Rallin Suomen Juniorimestaruussarja starttasi Riihimäen lumilla

Rallin Suomen Juniorimestaruussarja (RSJM) käynnistyi lauantaina SM Auto Sorsa Riihimäki-rallissa, joka ajettiin Lopen ja Hausjärven maukkailla tiestöillä.

Tiestö oli olosuhteiden puolesta aivan loistokunnossa, lisäksi mukana oli suhteellisen paljon yksityisteitä, joten nopeudetkin pysyivät maltillisina. Haastetta reitissä kuitenkin riitti ja ulosajojakin nähtiin.

Nuorten SM:ssä mukaan oli ilmoittautunut 13 autokuntaa, mukana viime vuoden mestari Esko Kytömäki, sekä edellisvuoden mestari Ville Vatanen. Nuoret ovat iältään 14-18 vuotiaita, kuljettajan tulee tämän vuoden aikana täyttää 15 vuotta ja vaihtoehtoisesti ylärajana saa kauden ajaa loppuun jos täyttää tänä vuonna 18 vuotta. Nuorten SM:n kuljettajat ajavat SM4-luokan sisällä, keräten samalla myös yleisen SM-sarjan pisteitä.

Riihimäellä Nuorten voitokkainta vauhtia piti kauden 2022 Nuorten mestari Ville Vatanen, joka nuottikisoja ajoi menestyksekkäästi jo viime kauden ajan. Vatanen ja kartanlukija Hannu Lamminen olivat kilpailun tilanteesta tarkasti ajan hermolla läpi päivän. SM4-luokan kärjessä muutaman sekunnin johdossa toiseksi viimeiselle erikoiskokeelle startannut Henri Sääskilahti tuiskahti hankeen ja sen jälkeen Vatasen autokunnassa todettiin yli minuutin johtoasemassa olevan järkevintä ajaa viimeinen erikoiskoe varmistellen.

Voittomarginaali toiseksi ajaneeseen kaksikkoon Lauri HalonenNiklas Heino oli 1.04,7. Kolmanneksi nuorissa sijoittui kaksikko Aaron HolopainenToni Koskela, joiden ero Vataseen oli maalissa oli 1.51,7, mutta plakkariin tarttui komeasti pohja-aika viimeiseltä erikoiskokeelta, Vatasen viedessä muut pohja-ajat.

Voitaneen sanoa että toiseksi sijoittuneessa autokunnassa oltiin myös tyytyväisiä uran ensimmäisen SM-rallin tulokseen. Kilpailun ja koko sarjan nuorin kuljettaja 14-vuotias Lauri Halonen lennätti itsensä toiseksi.

Päivän kolmanneksi ajanut 15-vuotias Aaron Holopainen sai viimeisen erikoiskokeen maalihaastattelussa aidolla reaktiollaan rallikansan sympatiat liikkeelle kuultuaan pohja-ajastaan.

Hallitseva mestari EskoKytömäki oli vaikeuksissa läpi päivän. Tuloksena nuorissa sija 9, mutta SM4-luokan puolella vasta sija 16.

Junioreissa siirryttiin Nuorten tapaan nuotteihin ja samalla myöskin kaluston mukaiseen luokkaan yleisen SM:n sekaan. Tämä avasi mahdollisuuden myös nelivetokaluston käyttöön junioreille.

Lisäksi Suomi Cupissa kaksivetokalustolla kilpailevilla on mahdollisuus kerryttää RSJM-pisteitä. Juniorikuljettajaksi luokitellaan kuljettajat, joiden kokemus ja nousupisteet eivät vielä oikeuta yleisen luokan lisenssiin.

Päivän nopein juniori oli ensimmäistä ralliaan ajanut, SM5-luokassa ajanut Rasmus TuominenAntti Nordström kaksikko Mitsubishi Lancer EVO9:llä. Sijoitus SM5-luokassa oli viides.

Päivän toiseksi nopein juniori oli Pasi PaakkariJuhana Raitanen Skoda Fabia R5:lla, jotka sijoittuivat SM1-luokassa seitsemänneksi. Kolmanneksi nopeimman Juniori-suorituksen teki Suomi Cupin puolella toiseksi ajanut pari Henri AltomaaJussi Kärpijoki, jotka ajoivat etuvetoisella Ford Escort RS 2000:lla.

Edelle Suomi Cupissa ennätti Juuso JorvalaPasi Törmä Toyota Corolla GT:llä, kolmanneksi puolestaan Suomi Cupissa ajoi Kim ForsgrenArttu Vastamäki BMW M3:lla.

SM-luokkien nopeimmat juniorit: SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli

  • SM1, Pasi Paakkari
  • SM3, Severi Jokioinen
  • SM4, Roope Hirvonen
  • SM5, Rasmus Tuominen
  • SC1, Henri Altomaa

Nuorten SM
1. Ville Vatanen
2. Lauri Halonen
3. Aaron Holopainen

Suomi Cup
1. Juuso Jorvala 1.09.08,2
2. Henri Altomaa +1.22,9
3. Kim Forsgren +2.03,0

Lue myös: Riihimäki-ralli yleisömenestys — rallimakkarat olivat lähellä loppua kesken

Lue myös: Roope Korhonen ajoi Riihimäki-rallin selvään voittoon

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän