Hätäkeskukseen oli tullut ilmoitus perjantaina VT5:llä Leppävirran kohdalla etelän suuntaan ylinopeutta ajavasta autosta.
Liikennepoliisin moottoripyöräpoliisi suoritti liikennevalvontaa Mikkelissä VT5:llä Vehmaskylän korkeudella, kun tutkaan ajoi ilmoituksessa mainittu auto 164 km/h:n nopeudella nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h.
Nopeusylitys oli siis 64 km/h ja lisäksi autoa kuljettaneelle kolmekymppiselle ulkopaikkakuntalaiselle naiselle tehty seulonta-alkometripuhallus antoi tuloksen 0,45 mg/l sekä suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille.
Nainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Naista epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Presidenttigalluppia johtaa Pekka,joka on myönteinen myös voimakkaille huumeille ettei saa rangaista. Vihreiden puolueohjelman mukainen kanta. Emmehän ansaitse huumemyönteistä presidenttiä maan isäksi,keulakuvaksi lapsillemme ja heidän lapsille jne.
Ei ne huumeet pahaa tee ihmiselle vaan alkoholi. Essoist, vauhdista, mopost, sienistä ja hapoista tulee todella letkeä ja sosiaalinen olo kun viinasta taas melkein tapoin ihmisen viime kännissä. Mieti sitä pahviaivo