Valtion väyläverkon investointiohjelmasta puuttuvat Hämeen kauppakamarin alueen kehitykselle ja yrityksille tärkeät tiehankkeet.
– Vaadimme lausunnossamme Väylävirastolle, että vt 12 Uusikylä-Tillola-tiehankkeen kehittämistä jatketaan ja tiehankkeen lisäämistä ensimmäisessä vaiheessa väyläverkon investointiohjelmaan. Lisäksi pidämme erittäin tärkeänä, että Moreeni-Rastikankaan eritasoliittymä valtatielle 3 sisällytetään myös investointiohjelmaan, vaatii Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.
Väylävirasto on pyytänyt näkemyksiä vuosittain päivittämästään ehdotuksesta uusien rata- ja maantieväylähankkeiden toteuttamisesta ja niiden vaikutuksista Suomessa. Päivitettyä investointiohjelmaa käytetään talousarviovalmistelua varten ja eduskunta päättää investointiohjelman kehittämishankkeiden toteuttamisesta talousarviopäätösten yhteydessä.
Hämeen kauppakamari pitää ohjelmaluonnoksen ulkopuolelle jääneen valtatien 12 Uusikylä–Tillola-tiehankkeen pois jättämistä perusteettomana ja edellyttää hankkeen sisällyttämistä väyläverkon investointiohjelmaan. Hankkeen tiesuunnitelma on jo valmis.
Valtatien 12 yhteysväli Lahti–Kouvola on tärkeä osa itä-länsisuuntaista valtatieverkkoa ja osa pääväyläverkkoa. Lisäksi se on merkittävä yhteysväli erityisesti elinkeinoelämän raskaan liikenteen kuljetusreittinä Länsi- ja Kaakkois-Suomen välillä sekä satamiin. Myös huoltovarmuuden kannalta tieyhteyden merkitys on korostunut.
Investointiohjelmassa ei ole myöskään esitetty Hämeenlinnan seudun ja Kanta-Hämeen kannalta keskeistä kehityshanketta Moreeni-Rastikankaan eritasoliittymää valtatielle 3.
Hämeenlinnan Moreeni ja Janakkalan Rastikangas muodostavat yhdessä kuntarajalleen valtakunnallisesti merkittävän logistiikka- ja yritysalueen (MORE), jonka yhteyksien parantaminen valtatielle 3 on ajankohtaista ja kiireellistä. Hämeen kauppakamari korostaa, että eritasoliittymä on pikaisesti saatava osaksi investointiohjelmaa.
Hämeen kauppakamari pitää hyvänä, että investointiohjelmassa on erityisesti huomioitu koko Suomen kilpailukyvyn ja saavutettavuuden kannalta keskeinen päärata. Lisäksi kauppakamari nostaa esille Lahden ja Hämeenlinnan välisen junaliikenteen käynnistämisen jo olemassa olevan Riihimäen kolmioraiteen kautta.
– Lahti-Riihimäki-Hämeenlinna-Tampere-junayhteyden käyttöönotto Riihimäen valmiin kolmioraiteen kautta laajentaisi Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen työssäkäyntialueita sekä nopeuttaisi Itä- ja Länsi-Suomen välistä liikennettä, Eerikäinen korostaa.
Asumme täällä pohjoisessa, missä ilmasto-olosuhteet ovat monin verroin haastavammat kuin muualla maailmassa. Pitkät, kylmät ja liukkaat talvet tuovat lisäkuluja elämiseen ja liikkumiseen. Välimatkat ovat pitkiä etenkin maaseudulla.
Haluamme pitää maaseudun asuttuna. Tämä edellyttää sitä, että autoilu pysyy kohtuuhintaisena ja mahdollisena myös pieni- ja keskituloisille. Etenkin taajama-alueiden ulkopuolella asuvissa lapsiperheissä tarvitaan auto, jotta voidaan kuljettaa lapset harrastuksiin ja käydä kaupassa.
Myös työssäkäyntiin tarvitaan autoa. Julkinen liikenne ei ole niin kattava harvaan asutuilla alueilla, jotta sen varassa voisi kulkea työmatkat.
Tavallinen suomalainen tarvitsee maaseudulla normaalia arkea elääkseen auton. Ei voi olla niin, että kun polttoaineiden verotus aina vain nousee, joutuvat vähätuloiset luopumaan autoilusta osittain tai kokonaan.
Suomen liikenteen päästötavoitteista tulisi kokonaan luopua, sillä suomen alle promillen päästöillä ei ole mitään vaikutusta globaaliin ilmastonlämpenemiseen.
Hiilineutraalisuustavoitteet tuovat täysin turhaa kärsimystä kansalle. Hiilineutraalisuustavoite Suomessa tulisi unohtaa kokonaan ja on aika laittaa suomalaiset etusijalle.
On erityisen tärkeää, että tiemme on hoidettu kuntoon, sillä koululaiset, työssäkävijät, pelastushenkilökunta ja yritykset tarvitsevat teitä, jotka ovat turvallisia ja hyviä. Maakunta, jonka tiet ovat kunnossa, houkuttelee sijoittamaan alueelle tuotantoa.
Tiemäärärahoja tulisi saada Keski-Suomeen ja uusia tiehankkeita tulisi aloittaa, jotta raskas liikenne pystyisi kulkemaan sujuvasti.
Valtatie 4 Vaajakosken kohdan parantaminen pitäisi sisältyä jatkossa valtion väyläviraston investointiohjelman hankekoriin 1A. Kohta on osa tärkeää valtakunnallista ja kansainvälistä päätieyhteyttä ja sen kehittämiseen pitää saada pikaisesti päätös. Nelostien merkitys koko Suomen tavara- ja henkilöliikenteen välittäjänä on huomattava.
Muita tärkeitä ja vaikuttavia maantiehankkeita on valtatien 4 osalta Palokan kohta sekä Vehniä-Äänekoski väli. Alemman asteisen tieverkon puutteet on korjattava ja perustien taso turvattava, saavutettavuuden sekä teollisuuden ja huoltovarmuuden ylläpitämiseksi.
Lisärahoitusta tarvittaisiin erityisesti valtatie 9:n Jämsä-Jyväskylä välille ja Jämsän Hallin alueen teille. Poikittaisyhteyttä Jyväskylä-Vaasa väliä niin raideliikenteen kuin maantieliikenteen osalta olisi hyvä parantaa. Hankkeiden suunnittelua ja toteutusta tulee edistää pikaisesti eduskunnassa.
Löytyipä muutama vuosi sitten tällainen kuva Oslolaisen ravintolan seinältä. Kyse on Suomessakin suositusta moottoripyörästä.
Moottoripyörä on Husqvarna Silverpilen, jota valmistettiin vuosina 1955 – 1965.
Moottoripyörän suosio perustui osaksi siihen, että se oli 175-kuutioinen, mutta luokiteltiin Ruotsissa kevytmoottoripyöräksi, koska sen paino oli alle 75 kiloa.
Kaksitahtimoottorin teho oli 9,5 hevosvoimaa. Pyörässä oli kolme vaihdetta. Etujousitusta hoiti haarukan alaosassa olevat kumilenkit.
Silverpilen-mallia valmistui kaikkiaan 11 000 kappaletta.
Vuosina 1957 -1959 Husqvarna myi samalla painonsäästöidealla toteutettua Guldpilen-mallia. Painoa säästettiin muun muassa jarruissa, ja pyörästä tuli niin vaarallinen, että se vedettiin viranomaisten toivomuksesta markkinoilta. Pyörässä oli 200-kuutioinen ja 10,5-hevosvoimainen moottori.
Polestar on avannut Göteborgissa, Ruotsissa, uuden designstudion, joka sijaitsee tiheässä metsässä brändin globaalin pääkonttorin vieressä. Suunnittelulle omistettu laitos tarjoaa asiantuntijatilan jopa 120 designtiimin jäsenelle.
Modernistista arkkitehtuuria sekä brändin puhdasta ja minimalistista skandinaavista estetiikkaa yhdistävässä ympäristössä tiimiä johtaa Maximilian Missoni.
Italialaisen Romaldo Giurgolan sekä paikallisen arkkitehdin Owe Svärdin suunnittelema vuonna 1984 valmistunut entinen Volvon tehdas on kunnostettu säilyttäen sen ainutlaatuinen arkkitehtoninen luonne. Tiloissa Polestarin designtiimi jatkaa brändin uuden, Polestar Preceptissa ja roadster-konseptiautoissa näkyneen muotoilukielen kehittämistä ja suunnittelua.
Uusi laitos yhdistää alkuperäisen 1980-luvun rakennuksen ensiluokkaiset materiaalit sekä yksityiskohdat Missonin suunnittelemaan korkealaatuiseen ja moderniin skandinaaviseen designiin. Uusissa tiloissa on erikoisnäyttelytila, savityöpiste, materiaali- ja värilaboratorio, auditorio sekä useita digitaalisia studiotiloja, hallintotoimistoja, VR-huoneita ja kokoustiloja.
– Perinteiden kunnioittamisen lisäksi halusimme tästä kuitenkin myös modernin tilan kasvavalle designtiimillemme. Joten Göteborgin länsipuolen saariston upeiden näkymien lisäksi studiossa on myös uusimmat laitteet, jotka helpottavat työtämme ja tuottavat parempia tuloksia tehokkaimmalla mahdollisella tavalla, Polestarin muotoilujohtaja Missoni sanoo.
Polestar 3 tuotantoon tänä vuonna
Myös Polestar 3:ssa on kiinnitetty samanlaista huomiota yksityiskohtiin. Aerodynamiikka on ollut avainasemassa muotoillessamme katumaasturia sähköaikaan. Voimakas ja leveä runko sekä matala kaareva kattolinja tulevat esiin SmartZone- ja aero-etusiiven avulla.
Vaikka ulkoiset mittasuhteet on suunniteltu heijastamaan teknologiaa ja luomaan urheilullista asennetta, Polestar 3:n sisätila on maksimoitu pitkän rungon (4 900 mm) ja akselivälin (2 984 mm) ansiosta. Pintojen tilavuuksien vähentäminen ohjaamon komponenttiarkkitehtuurin ympärillä sekä matkustajatilan lisääminen kaikissa asennoissa johtavat tilavampiin ja mukavampiin sisätiloihin.
Värit ja materiaalit on valittu huolellisesti ilmaisemaan Polestarin skandinaavista perintöä laadukkaalla ulkonäöllä ja tuntumalla huomioiden myös kestävän kehityksen ja ylellisyyden. Täyspitkä lasikatto lisää tilan tuntua, ja Polestarin logo on integroitu lasikattoon uudella tavalla – syötettynä kahden laminoidun lasikerroksen väliin, jolloin se on nähtävissä vain valon avulla.
Polestar 3 tulee tuotantoon vuoden 2023 puolivälissä. Ensimmäiset markkinat, joissa Polestar 3:sen toimitusten odotetaan alkavan vuoden 2023 viimeisellä neljänneksellä: Pohjois-Amerikka, Eurooppa, Kiina.
02 Taksin saamien asiakasarvioiden mukaan tärkein tekijä onnistuneelle kyydille on taksinkuljettaja. Kuljettajien osaamisen ja palveluasenteen lisäksi arvostetaan sujuvaa tilausprosessia ja täsmällisyyttä.
Taksintilaus- ja vertailupalvelu 02 Taksi kerää asiakasarvioita kaikista sovellustilauksista. Helsinkiläiset taksinkäyttäjät antavat 02 Taksin sovellustilauksille arvosanaksi 4,7/5.
Eniten kehuja arvioissa saavat kuljettajat, sujuva tilausprosessi ja saapumisajan täsmällisyys. Samat asiat korostuvat arvioissa myös valtakunnallisesti.
– Asiakasarviot ovat meille tärkeitä, sillä niiden avulla asiakkaat voivat vertailla taksiyhtiöitä hinnan ja saapumisajan lisäksi palvelun laadun mukaan. Arvioiden perusteella palkitsemme taksinkuljettajia ja kehitämme palveluamme, kertoo 02 Taksin kumppanuuspäällikkö Jaana Rantamäki.
Täsmällisyys näkyy 02 Taksin tilauksissa, sillä Helsingissä tehtyjen tilausten saapumisajat ovat pitäneet minuutin tarkkuudella paikkansa. Tilauksessa ollut saapumisaika on alkuvuonna ollut keskimäärin 5,6 minuuttia, kun taas toteutunut saapumisaika on ollut keskimäärin 6,3 minuuttia.
02 Taksi -sovelluksen käyttäjät ovat sovellukseen erittäin tyytyväisiä. Tammikuussa asiakkaiden antamista tähtiarvioista 89 % oli positiivisia ja 0,6 % negatiivisia.
– Taksikäyttäjien huonot kokemukset ovat nousseet mediassa korostetusti esiin. Saamamme asiakasarviot kertovat kuitenkin toista tarinaa. Taksinkäyttäjien suurimmat ongelmat tulevat vastaan taksitolpilla, joissa ei välttämättä tule riittävän tarkasti katsoneeksi, mihin taksiin istuu. Tällöin esimerkiksi kyydin hinta voi tulla yllätyksenä. Kun käyttää luotettavaa sovellusta tai puhelinpalvelua, saa hinnan tietoonsa etukäteen, eikä ikäviä yllätyksiä tule, kertoo 02 Taksin operatiivinen johtaja Petteri Niemi.
Jos asiakas on antanut sovellustilauksen jälkeen kyydille vain yhden tai kaksi tähteä, kohdistuu hänen kritiikkinsä yleensä väärään saapumisaikaan tai kuljettajan toimintaan.
– Taksinkuljettaja on aina avainasemassa asiakaskokemuksen luomisessa. Meillä 02 Taksissa on asiakaspalvelu, jossa vastataan jokaisena vuorokauden aikana ja autetaan, mikäli asiakkaalla on jokin ongelmatilanne. Keskustelemme palautteista palvelussamme olevien taksiyhtiöiden kanssa säännöllisesti ja selvitämme nopeasti, mikäli jokin on mennyt asiakkaan näkökulmasta pieleen, toteaa Rantamäki.
Sono Motors tulee jatkossa keskittymään aurinkosähköteknologiaan. Kuva: Sono Motors.
Sono Motors on tänään ilmoittanut, että Sion-aurinkosähköautoa ei tulla valmistamaan.
Yhtiö keskittyy jatkossa aurinkosähköteknologiaan ja lopettaa Sion-henkilöauton kehittämisen.
Autot piti valmistaa Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehtaalla.
Yritykseltä loppui rahat, ja rahoitusta yritettiin saada vielä viimeisten kuukausien aikana.
Joulukuun alussa yrityksen neuvonantajien mukaan Sono Motorsin kannattaisi keskittyä heidän patentoimaansa aurinkosähkötekniikkaan. Yrityksen edustajien mukaan he eivät kuitenkaan joulukuussa olleet valmiita tähän.
Vaikka auto ei vielä ollut tuotannossa, oli joulukuussa auton on jo varannut 21 000 henkilöä.
Rahaa yritettiin saada muun muassa pyytämällä auton varanneita henkilöitä maksamaan ennakkoon koko auton hinnan. Rahaa ei kuitenkaan tullut yhtiöön riittävästi, ja Sionin taru on nyt loppu.
Mikä on energiatehokkain tapa pysyä lämpimänä? Tämä kysymys askarruttaa monia nyt, kun kotiemme lämmityskustannukset nousevat. Fordin insinöörien tehtävänä oli vastata tähän samaan kysymykseen osana projektia, jonka tavoitteena on parantaa sähköautojen toimintamatkaa.
Sähköautoja voi lämmittää puhaltamalla ohjaamoon lämmintä ilmaa ilmastointilaitteen avulla. Vaihtoehtoisesti on mahdollista lämmittää autossa olevia pintoja. Nämä voivat olla pintoja, joiden kanssa matkustajat ovat suoraan kosketuksissa tai paneeleja, jotka säteilevät lämpöä auton sisätiloihin.
Molemmat vaihtoehdot vaativat virtaa akusta. Insinöörit havaitsivat kuitenkin, että ohjaamon lämpötilan nosto pintoja lämmittämällä voisi vähentää energiankulutusta 13 prosenttia verrattuna tavalliseen ilmastointiin – ja auton toimintamatka voisi samalla pidentyä viidellä prosentilla. 1) Tämän ansiosta vuosittain olisi mahdollista saada jopa satoja kilometrejä lisää toimintamatkaa.
Tutkimus tehtiin osana Euroopan komission Connected Electric Vehicle Optimised for Life, Value, Efficiency and Range project (CEVOLVER) -hanketta, joka kesti lokakuusta 2018 lokakuuhun 2022. 2) Hankkeen tarkoituksena oli kertoa, miten uusia sähköautoja valmistetaan ja miten luodaan ohjelmistopäivityksiä jo liikenteessä oleville sähköautoille. Lämpötilan hallintaan tehtyjen testien tuloksia on hyödynnetty Fordin tulevien ajoneuvojen kehityksessä.
Fordin tavoite on myydä vuoteen 2026 mennessä vuosittain Euroopassa 600 000 ja globaalisti yli kaksi miljoonaa sähköautoa.
Kuva: Ford.
Miten testi suoritettiin
Täyssähköiseen Ford E-Transitiin asennettiin lämmitettävät käsinojat, lattiamatot, ovipaneelit, aurinkosuojat ja ohjauspyörän takana oleva paneeli. 3)
Testissä oli mukana sekä yrittäjiä että yrityksiä, jotka kuljettavat paketteja ja erikoistavaroita. Päivittäinen ajosuorite oli 350 kilometriä Kölnissä ja kaupungin ympäristössä. Testejä suoritettiin erilaisissa olosuhteissa; talvella ja kesällä, kuivilla ja märillä teillä sekä kovassa sateessa ja tuulessa.
Tutkimuksessa saatiin tietoa myös, miten muutokset säässä sekä liikenne- ja tietolosuhteissa voivat vaikuttaa toimintamatkaan. Tämän tiedon sisällyttäminen toimintamatkalaskuriin voisi auttaa ennustamaan jäljellä olevaa toimintamatkaa tarkemmin reaaliaikaisesti.
Yhdistettyjä ajoneuvotietoja olisi mahdollista käyttää myös eräänlaisena ”kaluston toimintamatkan ennustajana” arvioitaessa ajettavien reittien energiantarpeita.
Muita Fordin testaamia teknologioita, jotka voisivat säästää merkittävästi energiaa ja aikaa olivat:
Lämmönvaihdin, joka ottaa hukkalämpöä sähköisestä ajoyksiköstä ja käyttää sitä ohjaamon ja/tai akun lämmittämiseen
Akun jäähdytysjärjestelmä, joka mahdollistaa akun tehokkaan viilentämisen ja esilämmityksen
Eco-reititys ja varma lataus – optimaalinen reitti sisältäen lataustauot, jotta toimintamatka saadaan hyödynnettyä mahdollisimman tehokkaasti
Älykäs pikalataus, joka esijäähdyttää tai -lämmittää akun ennen seuraavaa pikalatausta.
Voimansiirron jäähdytys- tai lämmitystoiminto pitää sähköisen ajoyksikön komponentit sopivassa lämpötilassa energian optimoimiseksi
CEVOLVER-tutkimuksessa seurataan myös Fordin testejä, joissa selvitetään keinoja sähköautojen energiankulutuksen vähentämiseksi, esimerkiksi sisävalaistuksen väriä säätämällä. Tulevissa Fordin sähköautoissa käytettäviä energiaa säästäviä teknologioita on esimerkiksi uudessa täysin sähköisessä Ford E-Transit Customissa käytettävä lämpöpumppu, jossa on höyrysuihkutus. 4)
Tulevaisuuden toimintamatkaa parantavien teknologioiden kehittämisen lisäksi Ford tarjoaa jo nyt useita hyödyllisiä ominaisuuksia, jotka maksimoivat yhtiön nykyisten sähköajoneuvojen tehokkuutta. Mustang Mach-E ja E-Transit -malleissa akun ja ohjaamon voi esilämmittää tai -viilentää optimaaliseen lämpötilaan etänä ennen lähtöä auton ollessa latauksessa.
Ajoneuvo arvioi sääolosuhteet ja päättää, kuinka paljon tehoa tarvitaan halutun lämpötilan saavuttamiseksi ennen omistajan asettamaa lähtöaikaa. Fordin arvion mukaan puoliksi kuormattu E-Transit säilyttää 75 prosenttia toimintamatkastaan 0 °C:n ulkolämpötilassa esilämmitettynä.
Ilman esilämmitystä toimintamatka on arviolta 66 prosenttia. Toimintamatkaa lisäävät myös jarrutusenergian talteenotto ja Fordin sähköajoneuvojen valittavat ajotilat, 5) joiden avulla energiantarvetta on mahdollista vähentää.
# # #
1) Perustuu pakettitoimituksiin ja Fordin tutkimuksessa olleeseen, muutettuun testiajoneuvoon. Perinteisten ilmastoinnin lämmitysjärjestelmien ollessa päällä toimintasäde pieneni noin 30 prosenttia. Käyttämällä lämmitettyjä pintoja lämmitykseen yhdistettynä ilmastoinnin alempaan lämpötilaan toiminta-aluetta voitaisiin pidentää noin viidellä prosentilla -7°C lämpötilassa.
2) Euroopan komissio rahoitti CEVOLVER-projektia tutkimus- ja innovaatiotoimintaohjelmasta. Viiden miljoonan euron projektissa oli kymmenen kumppania kuudesta Euroopan maasta. Ford sai tutkimukseen 1,1 miljoonaa euroa.
3) Näitä ajoneuvon ominaisuuksia kehitetään vain testitarkoituksiin, eivätkä ne ole tällä hetkellä ostettavissa.
4) Tavoiteltu toimintamatka ja latausaika perustuvat valmistajan testaamiin arvoihin ja WLTP-ajosyklin mukaisiin laskelmiin. Todellinen toimintamatka vaihtelee olosuhteiden, kuten ulkoisten tekijöiden, ajotavan, ajoneuvon kunnon sekä litiumioniakun iän ja kunnon mukaan.
5) Kuljettajaa avustavat ominaisuudet ovat täydentäviä eivätkä korvaa kuljettajan huomiokykyä, harkintaa ja tarvetta hallita ajoneuvoa. Ne eivät myöskään korvaa turvallista ajotapaa. Katso lisätietoja ja rajoituksia Omistajan käsikirjasta.
Suomen Tieyhdistys ja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry käynnistivät helmikuun puolivälissä Tievetoomuksen, johon haettiin aluksi 100 järjestöä allekirjoittajaksi. Tiestön kunto huolestutti lisäksi eri alojen yrityksiä, joten nyt myös yritykset voivat allekirjoittaa vetoomuksen.
Tievetoomus on kerännyt lyhyessä ajassa yli 440 allekirjoittajaa eri toimialoilta. Mukana on esimerkiksi metsänhoitoyhdistyksiä, karavaanareita, kauppakamareita, keskusliittoja, apteekkeja ja eri alojen yrityksiä. Tievetoomuksen suosio osoittaa, että tiestö on monille tärkeä ja sen kunnossapidosta on huolehdittava.
Vetoomuksen laaja suosio osoittaa, että tiestön kunnosta kannetaan huolta, ja se korostuu monille eri aloille. Tällä hetkellä tiestöön osoitetut resurssit eivät ole riittävällä tasolla. Tulevalta hallitukselta odotetaan vahvaa panostusta tiestöön ja riittäviä määrärahoja korjausvelan hoitoon. Vetoomuksen voi allekirjoittaa 7.3. asti.
Allekirjoittajaksi lähtenyt Suomen Kylät ry:n toiminnanjohtaja Aleksi Koivisto korostaa, että toimiva tie on paitsi Suomen elinvoiman, myös ihmisten elämän kohtalon kysymys.
– Maaseudun ja kylien tiestöä on korjattava, jotta yritysten, asukkaiden ja mökkeilijöiden elämä turvataan arjessa. Toimiva tie on elinvoiman ja elämän kohtalon kysymyksiä. Ambulanssien ja pelastajien ensivasteajat tippuvat, jos tiestö ei ole kunnossa. Maaseudun veronmaksajat ansaitsevat veroilleen vastinetta, kotitiet turvallisiksi koko Suomessa, sanoo Koivisto.
Vetoomus julkaistaan maaliskuussa allekirjoittajineen, minkä jälkeen se toimitetaan kansanedustajaehdokkaille. Lisäksi tievetoomuksen pääviestiä viedään hallitusneuvotteluihin keväällä 2023.
Kun Hyundai Tucson kaksi vuosikymmentä vuotta sitten saapui markkinoille, oli Euroopan SUV-segmentti vasta kasvamassa nykyiseen asemaansa. Vuonna 2004 lanseerattu Tucson on nyt neljännessä sukupolvessaan, todetaan Hyundain tiedotteessa.
Maailmanlaajuisen autoteollisuuden liiketoimintatiedon toimittajan JATO Dynamicsin kokoamien lukujen mukaan Tucsonista tuli vuonna 2022 myydyin auto luokassaan Euroopassa 150 803 rekisteröidyllä autolla. Vaikka Euroopan uusien autojen markkinat laskivat edellisvuodesta, Tucsonin myynti kasvoi yhden prosentin vuoteen 2021 verrattuna.
Tämä vahva myynnin kehitys varmisti, että Hyundain suosikkimalli sijoittui kokonaistilastossa kahdeksanneksi Euroopan kaikista autoista.
Kuva: Hyundai.
Tucson juhlii vahvaa vuotta 2022 kaikkialla Euroopassa
Tucson oli suosittu kaikkialla Euroopassa vuonna 2022, erityisesti Hyundain suurimmilla markkinoilla.
Espanjassa Tucson oli kaikkien autovalmistajien myydyin malli vuonna 2022, ja sen yhteenlaskettu myynti oli 21 985 kappaletta.
Isossa-Britanniassa Hyundai saavutti kaikkien aikojen suurimman markkinaosuutensa, 5,0 prosenttia 80 419 uuden auton rekisteröinnillä, mistä Tucsonin osuus oli 27 839 kappaletta eli 35 prosenttia kokonaismyynnistä.
Ranskassa Tucson oli suosituin Hyundai-malli vuonna 2022 lähes 18 000 rekisteröinnillä. Samaan aikaan se on myös kaikkien merkkien myydyin malli Irlannissa 6 432 myydyllä kappaleella.
Suomessa Tucson oli viime vuonna Hyundain kolmanneksi suosituin automalli i20:n ja IONIQ 5:n jälkeen. Yli puolet Suomessa myydyistä Tucsoneista oli ladattavia plug-in hybridejä ja lähes kaikki loput täyshybridejä, vain yksittäisiä kappaleita ensirekisteröidyistä Tucsoneista oli bensiini- tai dieselkäyttövoimilla varustettuja.
Kuva: Hyundai.
Tucson nostaa SUV-autojen rimaa
Neljännen sukupolven Tucson nostaa SUV-katumasturien rimaa innovatiivisella suunnittelullaan ja turvallisuusjärjestelmillään. Tucson tarjoaa muun muassa mielenrauhaa perhekeskeisyydellään. Riippumaton ajoneuvojen turvallisuutta arvioiva organisaatio European New Car Assessment Program (Euro NCAP) myönsi mallille korkeimman viiden tähden turvallisuusluokituksen.
Tucsonin ainutlaatuiset ja tunnistettavat led-päiväajovalot (DRL) on integroitu etusäleikköön.
Tucson tarjoaa segmentissään laajan valikoiman voimansiirtovaihtoehtoja, myös sähköistetyt versiot kevythybridin, täyshybridin ja ladattava hybridin. Saatavilla oleva N Line -varustetaso on saanut inspiraationsa ja tyylinsä moottoriurheilusta.
Hyundai Tucson saa edelleen tunnustusta myös tiedotusvälineissä ja voitti useita palkintoja vuonna 2022. Iso-Britannian julkaisu Carbuyer valitsi Hyundain keskikokoisen katumaasturin ”Vuoden autoksi”, ja Auto Express palkitsi mallin ”Paras keskikokoinen SUV” -palkinnolla. Espanjan Auto Bild palkitsi Tucsonin ”Vuoden parhaaksi SUV-tuontiautoksi”. Aiemmin Tucson on saanut Vuoden auto -palkinnot julkaisuilta muun muassa Kreikassa ja Turkissa.
JATO Dynamics Vuonna 1984 perustettu JATO Dynamics on maailmanlaajuinen autoalan markkinatutkimusyritys, joka tarjoaa analyyseja ja tietoja markkinatrendeistä, autojen hinnoittelusta ja vertailuista. Tätä tutkimusta varten JATO keräsi tietoja 30 Euroopan maasta (EU-alueella 26 maasta sekä Iso-Britanniasta, Norjasta, Sveitsistä ja Islannista).
Uusi 508 on saatavilla sedanina, SW-farmarina ja Peugeot Sport Engineered -versioina. Auton keula on innovatiivinen ja entistäkin dynaamisempi – keulailmeen ytimessä on Peugeot-brändin uusi logo.
508-malleissa on uusi “kolmikyntinen” valotunnus, joka on yhdistetty erittäin mataliin Matrix led -ajovaloihin. Matriisityyppiset kaukovalot ovat vakiona kaikissa uusissa 508-malleissa. Auton takaosassa on myös uusi 3-kyntinen led-valotunnus sekä animoitu rullaava vilkkuvalo.
Kuva: Peugeot.
Uuden 508:n ja 508 SW:n matkustamotiloissa on panostettu laatuvaikutelmaan ja moderniuteen. Ohjaamossa on käytetty paljon uusia materiaaleja ja kuoseja. Lisäksi ajosuunnanvalitsin on muuttunut pienellä vivulla käytettäväksi e-Toggle-kytkimeksi.
Uudessa 508:n i-Cockpit-ohjaamossa on aiempaa enemmän teknologiaa. Mukana on uusi Peugeot i-Connect Advanced -tietoviihdejärjestelmä, jossa on korkearesoluutioinen kosketusnäyttö, navigointi, langaton liitettävyys sekä OTA-päivitykset.
Laajat ajoavustimet
Night Vision -pimeänkökamera, joka varoittaa kuljettajaa pimeällä tiellä mahdollisesti olevista eläimistä, jalankulkijoista tai pyöräilijöistä jopa ennen kuin ne näkyvät kaukovalojen avulla
Puoliautonominen ajaminen (Level 2), joka koostuu aktiivisesta vakionopeudensäätimestä Stop&Go-toiminnolla sekä ajolinja-avustimesta
HD-tasoiset pysäköintikamerat
Aktiivijousitus, jossa kolme ajotilaa (Normal, Comfort ja Sport)
Urheilullinen ja moderni siluetti
Kuva: Peugeot.
Koko 508-mallistossa vakiona oleva Matrix LED -matriisivalot korostavat ajovalojen muotoja. Valot ovat erittäin matalat tukeakseen auton kissamaista ilmettä, valotunnus on myös terävämpi kuin missään Peugeotissa aiemmin. Ajovaloihin on yhdistetty uusi 3-kyntinen päiväajovalotunnus.
Uuden 508:n akseliväli on 2,79 metriä ja auton kokonaispituus on 4,75 m (sedan) ja 4,79 m (SW). Leveyttä on 1,86 metriä peilit taitettuna.
Takaa uuden 508:n tunnistaa 3-kyntisen valoilmeen uudesta tulkinnasta, joka on aiempaa horisontaalisempi. Nämä led-tyyppiset takavalot vilkkuvat rullaavan animaation saattelemana ja ovat vakiona koko 508-mallistossa.
Auton takana Peugeotin leijonalogo on korvattu uudella Basaltin harmaalla PEUGEOT-tekstillä, joka on asennettu koko leveydeltä ajovalojen väliseen mustaan listaan.
Kuva: Peugeot.
Tarjolla uudessa 508:ssa on 7 korinväriä, joista 3 on täysin uusia.
Uusi 508 ja 508 SW on saatavilla kolmella varustetasolla: Allure, GT ja Peugeot Sport Engineered.
Peugeot i-Cockpit ja uusi i-Connect Advanced -tietoviihdejärjestelmä
Peugeotin yksi tärkeimmistä tunnusmerkeistä jo vuosikymmenen ajan on ollut i-Cockpit-ohjaamo. Sitä on kehitetty paremmaksi jokaisen uuden autosukupolven myötä. Uudessa 508:ssa i-Cockpit-kokemusta on parannettu uudella täysin uudella tietoviihdejärjestelmällä.
Kuljettajan edessä olevaan 12-tuumaiseen digitaalimittaristoon on tuotu uusia ja täysin personoitavissa olevia näyttötiloja, kuten TomTom Connected -navigointi, Radio/Media, ajoavustimet, energiavirtaus jne. Näyttötiloja voidaan vaihtaa ohjauspyörästä käsin.
Ohjaamon keskellä sijaitsee 10-tuumainen ja korkearesoluutioinen kosketusnäyttö, jota on käännetty hieman kohti kuljettajaa.
Pikanäppäiminä näytön alapuolella sijaitsee pianokoskettimia muistuttavia painikkeita, josta löytyvät oikopolut mm. päävalikkoon, ilmastointiin, sovelluksiin, ajoavustimiin, puhelimeen, mediaan ja auton asetuksiin.
Kuva: Peugeot.
Uusi i-Connect Advanced -tietoviihdejärjestelmä tukee peilaustoimintoa langattomasti, lisäksi Bluetoothilla on mahdollista kytkeä kaksi puhelinta samanaikaisesti autoon. Usb-portteja on yhteensä neljä, joista kaksi on uusia Usb-c-portteja ja kaksi Usb-a-portteja.
10-tuumaisen tietoviihdenäytön päänäkymä on muokattavissa täysin mieleiseksi älypuhelimien ja tablettien tapaan. Valikoihin voi räätälöidä mieleisiään minisovelluksia tai valikoita. Älypuhelimien tapaan kotivalikkoon on helppo päästä takaisin painamalla Home-pianonäppäintä.
Peugeot i-Connect Advanced -tietoviihdejärjestelmä on varustettu TomTom Connected -navigoinnilla. Karttakuva voidaan laajentaa koko näytölle, jotta kuva olisi mahdollisimman selkeä. Järjestelmä voidaan päivittää OTA-päivityksillä, jolloin karttadata on aina ajan tasalla.
Lisäksi kuljettajan ja matkustajien apuna ovat suomenkieliset valikot, ohjevideot sekä omistajan käsikirja.
Mukavuutta ajon aikana
Uudessa Peugeot 508:ssa on tarjolla laaja kattaus varusteita, jotta matkakokemuksesta tulisi mahdollisimman mukava.
Etuistuimet ovat palkittu AGR-merkinnällä (Aktion für Gesunder Rücken). Merkintä tunnustaa etuistuimien erinomaisen ergonomian sekä laajat säätövarat. AGR-istuimet tulevat vakiona kaikissa uusissa 508-malleissa Suomessa.
Uuden Peugeot 508:ssa on lisäksi kahdessa osassa taittuva (60/40) takaistuinten selkänoja, jossa on mukana suksiluukku. 508 SW -farmarimallissa takaistuimet ovat kaadettavissa suoraan tavaratilasta käsin.