Rallin suomenmestaruussarjan kausi 2024 käynnistyi poikkeuksellisesti Riihimäen seudulla lauantaina 13. tammikuuta. Kun perinteinen Arctic Lapland Rally Rovaniemellä otti paikan sarjan toisena kisana, sai SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli puolestaan kunnian toimia avausosakilpailuna.
SM-sarja käynnistyi Riihimäen upeissa lumisissa olosuhteissa ykköskategorian osalta odotettujen nimien nappaamalla kärkisijat. Suurimpana ennakkosuosikkina reitille numerolla 1 startannut, WRC3-luokan mestaruuden viime vuonna napannut Laukaan Roope Korhonen ei antanut vastustajille palaakaan ja kuittasi luokan ja yleiskilpailun voiton.
Erot pysyivät kisan alussa maltillisina, mutta viidennen erikoiskokeen jälkeiselle huoltotauolle Korhonen oli tasaisen varmalla ajolla ehtinyt kerryttää kaulan toisena ajaneeseen Niclas Grönholmiin lähes 19 sekuntiin.
Rallin viimeisellä neljän erikoiskokeen lenkillä Korhonen repi eroa lisää, eikä tarvetta repimiseen enää ollut. Korhosen kanssa vahvimmin voittokamppailussa olleen Grönholmin haaveet palkintosijasta haihtuivat kisan viimeisellä erikoiskokeella sattuneeseen ulosajoon. Grönholm pääsi kuitenkin jatkamaan kisaa, mutta joutui keskeyttämään viimeisen erikoiskokeen maalin jälkeen.
SM1-luokassa nähtiin myös mielenkiintoinen debytantti, kun viime kaudella luokkaa alempana mestaruuden napannut Benjamin Korhola ajoi nyt ensimmäisen kisansa ykkösluokassa. Debyytti oli kaikin puolin onnistunut, sillä vain lyhyen testipäivän uudella Hyundain Rally2-autollaan ajanut Korhola oli heti vakuuttavassa lyönnissä kuittaamalla ensimmäisessä kisassaan toisen sijan.
Viimeiselle palkintosijalle nousi konkarikuljettaja Anssi Rytkönen, joka otti uransa ensimmäisen palkintosijan SM1-luokassa ennen Mikko Eskelistä.
SM2-luokassa äärimmäisen tasainen taisto voitosta
Viime kaudella luokan hopeamitalin napannut Henri Hokkala starttasi ennakkosuosikkina Riihimäen lumisille baanoille. Hokkala otti kisan komentoonsa toisella erikoiskokeella, mutta joutui taipumaan Toni Herraselle, kun kilpailu eteni iltapäivähuoltoon.
Herranen piti kärkisijaa kuitenkin vain yhden erikoiskokeen verran, sillä seitsemännellä erikoiskokeella Ford Fiesta lipsahti hankeen ja aikaa kaivellessa autoa paloi lähes puoli tuntia.
Voittokamppailu käytiin näin Hokkalan ja Jesse Kallion kesken. Hokkala näytti varmuutensa ja kesti Kallion hyökkäyksen, eroa kaksikon välille kertyi 15 sekuntia.
Ford Fiesta Rally3 -autoille kiilaa tarjosi Renault Clio -pilotti Jooa Iivari, jolle kyseessä oli ensimmäinen kisa nelivetoautolla. Iivari kiihdytti vauhtiaan päivän edetessä ja päätti kisansa upeasti kolmannelle sijalle.
SM3-luokassa riitti draamaa
SM3-luokan voiton kuittasi Leevi Lassila ennen Niko Kalmia ja Viron Mark-Egert Tiitsiä. Lassila ajoi suurimman osan kisasta luokan kolmantena, mutta nousi lopulta voittoon.
Täksi kaudeksi luokkaan vaihtanut tulevaisuuden lupaus Tuukka Kauppinen yllätti rallia seuranneen yleisön ja otti kisan komentoonsa heti avauspätkästä lähtien. Kolmannella erikoiskokeella Kauppinen kärsi pienestä teknisestä ongelmasta ja putosi kolmanneksi, mutta nousi jälleen huoltotauolle tullessa toiseksi 1,9 sekunnin päähän johtopaikan perineestä Tuomas Välilästä. Kauppisen kisa päättyi kuitenkin huoltotauolle, sillä edessä oli hylkäys reitiltä poikkeamisen takia.
Välilän kisa sen sijaan loppui kuudennella erikoiskokeella ulosajoon, jonka jälkeen Lassila sai ajella maaliin varmistellen. Voitto irtosi 22 sekunnin marginaalilla.
Sääskilahti ulos – Vatanen SM4-luokan voittoon
Peräti 30 autokuntaa Riihimäelle mukaan houkutelleessa SM4-luokassa Henri Sääskilahti ja Ville Vatanen kävivät tiukkaa sekuntikamppailua aina rallin toiseksi viimeiselle erikoiskokeelle saakka, jonne Sääskilahti starttasi 4,9 sekunnin johtoasemassa. Vatasen paine tuotti tulosta, sillä Sääskilahden kisa päättyi riihimäkeläiseen lumihankeen.
Vatanen ajoi näin voittoon yli minuutin erolla. Toiseksi nousi täysin käsittämättömän kilpailun ajanut, vasta 14-vuotias rallin nuorin osanottaja Lauri Halonen. Nuori kouvolalainen on ehtinyt niittämään mainetta etenkin crosskartin puolella mutta nyt oli edessä ensimmäinen SM-ralli ja tuloksena heti siis toinen sija.
Kolmanneksi kesti Tomi Tikkinen, joka jäi reilut 1,5 minuuttia Vatasesta.
Keski-Korsu hallitsi voittoon SM5-luokassa
Viime kaudella paluun SM-poluille tehnyt Pekka Keski-Korsu oli huimassa vedossa Riihimäen lumiränneillä. Kokenut raahelainen kävi Nico Valkosen kanssa pitkään kamppailua voitosta, joka tyrehtyi kuitenkin Valkosen ongelmiin kahdeksannella erikoiskokeella. Valkonen jäi pätkällä reilut kaksi minuuttia, jonka jälkeen Keski-Korsu sai ajaa varmistaen maaliin.
Eroa toiseksi tulleeseen Arttu Lähdeniemeen kertyi peräti 1,5 minuuttia, kolmanneksi nousi puolestaan enduron moninkertainen maailmanmestari Juha Salminen.
Ralli SM -osakilpailujen koostelähetykset esitetään tällä kaudella kisaviikonlopun sunnuntaina Yle TV2:lla ja Yle Areenassa. SM Auto Sorsa Riihimäki-rallin parhaat palat ovat vuorossa sunnuntaina 14.1. klo 19:10.
Alustavat tulokset: SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli
SM1
1. Roope Korhonen 58:14,1
2. Benjamin Korhola +1:05,7
3. Anssi Rytkönen +1:56,1
SM2
1. Henri Hokkala 1:01:48,3
2. Jesse Kallio +15,5
3. Jooa Iivari +28,5
SM3
1. Leevi Lassila 1:06:06,7
2. Niko Kalmi +59,7
3. Mark Egert-Tiits +1:37,5
SM4
1. Ville Vatanen 1:09:56,6
2. Lauri Halonen +1:04,7
3. Tomi Tikkinen +1:41,9
SM5
1. Pekka Keski-Korsu 1:02:26,1
2. Arttu Lähdeniemi +1:30,3
3. Juha Salminen +1:31,5
Alustava pistetilanne: 1/7 osakilpailua
SM1
1. Roope Korhonen 25p
2. Benjamin Korhola 18p
3. Anssi Rytkönen 15p
SM2
1. Henri Hokkala 25p
2. Jesse Kallio 18p
3. Jooa Iivari 15p
SM3
1. Leevi Lassila 25p
2. Niko Kalmi 18p
3. Mark Egert-Tiits 15p
SM4
1. Ville Vatanen 25p
2. Lauri Halonen 18p
3. Tomi Tikkinen 15p
SM5
1. Pekka Keski-Korsu 25p
2. Arttu Lähdeniemi 18p
3. Juha Salminen 15p
Tiimit
1. Rautio Motorsport 43p
2. Printsport Racing 37p
3. Ouneva Oy 26p
Lue myös: Riihimäki-rallissa perinteet elävät vahvasti mukana