Koti Blogi Sivu 522

Onko sinulla jokin näistä autoista? Autoliike haluaa ehkä ostaa sen!

Kuva: J. Rinta-Jouppi.

Autoliikeketju J. Rinta-Jouppi on valmis investoimaan käytettyjen autojen sisään ostamiseen jopa 20 miljoonaa euroa. Yritys pyrkii ostamaan 1 000 autoa maaliskuun aikana, tavoitteenaan kasvattaa käytettyjen ajoneuvojen kokonaisvarasto 4 500 kappaleeseen kesään mennessä.

Automarkkina käy kuumana juuri nyt ja alkuvuonna kysyntä on ollut poikkeuksellisen voimakasta. J. Rinta-Jouppi haluaa investoida 20 miljoonaa euroa käytettyjen autojen sisään ostamiseen, ja hankkia niitä maaliskuun aikana jopa 1000 kappaletta. Yritys tavoittelee käytettyjen ajoneuvojen valikoiman kasvattamista 4500 kappaleeseen ennen tulevaa kesää.

– Me ollaan kiinnostuneita hyväkuntoisista henkilöautoista, mutta myös hyötyajoneuvoista, kuten pakettiautoista. Toki tällä hetkellä ostetaan aktiivisesti myös moottoripyöriä ja matkailuajoneuvoja, toteaa sisäänostaja Matti Ropponen.

Myyntiprosessi on suunniteltu mahdollisimman sujuvaksi ja nopeaksi, jotta asiakkaat voivat myydä autonsa ilman ylimääräistä vaivaa. Autoliike vastaa kaikista kaupantekoon liittyvistä paperitöistä, ja varmistaa, että asiakas saa maksun tililleen pikimmiten.

– Auton myyntiä harkitsevien ei tarvitse kuin täyttää lyhyt lomake verkkosivuillamme tai ottaa yhteyttä suoraan sisäänostajiimme. Lomakkeen voi täyttää helposti vaikkapa puhelimella. Kun olemme saaneet perustiedot autosta, asiakkaan tulee vain näyttää autoa lähimmässä liikkeessämme, ja auton kuntotarkastuksen jälkeen voidaan tehdä kaupat, Ropponen jatkaa.

Näitä automalleja autoliike haluaa nyt ostaa

  1. Ford Focus & Fiesta
  2. Volvo XC60, V60 & V90
  3. Kia Rio
  4. Toyota RAV4 Hybrid & Yaris Hybrid
  5. Mercedes-Benz C-sarja & E-sarja
  6. Volkswagen Golf & Passat
  7. Skoda Octavia
  8. BMW 3-sarja
  9. Nissan Qashqai

J. Rinta-Joupin myyntijohtaja Markku Ala-Hakuni korostaa, että tietyt automallit pitävät pintansa, eivätkä katoa muodista. Hän tarkentaa myös yrityksen ostotoiminnan kriteereitä.

– Vaikka automaailma kokee jatkuvaa muutosta uusien innovaatioiden ja vaihtuvien markkinatrendien sekä kuluttajamieltymysten myötä, tietyt automerkit ja niiden valitut mallit säilyttävät suosionsa suomalaisten autoilijoiden keskuudessa vuodesta toiseen. Tokikaan autojen ostaminen meillä ei rajoitu vain näihin malleihin, vaan kaikkia eri automalleja hankitaan jatkuvasti varastoon. Tärkeintä on, että auto on iältään alle 10-vuotias, ja sillä on ajettu alle 200 000 km.

Lue myös

Käytetyt hybridiautot kiinnostavat suomalaisia nyt ennätyspaljon!

J. Rinta-Joupin myydyin automerkki vaihtui

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Tämän turvatoimenpiteen lähes 90 % autoilijoista tekee vähintään kerran vuodessa!

Kuva: Matti Sulanto.

Autoklinikan viimeisimmän kyselytutkimuksen mukaan lähes 90 % autoilijoista tarkistaa talvirenkaidensa urasyvyyden vähintään kerran vuodessa. Tavaksi kannattaisi kuitenkin ottaa tarkistuksen tekeminen aina renkaanvaihdon yhteydessä.

Talvirengaskausi lähenee taas loppuaan, sillä talvirenkaita on käytettävä marraskuun alusta maaliskuun loppuun sään tai kelin sitä edellyttäessä. Renkaiden vaihdon kanssa ei kuitenkaan kannata kiirehtiä.

– Ajankohtaa tärkeämpää on tarkkailla lämpötiloja ja vaihtaa talvirenkaat pois vasta, kun säät sen varmasti sallivat. Varsinkin yöt voivat olla vielä pitkään nollassa tai pakkasella, vaikka päivisin olisikin jo lämpimämpää, Autoklinikan Aluepäällikkö Janne Mouhu varoittaa.

Talvirenkaista kysyttäessä suurin osa (44 %) suomalaisista kertoo tarkistavansa talvirenkaiden urasyvyyden aina renkaanvaihdon yhteydessä. Toiseksi yleisintä (19 %) on tarkistaa urasyvyydet kerran vuodessa, ja useimmat näin tekevistä suorittavat tarkistuksensa syksyllä.

Kaiken kaikkiaan noin 70 prosenttia kyselyyn vastanneista tarkistaa talvirenkaidensa urasyvyyden vähintään kerran vuodessa – ja jos tarkastellaan vain auton omistavia vastaajia, osuus nousee yli 88 prosenttiin.

– On mukava nähdä, että useimmat tarkistavat talvirenkaidensa urasyvyydet vähintään kerran vuodessa. Toki samalla on huomattavaa, että yli 5 % kyselyyn vastanneista ei nähtävästi tarkista renkaitaan koskaan, minkä toivoisin muuttuvan jatkossa, Mouhu toteaa, ja jatkaa:

– Suosittelen kaikkia, varsinkin paljon ajavia, tarkistamaan renkaansa aina renkaanvaihdon yhteydessä, eli pari kertaa vuodessa. Tarkistus on nopea ja luonteva tehdä, kun renkaita käsittelee joka tapauksessa.

Jos kahden euron kolikon uloin osa uppoaa uraan kokonaisuudessaan, ovat kesärenkaat urasyvyydeltään vielä turvallisessa kunnossa. Kuva: Autonrengasliitto.

Miten tarkistan renkaideni urasyvyyden?

Talvirenkaiden kulutuspinnan pääurien tulee olla vähintään 3 millimetriä, ja kesärenkaiden urasyvyyden tulee olla vähintään 1,6 millimetriä. Molemmissa tapauksissa renkaiden vaihtoa uusiin suositellaan kuitenkin jo hyvissä ajoin ennen lain asettamaa rajaa, esimerkiksi urasyvyyden laskiessa alle neljän millimetrin.

Urat on kätevä tarkistaa aina renkaanvaihdon yhteydessä esimerkiksi kahden euron kolikolla, jonka reunuksen hopeinen rengas on noin 4 millimetriä paksu. Mikäli hopeareunus mahtuu kokonaan renkaan uraan, on urasyvyyttä jäljellä vielä turvallinen määrä.

Kyselyn toteutti Syno International Omnibus-tutkimuksena 12.–16. tammikuuta 2024. Kyselyyn vastasi verkossa 1 000 yli 18-vuotiasta suomalaista. Otos on väestöä demografisesti edustava.

Lue myös

Kiinnitä näihin asioihin huomiota ajaessasi haastavissa talviolosuhteissa

Katso tästä neuvot ajaa turvallisemmin pimeässä!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Kempower yhteistyöhön maksupalveluiden tarjoajan kanssa

Yhteistyön myötä Worldlinen maksupäätteet ja -palvelut voidaan integroida Kempowerin satelliittilatausjärjestelmään. Kuva: Kempower.

Sähköajoneuvojen pikalatausratkaisujen tarjoaja Kempower ja maksupalveluiden tarjoaja Worldline ovat solmineet yhteistyösopimuksen parantaakseen Euroopan sähköautoilijoiden latauskokemusta.

Yhteistyön myötä Worldlinen maksupäätteet ja -palvelut voidaan integroida Kempowerin satelliittilatausjärjestelmään. Worldlinen Valina-terminaali on saatavilla Kempowerin asiakkaille Euroopassa.

Kempowerin ja Wordlinen yhteistyö mahdollistaa vähittäiskauppiaille, huoltoasemille ja pysäköintioperaattoreille jo olemassa olevien maksuratkaisujen hyödyntämisen sähköautojen latauspalveluiden yhteydessä Euroopassa.

Kempowerin asiakkaat hyötyvät luotettavasta maksuratkaisusta, joka täyttää Euroopan unionin vaihtoehtoisten polttoaineiden asetuksen (AFIR) korttimaksun tarjoamisesta sähköauton latauksen yhteydessä.

Yhteistyön tavoitteena on parantaa sähköautoilijoiden latauskokemusta Euroopassa Kempowerin latausratkaisujen ja Worldlinen maksuratkaisujen kautta ja tehdä maksamisesta sähköautoilijoille mahdollisimman helppoa. Worldlinen Valina-maksupääte mahdollistaa kaikki elektroniset maksutavat; lähimaksukortit, älylaitteet, sirukortit ja magneettijuovakortit.

”Worldline jakaa näkemyksemme tarjota sähköautoilijoille saumaton lataus- ja maksuprosessi. Yhteistyö antaa meille mahdollisuuden tarjota entistäkin sujuvampi ja tehokkaampi latauskokemus eurooppalaisille sähköautoilijoille. Yhdessä Wordlinen kanssa voimme luoda ratkaisun, joka tekee latauksen maksamisen mahdollisimman helpoksi”, sanoo Kempowerin markkinointijohtaja Jussi Vanhanen.

Lue myös

Kempowerista autokilpailusarjan latauskumppani

Kempowerille 10 miljoonan rahoitus raskaan liikenteen latausratkaisujen kehitysohjelmalle

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Poliisi takavarikoi viritetyn mopon!

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Poliisi sai tiistaina kello 21 aikaan ilmoituksen vaarallisesti ajavasta valottomasta moottoripyörästä Oulussa.

Poliisipartio tavoitti kyseisen kaksipyöräisen keskustassa ja näytti sille pysäytysmerkkiä, mutta kuljettaja lähti pakenemaan poliisipartiota ajaen Oulun ydinkeskustassa merkittävää ylinopeutta.

Kuljettaja pakeni ajotieltä Rotuaarin kävelykadulle ja edelleen keskustaa pohjoisen suuntaan. Toinen poliisipartio sai kaksipyöräiseen uuden näköhavainnon, mutta pysäytysmerkistä huolimatta kuljettaja jatkoi pakoaan tällä kertaa Heinäpään suuntaan ja edelleen aina Joutsentielle asti.

Joutsensillalla poliisipartiot saivat pakenijan pysäytettyä. Kaksipyöräinen ajopeli osoittautui mopoksi, jonka rakennetta oli muutettu siten, että se on moottoripyörä. Kuljettajana toimi alaikäinen poika, joka otettiin kiinni.

Pakenija aiheutti ajollaan lukuisia vaaratilanteita ydinkeskustassa muille tienkäyttäjille ja jalankulkijoille.
Henkilöä epäillään ainakin törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Hänen moponsa takavarikoitiin.

Oulun poliisi jatkaa asian esitutkintaa ja Oulun käräjäoikeus ottaa asiaan kantaa esitutkinnan ja syyteharkinnan jälkeen.

Lue myös

15-vuotiaan karkuun ajaneen pojan mopo kulki 90 km/h

Pakoon ajaneen ”mopoilijan” nopeus nousi toiselle sadalle

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Kevään tulo saa kaaharit taas liikkeelle!

Kuva: CvB.

Kevään tulo näkyy myös viikonloppuna kiinni jääneiden kaahareiden määrässä.

– Pelkästään perjantain ja sunnuntain välisenä aikana kahdeksan kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Suurimmat ylitykset 150 ja 180 km/h mitattiin Vantaalla Kehä III:lla kahdeksankympin alueella. Tuusulanväylälllä kaahattiin satasen alueella 171 ja 172 km/h, Sipoossa Porvoonväylällä satasen alueella 184 km/h ja Uudella Porvoontiellä kuudenkympin alueella 123 km/h, kertoo komisario Katri Lehti.

– Näissä tapauksissa korostui vahvasti nuoret kuljettajat, Lehti jatkaa.

Näiden lisäksi yhdentoista kuljettajan epäillään viikonlopun aikana syyllistyneen vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan.

– Liikenteestä jäi viime viikon aikana taas tuttuun tapaan kiinni myös useita päihtyneitä ja kortittomia kuljettajia. Viikon aikana valvottiin myös raskasta liikennettä ja ajettiin keikkaan kentän partioiden tukena, sanoo Lehti.

Lue myös

Poliisiauton ohittanut ajoi reilua ylinopeutta

Nuoren miehen ohituksen päätteeksi poliisi otti ajokortin talteen

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Suomen vastuullisimmat automerkit laitettiin järjestykseen

Kuva: Volvo Cars.

Volvo on jälleen valittu Suomen vastuullisimmaksi automerkiksi Sustainable Brand Index 2024 -kuluttajatutkimuksessa. Volvo valittiin Suomen vastuullisimmaksi automerkiksi myös vuonna 2022 ja 2023. Tämä kuvastaa Volvon asemaa kestävän kehityksen edelläkävijänä autoalalla Suomessa. Kokonaistilanteessa Volvo oli sijalla 92.

Koko tutkimuksessa oli mukana kaikkiaan 243 merkkiä eri aloilta. Kokonaistilanteessa vastuullisimmaksi merkiksi tuli Elovena. Seuraavina Valio, S-market ja Prisma.

Automerkeistä kakkoseksi tuli Toyota ja kolmanneksi Mercedes-Benz.

Suomessa oli mukana kaikkiaan 12 automerkkiä.

Sustainable Brand Index on Euroopan laajin brändien kestävän kehityksen käsityksiä mittaava riippumaton kuluttajatutkimus, joka suoritetaan kahdeksassa maassa ympäri Eurooppaa.

Tutkimus kokoaa yhteen 80 000 kuluttajan näkemykset yli 1 600 brändistä eri toimialoilta. Vuosittain SB Insight julkaisee kunkin maan virallisen Sustainable Brand Index -raportin, johon sisältyvät tuoreimmat trendit brändien ja kestävän kehityksen saralla.

Brändit valitaan vuosittain useilta eri toimialoilta riippumattomien parametrien perusteella. Näihin parametreihin kuuluvat markkinaosuus kyseisillä markkinoilla, liikevaihto ja yleinen bränditietoisuus.

Näiden kriteerien tarkoituksena on luoda valikoima brändejä, joita kuluttajat kohtaavat päivittäisessä elämässään. Suomessa autoalan brändejä mukana oli yhteenä 12. Brändit eivät voi itse päättää osallistumisestaan tai pois jäämisestään tutkimuksesta. Sustainable Brand Indexin vuosittaiset tulokset ovat julkisesti saatavilla.

Suomen vastuullisimmat automerkit 2024

  1. Volvo Cars 92 (Sijoitus kaikkien yritysten listassa)
  2. Toyota 110
  3. Mercedes-Benz 128
  4. Volkswagen 147
  5. Škoda 149
  6. Tesla 163
  7. Nissan 179
  8. Hyundai 185
  9. KIA 189
  10. Ford 194
  11. BMW 208
  12. Opel 216

Lue myös

Suomen vastuullisimmat automerkit 2022 selvillä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Yksi yritys hoitaa ainoana jälleenmyyjänä kiinalaisten Dongfeng- ja Voyah-sähköautojen  jälleenmyynnin

Kuva: Antti Järveläinen.

Autoalan kasvuyhtiö Wetteri Oyj aloittaa ainoana Dongfeng- ja Voyah-sähköautojen jälleenmyyjänä Suomessa.

Yhtiö on solminut 12.3.2024 jälleenmyyjäsopimuksen merkkien maahantuonnista vastaavan Nordcars Finland Oy:n kanssa. Jälleenmyyntisopimus kasvattaa merkittävästi Wetterin osuutta valtakunnallisessa sähköautomarkkinassa.

Wetterin sähköautotarjoama laajenee kuluvan vuoden aikana 8–9 uudella täyssähkö- ja lataushybridi-henkilöautomallilla.

Dongfeng-merkin sähköautot asettuvat n. 20 000–60 000 euron hintaluokkaan ja vastaavat erityisesti edullisemman hintaluokan sähköautojen voimakkaasti kasvaneeseen kysyntään. Voyah-edustuksen myötä Wetterin Premium-luokan sähköautotarjoama kasvaa.

Dongfeng- ja Voyah-edustukset käynnistyvät Wetterin toimipisteissä Vantaalla, Turussa, Tampereella, Lahdessa, Oulussa, Rovaniemellä, Kuopiossa, Joensuussa ja Porissa.

Wetterin paikkakunnat kattavat yli 80 % Suomen Dongfeng- ja Voyah-markkinapotentiaalista. Vuonna 2024 tavoitellaan n. 500 ajoneuvon myyntivolyymiä. Vuonna 2025 Dongfeng-malliston laajentuessa merkin myyntimäärille odotetaan merkittävää kasvua.

”Kiinasta on viime vuosina tullut runsaasti uusia sähköautoja eurooppalaiseen markkinaan. Me arvioimme, että näillä uusilla edustuksilla voimme laadukkaasti vastata edullisemman hintaluokan sähköautojen voimakkaasti kasvaneeseen kysyntään, ja samalla tarjota uusia vaihtoehtoja myös vaativiin tarpeisiin. Näin autamme myös edistämään vähäpäästöistä autoilua. Merkkiedustuksen laajentaminen on osa yhtiön kasvustrategiaa ja tukee orgaanista kasvuamme sekä vahvistaa asemaamme henkilöautomarkkinassa”, toteaa Wetteri Oyj:n toimitusjohtaja Aarne Simula.

Wetterillä on laaja henkilöautomerkkien ja raskaan kaluston merkkiedustus. Uusimpien lisäyksien myötä merkkien lukumäärä kasvaa 39 automerkkiin.

Lue myös

Voyah Free — sähköautomarkkinoiden uusi valtaaja?

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Nyt alkaa olla jo kiire siirtää Venäjälle rekisteröidyt autot pois Suomesta!

Matti Sulanto

Suomessa olevat, Venäjälle rekisteröidyt autot on vietävä pois Euroopan unionin alueelta viimeistään 15.3.2024.

Poikkeuksena ovat opiskelijoiden ja määräaikaisella, voimassaolevalla työsopimuksella työskentelevien omistamat autot, jotka voivat vielä jäädä Suomeen tietyin ehdoin. Poikkeus koskee myös EU:n pakoteasetuksen perusteella Suomessa olevia autoja.

Venäjän rekisterissä olevien autojen EU:sta poistumista koskeva kansallinen kuuden kuukauden siirtymäaika umpeutuu. Ulkoministeriö antoi 16.9.2023 EU:n pakotesääntelyyn perustuvan linjauksen, jonka mukaan Suomessa olevat, Venäjälle rekisteröidyt autot pitää viedä pois viimeistään 15.3.2024.

Tulli painottaa, että liikenteessä on myös siirtymäajan loppumisen jälkeen Venäjän rekisterissä olevia autoja, jotka voivat olla jatkossakin laillisesti Suomessa.

– Tulevasta lauantaista alkaen liikenteestä tavattavien, Venäjän rekisterissä olevien autojen kuljettajien on todistettava valvontaviranomaisille oikeutensa käyttää autoa Suomessa. Nämä dokumentit on hyvä pitää ajossa mukana, jotta oikeutensa käyttää venäläisissä rekisterikilvissä olevaa autoaan pystyy todistamaan heti kysyttäessä. Auton laillisen käytön oikeutta ei voikaan päätellä rekisterikilvestä, painottaa Tullin valvontaosaston johtaja Sami Rakshit.

Mikäli liikenteessä tavataan Venäjälle rekisteröity auto, jolla ei ole oikeutta olla Suomessa, Tulli pidättää auton ja tekee asiassa mahdollisen veroharkinnan. Seuraamuksena voi olla mm. tullien ja arvonlisäveron maksuunpano ja auton poisvienti EU:n alueelta. Jos autosta pitää mahdollisesti maksaa myös autovero, Tulli siirtää asian sen osalta Verohallinnolle veroharkintaan.

Autojen Suomesta poistumisen osalta auton omistajien tulee huomioida, että Suomesta ei voi tällä hetkellä poistua itärajan ylitse rajanylityspaikkojen ollessa suljettuna 14.4.2024 asti. Viranomaiset eivät erikseen ohjeista poisviennin käytännön asioista, vaan auton omistaja vastaa ratkaisuista oman autonsa osalta.

Tullilla ei ole tietoa Suomessa tällä hetkellä olevien Venäjälle rekisteröityjen autojen määrästä.

Päätoimisten opiskelijoiden ja määräaikaisissa työtehtävissä toimivien kohdalla poikkeuksia

Siirtymäajan päätyttyä Venäjälle rekisteröidyn auton väliaikaisen käytön oikeus Suomessa voi jatkua EU-alueen ulkopuolella pysyvästi asuvalla päätoimisesti opiskelevalla tai määräaikaisella, voimassaolevalla työsopimuksella töissä olevalla, joiden omistamat autot on tuotu ennen maahantulokieltoa laillisesti Suomeen. Näitä väliaikaisen maahantuonnin poikkeuksia koskevat tietyt reunaehdot.

Poikkeuksena ovat myös ne autot, jotka EU:n pakoteasetuksen perusteella voivat edelleen tulla väliaikaisesti Suomeen ja siten olla laillisesti Suomessa venäläisillä rekisterikilvillä. Näitä ovat pysyvästi Venäjällä asuvan EU- tai Eta-kansalaisen tai hänen perheenjäsenensä omistamat autot, diplomaattikilvin varustetut autot sekä humanitaarisella perusteella Suomeen saapuvien henkilöiden autot.

Siirtymäajan umpeutumisen jälkeen näidenkin poikkeusten piirissä olevien autojen kuljettajien pitää pyydettäessä todistaa valvontaviranomaisille riittävin selvityksin oikeutensa käyttää autoa Suomessa.

Venäjän rekisterissä olevien autojen tuontikiellon taustaa

Autojen tuonti Venäjältä kiellettiin EU:n Venäjään kohdistamissa tuontipakotteissa 7.10.2022.

Ulkoministeriön 16.9.2023 voimaan tulleen kansallisen linjauksen mukaan Venäjälle rekisteröidyt autot eivät enää voineet tulla Suomen rajan yli EU:n alueelle edes väliaikaisesti. Tuolloin jo maassa olleille autoille annettiin siirtymäaika poistua maasta kuuden kuukauden kuluessa. Siirtymäaika umpeutuu 15.3.2024.

Ulkoministeriön linjauksen pohjalla oli EU:n komission syyskuussa 2023 antama ohjeistus Venäjän rekisterissä olevien autojen tuontikiellosta EU-alueelle. Kieltoa tarkennettiin jälleen, kun se kirjattiin EU:n 12. Venäjä-pakotepakettiin, joka tuli voimaan 19.12.2023.

EU:n pakoteasetus mahdollistaa tietyt, Venäjälle rekisteröityjä autoja koskevat poikkeukset, joiden perusteella auto on mahdollista tulliselvittää, verottaa ja rekisteröidä Suomeen.

Lue myös

Nyt se varmistui: Venäjälle rekisteröityjen autojen pääsy Suomeen loppuu vuorokauden vaihtuessa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Poliisi ihmeissään: Tätä liikennemerkkiä ei noudateta!

Kuva: Rodeo.

Viikonlopun 8.-10.3. liikennevalvonnassa poliisia ihmetytti, kuinka huonosti kuljettajat näyttivät tuntevan STOP-merkin eli pakollisen pysäyttämisen merkin tarkoituksen.

Kun poliisi perjantaina valvoi yhden tunnin ajan Espoon Suomenojalla erään STOP-merkin yhteydessä, oli tuloksena 20 liikennevirhemaksua. Vaikutti siltä, että joko tämän merkin tuntemisessa on vakavia puutteita, tai sitten monet kuljettajat eivät yksinkertaisesti välitä merkistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

STOP-merkit ovat asetettu sellaisiin risteyksiin, joiden on katsottu liikenneturvallisuuden kannalta edellyttävän pysäyttämistä. Usein näihin liittyy suojaamattoman liikenteen osuus, huono näkyvyys tai muuten vilkasliikenteinen risteys. Merkkiä ei laiteta tielle turhaan ja se velvoittaa nimensä mukaisesti aina pysähtymään.

Kuljettajan on pysäytettävä ennen risteykseen ajoa joko tien pintaan maalatun pysäytysviivan kohdalla tai tämän puuttuessa sellaiseen paikkaan, josta näkee risteykseen parhaiten. Tämä paikka ei välttämättä aina ole STOP-merkin kohdalla. Komisario Hannu Kontola lisää, että STOP-merkki tarkoittaa aina myös väistämisvelvollisuutta risteyksessä:

– Niissä paikoissa, joista tullaan STOP-merkin takaa pyörätielle, on pysähdyttävä ennen pyörätien ylittämistä. Yleinen virhekuvitelma on se, että ei tarvitse pysähtyä, jos on jo ruuhkan takia joutunut pysähtymään esimerkiksi 20 metriä ennen risteystä. Risteykseen saavuttua on jokaisen auton pysähdyttävä aina uudestaan edellä kerrotulla tavalla, avaa komisario Hannu Kontola.

Lue myös

Toinen osapuoli poistui kolaripaikalta — poliisi etsii silminnäkijöitä

Stop-merkin ohittaminen paljasti rattijuopon

 

Tampereella taksiautoon törmänneen auton kuljettaja soitti itse hätäkeskukseen ennen onnettomuutta!

Kuva: CvB.

Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi taposta epäiltynä ajoneuvon kuljettajan, jonka epäillään törmänneen taksiauton perään Tampereella varhain lauantaiaamuna 9.3.2024.

54 -vuotias taksinkuljettaja menehtyi välittömästi törmäyksen seurauksena. Vangittu mies on 20 -vuotias. Hänet otettiin kiinni tapahtumapaikalta heti törmäyksen jälkeen.

Miehen epäillään ottaneen luvatta käyttöönsä Panssariprikaatin varuskunnasta Puolustusvoimien omistaman Toyota Hilux -avolava-auton ja lähteneen sillä kello 05:23 liikkeelle Tampereen suuntaan pitkin valtatie kolmea.

Epäilty mies soitti itse hätäkeskukseen kello 05:33. Tämän puhelun jälkeen hätäkeskus välitti poliisille ajoneuvoon liittyvän hälytystehtävän. Hälytystehtävälle liittyi Sisä-Suomen poliisilaitokselta useita poliisipartioita. Ensimmäinen poliisipartio sai näköhavainnon luvatta käyttöön otetusta autosta valtatie 3:lla Lempäälän kohdalla vastaan ajaen. Poliisipartio mittasi ajoneuvolle huomattavan ylinopeuden ja pääsi kääntymään ajoneuvon perään rampilla 34 pysäyttääkseen ajoneuvon. Partio ei tavoittanut ajoneuvoa sen huomattavan ylinopeuden vuoksi.

Törmäys tapahtui kello 05:53 Kuokkamaantien risteyksen kohdalla. Taksiauto oli pysähtyneenä liikennevalo-ohjatussa risteyksessä.

Törmäyksessä vaurioitui myös poliisin tunnukseton Volkswagen Transporter -ajoneuvo. Vaurioitunut auto oli lähestymässä tapahtumia Tampereen keskustan suunnasta, ja törmäyksessä Toyota Hiluxista irronnut pyörä osui poliisiauton etuosaan.

Esitutkinta jatkuu tapahtumista havaintoja tehneiden henkilöiden kuulusteluin, rikoksesta epäillyn lisäkuulemisilla sekä molempien ajoneuvojen teknisillä tutkimuksilla. Lisäksi suoritetaan oikeuslääketieteellinen kuolemansyyn selvittäminen menehtyneelle uhrille. Poliisi pyrkii selvittämään törmänneen ajoneuvon nopeuden törmäyshetkellä.

Teon motiiviksi epäillään rikoksesta epäillyn henkilökohtaisia syitä. Motiiviin liittyvistä seikoista ei ole mahdollista tiedottaa enempää.

Vangittua miestä epäillään todennäköisin syin taposta, törkeästä rattijuopumuksesta, moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, ampuma-aserikoksesta, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, palvelusrikoksesta ja sotilaan sopimattomasta käyttäytymisestä.

Lue myös

Poliisilta lisätietoa Tampereen lauantaiseen kuolonkolariin

Rattijuoppo törmäsi taksiin Tampereella — taksinkuljettaja kuoli!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //