Koti Blogi Sivu 846

Käytettyjen autojen kauppa palasi koronaa edeltäneiden vuosien tasolle

Kuva: CvB

Vuosina 2020–2021 käytettyjen autojen kauppa oli vilkasta. Autoliikkeiden käytettyjen autojen kaupan volyymi kasvoi vuonna 2021 yli 320 000 henkilöautoon ja lähes 30 000 pakettiautoon. Vuonna 2022 autoliikkeiden käytettyjen autojen kaupan volyymi laski noin 290 000 henkilöautoon ja 27 000 pakettiautoon, todetaan Autoalan tiedotteessa.

Luvut jäävät noin 10 prosenttia vuoden 2021 ennätyksellisestä tasosta, ja ovat suuruusluokkana samaa tasoa kuin käytettyjen autojen kauppa vuosina 2017–2018.

– Autoliikkeiden kautta kulkevat tyypillisimmin alle 10-vuotiaat autot. Noin 80 prosenttia omistajaa vaihtavista alle 10-vuotiaista autoista kulkee autoliikkeiden kautta. Autojen keskimääräiset myyntiajat olivat vuonna 2022 hieman lyhyempiä kuin edellisinä vuosina, vaikka käytettyjen autojen myynnin volyymi jäikin edellisvuosia pienemmäksi, kertoo toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Keskusliitosta.

Käytettyjen autojen kaupassa käyttövoimajakauma noudattelee autokannassa olevien autojen jakaumaa. Ladattavien autojen osuus on vuonna 2022 kasvanut hieman yli 8 prosenttiin autoliikkeiden käytettyjen autojen kaupasta. Diesel- ja bensiiniautojen osuus myydyistä käytetyistä autoista on ollut viime vuosina vakaa.

Katso tästä vuoden 2022 myydyimmät käytetyt autot

Vaihtoautojen keskihinnat tippuneet vuoden alusta 500 euroa

Käytettyjen pakettiautojen keskus Hämeenlinnaan

 

WRC: Teemu Suniselle jatkosopimus WRC-sarjaan — kausi alkaa Ruotsin rallissa

Kuva: Hyundai Motorsport.

Hyundai Motorsport on julkaissut Teemu Sunisen ja Mikko Markkulan jatkosopimuksen FIA WRC2-luokan MM-sarjaan kaudelle 2023.

Sunisen ja Markkulan seitsemän osakilpailua käsittävä MM-kausi käynnistyy helmikuussa Ruotsin MM-rallista. Suomalaiskaksikon Hyundai i20 N Rally2-autoa ajattaa ja huoltaa ranskalaistiimi 2C Competition.

Suninen kertoo, että tuoreesta jatkosopimuksesta neuvoteltiin viime syksystä lähtien.

– Mikään ei ole varmaa ennen kuin nimet ovat paperissa. Rallimaailmassa asiat voivat muuttua hyvinkin nopeasti, mutta sopimuksemme on allekirjoitettu ja pääsemme keskittymään Ruotsin MM-ralliin.

Viime kaudella Suninen ajoi Hyundaille i20 N Rally2:n ensimmäisen WRC2-luokan MM-osakilpailuvoiton Espanjasta. Alkavalla kaudella suomalaiskaksikko tavoittelee lisää ykköstiloja sekä kilpailee sarjan mestaruudesta.

Tavoitteena on tietysti WRC2-luokan mestaruus

– Viime kaudesta on hyvä jatkaa eteenpäin. Pystyimme kehittämään autoamme ja saimme ensimmäisen MM-voittomme Espanjasta. Tavoitteemme on tietysti ajaa WRC2-luokan mestaruudesta. Toki edessä on kaikkien aikojen kovatasoisin ja kilpailullisin WRC2-luokan MM-kausi. Haastajia on paljon ja sarjassa on uutta kalustoa. Kovaa saa ajaa ja mielenkiintoinen kausi tulossa, Suninen muistuttaa.

Suninen ottaa varaslähdön kauteen jo Monte Carlon MM-rallissa, jossa suomalaiskuljettaja ajaa Esapekka Lapin etuautoa.

– Ensimmäistä kertaa tässä tehtävässä. On mielenkiintoista nähdä kilpailu etuauton näkökulmasta, ja omakohtainen kokemus Monte Carlon reitistä on aina extraa. Ja onhan tuleva tehtävä luottamuksen osoitus minua kohtaan myös Esapekalta, Suninen muistuttaa.

WRC: Harmillista huolimattomuutta — Teemu Suninen hylättiin Suomen MM-rallissa

WRC: Teemu Suniselle WRC2-luokan tallisopimus

WRC: Teemu Suninen jättää M-Sportin

Autokannan keski-ikä kasvoi viime vuonna poikkeuksellisen paljon!

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Viime vuoden automarkkinaa rusikoivat komponenttipula, pitkittynyt energiakriisi sekä talouden heikentyneet näkymät. Markkina päätyi historiallisen alhaiseen alle 82 000 henkilöauton rekisteröintilukemaan, joka on alin henkilöautojen rekisteröintien määrä lähes 30 vuoteen, todetaan Autoalan tiedotteessa.

Suomessa liikennekäytössä olevien henkilöautojen keski-ikä oli viime vuoden lopussa 12,9 vuotta. Keski-ikä kasvoi noin 0,3 vuodella edellisestä vuodesta. Autokannan keski-ikä on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana 2,0 vuodella.

Kehitys on huolestuttavaa erityisesti liikenteen päästöjen vähentämistavoitteiden saavuttamisen ja liikenneturvallisuuden parantamisen kannalta.

Autokannan vanhenemisen taustalla ovat matalat ensirekisteröintiluvut sekä pienentynyt kierrätykseen palautuvien autojen määrä. Kun vielä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä noin 5,5 prosenttia autokannasta uusiutui vuosittain, vuonna 2022 osuus oli vain 3,0 prosenttia.

Autokannan keski-iän kasvun pysäyttäminen edellyttäisi, että noin 5 prosenttia autokannasta uusiutuisi vuosittain. Tämä tarkoittaisi noin 140 000 uuden auton vuosittaista ensirekisteröintiä.

Autokannan keski-ikä ennätyslukemissa

Autokanta vanhenee nyt poikkeuksellisen nopeasti!

Ensirekisteröintien väheneminen vanhentaa autokantaa

Polttoainevaras jäi kiinni Mikkelissä

Kuva: CvB.

Mikkelin poliisipartiot saivat tiedon viime yönä noin kello 00.50, että Suonsaarentiellä pysäköitynä olleesta kuorma-autosta oltiin anastamassa polttoainetta.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Poliisi tapasi tapahtumapaikalta paikkakuntalaisen miehen, jota epäillään varkaudesta.

Miehen käyttämästä autosta löytyi anastetun polttoaineen lisäksi sähkölamautin ja epäiltyä huumausainetta, joiden vuoksi miestä epäillään myös vaarallisen esineen hallussapidosta ja huumausainerikoksesta.

Alkuvuonna polttoainevarkauksia Pohjanmaalla

Syksyn suurin polttoainevarkaus Itä-Suomessa on 1 800 litraa!

Mikkelin alueella on varastettu huomattavia määriä polttoöljyä ja dieseliä

Näitä luksusautoja rekisteröitiin Suomessa viime vuonna 15 kappaletta

Kuva: Bentley.

Bentley Motors toimitti asiakkailleen 15 174 luksusautoa vuonna 2022, mikä tarkoittaa neljän prosentin kasvua edellisvuoteen verrattuna (14 659 autoa vuonna 2021), todetaan Bentleyn tiedotteessa.

Tämä on myös ensimmäinen kerta kun asiakkaille toimitettiin yli 15 000 autoa vuoden aikana.

Merkittävän saavutuksen ajurina toimivat uusien mallien esittelyt ja Bentleyn uudet hybridimallit. Uudet mallit ovat osa Bentleyn Beyond100-strategiaa ja matkaa kohti täyttä sähköistymistä vuoteen 2030 mennessä.

SUV-mallien tasainen kysyntä takasi Bentaygan pysymisen Bentleyn ykkösmallina. Bentayga ylsi uuteen myyntiennätykseen ja sen osuus kokonaismyynnistä oli 42 %. Bentayga on vakiinnuttanut asemansa maailman menestyneimpänä luksus-SUV-mallina.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Tämän lisäksi Continental GT ja GT Convertible -mallien kysyntä jatkui vakaana, niiden vastaten lähes kolmasosaa myynnistä (30 %). Uusi Continental GT Speed, suorituskykyisin ja dynaamisin Bentleyn koskaan valmistama malli, ylsi 31 % osuuteen tämän mallivalikoiman myynnistä.

Flying Spurin osuus oli 28 % kokonaismyynnistä. Osa menestyksestä perustui uuden hydridimallin esittelyyn. Se on Bentleyn mukaan edistyksellisin ja ekologisin Flying Spur -malli, joka on koskaan valmistettu.

Ennätyksiä rikottiin Amerikan mantereella, Euroopassa ja Aasian ja Tyynenmeren alueella. Amerikan manner pysyi suurimpana markkina-alueena, myynnin ollessa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Viime vuonna myös maailman vanhimman koriräätälin, Bentley Mullinerin, mittatilauspalvelu ylsi uuteen ennätykseen.

Suomessa Bentley-malleja rekisteröitiin 15 kappaletta vuonna 2022. Kaikki rekisteröidyt autot olivat ladattavia hybridimalleja, suosituimman mallin ollessa Flying Spur.

Lähde: dun&bradstreet

Bentleyn mittatilauspalvelu Mulliner Design -team juhlii uutta ennätystä

Bentley Batur -mallia valmistuu vain 18 kappaleen erä!

Historian havinaa: Bentleyn oma autotalli on täynnä autohistorian aarteita

Henkilö menehtyi liikenneonnettomuudessa Rautjärvellä

Kuva: CvB.

Henkilöauton kuljettaja menehtyi rekan ja henkilöauton välisessä liikenneonnettomuudessa Rautjärvellä Karjalantiellä sunnuntaina hieman ennen kello 16.

Henkilöauton kyydissä ei ollut muita henkilöitä. Rekkakuski ei loukkaantunut onnettomuudessa.

Onnettomuudesta aiheutui hetkellistä liikennehaittaa.

Poliisi tutkii onnettomuuteen johtaneita syitä.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Muistutus! Kello 19 tulee kakkoskanavalla raportti Tunturirallista

Teemu Asunmaa 2023. Kuva: Taneli Niinimäki, AKK.

Ylen kakkoskanavalla tulee tänä iltana kello 19 alkaen raportti loppuviikon Tunturirallista.

Tämä nyt muistutuksena rallikansalle!

 

 

Päivän kuva: Tällä Meccano-prätkällä Top Gearin James May ajoi koko Isle of Man -radan!

Kuva: CvB.

Moni on elämänsä aikana koonnut jotain Meccano-rakennussarjalla. Harva varmaan on tuskin tehnyt ihan toimivan moottoripyörän.

Sellaisella kuitenkin Top Gearin James May ajoi 2013 Isle of Manin moottoripyöräradan lähdöstä maaliin.

Kuva: CvB.

Moottoripyörässä on sähkömoottori ja sivuvaunu. Koko ajomatka oli 60 kilometriä ja ajo tehtiin kolmen päivän aikana. Moottoripyörän huippunopeus oli 24 km/h, mutta alamäissä sillä pääsi 40 km/h.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Moottoripyörään on käytetty yli 15 000 Meccano-osaa. Pelkästään yhdessä pyörässä on 600 ruuvia ja mutteria.

Kuva: CvB.

Prätkän rakentaminen kesti yhdeksän viikkoa.

Moottoripyörä kuvattiin 2015 Englannin Beaulieun National Motor Museumissa.

Video: Näistä kahdeksasta tapahtumasta moottoriurheilu on syntynyt

Entinen Top Gear -juontaja Richard Hammond ajoi rajusti ulos

Video: Jeremy Clarkson kertoo mitä mieltä hän on Teslasta

 

 

Kitkat vai nastat? Vajaa puolet suomalaisista kannattaa nastarenkaiden kieltoalueita!

Kuva: Liikenneturva / Kaisa Tanskanen.

Selvä enemmistö suomalaisista suosii talvella nastarenkaita, mutta pääkaupunkiseudulla kitkat ovat yleistyneet ja käytössä joka neljännellä, selviää LähiTapiolan kyselystä. Yli puolet autoilijoista pitää rengasvalinnassa tärkeänä myös ympäristö- ja terveystekijöitä. Näkemykset nastarenkaiden kieltoalueista sen sijaan jakaantuvat.

Kitkat vai nastat? Tämä kysymys kirvoittaa usein autoilijoilta nopean vastauksen, ja se voi liittyä niin omiin ajokokemuksiin ja ajoympäristöön kuin esimerkiksi tutuilta ja julkisuudesta kuultuihin näkemyksiin.

LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä selvitettiin, millaisilla renkailla suomalaiset talvella ajavat ja miten esimerkiksi turvallisuus- ja ympäristötekijät näkyvät rengasvalinnassa.

Kyselyn perusteella nastarenkaat ovat edelleen suomalaisten selvät talvisuosikit, vaikka kitkojen käyttö on lisääntynyt 2000-luvulla. Autoilijoista lähes 70 prosenttia kertoo käyttävänsä lähes aina nastarenkaita, kun taas kitkat ovat lähes aina käytössä 16 prosentilla.

 

Viisi prosenttia vastaajista kertoo käyttävänsä talvella kumpiakin rengastyyppejä (esim. kaksi autoa taloudessa). Lisäksi pieni joukko vastaajista on valinnut autoonsa ympärivuotiset renkaat, jolloin renkaidenvaihtoa ei tarvita – ja muutama yksittäinen vastaaja kertoo jopa ajavansa läpi vuoden kesärenkailla.

Kitkarenkaiden suosio on odotetusti suurinta lauhemman talven Etelä-Suomessa. Pääkaupunkiseudulla kitkarenkaita kertoo käyttävänsä talvella lähes aina 27 prosenttia autoilijoista, kun taas maaseutumaisissa kunnissa asuvista tai itä- ja pohjoissuomalaisista näin tekee harvempi kuin joka kymmenes.

– Nastarenkaita on perinteisesti pidetty turvallisempina talvirenkaina, ja ne pärjäävätkin yleensä hyvin rengastesteissä. Nastarenkaat pitävät tyypillisesti paremmin jäällä, kun taas kitkojen pito-ominaisuudet voivat olla parhaimmillaan lumisella tiellä. Se pitää tietenkin muistaa, että mikään talvirengas ei pidä hyvin, jos se ei ole kunnossa. Esimerkiksi yli viisi vuotta käytetty tai paljon ajettu rengas on voinut menettää paljon urasyvyyttä ja pito-ominaisuuksiaan, kertoo LähiTapiolan liikenneturvallisuudesta vastaava johtaja Tapani Alaviiri.

Turvallisuuden lisäksi myös ympäristö- ja terveysvaikutukset mietityttävät

Arjen katsaus -kyselyssä selvitettiin myös, mitä suomalaiset ajattelevat talvirenkaiden turvallisuudesta ja esimerkiksi ympäristövaikutuksista.

Nastarenkaita pitää kaikista parhaina renkaina talviolosuhteissa valtaenemmistö (76 %) autoilijoista, kun taas kitkoista näin sanoo joka viides. Vastaukset peilaavat osin sitä, millä renkailla vastaajat itse ajavat.

Lue myös: Yllättävä ero nasta- ja kitkarenkaiden turvallisuudessa

Yli puolet kaikista kyselyyn osallistuneista on kuitenkin myös sitä mieltä, ettei ole väliä, minkä tyyppiset renkaat ovat, kunhan ne ovat turvalliset talviolosuhteissa.

– Kitkarenkaat voivat toimia hyvin esimerkiksi painavassa autossa, jossa on kuljettajan apuna myös turvallisuustekniikkaa, kuten ajonvakautus- ja luistonestojärjestelmä. Se kitkoilla ajaessa on kuitenkin hyvä muistaa, että märällä jäällä ne pitävät yleensä huonosti. Kitkoilla ajaessa korostuukin ennakoiva ajotapa, mutta ei sitä tietenkään voi unohtaa myöskään nastoilla ajaessa. Ylipäätään liikenteessä pitää aina talvisin muistaa varata enemmän aikaa jarrutuksiin, sanoo Alaviiri.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Monet ajavat mieluummin kitkarenkailla, koska nastat pitävät enemmän ääntä ja kuluttavat tienpintaa. LähiTapiolan kyselyssä selvitettiin myös, pitävätkö suomalaiset renkaiden ympäristö- ja terveysvaikutuksia tärkeinä tekijöinä talvirenkaiden valinnassa. Yli 60 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että myös nämä renkaiden vaikutukset, kuten osuus katupölyn ja melun syntymiseen sekä tiestön kulumiseen, tulisi ottaa huomioon renkaiden valinnassa.

Lainmuutos mahdollisti nastarenkaiden kieltoalueet – autoilijoiden näkemykset jakaantuvat

Vuonna 2020 voimaan tullut tieliikennelaki mahdollisti tienpitäjille sen, että ne voivat rajoittaa nastarenkailla ajoa tietyillä katuosuuksilla. Tiettävästi ensimmäinen tällainen nastarenkaiden kieltoalue tuli syksyllä 2022 voimaan Helsingin keskustassa.

Vilkkaasti liikennöity Lönnrotinkatu on kolmivuotisen kokeilun ajan osin suljettu nastarenkailla ajavilta. Kaupunki pyrkii kokeilulla muun muassa parantamaan keskustan ilmanlaatua ja vähentämään liikennemelua. Nastat rouhivat tienpinnasta pienhiukkasia, mikä osaltaan aiheuttaa katupölyä.

Arjen katsaus -kyselyn mukaan autoilijoiden näkemykset nastarenkaiden kieltoalueista yleisesti jakautuvat. 44 prosentin mielestä on hyvä, että esimerkiksi kaupungit voivat kieltää nastoilla ajon talvella tietyillä katuosuuksilla.

Käytännössä yhtä moni (45 %) on kuitenkin asiasta päinvastaista mieltä. Runsaat kymmenen prosenttia vastaajista ei osaa kertoa omaa kantaansa. Odotetusti myönteisemmin mahdollisiin nastarengaskieltoalueisiin suhtautuvat kitkoilla ajavat.

– Yleisesti keskustelussa kitka- ja nastarenkaista – ja ylipäätään talvirenkaista – olisi hyvä muistaa se, että ne kehittyvät koko ajan. Sekä nastat että kitkat ovat kehittyneet paljon viime vuosikymmenten aikana, kun renkaiden materiaalit ja valmistusteknologia ovat kehittyneet ja renkaiden ominaisuuksia voidaan tutkia enemmän. Nykyiset kitkat pitävät tiessä paljon paremmin ja nastat kuluttavat sitä vähemmän kuin vaikka 2000-luvun alun renkaat. Autoilija saattaisi yllättyä, jos hän ei ole pitkään aikaan ajanut toisella rengastyypillä, sanoo Alaviiri.

5 vinkkiä – muista nämä, kun valitset talvirenkaita

  1. Talvirenkaita pitää lain mukaan käyttää 1.11. ja 31.3. välisenä aikana, jos sää tai keli sitä edellyttää. Nastarenkaita saa käyttää muunakin talviaikana sään tai kelin niin vaatiessa. Nykyinen lainsäädäntö painottaa talvirenkaiden käytössä keliperusteisuutta, mikä korostaa autoilijan vastuuta.
  2. Tee rengasvalinta auton, ajotarpeesi, liikkumasi ympäristön ja myös oman ajotyylisi mukaan. Nastoilla ja kitkoilla on ajaessa vähän erilaiset ominaisuudet.
  3. Henkilöauton talvirenkaiden kulutuspinnan pääurien tulee olla vähintään 3,0 millimetriä syvät. Loskaisella tai lumisella kelillä tai muuten vaikeissa ajo-olosuhteissa urien syvyys olisi kuitenkin hyvä olla vähintään 5 millimetriä.
  4. Tärkeitä turvallisuustekijöitä renkaissa ovat myös nastojen kunto, oikea rengaspaine ja renkaiden ikä. Tarkasta renkaiden kunto tarkemmin vähintään niiden vaihdon yhteydessä.
  5. Muista, että esimerkiksi keskieurooppalaiset kitkarenkaat eivät toimi Suomen olosuhteissa. Suosi kotimaassa kunnon talvioloihin tehtyjä renkaita.

LähiTapiolan teettämään Arjen katsaus -kyselytutkimukseen vastasi 7.–13.10.2022 kaikkiaan 1020 suomalaista. Vastaajat edustavat Suomen 18 vuotta täyttänyttä väestöä (pois lukien Ahvenanmaan maakunnassa asuvat). Kysymyksiin auton renkaista vastasi noin 850 henkilöä, jotka joko omistavat auton, joilla on auto käytössä tai jotka ovat ajaneet autoa viimeisen 12 kuukauden aikana. Kyselyn toteutti Kantar Public ja tulosten tilastollinen virhemarginaali koko aineiston tasolla on noin 3,1 prosenttiyksikköä.

Talvirenkaiden valintaa helpottava jääpitomerkintä tulee renkaiden sivupintoihin

TM:n talvirengastesti: Keski-Euroopan kitkarengas ja ympärivuotinen rengas eivät pärjää oikeille talvirenkaille

 

Emil Lindholm kansainväliseen Qatar-ralliin

Kuva: Hannu Rainamo.

Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen osallistuvat Ruotsin MM-rallin jälkeisellä viikolla FIA Lähi-idän rallimestaruussarjaan kuuluvaan Qatar International-ralliin. Suomalaiskaksikko kilpailee Qatarissa Rally2-luokan Škodalla.

– Tiedossa on varmasti hyvinkin erilainen ralli, verrattuna mihinkään muuhun aikaisempaan ralliin, johon olen osallistunut. Kun keskustelin samaan kilpailuun aiemmin osallistuneen Kris Meeken kanssa niin hän kertoi rallireitin sisältävän aavikkoralleista tuttuja piirteitä: hiekka-aavikkoa, jonka ajourat ja -väylät muodostavat erikoiskokeen.

– Uusi kokemus ja on mielenkiintoista nähdä ja kokea, minkälaisia ralleja ja minkälaisissa olosuhteissa FIA:n Lähi-idän mestaruussarjaa ajetaan. Rallissa käytettävät tieurat eivät ole yhtä selkeitä ajaa kuin normaalissa sorarallissa. Ympärillä on vain hiekkaa ja soraa. En tiedä, mitä odottaa, Lindholm tunnustaa.

Kiinnostaako moottoriurheilu? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

FIA Qatar International -rallissa ajetaan kolmen kilpailupäivän aikana kaikkiaan 13 erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 209,69 km. Rallireitin kokonaispituus on 618,52 km. Rallin huoltoparkki sijaitsee Losailin F1-radan pysäköintialueella.

Kilpailu käynnistyy torstai-iltana 16. helmikuuta Losailin F1-radan välittömään läheisyyteen rakennetulta kartingradalta, jonne on suunniteltu 3,27 km mittainen yleisöerikoiskoe.

Sekä perjantain ja lauantain ohjelmassa on kolme kahdesti ajettavaa soraerikoiskoetta. Ralli päättyy lauantaina 18. helmikuuta.

WRC: Lindholm aloittaa WRC2-mestaruuden puolustamisen Ruotsin MM-rallista

WRC: Lindholm ajoi jännittävien vaiheiden jälkeen WRC2-luokan maailmanmestariksi

Rallin Suomen mestaruus ratkesi yhden pisteen erolla!

.