Miemois jäi lopputuloksissa kahdeksanneksi.
V1600-luokan Kalliokoski venytti mestaruuden ratkeamista
V1600-luokan osalta kuohujuomat jäivät kylmään tarkoittaen sitä, että Sami Talvitien mestaruusjuhlat saavat odottaa ainakin kauden päätösviikonloppuun asti.
Talvitie voitti sunnuntain ensimmäisen lähdön, mutta kuudes sija jälkimmäisessä startissa varmisti sen, että Niko Kalliokoski säilytti vielä ohuen mahdollisuutensa SM-kultaan.
Lauantaina keskeyttänyt Kalliokoski joutui toteamaan tiukassa kamppailussa Talvitien jälleen paremmakseen aamupäivän kisassa.
Simo Rauhala tuli maaliin kolmantena ennen John K. Westmania ja Oskar Dahlbackaa.
Kalliokoski avasi vihdoinkin kauden voittosarakkeensa päivän päättäneessä kisassa.
Ero toiseksi sijoittuneeseen Rauhalaan oli loppujen lopuksi reilut kaksi sekuntia. Dahlbacka ajoi hienosti kolmanneksi ja Noora Lähteenmäki oli loistavan kisan jälkeen neljäs.
Westman sai vielä viimeisellä kierroksella tehdä kovan työn pitääkseen Talvitien takanaan. Hän lopputuloksissa viides ja Talvitie kuudes.
Emil Westman oli jälleen The Gran Turismo -luokan hallitsija
Juha-Matti Riikonen antoi lauantain tapaan hyvän vastuksen Emil Westmanille, mutta lopulta hänestäkään ei ollut pysäyttämään Emil Westmanin voittokulkua.
Emilin isä John K. Westman ajoi sunnuntaina luokassa kolmanneksi juuri ennen Mika Mäkistä. Petri Ortju täydensi kärkiviisikon.