Rallicrossin pääsarja RX1e-luokka on myös Saksan MM-osakilpailun osalta peruttu. FIA:n ja sarjan promoottorin tutkimukset Englannin Lydden Hillin MM-osakilpailun yhteydessä tapahtuneesta RX1e-auton tulipalosta ovat yhä kesken. CE Dealer Teamin Niclas Grönholm osallistuu Saksan osakilpailuun kakkoskategorian RX2e-luokan kalustolla.
Ruotsalaistiimi haluaa ajaa faniensa ja yhteistyökumppaneidensa edessä, joten päätös osallistua RX2e-luokan osakilpailuun oli helppo. Grönholmille RX2-e-luokan kilpailu on uran ensimmäinen, hänen tallikaverinsa Klara Andersson kilpaili luokan autolla kaudella 2021.
– Olen kertaalleen ajanut testiä kyseisellä autolla juuri ennen tämän kauden alkua. Jonkun verran ajatusta autosta on, mutta vastustajillamme sitä on runsaasti. Luokka on todella tasainen ja luokassa ajavat kuljettajat osaavat kyllä ajaa kilpaa. Mitään emme saa helpolla, Grönholm muistuttaa.
– Kun tutkimukset ovat kesken niin on hyvä, että pääsemme faniemme ja sponsoriemme takia takaisin kilparadalle. Operoimme Saksan kisan oman tiimimme voimin. Tiimillemme on Esteringiin tulossa vieraaksi 500 ihmistä. Hyvä että löysimme RX2e-luokkaan meille molemmille kilpa-autot ja pääsemme kilpailemaan Saksassa sovitusti.
Aiempien vuosien MM-osakilpailujen tuloksena Grönholmilla on Esteringiltä taskussaan useampi Top 5 tulos.
– RX2e-luokan täyssähköauto on tehottomampi kuin RX1e-luokan kilpuri. Mutta ei siinä auta kuin lähteä ajamaan hyvä tulos, vaikka odotuksia ei hirveästi ole suuntaan taikka toiseen. Uskon, että tässäkin luokassa saa ajaa niin kovaa kuin pystyy. Ja on kiva päästä pitkästä aikaa ajamaan kilpaa. Edellisestä startistani on jo puolitoistakuukautta aikaa, Grönholm muistuttaa.
Rallicrossin RX2e-luokka lyhyesti
RX2e-luokassa kilpaillaan sähkökilpa-autoihin erikoistuneen espanjalaisen QEV Technologiesin suunnittelemalla nelivetoisella täyssähköautolla, jonka molemmilla akseleilla on sähkömoottori. Auto itsessään perustuu vastaavaan polttomoottoriautoon.
Autossa ei ole kardaania, joten nelivedon vetosuhdetta säädetään ohjelmiston avulla. Sähkömoottorit tarjoavat 250 kW (335 hv) huipputehon ja 510 Nm väännön. Kysymyksessä on yksityyppiluokka, jossa jokaisella osallistujalla on käytössä saman valmistajan kilpa-auto.
Säästä ja lämpötiloista riippumatta yksi asia on syksyn lähestyessä varma. Aurinko laskee joka päivä aikaisemmin. Jos esimerkiksi nyt lähtee iltayhdeksän maissa tunnin lenkille, joutuu väistämättä kulkemaan loppumatkan hämärässä – ellei jopa pimeässä. Siksi lenkille on tärkeää ottaa heijastin, vaikka alkumatkasta olisikin vielä valoisaa.
Onnettomuustietoinstituutin (OTI) Taajamaraportti 2021 -julkaisussa selvitettiin vuosina 2015–2019 taajamissa tapahtuneita liikenneonnettomuuksia. Raportin mukaan hämärän tai pimeän aikaan kuolleista 17 jalankulkijasta 15 ei käyttänyt heijastinta ja kahden jalankulkijan heijastimen käyttö ei ole tiedossa. Tutkijalautakuntien arvioiden mukaan kuolleista kolme olisi mahdollisesti pelastunut kuolemalta, jos heijastin olisi ollut käytössä.
– Ajoneuvojen kuljettajien on todella vaikea havaita ilman heijastinta, heijastinliiviä tai heijastavaa vaatetta kulkevaa ulkoilijaa niin valaistuilla kuin valaisemattomillakin tieosuuksilla. Sade ja märkä asfaltti heijastuksineen vaikeuttavat havainnointia entisestään, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen painottaa.
OTI:n Taajamaraportin mukaan moottoriajoneuvon kuljettajien tyypillisin onnettomuuden taustalla vaikuttanut riskitekijä liittyi kuljettajan puutteelliseen ennakointiin tai toimintaan liikennetilanteessa. Useimmiten tämä tarkoitti liian suurella tilannenopeudella tai ylinopeudella ajamista.
– Ajoneuvojen kuljettajien pitää huomioida, että haasteellisissa olosuhteissa sopiva tilannenopeus on monesti reilusti nopeusrajoitusta alempi. Omia havainnointimahdollisuuksia voi parantaa pitämällä tuulilasin tai visiirin puhtaana niin sisä- kuin ulkopuolelta sekä huolehtimalla, että ajovalot sekä pyyhkijänsulat ovat kunnossa ja pesuainesäiliö täynnä, Vesalainen muistuttaa.
Kuljettajasta ja matkustajasta jalankulkijaksi
Kukaan ei ole pelkästään jalankulkija, pyöräilijä tai autoilija. Autolla liikkuvatkin ovat jalankulkijoita autoon mennessään ja sieltä poistuessaan. Näin ollen jo autolla liikkeelle lähdettäessä pitää huolehtia omasta näkyvyydestä myös autosta noustaessa. On hyvä pitää mielessä, että teknisen vian tai liikennevahingon vuoksi autosta voi joutua poistumaan kesken matkan hyvinkin yllättävässä paikassa.
– Autossa pitäisi olla aina heijastinliivit kuljettajan lisäksi jokaiselle matkustajalle. Liivien tulee olla nopeasti kuljettajan ja matkustajien saatavilla esimerkiksi ovitaskuissa, jotta ne on mahdollista pukea päälle ennen autosta nousemista, Vesalainen neuvoo.
Autoliitto on tehnyt videon jalankulkijan näkymisestä pimeällä erilaisissa tilanteissa. Videon voit katsoa Autoliiton YouTube-kanavalta.
Sähköautojen latausverkosto kasvaa Uudellamaalla, kun Helsingin Kannelmäessä sijaitsevan kauppakeskus Kaaren yhteyteen avautuu ensi viikolla 12 latauspisteen ABC-suurteholatausasema.
Kyseessä on HOK-Elannon tällä hetkellä suurin ja tehokkain sähköautojen latausasema, jossa lataus onnistuu parhaimmillaan minuuteissa. Latausverkostoa kehitetään tänäkin vuonna vahvasti ja Kaaren lisäksi rakenteilla on useita tehokkaampia ja nopeampia suurteholatauspaikkoja.
HOK-Elanto on ollut mahdollistamassa muutosta kohti kestävämpää liikkumista jo vuodesta 2012, kun sen ensimmäinen julkinen sähköautojen latausasema avattiin Espoon Nihtisiltaan.
HOK-Elannon ja samalla koko S-ryhmän ensimmäinen ABC-latausasema avattiin Helsinkiin Prisma Itäkeskukseen keväällä 2021, jonka jälkeen investointitahti sähköautojen latausverkostoon on ollut voimakasta.
Tämän vuoden aikana uudet latausasemat on avattu Vantaalle S-market Porttipuiston sekä Helsinkiin Alepa Fallkullan yhteyteen. Lisäksi Prisma Itäkeskuksen latausasemaa laajennettiin kuudella suurteholatauspisteellä.
Vuoden 2023 loppuun mennessä HOK-Elannon toimialueelta löytyy ABC-latausasemia yhteensä 35 toimipaikasta. Jokaisella niistä on käytettävissä useampi latauspiste, jolloin yksittäisten latureiden määrä on noin 300.
Nyt Kauppakeskus Kaaren yhteyteen avautuva suurteholatausasema on 12 latauspisteellään toimialueen suurin. Latausaseman dynaaminen tehonjako mahdollistaa tehokkaimman mahdollisen lataamisen usealle yhtäaikaisesti lataavalle autolle.
ABC-latausasemilla tehtyjen latausten määrä on ennätyksellisessä kasvussa
HOK-Elannon alueen ABC-sähkölatauksen myynti on yli kolminkertaistunut ja lataustapahtumien sekä ABC-latauspisteiltä ladattujen kilowattituntien määrä ovat lähes kolminkertaistuneet vuoden takaiseen verrattuna.
– Sähköautojen määrä kasvaa Uudellamaalla nopeasti ja kysyntä etenkin suurteholatausasemista kasvaa keskeisten sijaintien ja hyvien kulkuyhteyksien varrella. Me haluamme vastata asiakkaidemme tarpeisiin ja mahdollistaa nykyaikaista liikkumista. Nyt avautuvalta Prisma Kaaren ABC-suurteholatausasemalta löytyy 12 pistoketta, jotka jakavat 800 kW lataustehoa. Latauspisteet sijaitsevat kauppakeskuksen parkkihallissa, joten auton saa ladattua kätevästi esimerkiksi kauppareissun aikana, kertoo HOK-Elannon ABC-ketjujohtaja Hannu Houni.
HOK-Elannon ABC-latausasemaverkoston laajentaminen on osa koko S-ryhmän yhteistä hanketta, jonka tavoitteena on rakentaa koko maan kattava sähköautojen latauspisteverkosto ABC-asemien, markettien ja hotellien yhteyteen. ABC-latauksen kasvuvauhti onkin pysynyt ja jatkuu kovana.
Miljoonas lataustapahtuma tehtiin toukokuun lopussa 2023. ABC-latausasemia on tällä hetkellä koko Suomessa yhteensä 266 kappaletta, ja niissä on latauspisteitä 1596 autolle.
ABC-lataus Prisma Kaari Helsinki
Osoite: Kantelettarentie 1, 00420 Helsinki (kauppakeskuksen parkkihalli)
Avoinna: klo 6–23
Kia EV9 on merkin uusi lippulaivamalli. Keväällä esitelty uutuus on nyt saanut hinnat ja ne alkavat 81 781 eurosta. Kia EV9 on aina varustettu kolmella istuinrivillä ja auto tulee tarjolle 6- ja 7-paikkaisina versioina.
Vakiona keskiriviltä löytyy kolme istuinpaikkaa. 6-paikkaisen version voi varustaa joko 180-astetta kääntyvillä keskirivin paikoilla, tai erinomaista mukavuutta tarjoavilla mukavuusistuimilla.
Kia EV9 AWD -mallista lähtien auton varusteluun kuuluvat muun muassa 12,3-tuumainen digitaalinen mittaristo sekä samankokoisella näytöllä varustettu multimedia- ja navigointijärjestelmä.
Etuistuimet ovat sähköllä säätyvät ja lämmityksen lisäksi kahden ensimmäisen rivin istuimet ovat varustettu myös ilmastoinnilla. Auton avaaminen ja käynnistäminen onnistuvat kätevästi puhelimeen linkitettävällä Smart Key -järjestelmällä, ja kattavat kuljettajaa avustavat järjestelmät huolehtivat turvallisesta etenemisestä. Tarkat varustelistaukset löytyvät liitteenä olevasta hinnastosta.
Uuden Kia EV9:n myynti alkaa GT-Line AWD 1st Edition -mallistolla. Tämä varustelu pitää sisällään lähes kaiken autoon saatavan, ja asiakkaalle jää valittavaksi ulkovärin lisäksi lasikatto kattoluukulla.
Kuva: Kia.
1st Edition -malliston varusteista löytyvät muun muassa dynaamiset LED-ajovalot, 360-asteen kamerajärjestelmä, Meridianin audiojärjestelmä sekä tuulilasin heijastusnäyttö. 1st Edition malliston hinnat alkavat 7-paikkaisen version 86 708 eurosta. 6-paikkaisena mukavuusistuimilla varustettuna hinnaksi muodostuu 87 405 euroa.
Monipuolista suorituskykyä
Euroopan markkinoilla Kia EV9 saa käyttöenergiansa 99,8 kWh:n akustolta ja Suomessa uutuus on aina nelivetoinen. Ennakkotietojen perusteella WLTP-syklin mukaiseksi toimintamatkaksi yhdellä latauksella nelivetoiselle autolle kirjataan 497 kilometriä.
Lataukset sujuvat vaivattomasti pitkilläkin matkoilla lataustarpeen huomioivan navigointijärjestelmän ansiosta. Viileällä kelillä järjestelmä lämmittää akuston parhaan mahdollisen lataustehon saavuttamiseksi, ja tarvittaessa kuljettaja voi myös itse kytkeä akuston esilämmityksen päälle.
Kuva: Kia.
Parhaimmillaan Kia EV9 latautuu 240 kW:n teholla, minkä ansiosta 10–80 prosentin lataus sujuu vain 24 minuutissa. EV9 tarjoaa myös mahdollisuuden virran ulosottoon auton latauspistokkeesta 3,6 kW:n teholla. Lisäksi EV9 on Kian ensimmäinen V2G-teknologiaa (Vehicle-to-Grid) tukeva auto, mutta tämän hyödyntäminen odottaa vielä infrastruktuurin kehittymistä.
Kia EV9 GT-Line AWD tarjoaa tehoa 282 kW (384 hv) ja vääntöä 605 newtonmetriä. Näiden turvin EV9 suoriutuu 0–100 km/h kiihdytyksestä nopeimmillaan 5,0 sekunnissa ja huippunopeus asettuu lukemaan 200 km/h. Sähköautojen ehdotonta kärkeä edustaa 2 500 kilogramman perävaunumassa.
Ensimmäiset Kia EV9:t saapuvat Suomeen lokakuun lopulla, ja ensimmäiset asiakkaat saavat autonsa loppuvuoden aikana.
Renaultin täysin uusi katumaasturi Austral saapui keväällä Suomeen ja nyt käynnistyy myös energiatehokkaan E-Tech full hybridin ennakkomyynti. 200 hevosvoimaisen uuden sukupolven E-Tech hybridin WLTP kulutus on vain 4,6 l/100 km.
Hintaero mild hybrid 160 -versioon on vain ujo 3000 euroa eli sen hinta alkaa 42 590 eurosta. E-Tech full hybrid moottorin myötä myös esprit Alpine -varustetasot tulevat saataville.
Renault Austral jatkaa merkille ominaista muotoilun filosofiaa lisäten siihen ripauksen urheilullisuutta etenkin esprit Alpine -versioissa. Austral sopii mainiosti perheautoksi, sillä siinä on runsaasti tilaa niin matkustajille kuin heidän tavaroilleen.
Kookas etusäleikkö antaa autolle voimakkaan ilmeen, johon teknisyyttä tuovat ledivalot. Sekä edessä että takana valoissa on C-muoto Renaultin tavaramerkkinä. Takana valot ulottuvat keskelle uuteen Renault-merkkiin muodostaen tyylikkään valonauhan.
Kuva: Renault.
Sivuprofiili liittää luontevasti Australin katumaastureiden joukkoon. Kori on hyvin suojattu ja perusmallia lukuun ottamatta pyörät ovat vähintään 19-tuumaiset. Maavaraa on 180 mm, mikä riittää hyvin vähän huonommallakin tiellä.
Täysin uutta tekniikkaa
Austral on Renaultin ensimmäinen malli, joka on tehty Allianssin kehittämälle CMF-CD -perusrakenteelle. Suomeen tuotavissa Australeissa siinä on joko kevythybridi tai täyshybridi, jotka kumpikin antavat hyvän suorituskyvyn ja taloudellisuuden.
Uusi perusrakenne on erittäin jäykkä, millä päästään hyvän turvallisuuden lisäksi korkeatasoiseen mukavuuteen ja miellyttäviin ajo-ominaisuuksiin. Jäykän rakenteen ansiosta jouset ja iskunvaimentimet toimivat täsmälleen toivotulla tavalla ja ohjaus on tarkka. Jousitusta on kehitetty edeltäjään verrattuna, minkä ansiosta Australin käytös on täsmällisempää ja värinät on eristetty korin ulkopuolelle.
Alustarakenteesta on kaksi versiota. Perinteisellä ohjauksella varustetuissa versioissa on tässä autoluokassa yleisesti käytetty H-akselisto ja 4Control-versioissa autossa on nelipyöräohjaus, jolloin taka-akseli on monivarsituennalla.
Kuva: Renault.
Ohjauksessa sähkötehostimen moottori on nyt aivan hammastangon tuntumassa, minkä ansiosta tuntuma pyöriin on luonnollisempi. Ohjaus on nopeampi eli ohjauspyörää tarvitsee kääntää kaarteissa aiempaa vähemmän.
Nelipyöräohjauksella varustetuissa Austral -malleissa ohjaus on vielä vähän nopeampi. Niissä takapyörät kääntyvät enimmillään viisi astetta vastakkaiseen suuntaan, mikä pienentää kääntöympyrän 11,2 metristä luokkansa pienimpään eli 10,1 metriin. Suuremmissa nopeuksissa takapyörät kääntyvät enintään asteen verran samaan suuntaan kuin etupyörät, mikä parantaa suuntavakavuutta.
Renault Australin ajettavuuteen vaikuttaa suuresti auton kohtuullinen omamassa, joka on kevyimmässä versiossa alle 1 400 kiloa. Jarrullinen perävaunumassa on E-Tech full hybridissä 1 500 kiloa ja mild hybridissä 1800 kiloa.
Tärkeä osa Australin ajettavuudessa on ominaisuuksien monipuoliset säätömahdollisuudet omaava, techno-varustetasosta alkaen vakiovarusteisiin kuuluva Multi-Sense. Siihen on valmiiksi ohjelmoituna ajotilat Eco, Comfort ja Sport, joiden lisäksi ajaja voi tehdä omat yksilölliset valintansa Perso-ajotilaan.
Vain sähköistettyjä voimalinjoja
Renault on kehittänyt uuden sukupolven jo aiemmin hyväksi havaitusta E-Tech full hybridistä. Entistä teknisempi ja toiminnaltaan hiotumpi uusi voimalinja tarjoaa markkinoiden parhaan suorituskyvyn ja taloudellisuuden yhdistelmän. Siinä yhdistetään polttomoottori ja kaksi sähkömoottoria.
Niistä ensimmäinen toimii varsinaisena sähkömoottorina, minkä lisäksi sillä ladataan ajoakkua, ja toinen sähkömoottori on käynnistysgeneraattori, jolla käynnistetään polttomoottori, vaihdetaan nopeutta ja ladataan ajoakkua. Voimalinjaan kuuluu 2 kWh (400V) ajoakku sekä automaattinen monitilavaihteisto.
E-Tech full hybridissä on uusi kolmesylinterinen 1,2-litrainen turbomoottori, joka kehittää 96 kilowattia ja 205 Nm vääntömomentin. Pääsähkömoottori kehittää 50 kW ja 205 Nm. Voimalinjan suurin kokonaisteho on 146 kW (200 hv). Nollasta sataan kiihdytys vie aikaa 8,4 sekuntia. Liikenteessä paljon merkittävämpi arvo on ohituskiihtyvyys 80-120 km/h, joka onnistuu vain 5,6 sekunnissa.
Kuva: Renault.
Uusi Austral E-Tech full hybrid on miellyttävä ajaa ja samalla tehokas. Liikkeelle lähdetään aina sähköllä, millä liikutaan kaupungissa jopa 80 prosenttia ajasta. Se tarkoittaa parhaimmillaan 40 prosenttia pienempää polttoaineenkulutusta tavallisella polttomoottorilla varustettuun autoon verrattuna. Australin virallinen WLTP-kulutus on 4,6 litraa sadalla ja hiilidioksidipäästö 104 g/km.
Toisena Suomeen tuotavana voimalinjana on 1,3-litrainen mild hybrid, jossa on nelisylinterinen yhteistyössä Daimlerin kanssa kehitetty bensiinimoottori, siihen integroitu käynnistysmoottori ja 12 voltin litiumioniakku. Voimalinja kehittää 118 kW (160 hv) ja 270 Nm vääntömomentin laajalla 1800 – 3750 r/min käyntinopeusalueella, mikä tarkoittaa käytännössä erittäin vaivatonta ajoa, kun autossa on vielä X-Tronic automaattivaihteisto. Virallinen yhdistetty kulutus on 6,2 l/100 km ja hiilidioksidipäästö 140 g/km.
Kuljettajalle paljon apua
Jäykän perusrakenteen ja lujan korin lisäksi Australin turvallisuuden nostaa korkealle tasolle suuri kuljettajaa avustavien järjestelmien määrä, sillä niitä on saatavissa peräti 32 kappaletta. Osa niistä on vakiona ja osa tulee joko paremmissa varustetasoissa tai lisävarusteina.
Parhaassa Suomeen tuotavassa Australin iconic esprit Alpine -varustetasossa on vakiona Active Driver Assist, johon kuuluvat moottoritie- ja ruuhka-avustimet, älykäs mukautuva vakionopeudensäädin ja kaistakeskitin. Järjestelmä on lisäksi yhteydessä navigointiin, minkä avulla se ottaa huomioon vaikkapa lähestyvän liikenneympyrän ja pudottaa siten auton nopeutta. Tässä ollaan jo hyvin lähellä autonomista autoilua, mutta virallisesti järjestelmä on tasoa 2 ja ajajan on säilytettävä ote ohjauspyörästä.
Avustavat järjestelmät toimivat aiempaa monipuolisemmin. Esimerkiksi Stop & Go – toiminnossa auto voi pysähtyä nyt aiemman kolmen sekunnin sijaan 30 sekunniksi ja edellä ajavan lähtiessä uudelleen etenemään Austral lähtee automaattisesti liikkeelle.
Mikäli autolla joutuu onnettomuuteen, matkustajien suojana on lujan korin lisäksi muun muassa seitsemän turvatyynyä. Yksi niistä on etumatkustajien välissä, missä se estää matkustajia satuttamasta sivusuunnassa toisiaan. Onnettomuuden jälkeen e-call hälyttää automaattisesti apua paikalle antaen samalla tiedon sijainnista ja matkustajien määrästä.
Hyvä äänentoisto ja paljon varusteita
Australilla matkustaminen on erittäin viihtyisää, kun openR-näyttö ja openR link – multimediajärjestelmä pitävät linjat auki kaikkialle maailmaan. Auton tehokas tietokone ja uusimmat sovellukset huolehtivat tiedonvälityksen nopeudesta. Käyttöjärjestelmänä on Androidin autoihin tarkoitettu Android Automotive OS.
Käytettävissä on Googlen sovelluksia navigoinnin Google Mapsista alkaen. Google Assistantia voi pyytää vaikka ääniohjauksella neuvomaan lähimpään kahvilaan tai säätämään auton sisälämpötilaa. Toistaiseksi Google ei tue puheohjausta suomen kielellä. Australissa on vakiona mainio Arkamys Auditorium -äänentoisto.
Hinnat alkaen mallina on Renault Austral mild hybrid 160 evolution. Perusmalli ei tällä kertaa tarkoita riisuttua varustelua, vaan vakiona ovat muun muassa kaksialueinen automaatti-ilmastointi, sähkötoimisesti koria vasten kääntyvät ulkotaustapeilit, älyavainkortti ja lämmitettävä tuulilasi. Pysäköintiä ovat helpottamassa niin pysäköintitutkat edessä, takana ja sivuilla kuin peruutuskamera.
Valtaosa Renault Australin ostajista päätynee techno-varustetasoon, joka on vaihtoehtona mild hybrid 160:ssä ja perustaso E-Tech full hybrid 200:ssa. Suurin ulospäin näkyvä ero ovat 19-tuumaisiksi kasvavien vanteiden lisäksi tummennetut takaikkunat. Varusteita tulee edellä tekstissä mainittujen lisäksi vielä runsaasti, kuten muun muassa mukautuvat ajovalot, kuljettajan istuimen sähkösäädöt ja hierontatoiminto, lämmitettävä ohjauspyörä ja tunnelmavalaistus.
Aivan uutta ovat Australin mukana ensimmäistä kertaa Suomessa myyntiin tulevat esprit Alpine -varustetasot. Uusi techno esprit Alpine lisää varusteisiin 20-tuumaiset pyörät, dynaamiset sivuvilkut, kolmiulotteiset takaledivalot, mukavuusniskatuet eteen, matkustajan istuimen sähkösäädöt, kangas/Alcantara-verhoilun ja paljon muuta. Mallisarjan huipulla on vielä täydellisempi iconic esprit Alpine -varustetaso.
Uusien esprit Alpine -varustetasojen yhteyteen on saatavissa Satin Schiste harmaa -mattaväri. Esprit Alpinessa on aina kontrastina musta katto, minkä lisäksi mustaa väriä käytetään korissa myös muun muassa ikkunalistoissa ja kattokaiteissa. Ohjaamossa verhoilun sinisten tikkausten lisäksi erona muihin versioihin ovat sinisellä värillä tehostetut turvavyöt, alumiinipintaiset polkimet ja Alpine-merkit kynnyslistoissa.
Renault Australin hinnat lähtevät mild hybrid 160 evolutionin 37 390 eurosta. Täydellisempi techno-varustetaso nostaa hintaa vain 2 200 euroa. E-Tech full hybrid 200 hintaporras on vain 3 000 euroa eli techno varustetasoisena sen hinta on 42 590 euroa ja malliston huippumallinkin iconic esprit Alpine nelipyöräohjauksella saa alle 50 000 eurolla. Ensimmäiset E-Tech full hybridit saapuvat Suomeen loppusyksystä.
Mobilia säätiö julistaa haettavaksi 4 000 euron tieliikennehistorian Mobilia-palkinnon. Palkinto voidaan myöntää tutkijalle, tutkijaryhmälle, opiskelijalle, toimittajalle tai muulle henkilölle, joka on julkaissut tieliikenteen alalta kirjan, tutkimuksen, opinnäytetyön, dokumenttiohjelman tai muun paperi- tai sähköisessä muodossa julkaistun teoksen elokuun 2021 jälkeen.
Tieliikennehistorian Mobilia-palkinnon tavoitteena on edistää korkealaatuisen historiatiedon tuottamista, kansantajuistamista ja julkaisemista tieliikennehistorian alalta. Sen lahjoittavat Mobilia säätiön taustayhteisöt.
Palkintolautakunnan puheenjohtajana toimii Suomen historian dosentti Marko Tikka ja jäseninä FT Tiina Miettinen, toimituspäällikkö Harri Domonyi, ajoneuvoharrastaja, DI Juhani Intosalmi, pitkäaikainen matkailualan järjestötoimija Timo Piilonen sekä yrittäjä Tommy Oesch. Palkinto jaetaan Mobilia-päivänä tiistaina 30.1.2024.
Palkintoa hakevat julkaisut on lähetettävä kuutena kappaleena palkintolautakunnalle 30.9.2023 mennessä osoitteeseen: Mobilia säätiö, Kustaa Kolmannen tie 75, 36270 Kangasala.
Hallitus on linjannut edistävänsä kevyttä liikennettä.
– Tavoite on tärkeä, mutta se ei toteudu vain ohjelmatekstejä laatimalla ja kansanvalistustyöllä. Tarvitaan myös konkretiaa: toimivat väylät ja välineet, INFRA ry:n Nina Raitanen sanoo.
Kävely- ja pyöräilyinfran rakentamis- ja korjauskustannukset on ennakoitava realistisesti jo syksyn budjettineuvotteluissa.
Elokuu on uuden aloittamisen aikaa, ja koululaiset sekä lomilta palaavat työikäiset ovat sankoin joukoin liikenteessä. Hauskin, terveellisin ja nopein tapa päästä kouluun, töihin ja harrastuksiin on usein pyöräily tai kävely. Lihasvoimalla liikkuminen on myös päästötöntä.
Jotta pääsemme liikkeelle yhä enemmän ilman autoa, kevyen liikenteen väyliä ja reitistöjä pitää rakentaa erityisesti kaupunkialueille suunnitelmallisesti. Isojen kaupunkiseutujen ulkopuolella tienpiennar toimii kevyen liikenteen väylänä ja ihmisten liikkumisympäristönä.
– Turvallinen kevyen liikenteen yhteys on kaikkien perusoikeus. Siksi teitä rakennettaessa ja uudelleen päällystettäessä pitää pyrkiä luomaan myös kevyen liikenteen mahdollistavat pientareet, jos erillinen kevyen liikenteen väylä ei ole mahdollinen. Kevyen liikenteen tarpeet on huomioitava ajoissa – jo kun väylien rahoituksesta päätetään ja väyliä suunnitellaan, INFRAn johtava asiantuntija, tekniikan tohtori Nina Raitanen huomauttaa.
Kevyen liikenteen rahoitus turvattava − saavutettavuutta vaarantamatta
Hallitusohjelmassa kannetaan huolta suomalaisten liikkumattomuudesta. Kaavailuissa on kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman päivitystä, toimenpideohjelma koulu- ja työmatkapyöräilyn edistämiseksi sekä kävely- ja pyöräväylien liikenneturvallisuuden kehittämistä. Kävelyä ja pyöräilyä kannustetaan edistämään niin kunnissa kuin osana MAL-sopimusmenettelyäkin.
– Suunta on oikea. On kuitenkin tärkeää, että hallitus samalla tiedostaa, että kävelyn ja pyöräilyn edistäminen edellyttää riittävää ja oikean tyyppistä kevyen liikenteen infraa, Raitanen muistuttaa.
– Budjettineuvotteluissa on saatava tuntuvasti nykyistä suurempi rahoitus kuntien kävely- ja pyöräilyinvestointiohjelman valtionosuuteen. Myös perusväylänpidon rahoitusta pitää kasvattaa niin, että voimme rakentaa ja pitää kunnossa nykyistä enemmän kävelyä ja pyöräilyä edistäviä kohteita valtion verkolla.
Pahin virhe olisi siirtää rahat toiselta liikennemuodolta kevyelle liikenteelle.
– Siihen meillä ei ole varaa, sillä saavutettavuus on syrjäisen Suomen elämänlanka. Investoinnit kevyeen liikenteeseen palautuvat kuitenkin yhteiskunnalle parantuneen turvallisuuden ja kansanterveyden kautta.
Fakta
Kävely on suomalaisten suosikkiliikuntamuoto ja pyöräily kolmanneksi suosituin.
Kävelylenkkejä harrastaa kaksi miljoonaa suomalaista.
(Lähde: Tilastokeskus ja Suomen latu)
INFRA ry on infrarakentamiseen keskittyvien yritysten toimiala- ja työnantajaliitto Rakennusteollisuus RT:ssä. INFRAn noin 1 600 jäsenyritystä rakentavat ja pitävät kunnossa väyliä ja kuntateknisiä verkostoja sekä tuottavat rakentamisessa tarvittavat kiviainekset. Ne tarjoavat myös purku-, kierrätys- ja nostopalveluja sekä teollisuuden materialogistisia palveluja.
Rallin EM-sarjassa kilpaileva Mikko Heikkilä ei osallistu tulevana viikonloppuna ajettavaan ERC Barum Czech Rallyyn. Viime kauden rallin Suomen mestari aloittaa valmistautumisen hyvissä ajoin kauteen 2024.
Skodalla rallin EM-sarjassa kilpailevan Mikko Heikkilän nimeä ei löydy rallin EM-sarjan Tsekin osakilpailun lähtöluettelosta. Debyyttikausi EM-sarjassa on ollut rikkonainen kauden avanneesta Portugalin osakilpailusta alkaen, jossa nurmijärveläiskuljettaja piti takanaan runsaan joukon niin kansallisia mestareita kuin rallin MM-sarjasta tuttuja nimiä. Heikkilä keskittyykin hyvissä ajoin kilpailukauteen 2024, jolloin tavoitteena on ajaa mestaruudesta oppivuoden jälkeen.
-Teimme päätöksen, että aloitamme valmistelut kauteen 2024 hyvissä ajoin. Päätökseen ei liittynyt mitään suurempaa dramatiikkaa. Kulunut EM-kausi oli haastavampi kuin odotimme, mutta joka kilpailusta olemme saaneet paljon oppia, jota hyödyntää ja jonka perusteella valmistautua tulevaan kauteen, Heikkilä avaa.
Olosuhteiden salliessa Heikkilä on ajanut sarjan kärkivauhtia, joka on noteerattu myös sarjan promoottorin puolella ja TV-lähetyksissä.
-Soralla meillä on hyvä perusvauhti, mutta tähän mennessä olemme kauden aikana kärsineet niin rengasrikkoa, teknisiä ongelmia sekä muita, meistä riippumattomia asioita. Toki Rooman ja Ruotsin kohdalla on myös peiliin katsomisen paikka. Vedämme nyt henkeä ja aloitamme tulevan työstämisen jo hyvissä ajoin, Heikkilä kertaa.
Toissaviikonloppuna ajetussa Suomen MM-rallissa Heikkilä kärsi vaihteenvaihtajan ongelmista perjantain avauserikoiskokeella sekä rengasrikon kolmannella EK:lla. Nurmijärveläinen kuitenkin nousi lopulta WRC2-luokan viidennelle tilalle.
VertaaEnsin.fi vertaili Suomen viiden isoimman autokoulun hinnat kuntakohtaisesti ja selvitti, kuinka paljon hintaeroa on opetusluvalla ja autokoulusta hankitun ajokortin välillä.
Suomen edullisin autokoulukaupunki vuonna 2023 on Pori, jossa kolmen suurimman autokouluketjun henkilöautokurssihinnat (EPIC, CAP ja Antin autokoulu) ovat selkeästi muita kaupunkeja edullisemmat. Kallein yksittäinen henkilöautokurssi löytyy Antin Autokoulun Porvoon toimipisteestä.
Autokoulujen yksittäisissä toimipisteissä ajokorttikurssien hinnat ovat suuria, sillä esimerkiksi EPIC:in Porin toimipisteessä ajokorttikurssin hinta oli lähes puolet edullisempi (812 €) kuin Uudenkaupungin toimipisteessä (1 512 €).
Ajokortin hankkiminen opetusluvalla maksaa suunnilleen saman verran kuin sen hankkiminen autokoulusta, mutta polttoainekulut nostavat opetusluvalla hankittavan ajokortin hinnan korkeammaksi. Selvityksessä vertailtiin jokaisen autoketjuliikkeen edullisin henkilöautokurssi viranomaiskuluineen.