Rallisprintin suomenmestaruussarjan kauden 2023 viimeinen osakilpailu ajettiin lauantaina 23.9. Leppävirran Deekax SM-Rallisprintissä. Yksi Suomen mestaruus jaettiin jo kauden edellisessä osakilpailussa ja loput kaksi mestaria päästiin kruunaamaan Leppävirralla.
Kaksivetojen SM-sarjan mestaruus oli ennakkoon käytännössä kahden kauppa. Kainuun Moottorikerhon Ville Reuter ja Ylitornion Urheiluautoilijoiden Ari-Pekka Koivisto olivat keikkuneet käytännössä koko kauden ajan sarjan kärkisijoilla ja erottuivat lopulta edukseen ennen kauden päätöstä.
Molemmat ajoivat Leppävirrallakin vahvan kilpailun, Reuter nappasi luokan 5 voiton ja yleiskisan kolmannen sijan, Koivisto puolestaan oli samassa luokassa toinen ja yleisessä neljäs.
Tämä tarkoitti sitä, että kolmen pisteen etumatkalla ennen päätöskisaa ollut Reuter ei antanut muille mahdollisuuksia ja nappasi mestaruuden lopulta täydellä 60,5 pisteen potilla.
Reuterin kausi oli likimain täydellinen, sillä kuudesta kisasta voittoon päättyi viisi ja kokonaispisteistä tiputettavasta osakilpailustakin tuli luokan kolmas sija. Eroa Koivistoon kertyi lopulta viisi pistettä.
Koivisto jäi hopealle mutta sai kuitenkin balsamia haavoihin nappaamalla Junioreiden SM-kultaa. BMW M3-kuski harmitteli etenkin kauden kahta edellistä osakilpailua, joissa Reuter pääsi kasvattamaan etumatkaansa.
Pronssimitalin kohtalo ratkaistiin Juha Lusan (PokyUA) ja Valtteri Kosken (AL-Härmä) välillä.
Molemmat keräsivät kaudelta 51,5 pistettä ja päätyivät tasapisteisiin, mutta paremman kokonaispotista tiputettavan osakilpailun sijoituksen myötä Koski kuittasi sarjan pronssimitalin. Koiviston tapaan myös Koski keräsi tältä kaudelta tuplamitalit, sillä plakkariin tuli yleisen pronssin lisäksi Junioreiden SM-hopeaa.
Junioreissa pronssille nousi tänään luokan 6 voittanut Kajaanin Urheiluautoilijoiden Kasperi Heikkinen.
Leppävirran osakilpailun nopeimmasta suorituksesta vastasi sarjavierailija, F-Cupissa tällä kaudella kilpaileva Eetu Kortelainen (K-KUA), joka kuittasi samalla luokan 1 voiton. Marko Heikkilä oli jälleen hyvässä vauhdissa ajaen yleiskisan toiseksi ja luokan 3 voittoon.
Päivän muita luokkavoittajia kaksivetoisten puolella olivat Janne Laine (lka 2, MäntsMK) ja Petri Silvennoinen (lka 4, JoeUA).
Nelivedoissa kausi 2023 oli Tuukka Hallian juhlaa. Kuin kirsikaksi kakun päälle, jo edellisessä osakilpailussa mestaruuden varmistanut Mäntsälän Moottorikerhoa edustava Hallia kiidätti Mitsubishin yleiskilpailun ja luokan 8 voittoon myös Leppävirralla. Tuloksena siis kuusi voittoa, kuusi yleiskilpailun nopeinta suoritusta ja täysi 60,5 pisteen potti.
Nelivetojen hopealle nousi luokan 7 Leppävirralla voittanut Mats Rinne (YkUA) Mitsubishi Miragellaan. Rinne oli vielä ennen päätöskisaa sarjassa neljäntenä, mutta luokkavoiton myötä nousua tuli pistetaulukossa parin pykälän verran.
Pronssia nappasi yleiskisan toiseksi ajanut Juho Mäki-Tammela (LakUA) ennen Aarni Mertasta (KajUA) ja konkari Jari Lamminsivua (HämUA), joka taipui toiselta sijalta aina mitalien ulkopuolelle.
Suomi Cupin puolella mestaruudet olivat ratkenneet jo kahdessa luokassa ennen kauden päätöskisaa. Ville Vatanen (K-KUA) juhli toista vuotta putkeen Nuorissa ja Marjo-Riitta Mansikkamäki (HämUA) puolestaan yhden välivuoden jälkeen Naisten mestaruutta. Kumpaakaan ei lauantaina kisaamassa nähty.
Luokkavoitot Leppävirralla kuittasivat Meiju Viitanen (RaaUA) Naisissa ja Joakim Goman (LakUA) Nuorissa.
Senioreissa mestariksi oli puolestaan vielä Leppävirrallakin tunkua. Pisimmän korren ja tittelin vei lopulta luokan 10 voittanut Veini Kämppi (MhMK).
Deekax SM-Rallisprint, Leppävirta
Yleiskilpailun tulokset
2WD SM
1. Eetu Kortelainen 2.01,63
2. Marko Heikkilä +0,58
3. Ville Reuter +0,73
4WD SM
1. Tuukka Hallia 1.50,84
2. Juho Mäki-Tammela +1,43
3. Panu Mertala +1,69
Rallisprint SM -pisteet: 6/6 osakilpailua
Kaksiveto-SM
1. Ville Reuter 60,5p
2. Ari-Pekka Koivisto 55,5p
3. Valtteri Koski 51,5p
Neliveto-SM
1. Tuukka Hallia 60,5p
2. Mats Rinne 51,5p
3. Juho Mäki-Tammela 48,5p
Junioreiden SM
1. Ari-Pekka Koivisto 55,5p
2. Valtteri Koski 51,5p
3. Kasperi Heikkinen 50,5p
Suomen mestarit ja Cup-mestarit
- Kaksiveto-SM: Ville Reuter
- Neliveto-SM: Tuukka Hallia
- Junioreiden SM: Ari-Pekka Koivisto
- Seniori-Cup: Veini Kämppi
- Naisten Cup: Marjo-Riitta Mansikkamäki
- Nuorten Cup: Ville Vatanen
// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //