Poliisin ajokoulutuskeskuksessa Pieksämäellä pidettiin viikolla 14 vaativan ajotapavalvonnan (VATV) täydennyskurssi poliisiauton kuljettajille. Kurssille osallistuneet poliisit sovelsivat oppeja valvontapäivässä, jossa jäi kiinni useita kuljettajia huomattavan suuresta ylinopeudesta. Kolmea autoilijaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Kurssilaiset valvoivat liikennettä kouluttajien johdolla siviiliautoilla ja siviiliasuisina Itä-Suomen ja Sisä-Suomen poliisilaitosten alueille.
Valvontapäivän aikana poliisin haaviin jäi kuljettajia, jotka muun muassa rikkoivat tiekohtaisia nopeusrajoituksia. Kolmen kuljettajan käyttämä ajonopeus oli niin suuri, että ajamisesta laadittiin rikosilmoitus törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, ja heidät määrättiin ajokieltoon.
Suurin mitattu keskinopeus oli 160 km/h tieosalla, jossa suurin sallittu nopeus on 80 km/h. Toinen kuljettaja ajoi keskinopeudella 159 km/h niin ikään 80 km/h rajoitusalueella. Hän myös ohitti hitaampia risteyksen sulkualueen päältä ja kiersi nopeuskamerat vastaantulevan liikenteen kaistan kautta.
Hänen käytössään oli tutkanpaljastin, jonka poliisi takavarikoi. Kolmas huomattava nopeus oli 124 km/h rajoituksen ollessa 60 km/h.
Lisäksi poliisi totesi muita rikkomuksia esim. pienempiä ylinopeuksia ja ajotaparikkeitä. Yksi autoilija määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon vakavan piittaamattomuuden seurauksena.
Myös keula ilmassa ajaneelta motoristilta otettiin ajokortti pois vaarallisen ajotavan vuoksi, ja sääntöjenvastainen ajoneuvo passitettiin katsastettavaksi. Yksi kuljettaja oli liikkeellä autolla ilman vaadittavaa ajo-oikeutta, ja auto oli katsastamaton.
Kurssille osallistui poliisimiehiä ympäri maata. Matkalla kurssikeskukseen koulutukseen ennen kurssin alkua poliisimiehet paljastivat lisäksi yhden paljastinlaiterikkomuksen, törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen ja vakavan piittaamattomuuden.
Henkilöauto ja rekka kolaroivat tänään kello 11.13 Kokkolantiellä Kaustisen ja Kruunupyyn rajalla Kaustisen puolella.
Henkilöauton kuljettaja menehtyi onnettomuudessa.
Kaustisten suuntaan ajanut henkilöautoilija oli ajautunut vastaan tulevien kaistalle ja törmännyt vastaan tulevaan ajoneuvoyhdistelmään. Ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja oli yrittänyt väistää mutta ei voinut välttää yhteentörmäystä.
Törmäyksen voimasta ajoneuvoyhdistelmä kaatui kyljelleen ojaan.
Henkilöauto tuhoutui törmäyksessä ja henkilöauton kuljettaja menehtyi heti. Ajoneuvoyhdistelmänkuljettaja selvisi onnettomuudesta lievin vammoin.
Poliisin lisäksi liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta tutkii tapahtunutta.
Mikäli tehtävänantona olisi etsiä yrityksen toimitusjohtajalle uusi vihreät päästöarvot täyttävä katumaasturi tai muuten vaan erinomaiset ajo-ominaisuudet ja korkeamman maavaran omaava laadukas lataushybridi, olisi Porsche Cayenne varmasti kärkisijoilla useimpien ranking-listalla.
Viime vuonna kasvojenkohotuksen saanut, edelleen kolmannen sukupolven Cayenne, on päivittynyt muun muassa sisustan lisäksi hybridi-mallin kohdalla entistä paremmalla sähköisellä toimintamatkalla.
Kuva: Antti Järveläinen.
Alkupään malleihin verrattuna, Cayenne on vuosien varrella saanut myös roimasti lisää sopusuhtaisuutta muotoilun puolella. Ensimmäisiä malleja ei ollut alkuun tunnistaa tai ehkä halunnutkaan tunnistaa legendaarisen urheiluautomerkin uutuudeksi.
Korkea jopa kömpelön näköinen katumaasturi ei vain aluksi sopinut ulkonäkönsä puolesta Porschen mallivalikoimaan – muotoilusta puhuttaessa merkin kohdalla kun väkisinkin tulee mieleen ajattomat 911-mallit. Cayennen kohdalla toteutui kuitenkin Ferry Porschen ennustukset myyntimenestyksestä, sillä ensimmäisen sukupolven Cayennesta tuli merkin historian myydyin malli.
Kuva: Antti Järveläinen.
Toisin on nyt. Silmä ja mieli ovat ehtineet tottumaan korotetun Porschen konseptiin ja kolmannen sukupolven Cayenne omaa edeltäviin malleihin verrattuna selvästi virtaviivaisemmat linjat ja merkille tyypillistä muotoilua – niin hyvin kuin viisi metriseen katumaasturiin voi valmistajan ikonisia muotokieliä upottaa.
Nykyistä Cayenne-mallia voikin pitää kilpailijoihin verrattuna jo pelkästään ulkonäön puolesta yhtenä tyylikkäimmistä katumaastureista.
Vertailussa jätetään tällä kertaa hinta huomioimatta ja keskitytään ulkonäössä vain saman kokoluokan malleihin. Kilpailijat käyvät vähiin katumaastureiden kategoriassa, jossa valmistajan ilmoittamien alhaisten päästöjen tuomat verohelpotukset huomioituna lähtöhinta on pitkälti yli sata tuhatta euroa.
Kuva: Antti Järveläinen.
Koeajossa olleen SUV-mallin lisäksi saatavilla on myös sporttisemman ja linjakkaamman muotoinen Cayenne Coupé. Kattolinja laskee selvästi loivemmin coupé-mallissa ja tavaratilan tilavuudesta joutuu tinkimään vajaat pari sataa litraa.
Cayenne on sisätiloiltaan tilava molemmilla penkkiriveillä ja koeajetussa perinteisemmän muotoisessa SUV-mallissa tavaratilaakin on mukavat 545-627 litraa mittaustavasta riippuen. Tavaratilan lattia nousee loivasti takaistuinten selkänojiin päin muutamia senttejä, mutta itse lattia on tasainen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Lattian alta löytyy pieni tila latausjohdoille ja täysin automaattinen vetokoukku tulee esiin nappia painamalla. Lastaamista voi helpottaa nostamalla tai laskemalla ilmajousitusta suoraan tavaratilasta nappia painamalla.
Lisää sähköisiä kilometrejä
Uudistuneessa Cayenne E-Hybridissä mielenkiinto kiinnittyy tietysti itse ajamiseen ja päivittyneeseen sähköiseen toimintamatkaan. Tekniikaltaan hybridimallista löytyy kolmilitrainen kuusisylinterinen bensiinimoottori ja sähköisen liikkumisen hoitaa 130 kilowattia tuottava sähkömoottori.
Kuva: Antti Järveläinen.
Pelkällä sähköllä ajettaessa tehoa tuntuu olevan suuren auton kuljettamiseen normaaliajossa riittävästi, ja loistavaa on se, että ilman polttomoottoria pystyy ajamaan vaivattomasti aina 135 km/t nopeuteen asti.
Päivittyneessä hybridi Cayennessa ajoakun käytettävissä oleva kapasiteetti on 21,8 kWh ja AC latausteho on noussut 11 kilowattiin. Täydellä akulla ja satasen nopeudella sähköisiä kilometrejä taitettiin 61 kappaletta ulkoilman lämpötilan ollessa muutaman asteen plussalla.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kilometreissä mitattuna sähköinen toimintamatka on kohtuullinen ja riittää hyvin monen kaupunkiajoihin, mutta kulutuslukema 34,3 kWh/100 km on korkeanpuoleinen. Sähkön loputtua ja pelkällä polttomoottorilla ajettaessa moottoritiekulutus nousi 10,5 litraan. Sekalaisessa ajossa polttomoottorin kulutus laskee alle 10 litran ilman sähkön avustusta.
Auton kahden ja puolen tonnin massa sekä tehot huomioiden, on turha toivoa, että Cayenne kulkisi pelkällä pyhällä hengellä. Auton kumulatiivinen sähkön kulutuslukema näytti 33,8 kWh/100 km, kun tarkastelujakso oli reilut 1000 kilometriä ja keskinopeus 37 km/t.
Kuva: Antti Järveläinen.
Pelkällä sähköllä ajettaessa, matkanteko ei voisi paljoa mukavammaksi ja hiljaisemmaksi muuttua. Auton ilmajousitettu alusta ja erinomainen äänieristys tekevät matkustamisesta erittäin rentouttavaa. Merkille tyypilliseen tapaan yksityiskohdat ja materiaalit ovat laadukkaita, joten laatutietoinen saa vastinetta auton korkealle hinnalle.
Mainittakoon vielä, että koeajoauton lähes kolmen tuhannen euron lisävarusteena otetut HD-Matrix LED -ajovalot nostivat pimeällä ajamisen uuteen ulottuvuuteen. Kymmenet tuhannet mikro-ledit per ajovalo valaisevat etusektoria parhaimmillaan 600 metriin asti ja automaattiset himmennystoiminnot kanssa-autoilijoita kohtaan toimivat kuin ajatus. Myöskin lisävarustelistalta valittu nelipyöräohjaus tekee kookkaasta Cayennesta ketterän käsitellä kaupunkikortteleissa.
Kuva: Antti Järveläinen.
Uudistuneessa Cayennessa Porsche Driving Experience tuo mukanaan ohjaamoon Taycanista tutut kolme näyttöä. Cayennen mittaristo on 12,6-tuumainen kaareva näyttö, jonka pyöreän muotoisia mittareita saa kustomoitua haluamallaan tavalla ja informaatiolla.
Keskellä kojelautaa on 12,3-tuumainen näyttö, ja apukuskille on nyt aidosti tarjolla kartturin tehtäviä, sillä pelkääjän puolella olevasta kolmannesta näytöstä (lisävaruste) on mahdollista säätää esimerkiksi navigointia ja medialaitteita.
Kuva: Antti Järveläinen.
Vaihteenvalitsin on Taycanin tavoin ratin oikealla puolella eikä enää keskipedestaalissa. Päivittyneestä ohjauspyörästä löytyy vakiona pyöreä ajotilan valitsinrulla ja vanteet ovat vakiokooltaan 19-tuuman sijaan 20-tuumaiset.
Nautinnollisia mutkapätkiä
Sisätilojen päivityksiä ja sähköisiä lisäkilometrejä yhtään väheksymättä, kiinnittyy Cayennessa huomio nopeasti itse ajettavuuteen. Todelliset erot ajotuntumasta ja sen hienoudesta tulevat hyvin nopeasti esiin edullisempiin saman kokoluokan autoihin verrattuna. Korotetusta maavarasta huolimatta Cayenne on omiaan ajettavuuden suhteen mutkaisemmillakin pätkillä.
Ilmajousitus mahdollistaa eri asetusten kautta löytämään itselleen miellyttävän ajotuntuman alustan jämäkkyyden ja ajokorkeuden suhteen. Erot asetuksissa ovat hienosti havaittavissa jopa matkustajan penkillä, kun ajotilan vaihtaa Sport-asennosta Sport Plus:lle. Kaasupolkimen ja 8-vaihteisen vaihteiston vaste herkistyvät ja alusta vetää itsensä selvästi kireämpään kuntoon.
Kuva: Antti Järveläinen.
Veekutosen äänimaailma alkaa olla nykyään jo katoavaa perinnettä. Cayenne E-Hybridissä polttomoottorin maksimi teho on ”vain” 304 hevosvoimaa ja huippuvääntö 420 Nm. Polttomoottorin teholukemat eivät ole auton kokoon nähden suurimmasta päästä, mutta sähkömoottorin avittamana yhteisteho nousee maksimissaan 470 hevosvoimaan ja vääntö 650 newtoniin.
Polttomoottorin ja sähkömoottorin yhteistoiminta on pääosin niin hienostunutta ja vaivatonta, ettei siihen kiinnitä käytännössä edes huomiota. Nollasta sataan taittuu kymmenyksen alle viidessä sekunnissa.
Kuva: Antti Järveläinen.
Cayenne on taas loistava esimerkki Porschelta siitä, että vaikka koeajossa ollut malli onkin tehojen puolesta malliston toiseksi kesyin, vaikuttaa ajettavuuden kokonaistuntumaan tehojen lisäksi niin monta muuta asiaa. Cayennessa ajettavuus ja ajokokemus on hiottu huippuunsa, oli renkaiden alla suoraa moottoritietä tai vauhdikkaampaa mutkapätkää, eikä potenttiaalisia kilpailijoita tässä kategoriassa autolle juuri löydy.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuten jo katukuvastakin ja vähäisistä määristä näkee, on Cayenne lähinnä hintansa takia harvojen herkkua. Koeajoauto oli listattu lähes täyteen varusteita ja hinta nousi yli 180 000 euroon. Rahalle saa vastineeksi upean ja laadukkaan tuotteen brändiltä, mitä muilla ei ole tarjota.
Monissa maissa on käytössä erilaisia tiemaksuja sekä kaupunkien ajokieltoalueita, joihin liittyviä määräyksiä on helppo rikkoa tietämättään, jos ei ole asiaan etukäteen perehtynyt.
Yhä useammassa maassa nimittäin maksullisilla moottoriteillä ei ole puomeja, vaan maksu pitää suorittaa ostamalla joko fyysinen tai digitaalinen vinjettitarra.
”Esimerkiksi Unkarissa on käytössä sähköinen tarra, jonka voimassaolo tarkistetaan kameravalvonnalla. Jos maksua ei ole suoritettu, tulee jälkimaksulasku perässä Suomeen. Ulkomaalaiset ajoneuvot ovat tehotarkkailussa, koska heiltä on usein jäänyt vahingossa e-vinjetti hankkimatta”, Autoliiton matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen kertoo.
Lukuisilla uusilla ominaisuuksilla varustettu Audi S3 on enemmän kuin pelkkä tuotepäivitys. Uudistuneen Audi S3 visuaalinen ilme on myös päivitetty entistä urheilullisemmaksi uusilla etu- ja takapuskureilla.
Suomen tuontiohjelman mukaiset S3-mallit ovat poikkeuksellisen hyvin vakiovarusteltuja ja sisältävät muista markkinoista poiketen mm. Matrix LED –ajovalot, SONOS premium sound system -äänentoistojärjestelmän, Advanced key system -mukavuuslukituksen sekä LED-sisävalopaketti Plus:n.
Audi S3 Sportback. Kuva: Audi.
Lisää suorituskykyä
333 hv:n (245 kW) ja 420 Nm:n vääntömomentin ansiosta S3 on suorituskykyisempi kuin koskaan. Päivityksen ansiosta 2.0 TFSI:n teho on kasvanut 23 hv ja vääntö 20 Nm. Audi S3 kiihtyy 0 – 100 km/h 4,7 sekunnissa. Suurin vääntömomentti on saatavilla laajalla kierroslukualueella 2 100 – 5 500 rpm. Huippunopeus on rajoitettu 250 km/h.
Moottori sekä vaihteisto ovat viritetty vieläkin urheilullisemmaksi: tasaisella nopeudella ja osakuormitus-kiihdytyksessä turboahtimen pyörintänopeus pysyy tasaisena, mikä parantaa suorituskykyä.
7-vaihteinen S tronic automaattivaihteisto mahdollistaa nyt nopeamman liikkeellelähdön. Tämä saavutetaan puristamalla vastaavan kytkimen kytkinpakettia voimakkaammin. Lisäksi vaihteiston vaihtoaika täydellä kuormituksella on puolitettu, minkä lisäksi osittaisella kuormituksella, D-asennossa ajettaessa moottorin kierroslukua on nostettu. Nämä parantavat moottorin reagointinopeutta.
Seuraten Audi RS 3 -mallia, Torque splitter -momentinjakaja taka-akselille on nyt saatavilla myös Audi S3 -malliin. Tämä tekniikka mahdollistaa takapyörien aktiivisen, täysin säädettävän voimanjaon.
Torque splitterissä on kaksi elektronisesti ohjattua monilevytkytkintä, yksi molemmille vetoakseleille, jotta vääntömomenttia voidaan jakaa optimaalisesti takapyörien välillä kaarteen sisä- ja ulkopuolella – riippuen ajotilanteesta ja valitusta Audi drive select -tilasta.
Audi S3 Sedan. Kuva: Audi.
Dynamic plus -ajotila
Audi drive select tarjoaa kuusi erilaista ajoprofiilia – mukavuuden korostamisesta erittäin dynaamiseen. Audi S3:n mallipäivityksessä on tuttujen profiilien (auto, comfort, dynamic, individual ja efficiency) lisäksi uusi dynamic plus -tila, joka nimensä mukaisesti takaa erityisen korkean ajodynamiikan.
Tätä varten Torque splitter -momentinjakaja siirtää mahdollisimman paljon vääntömomenttia taka-akselille ja kaarteen ulkopuoliselle takapyörälle, mikä parantaa auton ketterää käsittelyä. Elektroninen ajonvakautusjärjestelmä (ESC) siirtyy tässä ajotilassa automaattisesti Sport-tilaan.
ESC-järjestelmä on tällöin sallivampi yliohjaamiselle, joka takaa entistä urheilullisemman ajotuntuman erilaisilla tien pinnoilla. Moottori ja vaihteisto on viritetty myös dynamic plus -tilaa varten. Normaaliin dynamic-ajotilaan verrattuna 2.0 TFSI:n tyhjäkäyntinopeus on kasvanut 200 rpm – 1 300 rpm, mikä parantaa liikkeellelähtöjä paikaltaan entisestään. Kaasuvaste on vielä välittömämpi. Nopeampien vaihteidenvaihdon lisäksi vaihteisto lisää myös dynamiikkaa myöhemmillä ylösvaihdoilla ja aikaisemmilla alasvaihdoilla.
Audi S3 Sedan. Kuva: Audi.
Iskunvaimennuksen optimointi
Parantunut ohjausvaste sekä sivuttaishallinta on saavutettu jäykemmillä etutukivarsien puslilla sekä kasvaneella etupyörien negatiivisella camber-kulmalla. Optimoitu progressiivinen ohjaus auttaa Audi S3:en ohjaustuntumaa entisestään. Varsinkin keskiasennossa ohjauskulmasta riippuvainen suhde on keskitetympi, mikä parantaa ohjattavuutta.
Urheilullinen alusta on vakiona S3-malleissa, mikä laskee alustaa 15 mm A3:een verrattuna. Sama koskee lisävarusteena saatavaa mukautuvilla vaimentimilla varustettua alustavarianttia, joka on viritetty erityisesti Torque splitter -momentinjakajaa ja vastaavia Audi drive select -tiloja varten.
Audi S3 Sedan. Kuva: Audi.
Käytössä on myös uuden sukupolven elektroninen vakautusjärjestelmä. Pyöräselektiivistä vääntömomentin säätöä, joka jarruttaa selektiivisesti mutkan sisäpuolella olevia pyöriä hieman kaarreajon aikana, on myös kehitetty edelleen. Kaiken kaikkiaan alustan ohjausjärjestelmien viritys johtaa dynaamiseen ohjautumiseen ja ajokäyttäytymiseen. Ääritilanteissa parannettu käsiteltävyys kulkee käsi kädessä paremman vakauden kanssa.
Suuremmat jarrulevyt
Lisääntynyt ajodynamiikka lisää myös vaatimuksia jarruille. Tästä syystä päivitetyt S3-mallit ovat varustettu suuremmilla tuuletetuilla etujarrulevyillä. 18 tuuman teräsjarru on nyt halkaisijaltaan 357 mm ja neljä mm paksummat (34 mm) kuin aikaisemmin.
Audi S3 Sportback. Kuva: Audi.
Myös edessä olevat kaksimäntäiset jarrusatulat ovat uudet. Ne parantavat entisestään jarrutustehoa, samoin kuin suuremmat jarrupalat ja levyjen suurempi kitkapinta, joiden ansiosta jarrujen kuormituskyky on huomattavasti aikaisempaa korkeampi.
Urheilullisempi muotoilu
Mallipäivityksen myötä Audi S3:n ulkonäkö on myös entistä urheilullisempi ja dynaamisempi. Kuusikulmaisessa, kehyksettömässä Singleframessa on uusi rakenne, joka on huomattavasti tasaisempi ja leveämpi. L-muotoiset designelementit korostavat säleikköä, joka yhdessä suurten, kulmikkaan sivuilmanottoaukkojen kanssa korostaa S3:n dynaamista luonnetta.
Uusi puskuri tekee myös takaosasta dynaamisemman kuin koskaan. Singleframen L-muotoiset design elementit on tuotu myös mustaan takadiffuusoriin luoden yhtenäisen ja urheilullisen ilmeen myös takaosaan. S3:n lisävarusteinen, vieläkin urheilullisemman Sport-pakoputkiston neljä näyttävää ulostuloa viimeistelevät auton takaosan sekä entistäkin urheilullisemman äänimaailman.
Audi S3 Sportback. Kuva: Audi.
Auton progressiivista muotoilua korostavat entisestään uudet ilmeikkäät metallivärit, kuten District-vihreä, Ascari-sininen ja Progressive-punainen.
Neljä erilaista päiväajovalokuviota
Uudelleen suunnitellun Singleframen tapaan valot ovat huomattavasti litteämmät, mikä korostaa Audi S3:n leveyttä. Matrix LED -ajovalojen (vakiovaruste) digitaaliset päiväajovalot muodostavat 24 pikselin elementit on nyt järjestetty kolmeen riviin.
Ensimmäistä kertaa A3-sarjan malleissa MMI-järjestelmän kautta on nyt mahdollista valita ja vaihtaa jopa neljän digitaalisen päiväajovalokuvion välillä. Tämä koskee myös kotiinpaluun/kotoa lähtemisen kuviota, jotka suunniteltiin yksilöllisesti jokaiselle valokuviolla. Takavalojen kuvio sekä kotiinpaluu/kotoa lähteminen -toiminto on myös uudelleen suunniteltu.
Terävöitetty sisustus
Auton sisäosaa on terävöitetty huomattavasti, jotta se sopii yhteen näyttävämmän ulkonäön kanssa. Sisätilat ovat saaneet paljon uudistuksia. Uudistunut vaihteenvalitsin, ilmastoinnin suuttimet, materiaalit, sisävalaistus kuin somistelistat ovat päivittyneet. Kaikki nämä elementit korostavat auton edistyksellistä luonnetta.
Audi S3:n vakiovarusteinen LED-sisävalopaketti Plus sisältää aiempaa enemmän elegantteja tunnelmavalaistuselementtejä. Yksi uusi valodesign-elementti on etuovien valaistus, joka sisältää 300 erillistä valontuloa, joka luo upean tunnelman sisätiloihin (lisävaruste).
Audi S3 Sportback. Kuva: Audi.
Audi S3-mallien sisustuksessa on käytetty tummia värejä sekä hopeisia aksentteja. Musta kattoverhoilu, ruostumattomasta teräksestä valmistetut polkimet, alumiiniset kynnyslistat valaistulla S-logolla korostavat auton urheilullista luonnetta. Keinonahkaiset käsinojat ja 3-alueinen mukavuusilmastointi ovat vakiona. Urheilullinen ohjauspyörä tasaisella alaosalla sisältää uudet kromipinnoitetut vaihteenvalitsimet. Urheiluistuimet integroiduilla pääntuilla tarjoaa hyvän sivutuen. Uudet somistelistat, kuten Dinamica-mikrokuitu ja tekninen kangas ovat myös saatavilla tuttujen alumiinisien kuin hiilikuidun lisäksi.
Sovellusten ja toimintojen integrointi tarpeen mukaan
Audi S3 on digitaalinen ja tarjoaa paljon liitettävyyspalveluita. 10,1 tuuman kosketusnäytön lisäksi Audi virtuaalimittaristo ja induktiivinen älypuhelimen laturi ovat vakiona. Keskikonsolin kahden etuosan USB C -latausportin lisäksi takana on vakiona kaksi lisäporttia.
Muita valinnaisia ominaisuuksia ovat MMI-navigointi plus, joka mahdollistaa myös pääsyn Audin sovelluskauppaan, jonka avulla kuljettaja voi käyttää monenlaisia sovelluksia suoraan auton näytöllä. Valitut sovellukset asennetaan suoraa S3:n MMI-infotainment-järjestelmään.
Alle 70 000 euroa
Suomessa myynti alkaa kattavasti vakiovarustelluilla S3 Sportback sekä S3 Sedan -malleilla 3.5.2024 ja ensimmäiset asiakastoimitukset alkavat kesällä 2024.
Audi S3 Sportback hinta alkaen 68 990 euroa ja S3 Sedan hinta alkaen 69 790 euroa.
Suomessa on enemmän sähköautoja kuin koskaan. Traficomin mukaan vuonna 2023 sähköautojen ensirekisteröinnit kasvoivat yli 100 prosenttia. Carunan myynti- ja asiakaspäällikkö Lassi Vuokon mukaan kahden vuoden aikana on tapahtunut hurja muutos.
”EU:n asetuksen mukaan valtateillä tulee olla kuudenkymmenen kilometrin välein sähköauton latauspiste. Tämä lisää liittymäkyselyitä meille, kun esimerkiksi huoltoaseman tai supermarketin pihalle halutaan nopea sähköauton latauspiste”, Vuokko sanoo.
Carunalta pyydetyt liittymäkoot ovat suurentuneet, mikä kertoo suuremmista ja nopeammista latauspaikoista. Osassa latausliittymistä varaudutaan myös kapasiteetin kasvattamiseen myöhemmin.
Caruna toteutti maaliskuussa 2024 kyselyn suomalaisten sähköautoilijoiden kokemuksista. Kyselyn tulosten mukaan nuoret suosivat julkisia latauspisteitä.
Hieman alle puolet vastaajista lataa autoaan julkisilla latauspisteillä vähintään kerran kuussa. Yli 65-vuotiaista 26 % lataa autoaan julkisilla latausasemilla vähintään kerran kuussa, kun 18–24 –vuotiailla vastaava luku on 80 prosenttia. Sähköautoilun talvihaasteet taas ovat hidas lataus ja kantaman epävarmuus.
Julkisten latauspisteiden määrä lisääntyy tulevina vuosina
Nesteen Marketing & Services –liiketoiminnan Sustainable Growth -yksikön vastaava johtaja Risto Karppinen tunnistaa sähköautobuumin. Viime vuonna Neste rakensi 600 kilowatin latauspisteen Salon Kivihoviin. Latauspistettä varten tilattiin suurin pienjänniteliittymä, jonka jakeluyhtiö Caruna tarjoaa.
Nesteen tavoitteena onkin rakentaa eri puolille Suomea pääväylien varsille yli 30 Neste MY Uusiutuva Lataus -palvelupistettä vuoden 2024 loppuun mennessä.
“Tämän jälkeen pyrimme laajentamaan verkostoa uusille alueille, joissa tunnistetaan tarve suurteholataukselle. Julkinen suurteholatausverkostomme laajenee myös Baltiassa, ja avaamme ensimmäisen, yritysasiakkaitamme palvelevan raskaan kaluston latauspisteen valtatie 3:n varrelle”, Karppinen sanoo.
Kivihovin suurteholatauspisteessä on kokonaistehoa 600 kilowattia, ja latauspistokkeita löytyy kuudelle sähköautolle. Suurteholaturit mahdollistavat sähköauton latauksen jopa yli 300 kilowatin teholla, mikäli auto vain pystyy ottamaan näin tehokasta latausta vastaan.
“Sähköistyminen on tällä hetkellä nopeinta kevyessä kalustossa ja ammattiliikenteen puolella jakeluautoissa sekä kaupunkibusseissa. Myös raskaan liikenteen sähköistyminen on alkanut. Se vie aikansa ja vaatii investointeja sekä kalustoon että latausinfraan, minkä rooli korostuu pitkien etäisyyksien ja haastavien sääolosuhteiden maassa. Suomessa ajoneuvojen keski-ikä on yli 12 vuotta, mikä kertoo autokannan verrattain hitaasta uudistumisesta. Siksi kaikkia keinoja liikenteen päästöjen vähentämiseksi tarvitaan”, Karppinen sanoo.
Vuoden alussa voimaan tullut Energiaviraston valvontamalli leikkaa sähkönjakeluverkkoyhtiöiden investointeja. Jatkossa sähköautojen latauspisteiden liittäminen verkkoon viivästyy niillä alueilla, joissa sähköverkon kapasiteetti ei riitä vastaamaan nopeasti kasvaviin sähkönkäyttötarpeisiin.
Autoliiton suositun Autoillen Euroopassa -kirjan uusin versio on ilmestynyt. Kirjassa on koottuna Euroopan maiden sääntöjä ja määräyksiä sekä muuta hyödyllistä tietoa, jonka avulla automatka on helppo suunnitella.
Autoliiton suosituin automatkailun opaskirja on auttanut suomalaisia ulkomaan automatkan suunnittelussa vuosikymmenten ajan. Ensimmäinen, Kansainvälinen automatkailu -nimellä kulkenut opas ilmestyi jo vuonna 1965. Viimeisen parinkymmenen vuoden ajan kirjan nimi on ollut Autoillen Euroopassa.
Nyt ilmestyvässä Autoillen Euroopassa -kirjassa on runsaasti tietoa 26 Euroopan maan liikennemääräyksistä ja säännöistä. Mukana ovat kaikki suomalaisten suosituimmat automatkailukohteet eli Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Latvia, Liettua, Luxemburg, Norja, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Sveitsi, Tanska, Tšekki, Unkari ja Viro.
Kirjasta löytyy runsaasti vinkkejä sekä matkan suunnitteluun että matkan aikana tiedon tarkistamiseen. Kirjasta on hyötyä niin omalla autolla reissuun lähtevillä kuin kohdemassa auton vuokraaville matkustajille. Kirja on tarkoitettu myös matkailuautolla ja -vaunulla matkaavalle, ja tähän aihepiiriin liittyvää tietoa onkin kirjassa runsaasti. Myös motoristit ja sähköautoilijat on huomioitu.
Autoillen Euroopassa -kirjan hinta on 30 euroa (Autoliiton jäsenille 25 euroa). Kirjaa voi tilata Autoliiton verkkokaupasta osoitteesta kauppa.autoliitto.fi
Katupöly heikentää nyt ilmanlaatua. Pölyisintä on vilkkaasti liikennöidyillä alueilla. Kuva: HSY / Hannu Bask .
Katupölykausi on nyt käynnissä, ja ilmanlaatu on monin paikoin välttävä tai huono pääkaupunkiseudulla, kertoo Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY.
THL muistuttaa, että katupölylle altistuminen esimerkiksi työ- tai koulumatkalla tai ulkoillessa aiheuttaa monelle oireita, kuten nuhaa ja silmien kirvelyä. Etenkin pienet lapset, vanhukset ja kroonisia hengityselin- ja sydänsairauksia sairastavat ovat herkkiä hiukkasten aiheuttamille haitoille.
Katupölyn vakaville vaikutuksille herkkiä ovat esimerkiksi astmaatikot sekä sepelvaltimo- tai keuhkoahtaumatautia sairastavat. Katupöly voi pahentaa perussairauteen liittyviä oireita ja vaatia lääkitystä, lääkärissä käyntiä tai jopa sairaalahoitoa. Korkeat katupölypitoisuudet voivat aiheuttaa terveellekin aikuiselle ärsytysoireita, kuten nuhaa, yskää, kurkun karheutta sekä silmien kutinaa ja kirvelyä.
– Herkkiin väestöryhmiin kuuluvien on suositeltavaa välttää katupölylle altistumista pahimpaan katupölyaikaan ja huolehtia mahdollisen perussairauden asianmukaisesta hoidosta, sanoo THL:n erityisasiantuntija Taina Siponen.
Siponen antaa 6 vinkkiä siihen, kuinka katupölylle altistumista voi vähentää katupölykauden aikana:
Vältä ulkoilua vilkkaiden teiden läheisyydessä.
Hyödynnä hiljaisempia katuja ja viheralueita työ- ja koulumatkalla.
Pidä ikkunat suljettuina kotona ja autossa.
Kuivata pyykit sisällä ja siivoa pöly pois sisätiloista.
Hanki asuntoon tehokkaat tuloilmasuodattimet ja pidä ne kunnossa.
Voit myös halutessasi käyttää hengityssuojainta. Valitse tällöin FFP2-luokan suojain.
Katupöly heikentää nyt ilmanlaatua
HSY:n mittausten mukaan ilmassa on ollut runsaasti katupölyä aurinkoisina päivinä sekä pääkaupunkiseudulla että muualla Uudellamaalla. Korkeita pölypitoisuuksia esiintyy etenkin vilkkaiden pääväylien ja katujen varsilla.
– Maanantaina katupöly heikensi ilmanlaatua eri puolilla pääkaupunkiseutua ja muuta Uuttamaata, HSY:n ilmansuojeluasiantuntija Nelli Kaski kertoo.
– Ulkona kävellessä tai pyöräillessä kannattaa pyrkiä valitsemaan kulkureitti vähän etäämmältä vilkkaasta kadusta. Jo yhden korttelin päässä ruuhkaisesta kadusta ilma on puhtaampaa, Kaski jatkaa.
Sää vaikuttaa katupölyjakson pituuteen ja voimakkuuteen
Katupölyjaksojen pituus ja voimakkuus sekä niihin liittyvät ihmisten kokemat haitat vaihtelevat eri vuosina suuresti. Talven sääolosuhteet ja hiekoitustarve vaikuttavat siihen, kuinka paljon katupölyä muodostuu. Kevään sää vaikuttaa puolestaan siihen, kuinka katupöly pääsee nousemaan hengitysilmaan. Katupölytilanne helpottuu, kun hiekka saadaan puhdistettua kaduilta ja kadut pestyä.
Katupölykaudella päivien ja viikkojen pölyisyys vaihtelee sään mukaan. Aurinkoisina ja kuivina päivinä katupölyä on runsaasti ilmassa. Sulamisvedet ja sade puolestaan kostuttavat tienpinnat, mikä vähentää pölyisyyttä.
Katupöly ei ole vain suurempien kaupunkien ongelma, vaan sitä esiintyy koko maassa. Katupölykauden alkaminen ja kesto vaihtelevat eri osissa maata. Katupöly on pääasiassa hienoksi jauhautunutta asfalttia ja hiekoitussepeliä. Erityisesti nastarenkaat kuluttavat asfalttia ja tuottavat siten katupölyä.
Mika Salo, Janina Österholm, Mika Häkkinen. Kuva Holger Eklund, Carita Keinänen.
Suuri suomalainen klassikkoajoneuvonäyttely Classic Motorshow tarkastelee suomalaista ajoneuvohistoriaa monesta eri näkökulmasta. Myöskään autourheilun historiaa ei ole unohdettu: osastolla ”Karting Suomessa 80-luvulla” perehdytään lajin historiaan. Osastolla on näytillä muun muassa Mika Häkkisen ja Mika Salon kilpurit.
Kartingin suosio nousi 1980-luvulla huippuunsa, suosion kasvettua voimakkaasti koko 70-luvun. Uusia ratoja nousi joka puolelle maata ja harrastajamäärät laskettiin tuhansissa. Karting-taustaisen Keke Rosbergin F1-maailmanmestaruus 1982 ei ainakaan hillinnyt nuoria kuljettajia tai heidän vanhempiaan.
Maailmantähtien korkeakoulu
Kartingradoilla kasvoi 80-luvulla kokonainen huippukuljettajien sukupolvi. Jyrki Järvilehto ja Mika Häkkinen voittivat kartingvuosinaan kumpikin viisi SM-titteliä ja Mika Salo neljä. Kaikkien tie vei kartingista suoraan isompiin formulaluokkiin ja ennen pitkää F1:een saakka.
Mika Häkkisen kaksi F1-maailmanmestaruutta muistetaan parhaiten, mutta myös Järvilehto ja Salo tekivät pitkän uran kansainvälisen moottoriurheilun huipulla. Järvilehto mm. voitti Le Mansin 24 tunnin kilpailun kahdesti ja Salo saavutti tästä maailman kuuluisimmasta kestävyyskilpailusta kaksi luokkavoittoa.
Kansainväliset tähtemme olivat kuitenkin vain jäävuoren huippu. Kartingin parista nousi 80-luvulla runsas joukko rattimiehiä ja -naisia, jotka kilpailivat myöhemmin menestyksellä niin kansallisissa kuin kansainvälisissäkin luokissa.
Monien taitavien kuljettajien joukosta voi nostaa esille Taru Rinteen, joka piti Mikoja kovilla ja saavutti kartingissa SM-titteleitä näiden nenän edestä. Myöhemmin hänestä tuli ensimmäinen nainen maailmassa, joka ylsi pisteille ratamoottoripyöräilyn MM-sarjassa.
Suomalainen 80-luvun karting oli todellinen ajotaidon ja kilpailurutiinin korkeakoulu. Sitä juhlistetaan omalla erikoisosastollaan Classic Motorshowssa Lahden messukeskuksessa 4.-5.5.2024. Osastolla tullaan näkemään tuon ajan karting-autoja ja materiaalia ja sitä isännöivät alan legendat, Juhani Ruusunen ja Sauli Laihinen.