Koti Blogi Sivu 809

Mikkelissä vahingoitettiin kolmea henkilöautoa

Poliisipartio sai keskiviikkoaamuna ilmoituksen Pohjankaaressa sijaitsevan kerrostalon pihalla riehuvasta miehestä.

Paikalle mennyt poliisipartio tapasi tapahtumapaikalta paikkakuntalaisen miehen, jonka epäillään vahingoittaneen kolmea henkilöautoa ja kerrostalon ulko-ovea.

Miehen hallusta löydettiin kiinnioton yhteydessä epäiltyä huumausainetta.

Poliisi jatkaa asian tutkintaa vahingontekoina ja huumausainerikoksena.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Euroopan Komission ehdotus: Aloitteleville kuljettajille vähintään kahden vuoden koeaika ja nollatoleranssi rattijuopumukseen!

Kuva: Matti Sulanto,.

Euroopan Komissio ehdotti tänään ajokortteja koskevien sääntöjen nykyaikaistamista, kaikkialla EU:ssa voimassa olevaa digitaalista ajokorttia sekä uusia säännöksiä liikennesääntöjen rajatylittävän valvonnan tehostamiseksi. Viime vuonna EU:n teillä menehtyi yli 20 000 ihmistä. Suurin osa oli jalankulkijoita, polku- tai moottoripyöräilijöitä sekä potkulautailijoita.

Uudet säännöt parantavat kaikkien tienkäyttäjien turvallisuutta ja auttavat EU:ta saavuttamaan tavoitteensa lopettaa liikennekuolemat EU:ssa vuoteen 2050 mennessä (ns. nollavisio). Ne valmistavat kuljettajia päästöttömien ajoneuvojen käyttöön ja kaupunkiajamiseen, jossa on otettava huomioon jalankulkijat ja polkupyörien ja kaksipyöräisten ajoneuvojen lisääntyminen.

Ne myös antavat nuorille kuljettajille mahdollisuuden hankkia kokemusta avustetun ajoharjoittelun avulla, minkä myötä nuoret voivat opetella ajamaan ja saada ajokortin jo 17-vuotiaana. Ajoluvan 17-vuotiaana saavat voivat aloittaa yksin ajamisen 18 vuotta täyttäessään ja työskennellä ammattikuljettajana heti, kun sopiva työ sen mahdollistaa. Tämä helpottaa nykyistä kuljettajapulaa.

Nykyaikaisemmilla ajokorttisäännöillä parannetaan liikenneturvallisuutta ja helpotetaan arkea

Ajokortteja koskevalla ehdotuksella muutetaan voimassa olevaa EU:n lainsäädäntöä. Se perustuu useissa EU-maissa jo voimassa oleviin parhaisiin käytäntöihin.

Uusien sääntöjen keskeisenä tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta muun muassa seuraavin toimin:

  • Aloitteleville kuljettajille asetetaan kokeen suorittamisen jälkeinen vähintään kahden vuoden koeaika ja nollatoleranssi rattijuopumukseen. Tämä on olennaisen tärkeää, sillä vaikka nuorten kuljettajien osuus kaikista kuljettajista on vain 8 prosenttia, kahdessa viidestä kuolemaan johtaneesta kolarista on osallisena alle 30-vuotias kuljettaja.
  • Ajokokemuksen kartuttamiseksi nuoret voivat suorittaa ajokokeen ja aloittaa autoilla ja kuorma-autoilla ajamisen 17-vuotiaina.
  • Ajo-opetusta ja ajokoetta mukautetaan siten, että kuljettajat saavat paremmat valmiudet ottaa huomioon haavoittuvassa asemassa olevat tienkäyttäjät. Tämä auttaa parantamaan jalankulkijoiden, pyöräilijöiden sekä sähköpotkulautojen ja sähköpyörien käyttäjien turvallisuutta EU:n siirtyessä kestävämpään kaupunkiliikenteeseen.
  • Otetaan käyttöön kohdennetumpi ajokyvyn terveydellinen arviointi, jossa otetaan huomioon kehitys esimerkiksi diabeteksen hoidossa. Kuljettajia kannustetaan myös päivittämään ajotaitojaan ja tietojaan teknologian kehityksen mukana.

Jotta ajokorttien tunnustaminen olisi yksinkertaisempaa EU-maiden välillä, komissio ehdottaa maailman ensimmäistä digitaalista ajokorttia. Ajokortin korvaaminen, uusiminen tai vaihtaminen helpottuu huomattavasti, koska koko menettelyn voi tehdä sähköisesti.

Vastaavasti myös EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisten on helpompi vaihtaa ajokorttinsa EU:n ajokorttiin, jos heidän kotimaansa liikenneturvallisuusvaatimukset ovat vertailukelpoiset.

Päivitetyissä koesäännöissä otetaan huomioon siirtyminen päästöttömiin ajoneuvoihin. Kokeessa arvioidaan esimerkiksi kehittyneisiin ajoavustinjärjestelmiin ja muihin automatisoituihin teknologioihin liittyviä tietoja ja taitoja.

Uusille kuljettajille opetetaan myös, miten heidän ajotyylinsä, esimerkiksi vaihteiden käyttö, vaikuttaa päästöihin. Lisäksi B-luokan ajokortilla ajettavan ajoneuvon sallittua massaa muutetaan vaihtoehtoisia polttoaineita käyttävien ajoneuvojen osalta, koska akkukäyttöiset päästöttömät ajoneuvot voivat olla painavampia.

Turvallisuuteen liittyvien liikennesääntöjen tehokas rajatylittävä täytäntöönpano

Nykyiset rajatylittävää valvontaa koskevat EU:n säännöt ovat auttaneet varmistamaan, että asuinmaansa ulkopuolella liikennerikkomuksiin syyllistyvät henkilöt tunnistetaan. Kuitenkin vuonna 2019 noin 40 prosenttia ulkomailla tehdyistä rikkomuksista jäi rankaisematta joko siksi, että rikoksentekijää ei tunnistettu, tai siksi, että maksua ei peritty.

Tämänpäiväisillä ehdotuksilla pyritään korjaamaan tämä puute antamalla lainvalvontaviranomaisille pääsy kansallisiin ajokorttirekistereihin. Komissio ehdottaa myös, että olemassa olevien kansallisten yhteyspisteiden roolia vahvistetaan, jotta helpotetaan niiden yhteistyötä rikosten tutkintaan osallistuvien lainvalvontaviranomaisten kanssa. Näin korjataan nykyisiä puutteita rikosten tutkintaa koskevassa EU-maiden välisessä yhteistyössä.

Nykyinen laki kattaa joitakin yleisimpiä ja räikeimpiä rikkomuksia, kuten ylinopeuden ja rattijuopumuksen. Komissio ehdottaa, että soveltamisalaa laajennetaan kattamaan myös seuraavat liikennerikkomukset:

  • riittämätön turvaväli edessä olevaan ajoneuvoon
  • vaarallinen ohitus
  • vaarallinen pysäköinti
  • yhden tai useamman yhtenäisen valkoisen viivan ylittäminen
  • kiellettyyn ajosuuntaan ajaminen
  • hälytysajoneuvoille avattavien ns. ”pelastuskujien” käyttöä koskevien sääntöjen
  • noudattamatta jättäminen
  • ylikuormitetulla ajoneuvolla ajaminen.

Nämä lisäykset auttavat varmistamaan, että tällaisista rikkomuksista koituu seuraamuksia, ja parantavat EU-maiden mahdollisuuksia määrätä muista EU-maista tuleville kuljettajille rangaistuksia liikennerikkomuksista. Niillä varmistetaan myös kuljettajien yhdenvertainen kohtelu riippumatta siitä, mikä on heidän asuinmaansa.

Päivitetyillä laeilla varmistetaan liikennerikkomuksista syytettyjen oikeuksien kunnioittaminen. Ulkomaalaiset säilyttävät oikeuden tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, syyttömyysolettamaan ja puolustukseen.

Näiden oikeuksien parempi suoja taataan sisällöltään vakioiduilla seuraamusmääräyksillä, joiden vastaanottajille annetaan mahdollisuus tarkistaa määräysten aitous, sekä asettamalla vaatimus tietojen jakamisesta rikkomuksista epäillyille henkilöille.

Kuljettajat saavat helposti tietoa kussakin EU-maassa voimassa olevista liikenneturvallisuussäännöistä ja voivat tulevaisuudessa maksaa mahdolliset sakot suoraan erityisessä IT-järjestelmässä.

Säännöt myös yhdenmukaistetaan henkilötietojen suojaa koskevien uusien sääntöjen kanssa (yleinen tietosuoja-asetus ja lainvalvontatarkoituksessa käsiteltyjen henkilötietojen suojasta annettu direktiivi).

Ajokieltojen EU:n laajuinen voimassaolo: tehokkaampi rankaiseminen vakavista rikkomuksista

Jotta varmistetaan, että liikennerikkomukset johtavat seuraamuksiin, otetaan käyttöön uusi järjestelmä, joka mahdollistaa koko EU:n laajuisen ajokiellon asettamisen tapauksissa, joissa EU-maa määrää kuljettajan ajokieltoon alueellaan tapahtuvan rikkomuksen vuoksi.

Liikenneturvallisuuden takaamiseksi on tärkeää saattaa liikennerikkomuksiin syyllistyneet kuljettajat vastuuseen kaikissa EU-maissa. Nykyisten sääntöjen mukaan vakavien rikkomusten vuoksi määrättyjä ajokieltoja ei voida panna täytäntöön EU:n laajuisesti, jos rikkomus on tapahtunut muussa kuin ajokortin myöntäneessä EU-maassa.

Tämänpäiväinen ehdotus kattaa vakavat liikennerikkomukset, kuten suuren ylinopeuden, alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alaisena ajamisen sekä kuoleman tai vakavan ruumiinvamman aiheuttavat liikennerikkomukset.

Seuraavat vaiheet

Euroopan parlamentti ja neuvosto käsittelevät ehdotukset nyt tavallista lainsäätämismenettelyä noudattaen.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Länsi-Uudenmaan poliisi julkaisee ajokiellon saaneen kuljettajan nimen — ellei muutoin tavoita kuljettajaa

Poliisi9
Kuva: CvB.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos on 27.2.2023 alkaen siirtynyt käyttämään yleistiedoksiantoa ajo-oikeuspäätösten viimesijaisena tiedoksiantotapana. Yleistiedoksiantoa voidaan käyttää, kun asiakirjaa ei saada toimitettua muulla tavoin.

Poliisin julkisesti ilmoittama ajo-oikeuspäätös on velvoittava päätös, jonka myötä asiakkaan ajo-oikeuden tila muuttuu tai hänet määrätään suorittamaan jokin toimenpide. Tällainen päätös on esimerkiksi asianosaisen määrääminen ajokieltoon.

Ennen kuin ajo-oikeuspäätöksestä tehdään yleistiedoksianto, asiakasta tavoitellaan todisteellisen tiedoksiannon keinoin. Se tarkoittaa, että asiakkaalle postitetaan päätös kahteen otteeseen saantitodistusta vastaan eli asiakas saa kirjeen, jonka hän allekirjoittaa kuitatakseen sen, että hän on vastaanottanut tiedon.

Mikäli asiakas ei nouda kumpaakaan päätöstä postin toimipisteestä määräaikaan mennessä, siirtyy asia yleistiedoksiantoon.
Asiakirjaa voi tulla tarkastelemaan vastaanottoon kahden viikon ajan

Yleistiedoksiannossa asiakirja pidetään 14 päivän ajan vastaanottajan nähtävillä poliisilaitoksella. Ilmoitus asiakirjan nähtäville asettamisesta julkaistaan poliisin verkkosivuilla. Ilmoituksessa julkaistaan asiakkaan nimi sekä asiakirjan tyyppi ja tunnus.

Tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä ilmoituksen julkaisemisajankohdasta, minkä jälkeen ajokielto astuu voimaan viipymättä.

Yleistiedoksiannolla tiedoksi annettavaa päätösasiakirjaa pidetään nähtävillä Espoon pääpoliisiaseman poliisipäivystyksessä (vastaanotto), osoitteessa Vitikka 1 F, 02631 Espoo.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Rallin SM-sarja palaa 28 vuoden tauon jälkeen Jyväskylään

Juha Salo. Kuva: Taneli Niinimäki, AKK.

Rallin suomenmestaruussarjan kolmas osakilpailu ajetaan viikonloppuna Suomen MM-rallistakin tutuissa maisemissa SM Jyväskylän Talvirallin merkeissä. Seitsemän erikoiskokeen ralli käynnistetään perjantaina Killerin raviradan yleisöerikoiskokeella ja lauantaina on vuorossa sitten kuusi huimaa metsäerikoiskoetta.

Kaikkiaan Jyväskylän osakilpailuun ilmoittautui peräti 153 kilpailijaparia, joka on kovimpia lukemia SM-tasolla hetkeen. Rallissa päästään nauttimaan myös hallitsevan maailmanmestarikaksikon, Kalle Rovanperän ja Jonne Halttusen ajosuorituksista, sillä he molemmat ajavat kilpailun 0-autoja.

Rovanperä suorittaa kilpailun reitin viimeisenä etuautona ennen numerolla 1 starttaavaa SM1-luokan sarjakärki Teemu Asunmaata. Alla Rovanperällä on legendaarinen Toyota Starlet, jolla puuppolalainen aloitteli ralliuraansa. Rovanperää MM-ralleissa kartturoiva Halttunen toimii puolestaan rallin 00-autokuljettajana ja ajaa reitin ennen Rovanperää.

Perjantaina Killerin erikoiskokeella nähdään myös mielenkiintoinen näytösajo, kun Harri Rovanperä päästetään irti B-ryhmän Audi S1 Quattrolla. Kyytiin Isä-Rovanperälle istahtaa Suomipopin Aamulypsyn juontaja Tuukka Ritokoski.

Ritokosken kollega Janni Hussi istuu puolestaan Jyväskylän osakilpailun Matias Henkolan kyydissä, joka tuuraa Heikki Kovalaista tämän kilpaillessa samaan aikaan Japanin rallisarjan osakilpailussa.

Asunmaa sarjakärjessä matkaan – Salo janoaa avausvoittoa

SM1-luokan kärjessä kokemus on valttia. Moninkertaiset mestarit Teemu Asunmaa ja Juha Salo ovat sijoilla 1. ja 2. seitsemän pisteen erolla. Asunmaalla on edessä Jyväskylässä hieman epäkiitollinen tehtävä lähteä auraamaan teitä, mutta tilanne ei varsinaisesti ole mikään uusi alavutelaiselle.

Lähtöpaikkansa turvin Salo saattaa saada pientä etulyöntiasemaa. Kaksi kakkossijaa niukkaakin niukemmilla eroilla tämän kauden kahdesta edellisestä osakilpailusta napannut kokenut Karkkilan mies janoaa pitkän voitottoman putken katkaisemista.

Kärkikaksikon takaa kolmantena starttaa luokan debytantti Lauri Joona, joka on ajanut tasaisesti sijat 3. ja 4. kauden kahdesta edellisestä kisasta. Joonan jälkeen matkaan lähtee kilpailun suurimpiin voittajasuosikkeihin lukeutuva Jari Huttunen, joka sai Kuopiossa huikean onnistumisen ottamalla voiton Rovaniemen keskeytyksen jatkoksi.

Korhola jahtaa kolmatta

Vihdin UA:n Benjamin Korhola on ollut vakuuttavassa vedossa SM2-luokassa kauden kahdessa edellisessä osakilpailussa. Täydet pistepotit molemmista nostivat Korholan tukevaan 22 pisteen johtoon ennen toisena olevaa Ville Ruokasta.

Kolmantena luokassa on Henri Hokkala, joka pääsee ajamaan Jyväskylässä kotinurkillaan. Hokkala ei vielä Kuopiossa pystynyt kunnolla haastamaan Korholaa, mutta lisääntynyt kokemus autosta sekä tutut tiet nostavat jyväskyläläisen osakkeita ennakkokaavailuissa.

Räikkönen kärjessä SM3-luokassa

Loistavaa debyyttikautta SM3-luokassa ajava Justus Räikkönen on voiton ja kakkossijan turvin peräti 22 pisteen karkumatkalla ennen toisena olevaa Topi Kärkeä, jota Jyväskylässä ei kuitenkaan valitettavasti mukana nähdä.

Luokan kolmannelta sijalta matkaan lähtee Tuomas Välilä, joka oli huimassa vauhdissa jo kauden avauksessa, kisa kuitenkin keskeytyi silloin tekniseen vikaan iltahuollossa. Rovaniemen keskeytys ei paljoa painanut enää Kuopiossa, jossa Välilä oli täysin omaa luokkaansa voittaen luokan peräti minuutin ja 15 sekunnin erolla ennen Räikköstä.

SM3-luokassa nähdään Jyväskylässä peräti 21 kuljettajaparia. Välilä arvioi että taistelu voitosta tulee olemaan äärimmäisen tiukkaa seudun haastavilla teillä.

Kauppinen suosikkina kotiseudun teille

SM4-luokassa ykköspaikkaa 46 pisteellä pitää hallussaan Laukaasta kotoisin oleva Tuukka Kauppinen, joka jahtaa lähes kotiteillään kauden toista voittoaan. Vaikka Kuopiosta tulikin lopulta nelostila erilaisten käänteiden jälkeen, on nuoren lupauksen vauhti ollut tällä kaudella todella vakuuttavaa.

Luokan kakkosena Keski-Suomen legendaarisille erikoiskokeille starttaa Äänekosken Tomi Tikkinen, jolla on takamatkaa Kauppiseen 11 pisteen verran. Keski-Suomessa, tarkemmin Muuramessa, asuu myös luokan kolmatta sijaa hallussaan pitävä Henri Sääskilahti, jolla on plakkarissa 25 pistettä.

Kärkitrion osalta Jyväskylän kisassa nähdään siis pienimuotoista Keski-Suomen paikalliskamppailua.

Jarkko Nikara tekee paluun SM-sarjaan!

SM5-luokassa on jälleen vahva edustus, kun Jyväskylän kisaan starttaa peräti 18 autokuntaa. Luokassa on edetty alkukausi Ville Hautamäen tahtiin ja tiimikaveri Konsta Saarinen on säestänyt kahdella kakkossijalla. Arttu Lähdeniemi säilytti kolmannen sijan Kuopion keskeytyksestä huolimatta.

Jyväskylään mukaan saadaan todellinen vahvistus, sillä vahvaa rallikansan suosiota nauttiva Jarkko Nikara Petri-veljensä kanssa on mukana pitkän tauon jälkeen SM-osakilpailussa.

SM Jyväskylän Talvirallissa ajetaan perjantaina ja lauantaina yhteensä seitsemän erikoiskoetta, joille mittaa kertyy vajaat 89 kilometriä. Kilpailua voi seurata tuttuun tapaan Moottoriurheilu TV:n YouTube-livelähetyksen välityksellä. Tulospalvelu, GPS-seuranta ja väliajat löytyvät sarjan verkkosivuilta osoitteesta rallism.fi.

Ralli SM -osakilpailujen koostelähetykset esitetään tulevalla kaudella jo kisaviikonlopun sunnuntaina Yle TV2:lla ja Yle Areenassa. SM Jyväskylän Talvirallin parhaat palat ovat vuorossa sunnuntaina 5.3. klo 20.15.

Ralli kiinnostaa: Ennätysmäärä yleisöä suorien lähetyksien äärellä!

Kuopion SM-rallin ratkaisu oli taas sekuntipeliä

Tunturirallin voitto ratkesi 1,5 sekunnin erolla!

Poliitikon puheenvuoro: Ari Ampuja, PS, Uusimaa

Ari Ampuja

Puolue: Perussuomalaiset
Vaalipiiri: Uusimaa

Kunnia yksityisautolle

Asenne autoiluun on Suomessa vääristynyt. Keskustelu pyörii sen ympärillä, kuinka paljon autoliikenteestä tulee päästöjä ja miten autoilua voisi vaikeuttaa vaikkapa tietulleilla tai erilaisilla veronkorotuksilla.

Autoliikenteen hyödyt jäävät taka-alalle ja niiden olemassaolo sivuutetaan.

Kun mietimme autoliikenteen hyötyjä, niin näkyvin on se, että ihan kaikki tavara kaupassa, varastossa ja tehtaassa on autolla sinne tuotu. Kaikki ympärillämme oleva tavara on autolla jostain johonkin tuotu. Lisäksi aika moni meistä ihmisistä tarvitsee autoa päivittäin omaan ja läheisten liikkumiseen.

Jopa pääkaupunkiseudulla monen elämä muuttuisi vaikeaksi, jos ei voisi kulkea yksityisautolla. Keskustelussa autoliikenteestä sivuutetaan se, että ihmiset käyttävät tarkoituksella paljon rahaa autoon siksi, että he tarvitsevat autoa.

Kyse ei ole siitä, että autoilija haluaisi tehdä kiusaa muille ihmisille tai olisi piittaamaton ympäristöstä. Kyse on siitä, että yksityisauto on usein ylivoimainen tapa hoitaa liikkumistarve.

Matkan reitin ja aikataulun sovittaminen oman elämän tarpeisiin sujuu yksityisautolla yleensä paljon paremmin kuin julkisella liikenteellä. Sitten on vielä ne runsaslukuiset suomalaiset, joilla ei ole julkista liikennettä. Esimerkiksi Helsingin ydinkeskustasta ei tarvitse mennä kuin 35 km päähän, niin löytyy paikka, jossa ei ole viikonloppuna julkista liikennettä ja arkenakin lähinnä koulukyydit.

Kun huomioi, että Suomessa on liikenteellisesti syrjäisempiäkin paikkoja kuin Helsingistä 35 km päässä oleva maaseutu, niin voi hyvin todeta, että yksityisauto on elinehto suomalaisen elämänmuodon ylläpitämiseen.

Autoileva perhe on yleensä hyvä veronmaksaja, joka maksaa itse kaikki kulunsa ja vielä työllistää autotoimialaa. Julkisilla kulkeva henkilö ei maksa liikkumisestaan aiheutuvia kustannuksia täysimääräisesti. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla Helsingin Seudun Liikenne -kuntayhtymä kattaa noin 40 % kuluistaan lipputuloilla ja loppu 60 % tulee veronmaksajilta.

Tavoite olisi puolet lipputuloista ja puolet veronmaksajilta. Kukaan ei siis edes haaveile, että julkisen liikenteen operointi voisi hoitua pelkillä lipputuloilla. Samaan aikaan autoilijat maksavat miljardeja erilaisina veroina ja maksuina julkisen talouden pohjattomaan kassaan.

Auto on tärkeä meille ihmisille, elinkeinoelämälle ja julkiselle taloudelle. Pidetään jatkossakin autoliikenteen puolia.

Teksti: Ari Ampuja.

Katso tästä muita Eduskuntavaalien Poliitikon puheenvuoroja.

Tällainen uudistunut Volkswagen ID.3 tulee kesällä Suomeen

Kuva: Volkswagen.

Toisen sukupolven Volkswagen ID.3 tulee Suomeen alkukesästä. Vuonna 2019 Volkswagen ID.3 oli ensimmäinen täyssähköautomalli, jonka perustana käytettiin MEB-alustarakennetta. Kaksi ja puoli vuotta lanseerauksen jälkeen tämä täyssähköinen malli saa nyt kokonaisvaltaisen päivityksen.

Uusi Volkswagen ID.3 on varustettu uusimmalla ohjelmistoversiolla ja viimeisimmän sukupolven kuljettajaa avustavilla järjestelmillä sekä terävöitetyllä ulkomuodolla ja entistä laadukkaammilla sisustamateriaaleilla. Uudet ulkovärit kuten tumma oliivinvihreä (Dark Olivine Green) luovat raikkaan ulkonäön ja sisustassa on käytetty entistä enemmän kierrätettyjä ja vastuullisesti tuotettuja materiaaleja.

Kuva: Volkswagen.

– Uuden Volkswagen ID.3 -mallin saapuessa markkinoille uudistamme Suomessa myös ID.3 -mallin varustelutasot, ID.4 ja ID.5 -mallien tapaan. Uudet, kattavat varustelutasot tekevät täyssähköauton ostamisesta entistä vaivattomampaa. Olen myös vakuuttunut siitä, että kaikki autoon tehdyt uudistukset lisäävät ID.3 -mallin suosiota entisestään tarjoten laadukkaan, tilavan ja ekologisen täyssähköauton koko kansan käyttöön, sanoo K-Auton Volkswagen-henkilöautoista vastaava johtaja Tommi Iiskonmäki.

Kuva: Volkswagen.
  • Kokonaisvaltainen uudistuminen: toisen sukupolven ID.3 uusiutuu niin sisältä kuin ulkoa.
  • Terävöitetty ulkonäkö: uudelleen suunniteltu auton etuosa ja erityisiä uusia yksityiskohtia, jotka korostavat ID.-mallistoperheen muotokieltä – mm. uudet puskurit, ilmanottoaukot ja uudelleen muotoiltu konepelti. Auton takaosassa on uudet kaksiosaiset, punaiset takavalot.
  • Korkealaatuinen sisusta: uudistuksessa on otettu huomioon asiakkaiden antamia ehdotuksia. 71 prosenttisesti kierrätetystä materiaalista valmistettua mikrokuitua (Artvelours Eco) käytetään mm. oven somistereunuksissa ja istuimissa.
  • Huippuluokan teknologiaa: entistä suurempi 12-tuumainen kosketusnäyttö on nyt varustettu uusimmalla ohjelmistoversiolla (ID.Software 3.5). Maksimaalisen valotehon kaikissa ajotilanteissa tarjoavat IQ.LIGHT-led-matriisiajovalot ovat saatavilla lisävarusteena.
  • Intuitiivinen, helppokäyttöinen ja asiakasystävällinen: navigoinnin reittisuunnittelu, Plug&Charge-toiminto, lisättyä todellisuutta hyödyntävä head-up-tuulilasinäyttö ja älykkäät kuljettajaa avustavat järjestelmät – kuten osittain autonomista ajamista avustava Travel Assist parviälytoiminnolla
  • Keskipisteenä kestävä kehitys: ei lainkaan eläinpohjaisia materiaaleja ja yhä enemmän kierrätettäviä materiaaleja. Auto toimitetaan muiden ID.-mallien tapaan asiakkaalle CO2-neutraalina.
  • Akustot: kaksi eri kokoista litiumioniakkua, nettokapasiteetit 58 kW ja 77 kW. Isommalla akulla toimintamatka jopa 546 kilometriä (WLTP).
  • Tuotantoverkosto laajenee: vuonna 2023 Wolfsburgin päätehdas liittyy ID.3-mallia valmistavien Zwickaun ja Dresdenin tehtaiden joukkoon.
  • Uudet varustelutasot: Suomessa Volkswagen ID.3 seuraa ID.4 ja ID.5 -mallien uudistettua mallistostrategiaa ja saa uudet varustelutasot – Business, Business Plus ja Business Max.
Kuva: Volkswagen.

Uuden Volkswagen ID.3 -mallin hinnasto ja lisävarustehinnasto julkaistaan huhtikuussa ja Suomen Volkswagen-jälleenmyyjille uudet Volkswagen ID.3 -mallit saapuvat alkukesästä 2023.

Volkswagen nopeuttaa ID.4- ja ID.5-mallien saatavuutta uusien varustelutasojen avulla

Autotoday testasi: Volkswagen ID. Buzz — markkinoiden trendikkäin sähköauto!

Tästä esimakua Volkswagenin tulevasta ID.7-mallista

Kuva: Volkswagen.

Poliisi pyytää havaintoja liikennevahingosta Rauman keskustassa

Kuva: CvB.

Poliisin saamien tietojen mukaan hiihtolomaviikon keskiviikkona 22.2. päivällä henkilöauto oli törmännyt suojatietä ylittävään sähköavusteiseen kolmipyörään, sillä seurauksella, että kolmipyörän miespuolinen kuljettaja oli kaatunut ja loukannut itseään.

Onnettomuus tapahtui Rauman keskustassa kanaalin tuntumassa. Henkilöauton kuljettajana toiminut nainen oli pysähtynyt kysymään kolmipyörän 1940-luvulla syntyneen kuljettajan vointia. Mies oli lopulta päätynyt jatkamaan matkaansa omalla ajoneuvollaan.

Paikalle oli pysähtyneenä myös muita ihmisiä, sillä tapahtuma tukki hetkellisesti liikenteen. Mies oli käyttänyt punaista päältä ajettavaa sähköavusteista kolmipyörää ja mieheen törmänneen henkilöauton väri oli todennäköisesti tumma/harmaa.

Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Poliisi pyytää naiskuljettajaa ilmoittautumaan. Lisäksi kaikkia tapauksen nähneitä tai siitä tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä sähköpostitse vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi, WhatsApp-numeroon 050 411 7655 tai vihjepuhelimeen 029 541 7259.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Päivän museoauto: Tavaratilassa sai matkustaa puoleen hintaan

Kuva: CvB.

Päivän museoajoneuvo on yli satavuotias bussi Vomag P20.

Vogtländische Maschinenfabrik AG valmisti kuorma- ja linja-autoja vuodesta 1915 aina vuoteen 1944.

Yhtiö valmisti alun perin kutoma- ja painokoneita, mutta ensimmäisen maailmansodan aikana yhtiö alkoi valmistaa kuorma-autoja.

Yhtiön tuhannes kuorma-auto valmistui 1918.

Kuvan autossa on umpikumirenkaat, magneettosytytys, kaasuvalot ja käynnistys kammella. Auto on vuosimallia 1919.

Auton moottori on 5,5-litrainen nelisylinterinen rivimoottori. Moottorin teho oli 40 hv ja auton huippunopeus tyhjänä oli 40 km/h.

Auto toimi uutena Kestilässä Kauppahuone Mannermaalla. Autolla kuljetettiin kauppatavaraa Limingan asemalta ja Oulusta.

Autoon otettiin myös matkustajia. Matkustaja maksoi kyytimaksuna kuljettajan vierellä 1 mk/km ja tavaratilassa 50 p/km.

Auton omistaa Oulun seudun mobilistit ja se on kuvattu 2016 Oulun automuseossa.

Tekstin lähde: Oulun automuseon näyttelyteksti.

Päivän museoauto: Omnibussit ja tavarankuljetusautot Černá Hora-Montenegro

Päivän museoauto: Suomen vanhin Perinneajoneuvorekisteriin hyväksytty auto

Päivän museoauto: Kolmipyöräinen auto verotussyistä

Humalassa ollut mies ajoi moottorikelkalla jokeen!

Kuva: CvB.

Poliisi sai Ranualla maanantaina illansuussa tehtävän veden varaan joutuneesta moottorikelkkailijasta. Poliisin tullessa paikalle kelkkailija oli päässyt vedestä omin avuin ja toimitettu ensihoidon huostaan, mutta moottorikelkka oli uponnut Simojokeen.

Kelkkailija puhalsi ensihoidon alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävät lukemat.

Sama henkilö oli aiemmin päivällä pysäytetty rattijuopumuksesta epäiltynä. Hänet otettiin tällä kertaa kiinni rikoksen jatkamisvaaran perusteella.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

 

Škoda Academyn opiskelijat rakentavat taas unelmiensa auton

Vuonna 2022 opiskelijat muuttivat Škoda Kamiqin Škoda Afriq -ralliautoksi. Kuva: Skoda.

Škoda Academyn jo perinteinen Student Car -projekti on palannut: nyt jo yhdeksännen kerran Škodan ammattikoulun opiskelijat pääsevät suunnit-telemaan ja rakentamaan unelmiensa auton.

29 opiskelijaa Škoda Academystä on jo aloittanut työn Student Car -konseptiautonsa parissa. Lukuvuodesta 2013/14 alkaen opiskelijat ovat luoneet unelmiensa autot opettajiensa ja opastajiensa avulla – suunnitelleet ja rakentaneet alusta loppuun.

Projektinsa aikana opiskelijat saavat tukea Škoda Auton monilta osastoilta, esimerkiksi muotoiluosastolta ja teknisen tuotekehityksen osastolta. Tulevien kuukausien kuluessa julkistetaan yhdeksännen Student Car -konseptiauton yksityiskohdat, kuten pohjana käytettävä automalli, konseptiauton nimi ja korimalli.

– Opiskelijoiden Student Car -projekti on jo yhdeksän vuoden ajan ollut oleellinen osa Škoda Academyn antamaa opetusta. Upea tiimihenki, lahjakkaiden opiskelijoidemme innostus ja heidän paneutumisensa jokaiseen yksityiskohtaan ei lakkaa tekemästä minuun vaikutusta. Projektinsa aikana he saavat sen jokaisessa vaiheessa arvokasta käytännön kokemusta. He oppivat myös erityistaitoja ja pääsevät näkemään yrityksemme eri osastojen toimintaa sisältäpäin. Odotan innolla millainen yhdeksännestä Student -konseptiautosta tulee ja toivon jokaiselle projektiin osallistuvalle tekemisen iloa ja menestystä, toteaa Škoda Auton hallituksen jäsen Maren Gräf.

Student Car -konseptiautojen varhaiset edeltäjät vuodelta 1975

Tähän mennessä Škodan ammattikoulun opiskelijat ovat opettajiensa ohjauksessa suunnitelleet ja rakentaneet kahdeksan Škoda Student -konseptiautoa.

Lisätietoja edellisistä Škoda Student -konseptiautoista löytyy tästä. Kahdeksas Student Car -konseptiauto, Škoda Afriq, syntyi ensimmäistä kertaa Škoda Motorsportin tuella.

Innovatiivisen opiskelijaprojektin varhaiset edeltäjät – tuolloisessa Tšekkoslovakiassa ainutlaatuiset – olivat neljä Škoda Buggy Type 736 -autoa, jotka Škodan ammattikoulun opiskelijat suosioon nousseen autocrossin innoittamina rakensivat käsityönä vuonna 1975.

Škoda-opiskelijoiden Student Car -konseptiauto on tänä vuonna Afrikkahenkinen ralliauto

Škodan ammattikoulun opiskelijat tekevät tänä vuonna ralliversion Kamiqista

Tällainen on tämän vuoden Škoda Student Car, Škoda Slavia