F-Cup: Eerik Pietarinen nousi F-Cupin nuottisarjan mestariksi

F-Cup Rallisarjan kauden 2025 viimeinen osakilpailu ajettiin Lammilla lauantaina 4. lokakuuta. Sarjan viidennessä osakilpailussa riitti vielä reilusti panoksia, kun kuuden mestaruuskategorian voittajat olivat vielä hakusessa. Lammi Ralli tarjosikin maukkaita käänteitä loppuun saakka.

Kahdeksan erikoiskokeen ja reilun 80 erikoiskoekilometrin mittainen Lammi Ralli ajettiin mukavassa syyssäässä Lammin seudun vaativilla erikoiskokeilla. Nuottisarjassa lähtökohdat kisaan olivat selvät, Ajari Piironen (LamUA) starttasi kisaan yhden pisteen etumatkalla Eerik Pietariseen (SiAk) nähden ja luokkansa voittamalla Piironen ajaisi mestariksi. Saumat mestaruuteen omasivat myös pienellä takamatkalla olleet Eetu Kortelainen (K-KUA) ja Jaakko Ollikkala (PokyUA).

Kisa sai kuitenkin kilpailun järjestävää seuraa Lammin Urheiluautoilijoita edustavan Piirosen osalta dramaattisen käänteen heti toisella erikoiskokeella, kun Honda Civicin vetoakseli sanoi sopimuksen irti ja edessä oli keskeytys.

Piirosen keskeytyksen jälkeen MM-tasollakin WRC2-luokassa esiintynyt Pietarinen pääsi Topi Luhtisen kartturoimana varmistelemaan mestaruutta. Toki luokkavoitto ja yleiskilpailun viides sija piti silti ottaa, etteivät tarkkailuasemissa olleet Kortelainen ja Ollikkala pääsisi ohi.

Pietarinen kesti paineet lopulta hienosti, vaikka välillä näyttikin siltä, että Kortelainen tulee sarjapisteissä yli ja ohi. Sipoon Autokerhon kuljettaja ajoi pikkuluokan ykköseksi, joka toi Toyota Corolla GT -kuljettajalle nuottisarjan mestaruuden viiden pisteen erolla.

– Kaudesta jäi tosi hyvä fiilis. Auto rupesi viimeisellä lenkillä täristämään niin paljon, että piti himmailla. Ajoin ihan mummovauhtia. Sitten tuli soitto ennen viimeistä erikoiskoetta, että nyt pitää vielä ajaa jos mestariksi mielii, Pietarinen paljasti.

Hopeaa nappaa vaikean alkukauden jälkeen kesällä kovaan kyytiin äitynyt Kortelainen, joka oli tyytyväinen kauteensa, vaikka mestaruus jäi nyt saamatta. Kortelainen kuittasi Lammilla myös toisen perättäisen nuottisarjan yleiskilpailun voiton.

– Kyllähän tähän kauteen on loppujen lopuksi oltava tosi tyytyväinen. Alkukaudesta näytti, että ei ehditä kyytiin millään, mutta kesällä alkoi sitten sujumaan. Kyllähän tässä täytyy nyt ensi kautta alkaa suunnittelemaan, Kortelainen kertoi.

Piironen nappasi värikkäiden vaiheiden jälkeen kuitenkin pieneksi lohduksi pronssisen mitalin.

Kilpailu on vielä muiden luokkien osalta kesken. 

Lammi Ralli, Yleiskilpailun tulokset

Nuotti

1. Eetu Kortelainen (lk2) 45:08,3

2. Markus Hellström (3) +41,8

3. Jaakko Ollikkala (3) +47,0

4. Jarkko Ojala (3) +1:09,6

5. Eerik Pietarinen (1) +1:24,6

F-Cup-luokkavoittajat: Lammi Ralli

Nuotti

LK1: Eerik Pietarinen

LK2: Eetu Kortelainen

LK3: Markus Hellström

Alustava pistetilanne: 5/5 osakilpailua

Nuotti

1. Eerik Pietarinen 49,5p

2. Eetu Kortelainen 44,5p

3. Ajari Piironen 42p

4. Jaakko Ollikkala 41,5p

3. Markus Hellström 36,5p

Lue muita juttuja F-Cupista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän