Poliisi ja Liikenneturva opastavat mopomiittien järjestäjiä

Poliisi suhtautuu ymmärtäväisesti nuorten mopoilijoiden kokoontumisajoihin eli ns. mopomiitteihin. Samalla poliisi kuitenkin muistuttaa, että yleensä mopomiitit kuuluvat kokoontumislain piiriin ja siksi niitä koskevat samat velvoitteet kuin muitakin yleisiä kokouksia ja yleisötilaisuuksia, todetaan poliisin tiedotteessa.

Niin Lounais-Suomessa kuin muuallakin Suomessa nuoret järjestävät erityisesti näin kesällä mopomiiteiksi kutsuttuja kokoontumisajoja, joihin kerääntyy usein kymmeniä, jopa satoja nuoria.

– Vaikka nuorten tapaamiset ovat tärkeitä, mopomiitteihin voi liittyä paitsi lainsäädännöllisesti myös yleisen järjestyksen ja turvallisuuden kannalta ongelmallisia seikkoja. Mopomiiteistä aiheutuu usein ympäristölle esimerkiksi liikenne- ja meluhäiriöitä sekä liikenteessä vaaratilanteita, sanoo lupapalvelusektorin johtaja, ylikomisario Markus Laine Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Tieto miiteistä kiertää sosiaalisessa mediassa, mutta tällöinkin ne saattavat täyttää kokoontumislain mukaisen yleisötilaisuuden tai yleisen kokouksen kriteerit. Yksi iso ongelma on se, että mopomiittien järjestäjät eivät etukäteen tee tapahtumasta kokoontumislain edellyttämää ilmoitusta poliisille.

– Vielä ongelmallisempaa on se, että järjestäjät ovat usein alaikäisiä. Alle 18-vuotias ei lain mukaan voi järjestää yleisötilaisuutta eikä näin ollen tehdä ilmoitusta. Kun ilmoitusta ei tehdä, järjestäjä voi mahdollisesti joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen kokoontumislain rikkomisesta, Laine selittää.

Vastuukysymysten takia mopomiittien järjestämisessä pitäisikin aina olla mukana myös ainakin yksi täysi-ikäinen henkilö.

Mopoilijoillakin on vastuita ja velvoitteita

Asiaan halutaan löytää ratkaisu. Siksi Lounais-Suomen poliisi yhteistyössä Liikenneturvan rakentaa yhteistyötä mopomiittien järjestäjien kanssa ja käy läpi tilaisuuksien juridista puolta.

Rakenteilla on valtakunnallinen pilottimalli, johon on tarkoitus pyytää myöhemmin mukaan myös muita viranomaisia sekä alueen kuntia, mahdollisesti myös yksityisiä tahoja. Toimintatavan toivotaan leviävän myös muualle Suomeen.

Yhteistyön tavoitteena on opettaa nuoria vastuulliseen käyttäytymiseen ja lakien noudattamiseen.

– Haluamme turvata nuorten kokoontumisvapautta niin, että myös kokoontumislaissa säädetyt järjestäjän velvollisuudet huomioidaan. Nuorten edun kannalta on tärkeää, että tilaisuudet ovat vastuukysymysten näkökulmasta laillisia. Siksi haluamme auttaa ja opastaa nuoria asiassa, Laine kertoo.

Aktiivista vuoropuhelua, näkyvää valvontaa

Poliisi ei aio kieltää tai hajottaa jatkossa mopomiittejä, mikäli ne on järjestetty kokoontumislain mukaisesti, eivätkä ne olennaisesti vaaranna yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Lue tästä muita juttuja mopomiiteistä.

Tapahtumien turvallisuuden ja lainmukaisuuden varmistamiseksi poliisi käy ennakoivasti aktiivista ja rakentavaa vuoropuhelua järjestäjien kanssa.

– Poliisi myös valvoo näkyvästi tapahtumia ja tarvittaessa puuttuu häiritsevään toimintaan ja selviin rikkomuksiin, sanoo liikennepoliisisektorin johtaja, ylikomisario Kai Loukkaanhuhta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän