Koti Blogi Sivu 845

Turun Tiedepuistoon valmistui kaupungin suurin pysäköintilaitos

Kuva: Turun teknologiakiinteistöt.

Turun Tiedepuistossa avataan torstaina 19.1.2023 kymmenkerroksinen ja noin tuhatpaikkainen ParkCity. Se tuo helpotusta alueen pysäköintitilanteeseen. ParkCityssä voi pysäköidä ilmaiseksi 1.2.2023 saakka.

Turun Teknologiakiinteistöjen rakennuttama ParkCity on valmistunut suunnitellusti aikataulussaan. ParkCityn on tarkoitus sujuvoittaa pysäköintiä Turun Tiedepuistossa.

– Pysäköintipaikkojen määrä ei ole vastannut alueen kasvua. Alueelle on keskittynyt paljon työpaikkoja, urheiluareenoita sekä viimeisimpänä Turun päärautatieasema parin vuoden ajaksi. Alueen kehitys jatkuu myös tulevaisuudessa. Haluamme osaltamme helpottaa Turun Tiedepuistossa päivittäin liikkuvien arkea, kertoo Turun Teknologiakiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Miika Tuominen.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

YIT:n rakentama moderni pysäköintilaitos on näyttävä maamerkki niin Turkuun saapuville kuin kaupungissa asuvillekin. Sen suunnittelusta vastaa Schauman Arkkitehdit.

Monen palvelun pysäköintilaitos

ParkCity avataan yleisölle torstaiaamuna 19.1.2023 klo 6.00. Sen pysäköintitoiminnoista vastaa monipuolisista liikkumisen palveluistaan tunnettu Aimo Park. Pysäköinti on ilmaista 1.2.2023 saakka.

– Haluamme tarjota mahdollisuuden tutustua ParkCityyn. Lisäksi testaamme laitteita ensimmäisten päivien ajan. Laitokseen tulee uusinta teknologiaa edustava kamerapysäköinti eli kortteja tai lippuja ei tarvita. Kaikki asiointi onnistuu yhdellä sovelluksella, kertoo Aimo Parkin Turun aluepäällikkö Tero Hyökki.

Uusi pysäköintilaitos palvelee useita asiakasryhmiä. Kupittaan juna-asemalle on laitoksesta katettu kulkuyhteys, joten ParkCity toimii liityntäparkkina. Myös alueella asioivat ja työskentelevät hyötyvät parkkitilasta ja latauspisteistä.

– ParkCity kokoaa yhteen paitsi pysäköintiä tarvitsevat, myös sähköauton latausta etsivät. Laitoksessa on kaikkiaan 20 sähköauton latauspistettä. Lisäksi ParkCitystä löytyy jatkossa myös sähköinen yhteiskäyttöauto. Se on etenkin kaupungeissa suosiotaan kasvattanut, ekologinen liikkumisen muoto, Hyökki kuvailee.

Turun Tiedepuistossa ParkCityn avautuminen tulee näkymään pysäköintipaikkapulan helpottumisena. Laitos pyrkii vastaamaan paitsi nykyiseen paikkapulaan myös uusiin tarpeisiin.

– Olemme rakennuttaneet Turun suurimman pysäköintilaitoksen hyvästä syystä. Tiedepuistosta on kasvamassa Turun tärkein liikenteen solmukohta tulevien kehityshankkeiden ansiosta. ParkCity mahdollistaa pysäköinnin sujuvuuden nyt ja tulevina vuosina, Tuominen summaa.

ParkCity

  • Katuosoite: Joukahaisenkatu 8, 20520 Turku
  • 990 pysäköintipaikkaa 10 kerroksessa
  • Kokonaislaajuus 28 000 m2
  • Sähköautojen latauspaikkoja 20
  • Tulossa on myös 100 pyöräpaikkaa sekä sähköinen yhteiskäyttöauto
  • Pysäköinti maksetaan Taskuparkki-sovelluksella tai korttimaksulla

Maailman ensimmäinen automatisoitu pysäköintijärjestelmä hyväksytty kaupalliseen käyttöön

Muutaman vuoden kuluttua Espoon Keilaniemeen valmistuvaan pysäköintilaitokseen tulee 800 latauspaikkaa

Näin Volkswagenin sähköauto osaa itse pysäköidä talliin — katso havainnollinen video!

Henkilöauton kuljettaja menehtyi nokkakolarissa Liperissä

Clas von Bell

Hätäkeskukseen ilmoitettiin tiistaina 17.1. ennen kello kahdeksaa Liperissä tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta.

Kuopion suunnasta tullut henkilöauto törmäsi Joensuun suunnasta tulleeseen tyhjään puutavararekkaan. Poliisin mukaan henkilöauto ajautui ennen törmäämistä kuorma-auton ajokaistalle ja törmäsi sen keulaan. Henkilöauto vaurioitui pahasti ja sen kuljettaja menehtyi onnettomuuspaikalla.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Liikenneonnettomuus tukki valtatien 9 kokonaan Viinijärven kohdalla. Pelastuslaitoksen yksiköt ohjasivat liikennettä Viinijärven kautta onnettomuuspaikan ohi.

Liikenneonnettomuuden toisena osapuolena ollut henkilöauto saatiin hinattua onnettomuuspaikalta kello 10 jälkeen ja toinen ajokaista saatiin vapaaksi muulle liikenteelle.

Rekan nostamisesta aiheutui haittaa noin kello 13 saakka.

Tieliikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta ja Itä-Suomen poliisilaitos jatkavat onnettomuuden syiden selvittämistä.

Päivän kolarikuva: Erikoinen nokkakolari Artjärven Villikkalassa

Useita henkilöitä loukkaantui kahden henkilöauton nokkakolarissa Suomussalmella

Henkilöauto heittelehti tiellä ja törmäsi vastaan tulleeseen kuorma-autoon — henkilöauton kuljettaja menehtyi

Car of the Year 2023 -palkinnon voitti Jeepin sähköauto

Kuva: Car of the Year.

Täysin uusi Jeep Avenger on valittu Euroopan vuoden 2023 autoksi. Kompakti Jeep Avenger on kaikkien aikojen ensimmäinen Jeep, joka on voittanut Euroopassa Car of the Year -tittelin kilpailun 60-vuotisen historian aikana.

Avengerin kanssa finaaliin ylsivät kuusi muuta automallia, jotka olivat: Kia Niro, Nissan Ariya, Peugeot 408, Renault Austral, Subaru Solterra/Toyota bZ4X ja Volkswagen ID. Buzz.

Voittajan valitsi riippumaton paneeli, jossa oli 57 autotoimittajaa 22 eri maasta. Suomea edustaa Tekniikan Maailman tuottaja Veli-Matti Honkanen.

Avengerin tulos oli 328 pistettä. Kaikkiaan 21 tuomariston jäsentä rankkasi Avengerin ykköseksi. Avenger voitti 87 pisteellä toiseksi sijoittuneen VW ID. Buzzin.

Kolmanneksi ylsi Nissan Ariya.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Jeep Avenger on B-SUV-segmentin kompakti auto, jolla on pituutta 4,08 metriä. Avengerissa on uuden sukupolven sähköinen voimalinja, joka tuottaa tehoa 156 hv maksimiväännön ollessa 260 Nm.

Avenger on varustettu 54 kWh akustolla, jolla sen toimintamatka on jopa 400 kilometriä (WLTP) kaupunkiajosyklin ollessa jopa 550 kilometriä. Auton käytettävyyttä lisäävät sen pikalatausmahdollisuudet.

Suomeen täysin uusi Avenger saapuu kevättalvella.

Car of the Year 2023

  1. Jeep Avenger                           328 pist.
  2. Volkswagen ID. Buzz               241
  3. Nissan Ariya                           211
  4. Kia Niro                                 200
  5. Renault Austral                      163
  6. Peugeot 408                          149
  7. Subaru Solterra / Toyota bZ4X 133

Vuoden 2022 auto Euroopassa julkistettiin tänään

Vuoden Auto 2021 julkistettiin tänään

Car of the Year 2020: Peugeot 208 sai mukaan palkintopallille kaksi sähköautoa

Vuoden Auto 2019 -voittaja ratkesi äärimmäisen niukalla erolla

Volvo XC40 valittiin Vuoden 2018 Autoksi Euroopassa selvällä erolla Seatiin

Poliisi kaipaa Rautjärvellä tapahtuneen kuolonkolarin silminnäkijöitä

Kuva: CvB.

Kaakkois-Suomen poliisi pyytää sunnuntaina 15.1. klo 15.30 valtatie 6:lla Rautjärvellä Nurmijärven kohdalla tapahtuneen kuolonkolarin silminnäkijöitä ottamaan yhteyttä poliisiin. Tapahtumapaikalle pysähtyi kaksi henkilöautoa, jotka poistuivat paikalta ennen poliisin saapumista.

Onnettomuudessa valtatie 6:lla Rautjärvellä Nurmijärven kohdalla BMW-merkkinen henkilöauto lähti sohjoisella tiellä sivuluisuun ja törmäsi vastaan tulevan rekan keulaan. Henkilöauton kuljettaja menehtyi onnettomuudessa.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Poliisin saamien tietojen mukaan onnettomuuspaikalle pysähtyi kaksi henkilöautoa, jotka ajoivat onnettomuuteen joutuneen auton takana. Autot poistuivat paikalta ennen poliisin paikalle saapumista. Mahdollisesti toisella näistä autoista on viety onnettomuudessa pahoin loukkaantunut koira eläinlääkäriin.

Kaipaamme silminnäkijöitä onnettomuudelle ja pyydämme henkilöautojen kuljettajia tai matkustajia ottamaan yhteyttä poliisiin. Autoilijoilla ei epäillä olevan osuutta kolariin.

Yhteydenotot puhelimitse Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen vihjepuhelimeen puh. 029 541 4559 tai sähköpostilla vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi.

Henkilö menehtyi liikenneonnettomuudessa Rautjärvellä

 

Autotoday 15 vuotta sitten: Toni Gardemeister Suzuki SX4 WRC:llä rallin MM-sarjaan

Arkistokuva.

Nykyään omaa tiimiä pyörittävä Toni Gardemeister aloitti Suzukin tallikuljettajana 15 vuotta sitten. Valitettavasti Suzukin taival rallin MM-sarjassa päättyi kyseisen kauden jälkeen.

Toni Gardemeister Suzuki SX4 WRC:llä rallin MM-sarjaan

Suomen Toni Gardemeister on nimetty Suzuki World Rally Teamin kuljettajaksi kaudelle 2008. Gardemeisterin kartturina toimii MTV3 -kanavien rallistudioita viime kaudella isännöinyt Tomi Tuominen.

Gardemeisterin ja Tuomisen ensiesiintyminen kilpa-areenoilla tapahtuu Monte Carlon MM-rallissa 24.1.2008, jolloin Suzuki aloittaa ensimmäisen täyden kautensa rallin MM-sarjassa WRC-tasolla. Suzukin toista autoa kauden avauksessa ohjastaa Ruotsin Per-Gunnar Andersson Jonas Anderssonin kartturoimana.

– Toni on yksi maailman parhaista rallikuljettajista, jolla on laaja kokemus niin soralta, asfaltilta kuin lumelta ja jäältäkin, mutta myös erinomaiset kyvyt testata autoa, sanoo Suzuki Sportin johtaja ja Suzuki World Rally Teamin päällikkö Nobuhiro ”Monster” Tajima.

– On erittäin mukava työskennellä uuden tulokkaan kanssa ja henkilökohtaisestikin tilanne on kiva, kun pääsee mukaan tehdastiimiin parin vuoden tauon jälkeen, Toni Gardemeister toteaa.

– Tulevalla kaudella päätavoitteena on saada auto luotettavaksi ja kehittää sitä paremmaksi ja sitä kautta nostaa vauhtia.

Suzukille pääsy MM-sarjaan on yksi yhtiön autodivisioonan tärkeimmistä tavoitteista viime vuosina. Ralli tuottaa teknistä tietotaitoa, joka auttaa uusien mallien kehittämisessä ja lanseeraamisessa tulevaisuudessa. Merkin tavoitteena on lisäksi saavuttaa nuorekas ja urheilullinen imago, jota rallin MM-sarjaan osallistuminen tukee mainiosti.

Testaaminen tuottaa tuloksia

Nyt 96 MM-ralliin startannut Gardemeister on testannut Suzuki SX4 WRC:tä niin asfaltilla, soralla kuin lumellakin. Toni on ilahtunut siitä, että jokaisen ajokerran jälkeen auto on edellistä parempi.

– Nyt alustan balanssi alkaa olla jo aika hyvä ja etenkin asfaltilla autoa on saatu parannettua yllättävän paljon. Moottori on ominaisuuksiltaan hyvä ja vääntö on erinomainen. Toki työtä on vielä paljon, mutta Suzukista on mahdollisuus kehittää huippuauto. Asia kerrallaan tässä mennään eteenpäin, MM-sarjan kokenein kuljettaja kertoo.

Tomi Tuominen luki nuotteja Sebastian Lindholmille viime kauden päätöksessä Walesissa, mutta hänen mukaan Walesin tulos ei anna oikeata kuvaa auton potentiaalista.

– Se oli puhdas testireissu ja tavoitteena oli vain ja ainoastaan ajaa maaliin. Uskallan sanoa, että Suzuki SX4 WRC:ssä riittää potentiaalia paljon parempiin sijoituksiin. Nyt mennään kuitenkin ajokerta ajokerran jälkeen eteenpäin auton kehitystyössä, mikä on tässä vaiheessa tärkeämpää kuin ajatella jotain tiettyä sijoitusta tai pisteitä, Tuominen muistuttaa.

– Viimeisimmät testit ajettiin viime viikon lopulla Ruotsissa. Olosuhteet olivat mainiot, sillä lunta oli noin 30 cm, joten testipätkillä riitti penkkoja joihin nojailla. Ruotsin MM-rallin ennakkotesteissä keskityttiin lähinnä iskunvaimentimiin ja keskilukon säätöihin.

MEauto tukee suomalaista ralliautoilua

Tulevalla kaudella Toni Gardemeisterin yhtenä kotimaisena pääyhteistyökumppanina toimii muun muassa Suzuki-autoja, varaosia ja tarvikkeita maahantuovan Simetron Group Oy:n omistama vähittäismyyntiketju MEauto.

– Haluamme tukea suomalaista ralliautoilua sekä kuljettajia. Näin ajamme tavallaan kansallisia etuja, mikä on aina ollut minun tavoitteeni.Lisäksi tällä halutaan korostaa MEauton dynaamista ilmettä olemalla mukana suomalaisten sydäntä lähellä olevassa lajissa. Ja toki, tällä halutaan tehdä tunnetuksi omaa, maahantuontiyhtiön omistamaa jälleenmyyntiketju, Simetron Group Oy:n toimitusjohtaja Mikko Ennevaara perustelee.

MEautotalot palvelevat tällä hetkellä yhdeksällä paikkakunnalla. Viime vuoden aikana Helsingissä ja Oulussa on muutettu uusiin toimitiloihin ja marraskuussa avattiin kokonaan uusi toimipiste Vantaalla. Näiden lisäksi toimipisteet sijaitsevat Espoossa, Raisiossa, Tampereella, Lahdessa, Kouvolassa ja Lappeenrannassa.

MEauto myy Suzuki, Hyundai ja Isuzu autoja, varaosia ja tarvikkeita tarjoten lisäksi huoltopalveluita. MEautotalot ovat maahantuojan kokonaan omistama jälleenmyyntiketju.

Autotoday 10 vuotta sitten: ”Suzuki vetäytyy ralliautoilun MM-sarjasta”

 

Uskomaton kokoelma 80- ja 90-lukujen ikoneja!

Eipä heti uskoisi, että tämä kokoelma 80- ja 90-lukujen ikoneja on Mark-nimisen henkilön yksityiskokoelma.

Tarjolla on jos jonkinlaisia malleja laidasta laitaan. Onpa kokoelmassa joitakin malleja myös muilta vuosikymmeniltä.

Noin 16 minuutin videolla Mark esittelee kokoelmaansa englanniksi. Hän lupaa videollaan esitellä myös yksittäisiä malleja eri videoilla. Muutama niistä on jo katsottavissa tästä.

Mahtaa kokoelmalla olla hintaa!

Historian havinaa: Bentleyn oma autotalli on täynnä autohistorian aarteita

Video: Autourheiluherkkua Goodwoodista

Katso tästä MTV:n aamuiset harrasteautojutut

Video: Uskomaton määrä vanhoja klassikkoautoja yhdessä hallissa

Vuosi 2022: Autotodayn suosituimmat Päivän kolarikuvat

Kuva: Niilo Ristamo, Hyvinkään kaupunginmuseo.

Päivän kolarikuva -otsikon alle julkaistaan kuvia liikenneonnettomuuksista vuosien takaa.

Ohessa on viime vuoden suosituimmat Päivän kolarikuvat. Osa kuvista on julkaistu jo vuonna 2021. Oheisessa listassa kuvat ovat suosituimmuusjärjestyksessä.

Selvästi eniten lukijoita kiinnosti Buickin ulosajo Hyvinkäällä vuonna 1954. Toiseksi suosituin juttu oli olutauton ojaanajo ja kolmannelle sijalle nousi Ford Cortinan ulosajo Nurmeksessa.

Klikkaamalla jutun otsikkoa pääsee lukemaan kyseistä juttua.

Suosituimmat Päivän kolarikuvat 2022

  1. Buickin ulosajo Hyvinkäällä 1954
  2. Olutauton ojaanajo
  3. Ford Cortinan ulosajo Nurmeksessa
  4. Kolarissa vaurioitunut säiliöauto
  5. Kuorma-autonkuljettaja unohti lavan pystyyn
  6. Kuorma-auton ulosajo 1960
  7. Helsinkiläinen Chevrolet Delray katollaan
  8. Hurjastelijan auto pysähtyi vasta kunnantalon portaiden betonireunukseen
  9. Kolarissa mukana ollut autokouluauto
  10. Kuorma-auto pyörähti ympäri ja sai kolhuja joka puolelleen

Vuosi 2022: Autotodayn suosituimmat Päivän automainos -jutut

Vuosi 2022: Suosituimmat Päivän museoauto -jutut — kärjessä kaksi Volvo-juttua!

Vuosi 2022: Autotodayn suosituimmat jutut — kärjessä perävaunujen irtoaminen!

Vuosi 2022: Autotodayn suosituimmat koeajot — kärjessä ranskalainen!

Vuosi 2022: Autotodayn suosituimmat Päivän kuva -jutut — kärjessä juttu autolautasta

Vuosi 2021: Suosituimmat Päivän automainokset

Sähköistymiseen vauhtia hankintatuista ja kierrätyspalkkiosta

Kuva: CvB.

Autokannan nykyisellä uusiutumisvauhdilla liikenteen päästövähennystavoitteet jäävät saavuttamatta. Täyssähköautojen osuus kasvoi viime vuonna noin 18 prosenttiin rekisteröinneistä, todetaan Autoalan tiedotteessa.

Autokannassa oli vuoden 2022 lopussa noin 45 000 täyssähköautoa ja noin 105 000 ladattavaa hybridiä. Vaikka ladattavien autojen osuus on ollut nousussa, kokonaisrekisteröintien pienen määrän takia sähköautojen määrä autokannassa kasvaa liian hitaasti.

Nopeampi sähköistyminen vähentää polttoaineiden hintapainetta, koska tällöin päästötavoitteita ei tarvitse täyttää yksinomaan uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoitteella, joka kiristää pumppuhintoja.

Autoala ennakoi, että ensirekisteröintien määrä kasvaa tänä vuonna 98 000 henkilöautoon ja 13 000 pakettiautoon. Talouden maltillinen taantuma, korkea inflaatio, korkotason nousu ja energian kohonneet hinnat ovat hiljentäneet automarkkinaa syksyn ja alkutalven aikana ja kuluvan vuoden ensirekisteröintilukematkin jäävät vielä selvästi pitkän aikavälin keskiarvoa maltillisemmiksi.

– Autoteollisuuden tuotantomäärä jää tänä vuonna vielä normaalista tasostaan, mutta saatavuuden ennakoidaan kuitenkin parantuvan vuoden jälkipuoliskolla. Taantuman aiheuttama kysynnän aleneminen jarruttaa autokannan uusiutumista. Autokannan kiertoa ja liikenteen päästöjen vähentämistä voitaisiin nopeuttaa muun muassa sähköautojen hankintatuilla ja kierrätyspalkkioilla, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

Vuosien 2018 ja 2021 valtion romutuspalkkiokampanjat siivittivät kierrätykseen palautuneiden autojen määrän ennätykseen.

Myös leluautoille romutuspalkkiokampanja!

Autoja romutettiin vuonna 2021 ennätysmäärä

Nyt on jo todella kiire: Täyssähköautojen hankintatukien rahaa vielä jäljellä

Poliisi takavarikoi moottoripyöräksi muutetun mopon

Arkistokuva. Kuva: CvB

Sunnuntaina kello 17.00 maissa Kiteellä taajama-alueella hurjastelleen moottoripyöräilijän epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Romontiellä havaittua kovaa vauhtia ajanutta moottoripyöräilijää yritettiin pysäyttää Koulutiellä, mutta kuljettaja ei totellut poliisia, vaan lähti ajamaan karkuun. Moottoripyörän kuljettaja tavoitettiin lopulta hänen ajettuaan nurin sohjoisella Ilmarisentiellä.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Ajopeli oli muutettu moposta moottoripyöräksi vaihtamalla sylinteri, pakoputki ja kaasutin. Ajopelissä oli lisäksi puutteita mm. jarrukahva oli poikki, rekisterikilpi vaurioitunut ja taustapeili puuttui kokonaan.

Poliisi määräsi kuljettajan ajokieltoon ja moottoripyörä otettiin takavarikoon.

Hurja takaa-ajo Lahdessa – ”mopo” kulki noin 100 km/h

Kemi-Tornio-alueen tehovalvonnassa kirjoitettiin noin sata sakkoa

 

Pakomatka viritetyllä mopolla päättyi lumipenkkaan

Kuva: CvB.

Poliisipartio oli suorittamassa liikennevalvontaa Riistaveden keskustassa Keskustien varrella sunnuntai-iltana. Keskustietä tuli partiota vastaan henkilöauto ja sen kanssa samaan aikaan valoton mopo keula pystyssä.

Mopoilija havaitsi selkeästi poliisiauton ja laski keulan alas, minkä jälkeen lähti ajamaan tilannetta karkuun kääntyen Riistaveden koulun kulmalta koulun pihaan.

Poliisipartio päätti seurata mopon lumeen jättämiä jälkiä, joiden päästä hetkeä myöhemmin löytyi mopo ja sen kuljettaja lumipenkasta.

Poliisi totesi, että mopo oli viritetty ja että siinä oli muutakin huomautettavaa. Mopon nuorta kuljettajaa epäillään törkeä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Hurja takaa-ajo Lahdessa – ”mopo” kulki noin 100 km/h

17-vuotiaan hurjastelijan mopo kulki 102 km/h!

Karkuun ajaneen viritetty mopo kulki toista sataa!